Tiedän jopa luterilaistenkin, katolilaisten pappien lisäksi, jotka sentään ovat olevinaan akateemikkoja, väittäneen huoraamisen olevan maailman vanhimman ammatin, viitataten sillä siihen, että syntiinlankeemus olisi ollut sitä, että Eeva muka olisi houkutellut Aatamin huoraamaan kanssaan.
Mutta Raamattu sanoo täysin päinvastaista.
Jumala käski Aatamin rakastelemaan Eevaa, mitä käskyä Aatami ei totellut, ja se osaltaan, oli osa perisyntiä, mitä se sitten kokonaisuudessaan lienee ollutkaan, sillä käsittääkseni siihen olivat mukaan vedetty jo ihmisten kaltaiset "jumalatkin" omine haluineen, johon Aatami tottelemattomuudessaan oli syypää.
Katolilaiset akateemikko-papit voivat selibaatteinen jatkaa käteen vetämistään, ilman että noin karkeasti vääristelevät Raamatun Sanaa, omaa runkkailuaan (tai jotain muuta pahempaa) puolustaakseen.
Tyhmyys sitten on tiivistynyt pappejaan ja saarnaajiaan uskovissa luuloon-/pelkoon tulleissa luulottelijoissa, näitä uskoessaan.
Nämä samat luomiskertomukset ovat jokaisella kolmella pää-uskonnolla, juutalaisuudella, kristinuskolla, sekä islamismeillä, jätesäkkituotannon ylläpitäjillä.
Mooseksen kuolemaan saakka on näillä kolmella uskonnolla yhteiset tarinat, jokaisen niistä samalta pohjalta sepittäessä omansa.
Syntiinlankeemus oli mielestäni sitä, etteivät Aatami ja Eeva keskenään sekstailleet, vaikka Jumala heitä siihen käski (1:28; 2:24).
Jumala käski heitä rakastelemaan keskenään, lisääntymään ja täyttämään maan jälkeläisillään, mutta he eivät Jumalaa totelleet, tai ei ainakaan sitä Aatami tehnyt.
Aatami ei naisesta, Eevasta, näyttänyt olleen kiinnostunut, ja kun Eedenin paratiisissa oli ihmisten kaltaisia jumalia.. niin.. viettelikö Aatami siellä sekä "jumalat", että .. niin tai ei "jumalattaria", vaan vain ne siellä olleet "jumalat", ja siinäkö oli se ihmisen, Aatamin tekemä "perisynti", josta Eevaa perusteettomasti syytettiin, ja tämän vastuulle Eedenin (ehkä?) Sodomaksi muuttunut Paratiisi laitettiin?!
No tuohan on nyt vain pelkkää todistamatonta olettamustani, tuo ajatus Aatamin "jumalamiehettäristä", kun halut ne oli varmaan hänelläkin, vaan ei Eevaan.. mutta asiaan.
Vasta Eedenin Paratiisista ulos ajamisen jälkeen he alkoivat harrastamaan seksiä keskenään (4:1), vaikka Jumala oli heidän käskenyt rakastelemaan toisiaan jo Eedenin Paratiisissa.
Paratiisi oli Eedenissä ja Eeden oli maassa.
Aatami oli käsittääkseni enemmän kai kiinnostunut eläimiin sekaantumisesta (2:18-), kuin rakastelemaan Eevan kanssa, joka oli alku-ihmistä Aaatamia kaikin puolin kehittyneempi, ja jota Aatami ehkä pelkäsi lähestyä. Ikäeroakin heillä täytyi olla, Aatamin ollessa Eevaa paljon vanhempi.
Aatamia ei luotu savesta Eedenin Paratiisissa, vaan hän oli jo syntynyt, oli ehtinyt oppia maanviljelynkin(3:23), ennenkuin hänet sinne sen ulkopuolelta haettiin/tuotiin.
