Kummalla on ylin valta, kansalla vai SAK:lla?

Pieni äänekäs vähemmistö valittaa, kun koko kansaa edustava eduskunta päättää rajoittaa lakko-oikeutta ja muuttaa tukia.

Valittaa saa ja mieltä pitääkin osoittaa.
Ei pidä kuitankaan unohtaa, että demokratiassa valta on kansalla. SAK ei saa päättää mistään asioista kansan yli. SAK:n neuvotteluoikeus perustuu vain kansan sille antamaan mandaattiin, jonka kansa voi viedä pois, jos sitä käytetään väärin.

On ollut tapana, että työmarkkinajärjestöt saavat päättää asioista keskenään. Sen aika on ohi. Päätökset, jotka heijastavat kaikkien suomalaisten elämään, pitää tehdä eduskunnassa eikä pienessä piirissä.

Knasa haluaa, että lakko-oikeus muutetaan oikeudenmukaiseksi kansaa kohtaan. Lakkoja on käytetty väärin eikä kansa hyväksy sitä. Rengille on tullut isännän elkeitä ja SAK:lle pitää näyttää kaapin paikka.
157907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 157

Vanhimmat

Kyllä se näin on että jos SAK ta ei olisi sinä kin olisit orjan asemassa.

Äänestä
  • Eduskunta on aina säätänyt lain, myös orjuuden kieltävän. Orjuuden kieltävät lait ovat voimassa myös muissa maissa, joissa SAK ei ole.
    Ei ole uskottavaa, että SAK olisi saanut maailman ihmisoikeussopimuksen aikaiseksi.

    Selvitä pääsi.

    Äänestä

  • SAK:lla on vain se valta, jonka kansa katsoo tarpeelliseksi.
    SAK voi tuoda näkemyksensä esille, mutta kun puhutaan laeista, niin päätökset tekee eduskunta.

    Ihan vastaavasti päätökset kansainvälisistä sopimuksista tekee vain ja ainoastaan eduskunta, joka päättää ovatko ne voimassa Suomessa vai eivät. Sopimuksiin vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä SAK:n näkemys. Se koskee myös työhön liittyviä sopimuksia.

    Kansa päättää.

    Äänestä

  • Ei eduskunta sellaisia päätä . Äärioikeisto vaihtonatsihallitus kaatuu ja lokakuussa on terve hallitus ..

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei eduskunta sellaisia päätä . Äärioikeisto vaihtonatsihallitus kaatuu ja lokakuussa on terve hallitus ..

    Kannattaisi tutustua peruskoulun oppimateriaaliin, joka koskee Suomen hallintomallia.
    Kyllä se on eduskunta, joka kansan antamalla mandaatilla asioista päättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eduskunta on aina säätänyt lain, myös orjuuden kieltävän. Orjuuden kieltävät lait ovat voimassa myös muissa maissa, joissa SAK ei ole.
    Ei ole uskottavaa, että SAK olisi saanut maailman ihmisoikeussopimuksen aikaiseksi.

    Selvitä pääsi.

    Miksi sinä kutsuisit idästä tulleiden raksamiesten palkkausta jolla saavat alle 100€/kk palkkaa? ei taida paljoa orjuudesta erota?

    Oot taas pahasti myöhässä, olet kenties hämäläinen? Joka tapauksessa, mainitsemasi natsihallitus on jo nyt oppositiossa, joten voit olla huoleti, maan asiat tulevat kyllä nyt kuntoon, kunhan Orpon hallitus saa vihdoin työrauhan opposition ajojahdilta.

    Äänestä

  • Aloittaja ei selkeästi ymmärrä että ammattiliitot eivät ole poliittisia järjestöjä .

    SAK on ammattiliittojen keskusjärjestö jonka taakse on liitot järjestäytyneet eli eri alojen työntekijät. Järjestäytymisoikeus perustuu lakiin ja oikeuteen ajaa omia asioita. Tuossa tapauksessa niin tehdään keskitetysti ja sillä ei ole mitään tekemistä kansan mandaatin kanssa. Sen sijaan kansainvälisten sopimusten puitteissa on ,sekä perusoikeuksien .

    Siitä mihin lakko oikeus perustuu on mm. tuossa:

    https://www.akavanerityisalat.fi/nain_vaikutamme/sopimusneuvottelut/mihin_tyotaisteluoikeus_perustuu

    Sen sijaan hallitusvalta ei ylety työmarkkina asioihin ,vaan puhtaasti yhteisiin valtiollisiin asioihin ,jota työmarkkina asiat ei ole. Ne on työnantajan ja työntekijäpuolen asioita joista nuo osapuolet neuvottelevat ei hallitus. Nyky hallituksellamme menee tuossa suhteessa vellit ja puurot sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei eduskunta sellaisia päätä . Äärioikeisto vaihtonatsihallitus kaatuu ja lokakuussa on terve hallitus ..

    Natsi dikatatuuri uepohallituksella ei ole mitään kansan baktuutusta kun sen kannatus on aikansaatu balheella
    Puhuttunettä on hätila koska on otetu ulkomaan belkaa liika joka on bale ja uepohallitusmbastoin omia ouhutaankin aikoo ottaa lisää ulkoman lainaa

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eduskunta on aina säätänyt lain, myös orjuuden kieltävän. Orjuuden kieltävät lait ovat voimassa myös muissa maissa, joissa SAK ei ole.
    Ei ole uskottavaa, että SAK olisi saanut maailman ihmisoikeussopimuksen aikaiseksi.

    Selvitä pääsi.

    Sinulla taitaa ny mennä pahasti vellit ja puurot sekaisin.

    Äänestä

  • Höpö höpö. Sak yrittää saada ihmiset heidän itsensä alaisiksi ja orjuuteen puhumalla muunneltua totuutta maan hallituksen toimista ym. Kiero lafka. Lakko oikeus ja verovapaudet pois ay liitoilta ja ay ukot ja akat tuottaviin töihin Suomen hyväksi. Jos ei maistu ay mafiosot karkotettava maasta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei eduskunta sellaisia päätä . Äärioikeisto vaihtonatsihallitus kaatuu ja lokakuussa on terve hallitus ..

    Sdp ei ole ikinä ollut terve.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi sinä kutsuisit idästä tulleiden raksamiesten palkkausta jolla saavat alle 100€/kk palkkaa? ei taida paljoa orjuudesta erota?

    Kysyntä ja tarjonta, myös työmarkkinoilla. Miksi olet huolissasi idän ihmeen palkkatasosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Aloittaja ei selkeästi ymmärrä että ammattiliitot eivät ole poliittisia järjestöjä .

    SAK on ammattiliittojen keskusjärjestö jonka taakse on liitot järjestäytyneet eli eri alojen työntekijät. Järjestäytymisoikeus perustuu lakiin ja oikeuteen ajaa omia asioita. Tuossa tapauksessa niin tehdään keskitetysti ja sillä ei ole mitään tekemistä kansan mandaatin kanssa. Sen sijaan kansainvälisten sopimusten puitteissa on ,sekä perusoikeuksien .

    Siitä mihin lakko oikeus perustuu on mm. tuossa:

    https://www.akavanerityisalat.fi/nain_vaikutamme/sopimusneuvottelut/mihin_tyotaisteluoikeus_perustuu

    Sen sijaan hallitusvalta ei ylety työmarkkina asioihin ,vaan puhtaasti yhteisiin valtiollisiin asioihin ,jota työmarkkina asiat ei ole. Ne on työnantajan ja työntekijäpuolen asioita joista nuo osapuolet neuvottelevat ei hallitus. Nyky hallituksellamme menee tuossa suhteessa vellit ja puurot sekaisin.

    Terveillä työmarkkinoilla vallitsee kysyntä ja tarjonta. Siihen väliin ei tarvita ay änkyröitä ja sosiaalidemokraatteja. Palkkaus ja muut ehdot ja sopimukset ovat työntekijän ja työnantajan välinen asia. Ne eivät kuulu ay änkyröille ja sosiaalidemokraateille. Lakko-oikeus kaiken lisäksi vain haittaa yritysten liiketoimintaa ja toiminnasta tulee ennakoimatonta ja Suomen vienti kärsii ay mafian tempauksista. Ay Mafia alas-Suomen ja suomalaisten parhaaksi🇫🇮

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Höpö höpö. Sak yrittää saada ihmiset heidän itsensä alaisiksi ja orjuuteen puhumalla muunneltua totuutta maan hallituksen toimista ym. Kiero lafka. Lakko oikeus ja verovapaudet pois ay liitoilta ja ay ukot ja akat tuottaviin töihin Suomen hyväksi. Jos ei maistu ay mafiosot karkotettava maasta pois.

    Puuhailevat samaa paskaa kuin Sipilä aikoinaan. Sovitte sellaiset sopparit jotka sopivat meille, ja jos ette sovi, tulevat pakkolait. Ei taida ammattiliitot enää mennä samaan retkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Terveillä työmarkkinoilla vallitsee kysyntä ja tarjonta. Siihen väliin ei tarvita ay änkyröitä ja sosiaalidemokraatteja. Palkkaus ja muut ehdot ja sopimukset ovat työntekijän ja työnantajan välinen asia. Ne eivät kuulu ay änkyröille ja sosiaalidemokraateille. Lakko-oikeus kaiken lisäksi vain haittaa yritysten liiketoimintaa ja toiminnasta tulee ennakoimatonta ja Suomen vienti kärsii ay mafian tempauksista. Ay Mafia alas-Suomen ja suomalaisten parhaaksi🇫🇮

    Epäonnistunut pikku yrittäjä on taas höpöttämässä. Miksi jauhat täällä paskaa sen sijaan että yrittäisit saada sen pieen puulaakisi toimimaan. Auttaisiko kenties duunareitten hyvä ja asiallinen kohtelu sen möykkäämisen ja huutamisen sijasta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kannattaisi tutustua peruskoulun oppimateriaaliin, joka koskee Suomen hallintomallia.
    Kyllä se on eduskunta, joka kansan antamalla mandaatilla asioista päättää.

    Poliittinen järjestäytyminen Suomessa tapahtuu poliittisten liikkeiden kautta ei ammattiliittojen. Suomessa työväen liikkeen politisoituminen on nähty 1800 luvun lopulla .Itseasiassa 1899 jolloin Suomessa oikeisto vastusti työväen järjestäytymistä joka johti Suomen työväen puolueen perustamiseen jonka nimisenä alulle SDP pantiin, joka aloittikin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ajamisen. Tuon "lipun" alla työväestö ja sen edustus pitkään kulkikin. Oikeastaan 1990 luvulle jolloin tuo puolue julkisesti irrottautui palkansaajien etu järjestöjen kanssa tekemästä yhteistyöstä.,

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eduskunta on aina säätänyt lain, myös orjuuden kieltävän. Orjuuden kieltävät lait ovat voimassa myös muissa maissa, joissa SAK ei ole.
    Ei ole uskottavaa, että SAK olisi saanut maailman ihmisoikeussopimuksen aikaiseksi.

    Selvitä pääsi.

    Siis kummalla on ylin valta
    Ek lla bai sak lla

    Ek edustaa rikkaiden rahaa ja sen jakamista ökyrikkaille jotka eläö kansa eltteinä.
    Ek yrittää. Poistaa esim kesälomasi ja sinukke 10h työpäivän

    Sak edustaa sinun työläisen etujen ajajaamimanmsak tamsinuola ei olisi edes kesälomaa

    Ennen sak ta oli työ päiväai 10h. Sak määräsi sen 8h

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kannattaisi tutustua peruskoulun oppimateriaaliin, joka koskee Suomen hallintomallia.
    Kyllä se on eduskunta, joka kansan antamalla mandaatilla asioista päättää.

    Mutta pitää tehdä viisaita päätöksiä. Ei mit'ä tahansa. Tämä koskee nykyhallitustakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kannattaisi tutustua peruskoulun oppimateriaaliin, joka koskee Suomen hallintomallia.
    Kyllä se on eduskunta, joka kansan antamalla mandaatilla asioista päättää.

    Mutta kun vasemmiston kuningatar sanoi että kyllä hän hoitaa, mutta lähti sitten maailmalle bailaamaan ja jätti komukat tänne Suomeen yksin ? Kansa sitten äänesti väärin, mutta eihän vassarit sitä voi hyväksyä ? Pari ay pamppua vois pidättää vallankumous yrityksestä ?

    Äänestä

Kansa ei halua lakko-oikeuksiin muutosta. Mikään puolue ei vaalilupauksissa siitä maininnut, joten sen perusteella ei ole saatu yhtään ääntä saati mandaattia tehdä ihan mitä tahansa.

Äänestä

Mitä Petterille muuta?

Äänestä

Kyllä valta vaikuttaa olevan Elinkeinoelämän keskusliitolla eli työantajaliitoilla. Median mukaan työnantajien tes-tavoitteet ovat lähes sellaisinaan kirjoitettu hallitusohjelmaan.
Heti kesätauon jälkeen hallitus ryhtyy valmistelemaan työelämän muutoksia EK:n tavoitteista.

Äänestä
  • Silloin, kun tehtiin SAK:lle mieleisiä päätöksiä, sanottiin vallan olevan siellä.

    Tosiasiassa valta on aina ollut kansalla ja sen valitsemalla eduskunnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Silloin, kun tehtiin SAK:lle mieleisiä päätöksiä, sanottiin vallan olevan siellä.

    Hallituspuolueet eivät luvanneet vaalilupauksissa lakko-oikeuden heikentämisestö mitään ja nyt niitä ollaan ajamassa.
    Kansanäänestyksen paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Silloin, kun tehtiin SAK:lle mieleisiä päätöksiä, sanottiin vallan olevan siellä.

    Tosiasiassa valta on aina ollut kansalla ja sen valitsemalla eduskunnalla.

    Toki ,mutta kansanvalta on demokratiassa rajallinen ja sekin valta on jaettu vallan kolmiopin mukaan 3:meen osaan. Lainsäädäntövalta ,joka on eduskunnalla ja jota rajoittaa oikeusvaltion toimiperiaatteet ,kansainvälisine sopimuksineen ja lainsäädäntöineen ,selkä tuomiovalta joka kuuluu tuomioistuimille ja toimeenpanovalta joka on jaettu virkamiehille toissa toimiessaan.

    Eduskuntaan valitaan vaalikausittain edustajat jolloin kansa luovuttaa kaudeksi kerrallaan toimivallan yhteisien asioiden hoitoon, joita on mm. verotus ,ja verokertymän eli valtion budjetin käyttö ,ulkopoliittisien suhteiden hoito jne..

    Valta kuluu lähtökohtaisesti kansalle ja jos asian yksinkertaistaa voi vallan olemusta kukin pohtia ,millaisen toimi mandaatin se naapurin setä tai täti voi antaa jollekulle joka tulee hoitamaan maan asioita. Tuskin sellaista valtaa jolla edustaja voi kävellä ja internoida naapurin sedän kukkaron sisällön tai pakottaa hänet tie töihin. Näet jälkimmäinen yksilöön menevä toimi on tuomiovallan alainen toimi. Tuota kautta pääsee helpommin kiinni siihen mihin asti se eduskunnan valta ylipäätänsä yltää. Kuin näiden edustajien toilailujen ,koska he eivät näytä itsekkään sitä ymmärtävän mihin heidät on valittu ja mikä on heidän perimmäinen tehtävänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Silloin, kun tehtiin SAK:lle mieleisiä päätöksiä, sanottiin vallan olevan siellä.

    Tosiasiassa valta on aina ollut kansalla ja sen valitsemalla eduskunnalla.

    nyt vain ek ohjaa oikeistohallitusta

    Äänestä

Ylintä valtaa käyttää tällä hetkellä maassamme mediat jotka harjoittavat kansan kiihotusta perussuomalaisia vastaan tarkoituksenaan kaataa hallitus!
Tämä ei ole lehdistön oikeutta sananvapauteen!!!
Jos meillä olisi puolueeton oikeuslaitos, niin tälläista ei sallittaisi. Mutta kun meillä kaikki oikeusasteetkin ovat punavihreiden hallussa, niin oikeutta ei voida saada!

Äänestä
  • Media käyttää valtaa eikä media edes yritä olla puolueeton tai objektiivinen.

    Objektiivisuus on kallista koska siihen tarvitaan osaava toimittaja, jolle pitää maksaa kunnolla. Sen sijaan, kun toimittajana käyttää jotain ruokapalkalla kulkevaa kesäheitukkaa, niin säästää paljon rahaa.

    Eihän se heitukka tietenkään osaa kirjoittaa, mutta ei tarvitse. Puoluetoimistot lähettävät valmiita juttuja, joihin voi kirjoittaa itse otsikon ja nimensä alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Media käyttää valtaa eikä media edes yritä olla puolueeton tai objektiivinen.

    Objektiivisuus on kallista koska siihen tarvitaan osaava toimittaja, jolle pitää maksaa kunnolla. Sen sijaan, kun toimittajana käyttää jotain ruokapalkalla kulkevaa kesäheitukkaa, niin säästää paljon rahaa.

    Eihän se heitukka tietenkään osaa kirjoittaa, mutta ei tarvitse. Puoluetoimistot lähettävät valmiita juttuja, joihin voi kirjoittaa itse otsikon ja nimensä alle.

    Media käyttää juuri sitä valtaa, jonka median kuluttajat eli katsojat, kuuntelijat ja lukijat sille omasta VAPAASTA tahdostaan suovat.
    Muuten, nämä SAK:n aikaansaannokset kelpaavat ja ovat kelvanneet monelle perSSulle ja jo niiden isovanhemmillekin - eiks vaan??
    Kato iloksesi:
    https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia

    Äänestä

  • Ylintä valtaa meillä Suomessa käyttää eduskunta.

    Sisäministeriöllä on vaikuttava valta muun muassa Suomen sisäisen turvallisuuden osalta.
    Kuka onkaan sisäministerimme? Onko hän perussuomalainen vallankäyttäjä?

    Tässä tarkempaa tietoa kopioituna sisäministeriöstä.

    Sisäministeriö valmistelee lakeja ja ohjaa hallinnonalaa
    Sisäministeriön päätehtäviä on kolme:

    - valmistella lainsäädäntö, joka koskee poliisia, pelastustoimea, hätäkeskustoimintaa, rajavalvontaa, meripelastusta ja maahanmuuttoa,
    tulosohjata sisäministeriön alaisia virastoja ja laitoksia sekä
    - käsitellä ministeriön toimialaan kuuluvat kansainväliset ja EU-asiat.

    Sisäministeriö valmistelee valtion talousarvioon sisäisen turvallisuuden määrärahoja koskevat esitykset. Sisäministeriössä on tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä hallinnonalan viranomaisten laillisuusvalvontaa hoitavia virkamiehiä. Lisäksi sisäministeriö käsittelee Suomen lippua ja vaakunaa koskevat asiat.

    Sisäministeriö koordinoi poikkihallinnollista sisäiseen turvallisuuteen liittyvää yhteistyötä, jota tehdään muiden ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen ja kuntien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Media käyttää juuri sitä valtaa, jonka median kuluttajat eli katsojat, kuuntelijat ja lukijat sille omasta VAPAASTA tahdostaan suovat.
    Muuten, nämä SAK:n aikaansaannokset kelpaavat ja ovat kelvanneet monelle perSSulle ja jo niiden isovanhemmillekin - eiks vaan??
    Kato iloksesi:
    https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia

    SAK ei olisi saanut mitään läpi ilman eduskunnan tahtoa. SAK ei ole säätänytyhtään lakia.

    Se ihmetyttää, kun muissakin maissa on samat lait eikä SAK ole niissä paikoissa käynytkään. Olisiko kuitenkin niin, ettei SAK olekaan itse saanut mitän aikaan vaan ainostaan hiihtänyt yleisen mielipiteen perässä?
    Siltä se ainakin näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eduskunnassa on ja on ollut runsaasti SAK-taustaisia kansanedustajia. Lisäki SAK ja SDP ovat taloudellisia kytkyjä myöten naimisissa, myös Vasemmistoliitolla on kytkyt ja sovittu mandaatti, joskin pienempi.
    Tällä hetkellä SAK:n palkkalistoilla olleita kansanedustajia ovat ainakin Antti Lindstedt ja Lauri Lyly. SAK:n/AY:n palkollisia ovat olleet myös mm. Eero Heinäluoma, nykyisin meppi, Antti Rinne, Lauri Ihalainen ja Tarja Halonen.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    SAK, piti olla ANTTI LINDTMAN.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Media käyttää juuri sitä valtaa, jonka median kuluttajat eli katsojat, kuuntelijat ja lukijat sille omasta VAPAASTA tahdostaan suovat.
    Muuten, nämä SAK:n aikaansaannokset kelpaavat ja ovat kelvanneet monelle perSSulle ja jo niiden isovanhemmillekin - eiks vaan??
    Kato iloksesi:
    https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia

    Sak on ehkä ollut hyvä ja tarpeellinen historiassa mutta ei sovi kyllä nykyiseen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Lakkoilee työpaikat ulkomaille vailla tunnontuskia. Koko maa menee konkurssiin sak:n johdolla jollei hallitus poista nyt sak:n etuja ja lakko-oikeuksia

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ylintä valtaa meillä Suomessa käyttää eduskunta.

    Sisäministeriöllä on vaikuttava valta muun muassa Suomen sisäisen turvallisuuden osalta.
    Kuka onkaan sisäministerimme? Onko hän perussuomalainen vallankäyttäjä?

    Tässä tarkempaa tietoa kopioituna sisäministeriöstä.

    Sisäministeriö valmistelee lakeja ja ohjaa hallinnonalaa
    Sisäministeriön päätehtäviä on kolme:

    - valmistella lainsäädäntö, joka koskee poliisia, pelastustoimea, hätäkeskustoimintaa, rajavalvontaa, meripelastusta ja maahanmuuttoa,
    tulosohjata sisäministeriön alaisia virastoja ja laitoksia sekä
    - käsitellä ministeriön toimialaan kuuluvat kansainväliset ja EU-asiat.