Aatamin kaltaisia alku-ihmisiä oli jo paljon Eedenin Paratiisin ulkopuolella, ennenkuin Aatami sieltä tämän vanhemmilta riistettiin, ja vietiin Eedenin Paratiisiin (2:15).
Aatamin DNAsta, sekä "jumalien" DNAsta jalostettiin Eeva (2:21-).
Jo kauan ennenkuin Aatamilta oli otettu DNAta (2:21-), ja jalostettava Eeva kehittyi jossain koeputkessa, tai jonkun "naisjumalan" kohdussa,oli Aaatami saanut käskyn olla "hyvän- ja pahantiedon puusta" syömättä, joten sillä ei voitu tarkoittaa Aatamin ja Eevan rakastelun kieltämistä, koska Eeevan jalostaminen alkuihmisistä ja "jumalista" oli vasta suunnitteilla.
Raamattu sanoo maailman vanhimpien ammattien olleen maanviljelyn ja vartiointitehtävien (2:15).
Aatami ja Eeva pelästyvät/säikähtävät Eedenin Paratiisissa jotain (3:7-), jonka jälkeen heidät ajetaan sieltä pois.
"Jumalien" (1:26-27; 5:1) sanotaan Aatamin ja Eevan kanssa olleen samankaltaisia.
"Jumalien" yhdyskunnan "pääjumala" oli kykenemätön valvomaan yhdyskuntansa jäsenien tekemisiä (3:8,9-).
Raiskasivatko "jumalat" Aaatamin ja Eevan, ja oliko se syy Aatamin ja Eevan Eednin Paratiisista pois ajamiseen?!
Aatami ja Eeva saivat kaksi poikaa, ensin Kainin ja sitten Abelin, jonka Kain tappoi, ennenkuin tämän kerrotaan löytäneen itselleen vaimoa itselleen.
Aatamin ja Eevan Kain-poika löytää jostain vaimon itselleen, sekä asukkaita perustamaansa kaupunkiin (4:17).
Sitä ennen "Herra" uhkaa kostaa "sille", joka Kainin tappaisi (4:15).
Aatami ja Eeva saivat vielä kolmannen pojan, Seet`in (4:25; 5:3), joka myös löysi itselleen vaimon.
Tyttäriä Aatamin ja Eevan ei kerrota saaneen.
"Jumalat" , Aatami, Eeva ja ihmiskunnan synty
15
333
Vastaukset
- Anonyymi
tuotanoin... itse ajattelen vaan ihan vaatimattomasti, että kun olis tuomkimn pitänyt kertoa evankeliumi eikä tommoista, mutta kun meittiä on niin monta, eiklä kaikki ole uskovaisia.
- Anonyymi
kun sen teksti on oikeastaan uskonasioita ja raamattua pilkkavaa, kaikenmaailman eläimiin sekaantujajusseista puhuva herjaaja...
Raamatun mukaan Jumala loi ensin Aadamin, mutta kun tämä ei voinut olla yksin eikä eläimet riittäneet kavareiksi, niin se nukutti Aadamin, otti siltä luun kyljestä, ja maan tomusta ja teki sille eevan kaveriksi.
... niin se oikeasti meni... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun sen teksti on oikeastaan uskonasioita ja raamattua pilkkavaa, kaikenmaailman eläimiin sekaantujajusseista puhuva herjaaja...
Raamatun mukaan Jumala loi ensin Aadamin, mutta kun tämä ei voinut olla yksin eikä eläimet riittäneet kavareiksi, niin se nukutti Aadamin, otti siltä luun kyljestä, ja maan tomusta ja teki sille eevan kaveriksi.