    Sisäministeriö valmistelee valtion talousarvioon sisäisen turvallisuuden määrärahoja koskevat esitykset. Sisäministeriössä on tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä hallinnonalan viranomaisten laillisuusvalvontaa hoitavia virkamiehiä. Lisäksi sisäministeriö käsittelee Suomen lippua ja vaakunaa koskevat asiat.

    Sisäministeriö koordinoi poikkihallinnollista sisäiseen turvallisuuteen liittyvää yhteistyötä, jota tehdään muiden ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen ja kuntien kanssa.

    Sisäministerin aika menee uskomansa väestönvaihto salaliiton ihmettelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Sak on ehkä ollut hyvä ja tarpeellinen historiassa mutta ei sovi kyllä nykyiseen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Lakkoilee työpaikat ulkomaille vailla tunnontuskia. Koko maa menee konkurssiin sak:n johdolla jollei hallitus poista nyt sak:n etuja ja lakko-oikeuksia

    Tseh tseh porvarin pyllykoira. Mene nöyristelemään isännällesi ja saat pienen makupalan. Sen jälkeen saat niin kovan potkun persuksillesi että muistat sen lopun ikääsi. Opiksesi et kuitenkaan kykene ottamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Sak on ehkä ollut hyvä ja tarpeellinen historiassa mutta ei sovi kyllä nykyiseen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Lakkoilee työpaikat ulkomaille vailla tunnontuskia. Koko maa menee konkurssiin sak:n johdolla jollei hallitus poista nyt sak:n etuja ja lakko-oikeuksia

    olet varmaan ek asialla

    mitenkäs ameriikassakin lakkoillaan

    Äänestä

OTA ASIOISTA ENSIN SELVÄÄ, SAK ON ETU JÄRJESTÖ JOKA AJAA TYÖTÄ TEKEVIEN DUUNARIEN OIKEUKSIA ESM LAKKO. POLITIIKASSA EI OLE DEMOKRATIAA AINAKAAN SUOMESSA ON VAI LAILLISTETTU POLIITTINEN JUNTTA JOKA TOIMII KAIKKIA KANSALLISIA LAEISTA VÄLITTÄMÄTTÄ SIIS KANSAN VAHINGOKSI.

Äänestä
  • SAK ajaa omaa etuaan.
    Duunarin etua ajaa nykyinen hallitus. Talous paranee ja verotus kevenee.

    Ei ole mitään järkeä roikottaa töissä sellaisia, jotka eivät osaa eivätkä halua oppia. Sellaiset on rasitteita duunarille. Niitä moniongelmaisia SAK pakottaa pitämään meidän kiusanamme ikään kuin omassa duunissa ei olisi tarpeksi.

    Minä tulen työnantajan kanssa paremmin juttuun kuin jonkun punaisen torin pönäkän puutarhatontun. Me saamme itse asiat sovittua keskenämme ja siinä politrukeista on vain haittaa.

    En ymmärä, miksi AY-liike pitää meitä aikuisia aivottomina idiootteina, jotka eivät ymmärä omaa parastaan paremmin kuin SAK:n palkkapappi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    SAK ajaa omaa etuaan.

    Kaikissa eurooppalaisissa sivistysmaissa mm. (Saksa, Ranska, Britannia ja kaikki Pohjoismaat) on ollut ja pysyy erittäin vahva ay-liike palkansaajien etua ajamassa, mitä eivät suinkaan tee vetelärannan 300 000 euroa vuodessa rohmuavat möhömahat.
    Maksan ay-jäsenmaksun yhä mielelläni. Juuri tuli uutinen maamme luottoluokituksen pysymisestä hyvällä tolalla eikä velkaantumisemmekaan juuri eroa eurooppalaisesta keskiarvosta - kiitos mm. Marinin hallituksen.
    Duunarin tuloja leikkaa nykyinen hallitus niin, että se tuskin pysyy pystyssä täyttä aikaa. Jo pelkkä rasismi kaataa sen mahdottomuuteensa. Missä perSSU siellä riita!!! AINA!!
    https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Pötyä.

    Nykyinen hallitus on vallassa siksi, että se kasvattaa duunarin tuloja.

    Sinä taidat olla sitä elämäntapatyöväkeä, joka ei tee töitä vaan elää tuilla. Valitan, sinusta ehkä tulee oikea duunari. Ei se ole paha juttu, monet ovat töissä ja pitävät siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    SAK ajaa omaa etuaan.
    Duunarin etua ajaa nykyinen hallitus. Talous paranee ja verotus kevenee.

    Ei ole mitään järkeä roikottaa töissä sellaisia, jotka eivät osaa eivätkä halua oppia. Sellaiset on rasitteita duunarille. Niitä moniongelmaisia SAK pakottaa pitämään meidän kiusanamme ikään kuin omassa duunissa ei olisi tarpeksi.

    Minä tulen työnantajan kanssa paremmin juttuun kuin jonkun punaisen torin pönäkän puutarhatontun. Me saamme itse asiat sovittua keskenämme ja siinä politrukeista on vain haittaa.

    En ymmärä, miksi AY-liike pitää meitä aikuisia aivottomina idiootteina, jotka eivät ymmärä omaa parastaan paremmin kuin SAK:n palkkapappi.

    "Duunarin etua ajaa nykyinen hallitus. Talous paranee ja verotus kevenee"

    Tämä on nyt Kokoomuksen propagandaa täytyy todeta. Hallitus on pirstomassa työväestön sekä hillitsee lakkoja helpottaen irtisanomista.

    Näiden toimien (en listannut kaikkea) tavoitteena on rajoittaa palkkojen nousua, joka voisi olla normaalia suurempaa työvoimapula-aloilla ilman lakkoiluakin.

    Porkkanana Kokoomus käyttää veroalennusta, jonka nettovaikutus sulaa seuraavalla palkankorotuskierroksella, joista Kokoomus on syönyt työväestön neuvottelueväät.

    Sitä seuraavalla palkankorotuskierroksella tulee palkansaajalle kylmä kyyti. Tyytymättömyys on pientä paikallista, tukilakot on kielletty ja jos pullikoi, irtisanominenkin on helpotettu. Kokoomuksen suunnitelma on nerokas. Tosin siis työnantajan näkökulmasta.

    Kokoomus hakee työnantaja puolueena työnantajan etua. Sitä kaikki ei ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Pötyä.

    Nykyinen hallitus on vallassa siksi, että se kasvattaa duunarin tuloja.

    Sinä taidat olla sitä elämäntapatyöväkeä, joka ei tee töitä vaan elää tuilla. Valitan, sinusta ehkä tulee oikea duunari. Ei se ole paha juttu, monet ovat töissä ja pitävät siitä.

    No ei se hallitus nyt voi mikään duunarien suosija olla, vaan sen pitää tehdä toimia, jotka parantavat kaikkien elämää !

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    SAK ajaa omaa etuaan.
    Duunarin etua ajaa nykyinen hallitus. Talous paranee ja verotus kevenee.

    Ei ole mitään järkeä roikottaa töissä sellaisia, jotka eivät osaa eivätkä halua oppia. Sellaiset on rasitteita duunarille. Niitä moniongelmaisia SAK pakottaa pitämään meidän kiusanamme ikään kuin omassa duunissa ei olisi tarpeksi.

    Minä tulen työnantajan kanssa paremmin juttuun kuin jonkun punaisen torin pönäkän puutarhatontun. Me saamme itse asiat sovittua keskenämme ja siinä politrukeista on vain haittaa.

    En ymmärä, miksi AY-liike pitää meitä aikuisia aivottomina idiootteina, jotka eivät ymmärä omaa parastaan paremmin kuin SAK:n palkkapappi.

    Tottakai SAK ajaa omaa etuaan koska on duunareitten etujärjestö. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ? Duunarit ajamassa omaa asiaansa, vai pitäisikä heidän ajaa kenties vain ja ainoastaan työnantajien asiaa ?

    Äänestä

Järjestäköön vain sak tyhmiä poliittisia lakkoja. Niin liittojen jäsenmäärä vähenee paljon.

Äänestä
  • Tämä hallitus häärii lakko oikeuden suhteen naapurin tontilla ja toimii vastoin suomen ratifioimaa ilo sopimusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tämä hallitus häärii lakko oikeuden suhteen naapurin tontilla ja toimii vastoin suomen ratifioimaa ilo sopimusta.

    Jos ne asiat eivät ole sopimuksen vastaisia muissa maissa, ne eivät ole sitä myöskään Suomessa.
    Ota selvää äläkä piere suustasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos ne asiat eivät ole sopimuksen vastaisia muissa maissa, ne eivät ole sitä myöskään Suomessa.
    Ota selvää äläkä piere suustasi.

    Sinun tapauksessa olisi ehkä syytä perehtyä aluksi demokratian toimitapoihin ,eikä käytöstapojen hankkiminenkaan olisi haitaksi.

    Äänestä

  • onko ameriikassaki poliittisia lakkoja

    Äänestä

SAK on palvelualalla.

SAK:n rooli on kuin tarjoilijalla ravintolassa. Ottaa tilaukset vastaan, tuo ruoat pöytään, täyttää tyhjät lasit, siivoaa pöydät ja neuvoo tarvittaessa ja tekee parhaansa, että asiakas eli duunari viihtyy.

Tarjoilijan ei pidä norkoilla pöydässä ja osallistua keskusteluun. Tarjoilija tulee, kun pyydetään ja muuten pysyy poissa tieltä.

Äänestä

SAK:n työntekijäjäseniä ei ole edes puolta miljoonaa.

Suurin osa heistä on joko demareita tai vasemmistoliittolaisia.
Suurin osa työtä tekevistä suomalaisista kannattaa Kokoomusta tai persuja, joka on suurin duunaripuolue.

SAK on edunvalvontajärjestö vasemmistolaisille duunareille. Ei sen enempää.

Äänestä
  • Kiva, että nuo SAK:n listaamat saavutukset kilahtivat perSSujen nilkkaan näköjään ihan kunnolla. Älämölö sen todistaa - jälleen kerran.
    perSSu voi aloittaa oman listansa vaikka Suomen ennätyksellä tämän maan poliittisessa historiassa: paperi-Lindström oli ja on ylivoimaisesti E P Ä P Ä T E V I N oikeusministeri kautta aikojen

    Tyhmin perSSu voi vaikka vain katsella tätä listaa, jos lukutaitoa ja/tai luetun ymmärrystä ei ole:
    https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kiva, että nuo SAK:n listaamat saavutukset kilahtivat perSSujen nilkkaan näköjään ihan kunnolla. Älämölö sen todistaa - jälleen kerran.
    perSSu voi aloittaa oman listansa vaikka Suomen ennätyksellä tämän maan poliittisessa historiassa: paperi-Lindström oli ja on ylivoimaisesti E P Ä P Ä T E V I N oikeusministeri kautta aikojen

    Tyhmin perSSu voi vaikka vain katsella tätä listaa, jos lukutaitoa ja/tai luetun ymmärrystä ei ole:
    https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia

    Höyrykone oli aikoinaan hyvä keksintö.
    SAK:lla on oma historiansa sotien jälkeisessä Suomessa. Tosiasiassa se on demareiden etäpesäke ja tekee demaripolitiikkaa.

    Työntekijätpuolestaan ovat persuja tai kokoomuslaisia.
    Ymmärrätkö ristiriidan?
    Jos SAK ajaisi dunarin etua, se toteuttaisi persujen politiikkaa. Jos se ei tee sitä, se ei aja työntekijän asiaa.

    SAK:n pitäisi toteuttaa persujen tavoitteita ja edistää paikallista sopimista ja
    työttömyysturvan porrastamista, jos se haluaa esiityä työntekijöiden edun ajajana.

    Äänestä

  • Tuo sama edunvalvonta on koskenut mm. palkkoja, olipa duunari vasemmistolainen tai oikeistolainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuo sama edunvalvonta on koskenut mm. palkkoja, olipa duunari vasemmistolainen tai oikeistolainen.

    Kenen etua nyt tarkoitat?

    Kun kaikki saa saman palkan, kaikilta on pois vapaamatkustajien palkka. Irtisanominen on kallista eikä uutta saa palkata tilalle. Työntekijät itse maksavat omasta taskustaan saikuttajien ja heikosti töitä tekevien palkan.

    Työntekijöiden aikaansaannokset eivät ole normaalijakautuneet kuin silloin, jos kaikki tekee töitä kykyjensä mukaan. Jos joukossa on pari angstista vasemmistolaista, jotka herravihassaan tekevät mahdollisimman vähän ja mahdollisimman huonoa, se laskee keskimääräistä tulosta niin paljon, että kaikkien palkka on paljon huonompi kuin ilman niitä. Vaikkei tilalle edes palkattaisi ketään, aikaansaannokset kasvavat.

    Nämä kaksi nassua ovat niitä, joita liitto rakastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höyrykone oli aikoinaan hyvä keksintö.
    SAK:lla on oma historiansa sotien jälkeisessä Suomessa. Tosiasiassa se on demareiden etäpesäke ja tekee demaripolitiikkaa.

    Työntekijätpuolestaan ovat persuja tai kokoomuslaisia.
    Ymmärrätkö ristiriidan?
    Jos SAK ajaisi dunarin etua, se toteuttaisi persujen politiikkaa. Jos se ei tee sitä, se ei aja työntekijän asiaa.

    SAK:n pitäisi toteuttaa persujen tavoitteita ja edistää paikallista sopimista ja
    työttömyysturvan porrastamista, jos se haluaa esiityä työntekijöiden edun ajajana.

    Onko se Ek vanhentunut. Tuo kun on vastaava järjestö kuin SAK( Neuvottelujen toinen osapuoli jonka taakse työnantajat ovat järjestäytyneet)? Vai koskeeko tuo vanhentunut käytäntö vain työntekijäpuolen järjestäytymistä ja kuinka ne neuvottelut pitäisi mielestäsi hoitaa työntekijä osapuolen ja työnantaja puolen välillä?
    Keskitetyt ratkaisut ovat tähän astui taanneet parhaiten työrauhan sopimuskaudeksi liittoneuvottelujen kautta, mutta ehkä jolla kulla on parempi ratkaisu takataskussa. Muut eivät ole sitä kylläkään tähän päivään saakka löytäneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    EK on uudistunut enemän kuin SAK.
    EK:n jäsenet totesivat, että niillä on erilainen tilanne ja erilaiset tarpeet, joita ei voi toteuttaa yhdellä sopimuksella. Keskitetyt loppuivat koska ei ole enää yhtä ratkaisua, joka sopii kaikille.

    Sama tilanne on tietenkin työntekijöillä koska jos yrityksien toimintaympäristötovateriytyneet, niin myös työntekijöiden tilanteet ovat erilaiset eikä ole yhtä ratkaisua kaikille.

    Yrityskenttä pirstaloituu ja jos haluttaisiin laajempia sopimuksia, ne pitäisi tehdä saman alan yritytsten kanssa samalla markkinalla, ei eri alojen yritysten kanssa yhdellä markkinalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kenen etua nyt tarkoitat?

    Kun kaikki saa saman palkan, kaikilta on pois vapaamatkustajien palkka. Irtisanominen on kallista eikä uutta saa palkata tilalle. Työntekijät itse maksavat omasta taskustaan saikuttajien ja heikosti töitä tekevien palkan.

    Työntekijöiden aikaansaannokset eivät ole normaalijakautuneet kuin silloin, jos kaikki tekee töitä kykyjensä mukaan. Jos joukossa on pari angstista vasemmistolaista, jotka herravihassaan tekevät mahdollisimman vähän ja mahdollisimman huonoa, se laskee keskimääräistä tulosta niin paljon, että kaikkien palkka on paljon huonompi kuin ilman niitä. Vaikkei tilalle edes palkattaisi ketään, aikaansaannokset kasvavat.

    Nämä kaksi nassua ovat niitä, joita liitto rakastaa.

    Millä alalla on enää vapaamatkustajia?

    Entä sitten, jos seassa on pari pomoa kehuvaa laiskamatoa? Puhuvat työtätekevistä seläntakana p.skaa. Kenelle palkankorotus heilehtaa? Niistä ei pääse eroon millään.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höyrykone oli aikoinaan hyvä keksintö.
    SAK:lla on oma historiansa sotien jälkeisessä Suomessa. Tosiasiassa se on demareiden etäpesäke ja tekee demaripolitiikkaa.

    Työntekijätpuolestaan ovat persuja tai kokoomuslaisia.
    Ymmärrätkö ristiriidan?
    Jos SAK ajaisi dunarin etua, se toteuttaisi persujen politiikkaa. Jos se ei tee sitä, se ei aja työntekijän asiaa.

    SAK:n pitäisi toteuttaa persujen tavoitteita ja edistää paikallista sopimista ja
    työttömyysturvan porrastamista, jos se haluaa esiityä työntekijöiden edun ajajana.

    Työntekijät puolestaan eivät ainakaan ole oikeistohallituksen (kokoomus persut, RKP, Kd) työehtojen ja työttömyysturvan heikennysten jälkeen kokoomuslaisia eikä persuja. Jos ovat aiemmin, esim. SOININ puheenjohtaja-kaudella olleet.

    Hallitusohjelmaan on tällä kaudella kirjattu EK:n (työnantajaliittojen keskusliitto) tes-tavoitteet kuten työnantajapuoli ne haluaa. Työttömyysturvan heikennykset eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa. Kun tekoäly saa jalansijaa digimaailmassa, useat työpaikat katoavat ja monet jäljelle jäävät työt vaativat lisää koulutusta ja uudenlaista digiosaamista.

    Iäkkäitä työttömiä ei uudelleenkouluteta ennen eläkeikää ja on väärin, että heiltä viedään pitkän työrupeaman jälkeen työttömyysturva, kun myös toimeentuloturvaa heikennetään ja asumistuki poistetaan.

    Tulottomien joukko kasvaa ja leipäjonoista hakee yhä useampi työtön ruokansa, kun työttömiltä ja pienituloisilta pätkätyöläisiltä leikataan sosiaaliturvasta.

    Äänestä

Edustaa koko kansaa?Ja paskat.Hallitus saa haistaa pitkän vitun.Leikkikää keskenään.Hallitusta mietin yhtä kauan kuin aamupaskaa.Kun vetäsee vessan niin se on siinä.En paljon mieti.Perustakaa oma💩 valtio!

Äänestä
  • Pissa kakka ja pippeli ei auta.
    Hallitus edustaa kansaa.

    Äänestä

Sak
Sak on kansan asialla urpohallitus ekn j rikkaiden pörssi ja yritystukiloisten adilla

Yritystuki on sosialismi etuutta

Äänestä
  • Jos SAK olisi kansan asialla, se toteuttaisi hallitusohjelmaa koska eduskunta edustaa kansaa ja hallitus sen enemmistöä.
    Näin se vain on ihan määritelmien mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos SAK olisi kansan asialla, se toteuttaisi hallitusohjelmaa koska eduskunta edustaa kansaa ja hallitus sen enemmistöä.
    Näin se vain on ihan määritelmien mukaan.

    Hyvin outoa logiikkaa, joka ei ole totta !

    Äänestä

Onko se demokratiaa, että oikeistohallitus kirjaa hallitusohjelmaan vain työnantajapuolen tavoitteet ja vie ne eduskuntaan?

Äänestä
  • On oikein, että hallitusohjelmaan kirjataan ne asiat, joita kampanjoinnissa on luvattu tehdä ja jolle ihmiset ovat antaneet äänillään mandaatin. Mikään muu ei olisi demokratiaa.

    On ihan yhdentekevää, jos löytyy joku joukko, joka kannattaa samoja asioita riippumatta siitä onko kyseessä stalinistiporukka tai Hikiän VPK. Olisi ihme, jos ei löytyisi useampaakin joukkoa, jonka mielestä hallitusohjelma on hyvä, onhan se enemmistön tahto.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    On oikein, että hallitusohjelmaan kirjataan ne asiat, joita kampanjoinnissa on luvattu tehdä ja jolle ihmiset ovat antaneet äänillään mandaatin. Mikään muu ei olisi demokratiaa.

    Hallitus toimii oikeusvaltion puitteissa .tahto ja halu on kaksi eri asiaa . Oikeusvaltiossa päätöksentekoa rajoittaa kansainväliset säädökset sekä oikeus käsitteet jotka on kirjattu usealle eri taholle .Perutuslakimme nojaa tuohon kansainvälisen lainsäädäntöön, kuten myös Eu peruslait.

    Mitä tahansa ei voida viedä eteenpäin demokratian nimissä ,vaan demokratiassa halusi kansa mitä tahansa on oikeus käsitteet, kuten myös demokratian hallintomuotoa rajoittavat valta rakenteet, joissa päätäntävalta eduskunnalla on rajallinen ja kansa valtainen.

    Kanasalaisilta ei voida odottaa lainsisällön ymmärtämystä sen syvällisimmässä olemuksessa joten päätöksenteossa tuon puntarointi jää sitä varten perustetuille elimille ,kuten perutuslakivaliokunnalle, jonka pätevyys riippuu sen jäsenien koostumuksesta.

    Demokratiassa kansankuulemine on edellytys ja sitävarten on asioita viety eteenpäin mm. järjestämällä tie jossa kansalais aloitteita voidaan tehdä ja kuulla kansaa. Tosin tuo eiu tarkoita sitä että asia vietäisiin eteenpäin kuten esutetän vaan sitäkautta tulee kansaliset kuulluksi.