... niin se oikeasti meni...syy paratiisista pois ajamiseen oli raamatun mukaan se että ne söivät kielletystä tiedon puusta, mutta eivät olleet ehtineet syödä ikuisen elämän puusta, sen takia ne heitettiin sieltä ulos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syy paratiisista pois ajamiseen oli raamatun mukaan se että ne söivät kielletystä tiedon puusta, mutta eivät olleet ehtineet syödä ikuisen elämän puusta, sen takia ne heitettiin sieltä ulos.
kainista ja aabelista ei tiedetä oliko niillä jotain vaimojuttua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kainista ja aabelista ei tiedetä oliko niillä jotain vaimojuttua.
tyttäristä ei raamatussa kerrota, koska pidettiin siihen aikaan tärkeämpänä kertoa kun poika syntyy, se oli siihen aikaan tapana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tyttäristä ei raamatussa kerrota, koska pidettiin siihen aikaan tärkeämpänä kertoa kun poika syntyy, se oli siihen aikaan tapana.
ihmettelin numeroita uskon asioiden pilkkaajan tekstissä tehosteena, koska yleensä kun olen tarkastanut ne, olen löytänyt ihan muuta juttua niillä numeroilla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihmettelin numeroita uskon asioiden pilkkaajan tekstissä tehosteena, koska yleensä kun olen tarkastanut ne, olen löytänyt ihan muuta juttua niillä numeroilla...
mutta voithan sinäkin tarkastaa ne jos edes ne mistään löytyvät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syy paratiisista pois ajamiseen oli raamatun mukaan se että ne söivät kielletystä tiedon puusta, mutta eivät olleet ehtineet syödä ikuisen elämän puusta, sen takia ne heitettiin sieltä ulos.
Käärme vietteli Eevan valheillaan ja kysymyksillään. Aatamia ei johdettu harhaan, vaan hän valitsi pysyä vaimonsa kanssa, vaikka tiesi sen merkitsevän, että hänkin kuolee. Aatami rakasti Eevaa niin paljon. Se on pieni esikuva siitä, miten Jumala rakasti meitä niin valtavasti, että tuli ihmiseksi ja vuodatti verensä puolestamme, jotta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Omilla teoillaan ei kukaan tässä armon ajassa pelastu. Paratiisissa oli erilainen pelastusevankeliumi. Silloin oli vain yksi kielto, jota piti noudattaa. Ylöstempauksen jälkee armon aika on ohi. Silloin tarvitaan taas omia tekoja. Ei saa otta pedon merkkiä eikä palvoa sitä. Geoffrey Griderilla on viime päivinä ollut jo kolme osaa pedon merkki -sarjaa. Hän pohtii, tuleeko se merkki olemaan puhelinaplikaatio. Ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä. Uskokaa Jeesukseen nyt, niin teidänkään ei tarvitse jäädä antikristuksen aikaan. Kuunnelkaa hyviä Raamatun opettajia nyt; heidän videonsa takuuvarmasti poistetaan pian ylöstempauksen jälkeen. Miten sitten tulette uskoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tyttäristä ei raamatussa kerrota, koska pidettiin siihen aikaan tärkeämpänä kertoa kun poika syntyy, se oli siihen aikaan tapana.
Jeesuksenkin velipuolet mainitaan nimeltä, mutta sisarista sanotaan vain, että heitä oli ainakin kaksi, koska käytettiin monikkomuotoa.
Aatamilla ja Eevalla saattoi olla suurikin määrä poikia ja tyttäriä. Hehän elivät satoja vuosia ja olivat terveitä. Nyt kuusituhatta vuotta myöhemmin ihmiskunnan geenistö on pahasti rappeutunut. Vedenpaisumuksen jälkeen myös maapallon elinolot eivät olleet yhtä suotuisat kuin ennen sitä. Heillä täytyi olla myös tyttäriä, koska miehet eivät synnytä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihmettelin numeroita uskon asioiden pilkkaajan tekstissä tehosteena, koska yleensä kun olen tarkastanut ne, olen löytänyt ihan muuta juttua niillä numeroilla...
"pilkkaajan tekstissä"? :
"tehosteet":
https://www.koivuniemi.com/raamattu
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=1&kaannos=fi-38&kirjat=1mo
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=2&kaannos=fi-38&kirjat=1mo
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=3&kaannos=fi-38&kirjat=1mo
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=4&kaannos=fi-38&kirjat=1mo
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=3:8-9&kaannos=fi-38&kirjat=1mo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käärme vietteli Eevan valheillaan ja kysymyksillään. Aatamia ei johdettu harhaan, vaan hän valitsi pysyä vaimonsa kanssa, vaikka tiesi sen merkitsevän, että hänkin kuolee. Aatami rakasti Eevaa niin paljon. Se on pieni esikuva siitä, miten Jumala rakasti meitä niin valtavasti, että tuli ihmiseksi ja vuodatti verensä puolestamme, jotta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Omilla teoillaan ei kukaan tässä armon ajassa pelastu. Paratiisissa oli erilainen pelastusevankeliumi. Silloin oli vain yksi kielto, jota piti noudattaa. Ylöstempauksen jälkee armon aika on ohi. Silloin tarvitaan taas omia tekoja. Ei saa otta pedon merkkiä eikä palvoa sitä. Geoffrey Griderilla on viime päivinä ollut jo kolme osaa pedon merkki -sarjaa. Hän pohtii, tuleeko se merkki olemaan puhelinaplikaatio. Ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä. Uskokaa Jeesukseen nyt, niin teidänkään ei tarvitse jäädä antikristuksen aikaan. Kuunnelkaa hyviä Raamatun opettajia nyt; heidän videonsa takuuvarmasti poistetaan pian ylöstempauksen jälkeen. Miten sitten tulette uskoon?
Walt.. Walt Disney? How are you? Nice to see you!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksenkin velipuolet mainitaan nimeltä, mutta sisarista sanotaan vain, että heitä oli ainakin kaksi, koska käytettiin monikkomuotoa.
Aatamilla ja Eevalla saattoi olla suurikin määrä poikia ja tyttäriä. Hehän elivät satoja vuosia ja olivat terveitä. Nyt kuusituhatta vuotta myöhemmin ihmiskunnan geenistö on pahasti rappeutunut. Vedenpaisumuksen jälkeen myös maapallon elinolot eivät olleet yhtä suotuisat kuin ennen sitä. Heillä täytyi olla myös tyttäriä, koska miehet eivät synnytä.Aatami tuotiin Eedenin paratiisiin jostain alkuihmisten yhdyskunnasta, jossa jo oli oppinut maanviljelyn!
Vaimot olivat siellä jo valmiina Aatamin ja Eevan pojille, eikä tarvittu omia siskoja, eikä insestiä!
1.Mooseksen kirja:
2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
1.Mooseksen kirja:
3:23 Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
HALOO!!!
1.Mooseksen kirja:
4:17 Ja Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Hanokin. Ja hän rakensi kaupungin ja antoi sille kaupungille poikansa nimen Hanok.
KAUPUNKI kaupunkilaisineen!!! - Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17970887F
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
No kuka se paratiisin käärme oli?
- Anonyymi
"No kuka se paratiisin käärme oli?"
Mikä hyvä, maini ja mahtava kysymys!
Miksen ole ikinä aikaisemmin itse ajatellut tuota?
KIITOS SINULLE!
1.Mooseksen kirja:
2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
Niinhän se tietenkin on, ettei Aatami hoidellut Paratiisin vartiointi-hommeleita hyvin, ja käärme pääsi livahtamaan sinne sisälle!
Siinähän oli ihan perisynnin arvoinen moka!
"Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään"
Jumalat Paratiisissa söivät ihmisten lailla!
Jos Aatami ei hoidellut jumalille edes leivän saantia kunnolla, niin siinähän tuli jo toinenkin moka!
Oikea tuplamoka!
Jumalat näkivät Aatamin laiskuuden takia nälkää, sekä saivat pelätä käärmeitä, ja näiden puremisia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982