    Tapa on demokraattinen ja hyvä joskin joskus tulee esiin asioita joista jää kuva että eduskunnan toimikuva on kovin epä selvä kansalaislähtöisesti ,kuten nyt mm. tuon eläinten asioiden suhteen .

    https://yle.fi/a/74-20045042

    Eduskunnassa kun lähinnä hoidetaan kansalaisten yhteisiä asioita emmekä elä eläinten valtakunnassa ,mutta tosin eläimillä on elinsuojelu lait toki, mutta että perutuslaki ? Ehkä tuon merkitystä ja eduskunnan toimintaa olisi syytä syventää opinto tiellä peruskouluasteilla, jotta kansakuntamme ja valtiomme lähtökohdat sellaisista näkökulmista kuin perustuslaki, johon valtiomme olemassa olo perustuu ,sekä valta rakenteet ja toimivalta käsitteet yleisesti olisivat selkeät kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ihailen paatostasi, mutta häpeän kyvyttömyyttäsi ajatella johdonmukaisesti.

    Demokratia voi siirtyä diktatuuriin täysin demokraattisin keinoin. Se vaatii vain kansan tahdon. Eduskunta päättää laeista, myös perustuslaista. Meillä on kirjattuna perustuslain säätämisjärjestys ja 5/6 enemmistöllä laki saadaan nopeastikin muutettua.

    Suomi päättää itse, mihin kansainvälisiin sopimuksiin liittyy ja mihin ei liity ja myös mistä eroaa. En usko, että on olemassa yhtään maata, joka on ratifioinut kaikki maailman kansainväliset sopimukset.

    Epäilemättä sopimusten irtisanominen ja diktatuuriin siirtyminen tuottaa hyvinkin vakavia konflikteja muiden maiden kanssa, mutta toisaalta Israelilla on ystäviä huolimatta sen politiikasta palestiinalaisia kohtaan. Aika pitkälle voidaan siis mennä olematta kansainvälisesti äärirajalla.

    Monessa maassa on myös täydellinen monarkia ja Thaimassa voi saada vuosien vankeustuomion kuninkaan koiran pilkkaamisesta. Eli ei se diktatuurikaan tarkoita vielä salonkikelpoisuuden menettämistä.

    Sinä olet hiukan kuplassa ja kuvittelet, että liikkuisimme jossain äärirajalla, jossa pieni muutos tekisi meistä yhtä suositun kuin Pohjois-Korea. Mieti uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Toki Suomessa säädetään lait itse ,myös perutuslain muutokset, mutta se vaatii eduskunna suuren enemmistön. Sitä tuskin saa paatoksellisten aatosten taakse.

    Suomessa on Eu puitteissa kritisoitu eriytymistä Euroopasta ja pyritty yhtenäisyyteen . Eu:ssa pohjautu myös kansainvälisiin lakeihin samoin kuin meidän perutuslakimme ja Eu lainsäädäntöä on upotettu lainsäädäntöömme, jolla on pyritty yhtenäisyyteen. Kuvaamasi tie johtaisi eroon Eu:sta ja lakkauttaisi Suomen oikeusvaltiona jolloin joutuisimme ulkopuolelle instansseista kuten Yk jne.. Ajautuisimme eriöön .Toki voisi yrittää tehdä tuttavuutta itäiseen naapuriin, jossa toimitavat ovat jokseenkin samaa rataa, mutta suuntaus Suomessa on viimeaikoina olut pikemminkin etisyyttä hakeva tuohon suuntaan. Minulla on hienoinen tuntuma, että tuskin saat kovinkaan suurta kannatusta tuollaisten aatosten tueksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    En väittänytkään, ettei siitä olisi seurauksia. Totesin vain, että kaikki on mahdollista, jos on tahtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    En väittänytkään, ettei siitä olisi seurauksia. Totesin vain, että kaikki on mahdollista, jos on tahtoa.

    Ei taida löytyä. Monarkioissa ei ole äänioikeutta ja sinunlaisesi on ne jotka maksavat muiden kermaleivokset "puuvilla pelloilla", ahertaen, ei millään pahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    On oikein, että hallitusohjelmaan kirjataan ne asiat, joita kampanjoinnissa on luvattu tehdä ja jolle ihmiset ovat antaneet äänillään mandaatin. Mikään muu ei olisi demokratiaa.

    On ihan yhdentekevää, jos löytyy joku joukko, joka kannattaa samoja asioita riippumatta siitä onko kyseessä stalinistiporukka tai Hikiän VPK. Olisi ihme, jos ei löytyisi useampaakin joukkoa, jonka mielestä hallitusohjelma on hyvä, onhan se enemmistön tahto.

    On oikein, että hallitusohjelmaan kirjataan ne asiat, jotka puolueet ennen vaalia lupasivat valtaan päästyään toteuttaa. Eipä hallitusohjelmassa lue, että bensiinin hintaa alennetaan, ja tankilla tavataan.

    Sen sijaan hallitusohjelmassa on jotain ihan muuta.
    Luvattiknko ennen vaalia (kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kd) , että hallitusohjelmaan tullaan kirjaamaan muun muassa:
    - työttömyysturvan heikennykset
    - lakko-oikeutta rajoitetaan ja tukilakoista sakotetaan
    - sairauspäivistä ensimmäinen päivä on palkaton
    - työpaikkakohtainen sopiminen jne.

    Lupasivatko nykyiset hallituspuolueet, että
    Asumistuki poistetaan ja julkisen terveydenhuollon menoista leikataan 1,5 miljardia ja yksityisille terveysfirmoille annetaan verorahaa uusien lääkärien palkkaamiseksi?

    Lupasivatko hallituspuolueet, että vain pienituloisten perusturvasta leikataan, mutta samaan aikaan isotuloisten palkkaverotusta kevennetään siten, että ministerin palkalla verokevennys on noin 100 euroa kuukaudessa ja vastaavasti pienipalkkaisen työntekijän verokevennys on noin 10 euroa/kk.

    Mitä luvattiin ennen vaalia ja mitä hallitusohjelmaan kirjattiin, pitäisikö olla samaa? Tiesivätkö äänestäjät, että kun ulkomaan velanottoa aletaan hoitaa, ja kun sopeutuksista puhuttiin, että velan maksajiksi tulevat vain pienituloiset? Tiesivätkö äänestäjät, että kun kun kuusi miljardia sopeutetaan sosiaaliturvaa leikkaamalla, niin monta sosiaalietuutta leikataan samanaikaisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Eduskuntakin toimii lainalaisuuden alla.-

    Toimintaa rajaa perustuslaki, jonka puitteissa myös hallitusohjelmaa tulee toteuttaa.

    Perutuslailla on suojattu perusoikeudet joita nykyisen hallitus ohjelman puitteissa ei kunnioiteta. On katsottava että laillisen vallan tulee perustua laillisin toimiin jota toimet ovat siihen asti kunnes toimitaan olemassa olevaa lakia vastoin ja kun tai jos niin tapahtuu myös oikeus lailliseen valtaan menetetään, sillä lait määrittävät mikä on mahdollista ja mikä ei. Mikäli niiden rajoja halutaan muuttaa edellyttää se lain muutoksia, jolloin katsotaan meneekö toimet läpi lainsäädännöstä vai ei . Tuota kautta määritellään myös toimien laillisuus aste ja pidetään valtion hallinnon toimet laillisuuden puitteissa. Olemassa oleva lainsäädäntö koskee kaikkia asemaan katsomatta.

    Nyky hallituksen ohjelmaa ja kaavailtuja toimia tulee tarkastella tuossa valossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Eduskunta voi muuttaa myös perustuslakia, joskin se vaatii reilumman enemmistön.

    Ei ole mitään lakia tai sopimusta, jota ei voisi muuttaa, lopettaa tai vain lakata noudattamasta, jos kansa sitä vaatii. Ihan vastaavasti voidaan tehdä mitä uusia sopimuksia huvittaa ja lakejakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    On oikein, että hallitusohjelmaan kirjataan ne asiat, jotka puolueet ennen vaalia lupasivat valtaan päästyään toteuttaa. Eipä hallitusohjelmassa lue, että bensiinin hintaa alennetaan, ja tankilla tavataan.

    Sen sijaan hallitusohjelmassa on jotain ihan muuta.
    Luvattiknko ennen vaalia (kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kd) , että hallitusohjelmaan tullaan kirjaamaan muun muassa:
    - työttömyysturvan heikennykset
    - lakko-oikeutta rajoitetaan ja tukilakoista sakotetaan
    - sairauspäivistä ensimmäinen päivä on palkaton
    - työpaikkakohtainen sopiminen jne.

    Lupasivatko nykyiset hallituspuolueet, että
    Asumistuki poistetaan ja julkisen terveydenhuollon menoista leikataan 1,5 miljardia ja yksityisille terveysfirmoille annetaan verorahaa uusien lääkärien palkkaamiseksi?

    Lupasivatko hallituspuolueet, että vain pienituloisten perusturvasta leikataan, mutta samaan aikaan isotuloisten palkkaverotusta kevennetään siten, että ministerin palkalla verokevennys on noin 100 euroa kuukaudessa ja vastaavasti pienipalkkaisen työntekijän verokevennys on noin 10 euroa/kk.

    Mitä luvattiin ennen vaalia ja mitä hallitusohjelmaan kirjattiin, pitäisikö olla samaa? Tiesivätkö äänestäjät, että kun ulkomaan velanottoa aletaan hoitaa, ja kun sopeutuksista puhuttiin, että velan maksajiksi tulevat vain pienituloiset? Tiesivätkö äänestäjät, että kun kun kuusi miljardia sopeutetaan sosiaaliturvaa leikkaamalla, niin monta sosiaalietuutta leikataan samanaikaisesti?

    Viimeistään nyt huomasi, miten Kokoomus huijasi vaalipuheissa.

    Viimeistään nyt kaikille tuli selväksi, että Kokoomus on työnantaja puolue.

    Viimeistään nyy kaikille tuli selväksi, ettei perussuomalaisetkaan ole duunari-, eikä heikko-osaisten puolue.

    KD ja RKP suostuvat hallitukseen ja heillä on omia juttuja. KD:lle kotihoitotuen säilyttäminen oli tärkeä (Lue: isot perheet). RKP sai opetusministerin paikan.

    Meillä on oikeistohallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tietysti meillä on suomalainen oikeistohallitus. Politiikaltaan se on kuitenkin hyvin vasemmistolainen, jos vertaa lansainvälisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Eduskuntakin toimii lainalaisuuden alla.-

    Toimintaa rajaa perustuslaki, jonka puitteissa myös hallitusohjelmaa tulee toteuttaa.

    Perutuslailla on suojattu perusoikeudet joita nykyisen hallitus ohjelman puitteissa ei kunnioiteta. On katsottava että laillisen vallan tulee perustua laillisin toimiin jota toimet ovat siihen asti kunnes toimitaan olemassa olevaa lakia vastoin ja kun tai jos niin tapahtuu myös oikeus lailliseen valtaan menetetään, sillä lait määrittävät mikä on mahdollista ja mikä ei. Mikäli niiden rajoja halutaan muuttaa edellyttää se lain muutoksia, jolloin katsotaan meneekö toimet läpi lainsäädännöstä vai ei . Tuota kautta määritellään myös toimien laillisuus aste ja pidetään valtion hallinnon toimet laillisuuden puitteissa. Olemassa oleva lainsäädäntö koskee kaikkia asemaan katsomatta.

    Nyky hallituksen ohjelmaa ja kaavailtuja toimia tulee tarkastella tuossa valossa.

    Voit aina valittaa oikeusasiamiehelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    On oikein, että hallitusohjelmaan kirjataan ne asiat, jotka puolueet ennen vaalia lupasivat valtaan päästyään toteuttaa. Eipä hallitusohjelmassa lue, että bensiinin hintaa alennetaan, ja tankilla tavataan.

    Sen sijaan hallitusohjelmassa on jotain ihan muuta.
    Luvattiknko ennen vaalia (kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kd) , että hallitusohjelmaan tullaan kirjaamaan muun muassa:
    - työttömyysturvan heikennykset
    - lakko-oikeutta rajoitetaan ja tukilakoista sakotetaan
    - sairauspäivistä ensimmäinen päivä on palkaton
    - työpaikkakohtainen sopiminen jne.

    Lupasivatko nykyiset hallituspuolueet, että
    Asumistuki poistetaan ja julkisen terveydenhuollon menoista leikataan 1,5 miljardia ja yksityisille terveysfirmoille annetaan verorahaa uusien lääkärien palkkaamiseksi?

    Lupasivatko hallituspuolueet, että vain pienituloisten perusturvasta leikataan, mutta samaan aikaan isotuloisten palkkaverotusta kevennetään siten, että ministerin palkalla verokevennys on noin 100 euroa kuukaudessa ja vastaavasti pienipalkkaisen työntekijän verokevennys on noin 10 euroa/kk.

    Mitä luvattiin ennen vaalia ja mitä hallitusohjelmaan kirjattiin, pitäisikö olla samaa? Tiesivätkö äänestäjät, että kun ulkomaan velanottoa aletaan hoitaa, ja kun sopeutuksista puhuttiin, että velan maksajiksi tulevat vain pienituloiset? Tiesivätkö äänestäjät, että kun kun kuusi miljardia sopeutetaan sosiaaliturvaa leikkaamalla, niin monta sosiaalietuutta leikataan samanaikaisesti?

    Hallitusohjelma on kompromissi. Siihen ei voi kirjara kuin asioita, jotka sovitaan hallitusneuvotteluissa.

    Äänestä

En ole SAK:ta ja humpuliliittoja tarvinnut!

Äänestä

Vieläkö perussuomalaiset haluavat erota EU:sta? Tekivätkö eropäätöksen puoluekokouksessaan vai vieläkö pohtivat EU:sta eroamista tulevaisuudessa ja sopivampana aikana?

Äänestä
  • Varmaan jotkut yksittäiset pohtivat, mutta puolue ei.

    Äänestä

  • Vähemmän EU:ta mutta paremaa EU:ta.

    Äänestä

Kokoomus taas on Elinekinoelämän keskusliiton juoksupoika. On EK:n talutusuorassa.

Äänestä
  • Siltä sinusta tuntuu.
    Kokoomus on kuitenkin hallituspuolue ja hallituksella on kansan enemmistön antama mandaatti.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Siltä sinusta tuntuu.

    Työmarkkina asiat ei kuulu hallitusvallan alle eikä ne ole valtiollisia asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Siltä sinusta tuntuu.
    Kokoomus on kuitenkin hallituspuolue ja hallituksella on kansan enemmistön antama mandaatti.

    Mandaatti, jonka se sai vaalilupauksilla, joita Kokoomus ei toteuta ja toteuttaa jotakin muuta kuin lupasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Siltä sinusta tuntuu.
    Kokoomus on kuitenkin hallituspuolue ja hallituksella on kansan enemmistön antama mandaatti.

    Ei kansan enemmistö kuitenkaan rikkaiden etua ajavaa Kokoomusta äänestänyt. Kokoomus otti remmiin sellaiset puolueet, jotka suostuivat mukaan, jotta saivat enemmistön eduskunnassa. Kokoomusta äänesti vain se reilut 20% äänioikeutetuista (olisikohan ollut 20,8 %). Kun lasketaan mukaan koko kansa, niin prosentti tippuu tuosta, niin että heilahtaa.

    Äänestä

Kansa ei halua heikentää lakko-oikeutta. Siitä ei äänestettäessä yksikään puolue mainostanut.

Äänestä
  • Kansa nimenomaan haluaa heikentää lakko-oikeutta. Lakot eivät ole tätä päivää vaan ay änkyröiden itse keksimä yhteiskunnan häirintä keino. Huliganismia.

    Äänestä

Pari vuotta sitten kokoomus oli kovaaa sitä mieltä että työmakkina kysymykset ja ongelmat eivät ole puolue politiikan ja hallituksen asia, mutta nyt sitä sitten onkin, hallitus siis puuttuu taas työn tekemiseen edellinen oikeistohallinto teki samoin ,,,turhaa kikyilyä sekä naurettavaa työttömien kyykytystä samaa saadaan taas joten mikä auttaa edes vähän niin lakkoillaan,
saa Orpo piru Purra paskaa!

Äänestä
  • Kokoomus on Elinkeinoelämän keskusliiton juoksupoika ja EK:n talutusnuorassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kokoomus on Elinkeinoelämän keskusliiton juoksupoika ja EK:n talutusnuorassa.

    Niin on eikä sellainen hallinto, joka ajaa asioita jonkin eturyhmittymän mielihalujen mukaan voi toimia maan hallintona , Suomen ja Suomalaisten yleisen edunvalvojana ja lainsäätäjänä jolta edellytetään oikeustajua ,sekä puolueetonta katsanto kantaa asioihin lain hengen mukaisesti, henkilöön tai tahoon katsomatta jota tulee jakaa tasapuolisesti ei jonkin tahon edunmukaisesti /etua valvoen.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Mikä tahansa päätös miellyttää aina jotain tahoa. Ei päätöksiä pidä tehdä sillä periaatteella, että kaikkien pitäisi niitä vastustaa tai kannattaa.

    AY liike ei kannata edes järkeviä ja tarpeellisia asioita ja vastaavasti kannattaa sellaisa, jotka lopettaisivat kaiken yritystoiminnan.

    Sak on Tehtaankadun sivukonttori

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Liitot pelaa tietoisesti toimillaan Venäjän pussiin. Heikentävät suomea ja luovat maahan sisäistä eripuraa omilla valheellisilla väittämillään.

    Äänestä

Paljonko nämäkin lakot tulee maksamaan työnantajille ja sitäkautta valtiolle.

Lakko-oikeus on mutta mitään pakkoa niihin ei ole osallistua.

Työnantajan kannattaa nyt katsella ketkä siellä lakkoilee.

Palkan pitäisi jatkossa maksaa tuottavuuden mukaan eikä seisoskelusta.

Äänestä
  • NO tätä palkan sitomista tuottavuuteenhan on jo pitkään yritetty saada, mutta kun työnantajat haluaa ettei sitä sidota tuottavuuteen vaan maksetaan jokin TESin määräämä minimi.

    Työnantajat käyneet niin ahneiksi ja sen johdosta luovuttu TUPOsta ja tässä sitä nyt ollaan kun ei olla haluttu neuvotella.

    Äänestä

Sak ja muut ammattiyhdistysliitot ovat menneisyyden jäänne joka haittaa yhteiskunnan toimintaa eikä tuota suomelle mitään hyvää, päinvastoin. Liitot on lakkautettava jotta yhteiskuntarauha säilyy ja ihmisten varsinkin yrittäjien omaisuus ei tuhoudu ay mafian mielivaltaisten toimien seurauksena.

Äänestä
  • "– Käydäänpä tämäkin asia läpi, mitä tämä asia oikeasti tarkoittaa. Ensin on saatu aikaan työtaistelu, jonka työtuomioistuin toteaa laittomaksi. Ja vielä sen jälkeen, kun työtuomioistuin on todennut lakon laittomaksi, niin työntekijä jatkaa sitä kertaalleen laittomaksi todettua lakkoa. Sen jälkeen hän voi saada tämän 200 euron seuraamismaksun, Satonen vastasi.

    – Onko meillä jollakin muulla elämänalueella joku järjestelmä, että jos tietää, että koko ajan jatkaa laitonta toimintaa eikä siitä seuraisi itselle mitään rangaistusta. Tämähän kuuluu jo oikeuskäsitykseenkin, Satonen päätti."
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/868de958-35d8-440c-9d32-c31c99c8284e

    Kyllä laitonta toimintaa jatketaan ilman rangaistusta, kun lakiin ei ole kirjattu sitä rangaistusta https://keskustelu.suomi24.fi/t/17530944/uusi-yksityistielaki-on-susi--se-vie-maaseudun-ihmisilta-tien-ja-kodin-#comment-122336969

    Äänestä

  • Ehkä kannattaisi perehtyä aikaan ennen Ammattiyhdistystoimintaa . Tuolloin käytettiin Suomessa lapsityövoimaa ja tehtiin 12 tuntisa työpäiviä. Yksilövapaus oli käsittämätön käsite ,mutta työpakko ei. Palkansaajat menettivät usein varhain työkykynsä sairauden seurauksena ja sen jälkeen osoite oli Suomessa köyhäin talo.

    Äänestä

ek nykyään päättää suomen asioista

Äänestä
  • Kyllä se on edelleen eduskunta. Miksi et voi hyväksyä.niin selvää asiaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Kyllä se on edelleen eduskunta. Miksi et voi hyväksyä.niin selvää asiaa?

    EK on lobannut nykyistä hallitusta voimakkaasti ja vaikuttaa siten päätöksiin. Olisiko aihetta tutkia, onko lobbauksessa menty liian pitkälle, luvattu esim. neljän vuoden päästä työpaikkaa?

    Nykyisen hallituksen toimiin ei taida monikaan olla tyytyväinen ja siksi on hyvä, että SAK tuo asiaa esille kaikkien palkansaajien puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Sävy on tutkiva ja niin täytyy ollakin .Valton hallinnon toimet on perustuttava laillisuuteen ja sen tulee kestää arvostelu ,sekä laillisuuteen perustuva tarkistelu, jota tämän hallituksen toimita ei ketä-Se on laillisen hallituksen toiminnan perusta

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    EK on lobannut nykyistä hallitusta voimakkaasti ja vaikuttaa siten päätöksiin. Olisiko aihetta tutkia, onko lobbauksessa menty liian pitkälle, luvattu esim. neljän vuoden päästä työpaikkaa?

    Nykyisen hallituksen toimiin ei taida monikaan olla tyytyväinen ja siksi on hyvä, että SAK tuo asiaa esille kaikkien palkansaajien puolesta.

    Ah, lobbaus, tuo hieno sana korruptiolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ah, lobbaus, tuo hieno sana korruptiolle.

    Pikemminkin sana etujen ajamiselle. Kokoomus on EK:n asioita ja etuja ajava puolue.

    Tutkimus: Elinkeinoelämä lobbaa voimakkaimmin
    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201612122200039336

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Pikemminkin sana etujen ajamiselle. Kokoomus on EK:n asioita ja etuja ajava puolue.

    Tutkimus: Elinkeinoelämä lobbaa voimakkaimmin
    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201612122200039336

    Lobbauksen ja lahjonnan ero on veteen piirretty viiva. Jos ministerille luvataan hyvä hallituspaikka johonkin yhtiöön vastineeksi hyvä veli toiminnalle, onko kysymyksessä lahjonta vai lobbaus vai rekrytöinti?

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Lobbauksen ja lahjonnan ero on veteen piirretty viiva. Jos ministerille luvataan hyvä hallituspaikka johonkin yhtiöön vastineeksi hyvä veli toiminnalle, onko kysymyksessä lahjonta vai lobbaus vai rekrytöinti?

    Riippuu tilanteesta. Rakenteellista korruptiota on takuulla.

    Äänestä

Kansa äänesti huhtikuussa 2023 eduskuntavaaleissa ja sen perusteella muodostettiin hallitus.
Se on kansanvaltaa, demokratiaa.

Äänestä

Perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Äänestä

Aloittaja on täysin oikeassa kyllä nyt pitää köyhälistö palauttaa ruotuun ja lyödä lapio jokaiselle kouraan ja pistää ojia kaivamaan!

Alkaa perkele hyppiä silmille pummit ruttoineen! Pysykööt poissa meidän parempien ihmisten ympäriltä!

Äänestä
  • Harmi vaan kun rikkaat ja varakkaat eivät ilman duunareita tässä maassa pärjää, kuka ne työt tekis, ei ainakaan ne rikkaat. Petteri Orpo paljasti jo Sipilän hallituksen aikaan ettei pidä köyhistä, työttömistä, eikä vanhuksista, rikkaat ja varakkaat sen sijaan kuuluivat herran suosikkeihin. Purrakin kutsuu vanhuksia nenoeräksi, syypäiksi valtion velanottoon. Jos Orpo ja Purra sais päättää, ne hävittäisi kaikki köyhät, työttömät ja vanhukset tästä maasta, ainoastaan rikkaat ja varakkaat kelpaisivat Suomen asukkaiksi, tuossa unelmassa on yks huono pointti se ettei olisi enää työntekijöitä, ei varakkaiden selkä taivu paskahommia tekemään, eikä tämä ilman tavallisia duunareita pyöri. Työministeri Satonen kehuu Ruotsin mallia...nyt Ruotsissakin on lakkoiltu autoteollisuuden puolella, minkä takia, jos maan malli pyörittää työelämää on niin hyvä🤔🤔

    Äänestä

  • Eipä ollut yllätys, kun tuota juttua luki, ett kokoomus ajanut hyvävelisysteemillä yksityisten terveyspalvelufirmojen etuja. Joten voisi ajatella, ett on sitten kokoomuksen vika tuo miten huonosti kyseiset firmat ovat hoitaneet vanhuksia ja Orpo voi jättää pois paskanjauhannan siitä miten muka on tärkeää ett vanhuksista pidetään hyvää huolta. Mä en halunnut omaa läheistäni Attendon tai Esperin hoitopaikkaan laittaa silloin kun niitä palveluohjauspuolelta tarjottiin, olin käynyt lukemassa mitä hoitajat itse kertoivat noista paikoista, onneks sain läheiseni kaupungin omaan paikkaan, jossa oli hyvä ja luotettava hoito ja hyvät hoitajat. Myöhemmin tuli julkisuuteen juttuja miten noissa Attendon ja Esperin paikoissa pyöritettiin hommaa nk.haamuhoitajilla eli ei ollut tarpeeksi hoitajia ja onhan noiden toimijoiden hoitopaikkoja jouduttu sulkemaan huonon hoidon takia, sattunut liikaa epäselviä vanhusten kuolemia ja ollut heiteillejättöäkin ja tuollaisille firmoille hallitus haluaa vanhustenhoidon siirtää pois julkiselta puolelta...saisivat hävetä jokainen hallituksessa mukana oleva henkilö. Nythän nuo yksityiset toimijat ovat lisää rahaa vailla, aikovat nostaa hoitomaksuja entisestään.

    Äänestä

Eduskunta säätää lait, ei ay-liike.

Äänestä
  • Ja ay-liike lakkoilee, ei eduskunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Ja ay-liike lakkoilee, ei eduskunta.

    Ammattiyhdistysliikkeet ajavat työntekijöiden puolta eri tilanteissa ja neuvotteluissa.

    Äänestä

  • Kyllä mutta toimii perutuslain alaisena jota tämä hallitus ei kunnioita, vaan pyrkii viemään mielivaltaisesti asioita eteenpäin omaamallaan äänienemmistöllä. Erikoista on että niin voidaan toimia, eikä noille saada minkäänlaista lakia toimien suhteen. Suomessa vallitsee eduskunnassa vakava oikeus vaje.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Ammattiyhdistysliikkeet ajavat työntekijöiden puolta eri tilanteissa ja neuvotteluissa.

    Kyllä näin on ja hallitus on ryhtynyt sanelemaan miten asioista on sovittava ,joka ei ole demokratiaan kuuluva vallankäyttö muoto ja niin se on asettautunut omintakeisesti työmarkkina osapuoleksi .

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kyllä näin on ja hallitus on ryhtynyt sanelemaan miten asioista on sovittava ,joka ei ole demokratiaan kuuluva vallankäyttö muoto ja niin se on asettautunut omintakeisesti työmarkkina osapuoleksi .

    Kyllä ja tuossa Elinkeinoelämän keskusliitolla on takuulla taustapirun rooli Kokoomuksen kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Kyllä ja tuossa Elinkeinoelämän keskusliitolla on takuulla taustapirun rooli Kokoomuksen kautta.

    Kokoomus on Ek:n poliittinen edutus.1990 luvulla heillä ei sitä nykyisellä tavalla ollut ,mutta vaativat sen purkamista SDP:ltä palkansaajien ammatti yhdistyksiin kun heillä se oli ja koska tuo yhteys oli tehokas. Palkansaajilla oli näet suora edustus SDP:n kautta jolloin ja saivat poliittisesti läpi asioita kun liittojen tuki työtaistelu toimineen oli takana. .

    Kuten nyky tilanne osoittaa menivät "miinaan", suostuessaan purkamaan tuon yhteyden puolueeseen, joka oli työväen toiminnan kautta pistetty pystyyn. Nyt varsin nauravat Ek taholla partaansa kun heillä on suora puolue edustus ja pitävät tuota peliään pyrkien purkamaan työväestön etuja ja ajamaan sen aseman alas jotta palkansaajat olisi suojattomia ja halvemmalla, sekä heikommilla työehdoilla hyödynnettävissä, joka tietää matalapakka alojen lisääntymistä ja pidennettyjä työaikoja samalla palkalla .

    Äänestä

Kansa on SAK.

Äänestä
  • Juuri näin nykyisen hallituksen aikana.

    Äänestä

Koko kansa ei ole enää tämän hallituksen takana, kuten tutkimukset osoittaa. Hallitus on nyt vähemmistön varassa. Persut on menettänyt kansan tuen. On jyrkkä putous!
Muutenkin hallituksen on viisasta menetellä oikeudenmukaisesti ja harkiten. Muuten tulee katastrofi...

Äänestä

Kansa äänesti huhtikuussa 2023 eduskuntavaaleissa, joten kansa on hallituksen takana.

Äänestä
  • No mitäs ne sitten itkee ja parkuu kun hyvin pieni vähemmistö vähän lakkoilee ja kritisoi? Ei luulis pienen vähemmistön aiheuttavan niin paljon harmia, palkatkoot tehtaisiin sitten niitä jotka ei kritisoi ja jotka tykkää olla orjatyövoimaa?

    Äänestä

  • Kansa äänesti. Kokoomus voitti. Kokoomus kasasi hallituksen. Kaikki eivät kuitenkaan äänestäneet Kokoomusta, vaan jotakin muuta mukaan otettua puoluetta. Näitä puolueita äänestäneitä ei kenties kiinnosta se, että tehdään Kokoomuslaista talouspolitiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Kansa äänesti. Kokoomus voitti. Kokoomus kasasi hallituksen. Kaikki eivät kuitenkaan äänestäneet Kokoomusta, vaan jotakin muuta mukaan otettua puoluetta. Näitä puolueita äänestäneitä ei kenties kiinnosta se, että tehdään Kokoomuslaista talouspolitiikkaa.

    Kokoomus hämäsi vaaleissa retoriikallaan ja pelotteli valtion velkaantumista, jota nyt jatkaa itse.

    Jos vaalit järjestettäisiin uudelleen, meillä ei olisi oikeistohallitusta.

    Äänestä

Kansa ei ole SAK:n takana.

Äänestä

SAK:n rivit rakoilee jo, kun JHL on lähdössä omille teilleen.

Äänestä

Hallituksella on nyt valta estää Suomen pysäyttämisen perääntymällä työntekijän aseman heikentämisestä. Ei kukaan semmoisesta äänestänyt.

Äänestä
  • Kokoomus ajaa yritysten ja sijoittajien etuja. Väitän siis, että jotkut kyllä äänestivät. Rikkaat äänestävät aina heidän etuaan ajavaa Kokoomusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Kokoomus ajaa yritysten ja sijoittajien etuja. Väitän siis, että jotkut kyllä äänestivät. Rikkaat äänestävät aina heidän etuaan ajavaa Kokoomusta.

    Kokoomus vakuutteli vaalilupauksissa pitävänsä heikkojen puolta. Menivät retkuun.

    Perussuomalaiset äänestivät maahanmuutolle stoppia ja saivat työntekijän aseman heikennoksen. Pieleen meni sekin äänestys.

    KD:n oikeistolaisuus tuli varmaati yllätyksenä, KD on nyt kaukana liberaalisuudesta. Sekin meni pieleen.

    RKP nyt menee mukaan niin oikeistolaiseen tai vasemmistolaiseen hallitukseen pitämään ruotsin kielen aseman puolta.

    Äänestä

Orpon hallituksen tavoitteena on saada samanlaiset lait työntekijöille kuin Ruotsissa on ollut jo vuosikymmeniä.
Siellä kaikki ovat tyytyväisiä, mutta täällä ay-liike sanoo kaikkeen ei.

Äänestä
  • Niin että mitenkä se parantaa työntekijän asemaa kun työttömyys turvaa ja sosiaalisia tukia leikataan ja samaan aikaan irtisanominen tehdään helpoksi ,kun siitä tehdään vain ilmoitusluontoinen asia . Taustalla on myös työvoiman palkka kustannuksissa alas pääseminen jonka taustalle halutaan asettaa paikallisen sopimisen lisääminen .Kun tuota kokonais muutosta tarkastelee kokonaisuutena on helppo huomata että työn antajan asemaa vahvistetaan siten että siitä tehdään auktoriteettinen ,jolloin tullaan tilanteeseen jossa työnantaja puoli sanelee työehdot ja palkkatasot ja jollei sovi se on sitten siinä ja seuraava uhri peliin.

    Miten tuollainen mielestäsi parantaa pakansaajan asemaa, kuten se että lakko oikeutta rajataan ja asiain päätös työehdoista viedään poliittiselle saralle jolloin toimia ei edes saisi kritisoida tai ei ainakaan vastustaa. Tuo ei ole enää edes demokratian puitteissa tapahtuvaa toimintaa vaan suoranaista diktatuuriaa.

    Äänestä

  • Työväenkysymyksissä monet asiat kuuluvat vapaan sopimisen piiriin jotka on jätetty demokraattisen lain säädännön ulkopuolelle ja asiat on niitä kirjattu työehtosopimuksina ,työehtosopimus lakiin ja ne sidottu varsinaiseen lainsäädäntöön kirjaten tuonne että sopimuksia on noudatettava ,jonka kautta ne on tehty lainalaisesti noudatettavaksi. Noihin asioihin ei valtiolla ole lainsäädännöltä valtaa samoin kuin työlainsäädäntöön jonka takana on mm. työaika ja työsuojelu ,joihin kuuluu myös lapsityövoiman käyttö kysymykset .Seikat työelämää koskien joilla suojellaan inhimillisitä lähtökohdista työelämässä ihmisten käyttö . Tarve yleiseen säädäntöön on lähinnä työ olojen turvaaminen johon tarve nousi työ olosuhteita aikoinaan jolloin ihmiset töiden totta uupuivat ja käytännössä Suomessa menehtyivät nuoressa iässä työnsä ääreen.

    Orpon hallituksen olisi syytä perehtyä syvemmin lainsäädäntöön ja sen puitteisiin valtiollisissa kysymyksissä oikeudellista lähtökohdista ,sekä lain käytön tarkoitusperiin oikeuskäsitteisiin nojaten. Laeilla on tarkoitus jakaa oikeutta ei ottaa oikeuksia itselleen tai edustamalleen taholle.

    Äänestä

  • Orpon hallituksen toimenpiteet tähtäävät palkkojen jäädyttämiseen. Jos hallituksen ehdotukset menevät läpi, syödään annettu palkan sivutulojen alennus seuraavassa palkkaneuvottelussa.

    Äänestä

  • Ruotsissa on nytkin ollut autoteollisuuspuolella lakkoja, joten se siitä Ruotsin mallista.

    Äänestä

SAK vastustaa kansanvaltaa, demokratiaa.

Äänestä
  • Elä höpise.
    Siehä kirjottele iha hulluja. SAK ei ole kansa vaan palkansaajien keskusjärjestö jonka takana kyllä sei soo se osa kansaa joka leipänsä työllänsä ansaitsee ja joiden asemaa nyyt koetetaan ajaa vahvalla porvari edustuksella alas kokoomuksen vetämänä. Kansaa se on kokoomuksenkin takana, mutta huomattavasti vähemmän kuin palkansaaja järjestöjen.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Elä höpise.
    Siehä kirjottele iha hulluja. SAK ei ole kansa vaan palkansaajien keskusjärjestö jonka takana kyllä sei soo se osa kansaa joka leipänsä työllänsä ansaitsee ja joiden asemaa nyyt koetetaan ajaa vahvalla porvari edustuksella alas kokoomuksen vetämänä. Kansaa se on kokoomuksenkin takana, mutta huomattavasti vähemmän kuin palkansaaja järjestöjen.

    Kansa äänesti huhtikuussa 2023 kokoomuksen ja perussuomalaiset voittoon.
    Kokoomus sai 644.000 ääntä ja perussuomalaiset 620.000.
    SAK sai nolla ääntä =0.
    Jäseniä SAK:ssa on 530.000. Eli se siitä suuruudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kansa äänesti huhtikuussa 2023 kokoomuksen ja perussuomalaiset voittoon.
    Kokoomus sai 644.000 ääntä ja perussuomalaiset 620.000.
    SAK sai nolla ääntä =0.
    Jäseniä SAK:ssa on 530.000. Eli se siitä suuruudesta.

    Kattotaan ny kuinka monta tuolla seisoo hallitusta haastamassa ja kuinka monta puollustamassa hallituksen ohjelmaa kun nyt sen sisältö on tiedossa:

    https://www.sttk.fi/mielenosoitus/

    Äänestä

  • SAK vastustaa hallituksen mielivaltaa ajaa pelkästään ja ainoastaan vain työnantajapuolen etuja. Jos hallitus runnoo väkisin työntekijöihin kohdistuvat huononnukset läpi, työntekijöiden asema on samalla tasolla kuin ennen ammattiyhdistysliikkeen syntymistä eli työntekijöillä ei ole suojaa vaan ovat työnantajien vallan alla eli irtisanomiset lisääntyy, työsuhteet on enimmäkseen määräaikaisia, ei kerry lomia, ei makseta lisiä palkkoihin, ei ole yhtenäistä palkkatasoa vaan työnantaja sanelee mitä on valmis maksamaan eli palkat putoaa entisestään alle minimin. SAK perustettiin suojaamaan työntekijöiden asemaa Suomessa. Jos ei olisi tahoa joka huolehtisi työntekijöiden oikeuksista, niin täällä olisi sama meininki kuin jenkkilässä eli ihmisten pitäisi tehdä useampaa työtä pärjätäkseen pienillä palkoilla, köyhyys lisääntyisi entisestään.

    Äänestä

  • Työnantajapuoli yrittää levittää tuollaista propagandaa ja valhetta, että SAK muka vastustaa kansanvaltaa ja demokratiaa.

    Äänestä

Kyllä se tuntuu olevan luonnon laki, että mitä enemmän on kanavia niin sitä vähemmän niiltä mitään tulee. Toisaalta tv:kin on legacy medias, joka on kuolemassa pois. Aivan kuten painetut sanomalehdet.

Äänestä

niin ,ehkäpä tuota aseman ottoa ja edustuksellisuutta odotettiin Perus suomalaisten taholta uutena poliittisena kanavana , tavallisen palkansaajan asialla. Toisin kävi, joten kanavien määrän lisääntyminen tuossa suhteessa ei ainakaan edistänyt asioita vaan osoittautui että nuo jo Sipilän hallituksen alkuun panemat kovat oikeistolinjat saivat lisä tukea tuolta suunnalta tämän hallituksen tiimoilta.

Äänestä
  • Poliittiset kanavat vähenevät. Saimaan kanava ei ole käytössä.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Poliittiset kanavat vähenevät. Saimaan kanava ei ole käytössä.

    Otettava uudelleen käyttöön ja upotettava tämä hallitukse hankkeet sinne.

    Äänestä

Ketä ärsyttää EK:n teettämä tv-mainos😡. Suomi esitetään jonain törkysenä Suomi-neitona, muut pohjoismaat hohdokkaina. Tuossa näkyy eliitin näkökulma, unohtuu se, ett Suomi on ollut etulinjalla teknologiassa Nokian nousukautena ja unohtunut sekin, ett Sipilän hallituksen aikaan koulutuspaikkoja vähennettiin reippaasti eli Suomen osaajapula on vähän niistä päätöksistä lähtöisin.

Äänestä

Suomessa opiskelijan asema on maailman parhainta.

Muualla ovat ihmeissään miten hyvin opiskelijoilla on asiat Suomessa.

Äänestä

Kansa äänesti huhtikuussa 2023 Suomessa lait säätävän eduskunnan.
Sillä mennään seuraavat neljä vuotta.

Äänestä
  • Mennään jos kansa ei nouse barrikaadeille.

    Äänestä

  • Hallitus kyllä sössii asiansa niin, ett joutuu eroamaan ennen sitä jo. Petteri Orpo ja muu hallitus ei varmaan voinut kuvitella mitä kaikkea heidän eteen on nyt tullut ja on tulossa, jatkuvasti tulee uusia asioita, jotka ei ole heidän hallinnassa ja valtio joutuu ottamaan lisävelkaa selviytyäkseen uusista haasteista mitä maailmantilanteessa tapahtuu ja Suomessakin asiat ei suju niinkuin herrat kuvitteli. En ihmettelisi, jos Orpo ottaisi eron pääministerin pestistä, kun ei pärjää hommassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Hallitus kyllä sössii asiansa niin, ett joutuu eroamaan ennen sitä jo. Petteri Orpo ja muu hallitus ei varmaan voinut kuvitella mitä kaikkea heidän eteen on nyt tullut ja on tulossa, jatkuvasti tulee uusia asioita, jotka ei ole heidän hallinnassa ja valtio joutuu ottamaan lisävelkaa selviytyäkseen uusista haasteista mitä maailmantilanteessa tapahtuu ja Suomessakin asiat ei suju niinkuin herrat kuvitteli. En ihmettelisi, jos Orpo ottaisi eron pääministerin pestistä, kun ei pärjää hommassa.

    Rahat hassataan ulkomaille ja jopa opiskelijat pistetään velkaantumaan. jo nyt opiskelijat ovat pakko lainojen oton suhteen kusessa, koska sos tukea ei muuten saa ellei ole opintolainaa. Opintolainojen taakka on ollut tiedossa jo jonkin aikaa ja niiden suhteen nousseet takaisinmaksu vaikeudet.

    https://yle.fi/a/3-6116229

    https://www.ts.fi/uutiset/254610

    https://yle.fi/a/74-20058854

    Vaikkakin takana on valtion takaus ,ei se muuta sitä seikkaa että nuori ajautuu enne työelämään siirtymistä ulos ottoon joka tuskin edistää työuran alkamista saati motivoi työntekoon. Toimi nyky hallitus .lisäämällä opiskelijoiden taloudellista taakka pahentaa tilannetta huomattavassa määrin ja vaikeuttaa jatkossa työvoiman saatavuutta .

    18.11 2023 vastustetaan kansallisesti hallituksen toimia liittotason tapahtuman kautta , jolloin myös opiskelijoilla on näkyvä paikka sanoa sanottavansa.

    https://www.sttk.fi/2023/11/06/sttkn-ja-jasenliittojen-mielenilmaus-18-11-lahestyy-kohtuus-kaikessa/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pieni äänekäs vähemmistö valittaa, kun koko kansaa edustava eduskunta päättää rajoittaa lakko-oikeutta ja muuttaa tukia.

Valittaa saa ja mieltä pitääkin osoittaa.
Ei pidä kuitankaan unohtaa, että demokratiassa valta on kansalla. SAK ei saa päättää mistään asioista kansan yli. SAK:n neuvotteluoikeus perustuu vain kansan sille antamaan mandaattiin, jonka kansa voi viedä pois, jos sitä käytetään väärin.

On ollut tapana, että työmarkkinajärjestöt saavat päättää asioista keskenään. Sen aika on ohi. Päätökset, jotka heijastavat kaikkien suomalaisten elämään, pitää tehdä eduskunnassa eikä pienessä piirissä.

Knasa haluaa, että lakko-oikeus muutetaan oikeudenmukaiseksi kansaa kohtaan. Lakkoja on käytetty väärin eikä kansa hyväksy sitä. Rengille on tullut isännän elkeitä ja SAK:lle pitää näyttää kaapin paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu