Minulla oli outo olo että joku "yläkerrasta" halusi puhutella kanssani, joten avasin mieleni(se on jotain, jota en mielelläni tee siltä seisomalta, vaan siihen usein menee hieman aikaa) valmiina vastaanottamaan jonkinlaisen viestin.
Vähän sen jälkeen törmäsin naiseen, jota ei voinut olla huomaamatta. En ole IKINÄ nähnyt mitään vastaavaa! Hän oli kääntynyt niin kumaraan, että se tuntui minusta täysin mahdottomalta! Tottapuhuen hänet nähdessäni tunsin suurta pelkoa!
Tämä ehkä saattoi liittyä siihen, että kysyin johdatusta siihen, oliko eräs asia jota minä pidin tärkeänä todella tärkeä. En tiedä, oliko tuo nainen siinä osoittaakseen minulle, että juuri hän ja hänen kaltaisistaan huolehtiminen on maailmankaikkeuden tärkein asia?
Asiaa mutkistaa se, että jos se olisi minusta kiinni, olisin tappanut naisen siihen paikkaan! Kuulostaa ehkä julmalta, mutta ei minusta. Olin älliistynyt, että tuollaisia olentoja ylipäätänsä voi olla vielä olemassa vuonna 2005! Jokin mielessäni jotenkin sanoi, että hänen kaltaisistaan huolehtiminen on maailmankaikkeuden tärkein asia, mutta en minä oikeasti olisi hänestä mitenkään muuten huolehtia kuin hänet kylmästi ampumalla! Hänen selkänsä oli jo NIIN vääntynyt, että edes hänen kantamisensa tai asettaminen pyörätuoliin ei olisi ollut mahdollista, ja hänellä olisi varmasti mennyt noin tunti kilometrin matkaan sillä vauhdilla mitä hän kulki keppinsä kanssa!
Tästä tulee taas mieleen armomurha. En tottapuhuen tiedä mitään armeliaampaa kuin tuollaisessa hirvittävässä tilassa olevan ihmisen päästämistä pois päiviltään. Olen nähnyt kyllä vanhoja ja sairaita ihmisiä(jotkut suhteellisen nuoriakin)mutta tuo oli kyllä PAHIN kaikista! Hänen tapauksessaan toivo minkäänlaisesta paranemisesta oli...no, suoraan sanoen se oli kaiken toivon alapuolella. Hän oli viittä vaille jo siirtymässä vuodepotilaaksi.
En ymmärrä! Mikä on vikana? Mikseivät nämä ihmiset vain ota ja kuole? Eivätkö he halua kuolla, ja jos eivät, niin mitä he sitten odottavat? Ovatko he vain väärinymmärrettyjä hyväuskoisia dementikkoja jotka uskovat, että yhteiskunta todella pitää heistä huolen? En ymmärrä! Mutta jos minun pitäisi soveltaa kultaista sääntöä:"tee toisille niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän" niin antaisin tällaiselle naiselle niskalaukauksen, koska muuta ei hänen suhteensa todellakaan voi tehdä. Tilanne oli totaalisen absurdi. Olen myös miettinyt, mitä Jumalakaan lopulta meistä haluaa? Minä en usko, että Jumala halusi häntä siihen tilaan missä hän oli, mutta en ymmärrä kuinka ihminen ilman hoitajia ja lääkäreitä voi yhä sinnitellä moisessa tilassa? En ymmärrä, rivaako joitain Suomalaisia vanhoja piikoja jokin "pitkän iän ihmegeeni" mikä saa aikaan sen, että he asuvat jossain mökissä yksin melkein vuosisadan henkisesti muumioituen tajuamatta mitään maailman menosta. En ymmärrä, voisiko joku selventää sekä vertauksen, että miten tällaisten ihmisten olemassaolo ylipäätänsä on mahdollista?
Vähän sen jälkeen törmäsin naiseen, jota ei voinut olla huomaamatta. En ole IKINÄ nähnyt mitään vastaavaa! Hän oli kääntynyt niin kumaraan, että se tuntui minusta täysin mahdottomalta! Tottapuhuen hänet nähdessäni tunsin suurta pelkoa!
Tämä ehkä saattoi liittyä siihen, että kysyin johdatusta siihen, oliko eräs asia jota minä pidin tärkeänä todella tärkeä. En tiedä, oliko tuo nainen siinä osoittaakseen minulle, että juuri hän ja hänen kaltaisistaan huolehtiminen on maailmankaikkeuden tärkein asia?
Asiaa mutkistaa se, että jos se olisi minusta kiinni, olisin tappanut naisen siihen paikkaan! Kuulostaa ehkä julmalta, mutta ei minusta. Olin älliistynyt, että tuollaisia olentoja ylipäätänsä voi olla vielä olemassa vuonna 2005! Jokin mielessäni jotenkin sanoi, että hänen kaltaisistaan huolehtiminen on maailmankaikkeuden tärkein asia, mutta en minä oikeasti olisi hänestä mitenkään muuten huolehtia kuin hänet kylmästi ampumalla! Hänen selkänsä oli jo NIIN vääntynyt, että edes hänen kantamisensa tai asettaminen pyörätuoliin ei olisi ollut mahdollista, ja hänellä olisi varmasti mennyt noin tunti kilometrin matkaan sillä vauhdilla mitä hän kulki keppinsä kanssa!
Tästä tulee taas mieleen armomurha. En tottapuhuen tiedä mitään armeliaampaa kuin tuollaisessa hirvittävässä tilassa olevan ihmisen päästämistä pois päiviltään. Olen nähnyt kyllä vanhoja ja sairaita ihmisiä(jotkut suhteellisen nuoriakin)mutta tuo oli kyllä PAHIN kaikista! Hänen tapauksessaan toivo minkäänlaisesta paranemisesta oli...no, suoraan sanoen se oli kaiken toivon alapuolella. Hän oli viittä vaille jo siirtymässä vuodepotilaaksi.
En ymmärrä! Mikä on vikana? Mikseivät nämä ihmiset vain ota ja kuole? Eivätkö he halua kuolla, ja jos eivät, niin mitä he sitten odottavat? Ovatko he vain väärinymmärrettyjä hyväuskoisia dementikkoja jotka uskovat, että yhteiskunta todella pitää heistä huolen? En ymmärrä! Mutta jos minun pitäisi soveltaa kultaista sääntöä:"tee toisille niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän" niin antaisin tällaiselle naiselle niskalaukauksen, koska muuta ei hänen suhteensa todellakaan voi tehdä. Tilanne oli totaalisen absurdi. Olen myös miettinyt, mitä Jumalakaan lopulta meistä haluaa? Minä en usko, että Jumala halusi häntä siihen tilaan missä hän oli, mutta en ymmärrä kuinka ihminen ilman hoitajia ja lääkäreitä voi yhä sinnitellä moisessa tilassa? En ymmärrä, rivaako joitain Suomalaisia vanhoja piikoja jokin "pitkän iän ihmegeeni" mikä saa aikaan sen, että he asuvat jossain mökissä yksin melkein vuosisadan henkisesti muumioituen tajuamatta mitään maailman menosta. En ymmärrä, voisiko joku selventää sekä vertauksen, että miten tällaisten ihmisten olemassaolo ylipäätänsä on mahdollista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja ansaitsee elää juuri sellaista elämää, kuin pystyy elämään, niissä olosuhteissa ja puitteissa kuin pystyy. Eihän down-lapsiakaan tai muita vammaisia tapeta synnytyksessä, enkä ole koskaan kuullut yhdenkään vammaisen sanovan, etteivät he olisi halunnueet syntyä. Hoitajien määrä tietysti vaikuttaa paljon hoidon laatuun, niin kuin esim. dementia osastolla vieraillessani sain kauhukseni huomata. Vuoteen omana makaavat mummot makasivat päivästä toiseen ja viikosta toiseen huoneessaan yksin, ilman seuraa tai juttukaveria. Päivän lääkeannos oli kohokohta. Ja kaikki kuitenkin täysin tolkuissaan. Aivan kuin vankilassa, josta ei pääse karkuun. He olivat surullisen ja masentuneen näköisiä. Mutta kun heidän kanssaan vaihtoi muutaman sanan, he muuttuivat täysin. heistä näki, että he tunsivat olevansa tärkeitä. Sellainen tunne meillä kaikilla tulisi olla.
Itsekin olen pähkäillyt tulevaisuuttani. Sydämeni haluaa auttaa, ja vetää minua vammaisten ja muiden vähäosaisten pariin, mutta osa minusta haluaa helpon duunariammatin. Mutta kuullessasi sen naurun, sen elämänilon joka heistä lähtee, tiedät minne kuulut. Vanhukset ja vammaiset ovat niin aitoja, eivät esitä mitään. Mutta he tarvitsevat apua, Ja haluan olla sitä antamassa.
Mutta jos itse näkisin köyryselkäisen mummon, olen muutaman pahan tapauksen nähnytkin, ensin varmasti kauhistuisin. Sääli tulisi toisena. Mutta jos hän kivuistaan huolimatta, joita voidaan lääkkeillä vähentää, elää, niin miksi hänet täytyisi "armosta" tappaa? Ei ihmiset ole tehty sitä varten, että he voivat päättää, kuka saa elää ja kenen täytyy kuolla. Se on yläkerran hommaa. Mutta jos hän sitä itse toivoisi ja toivoa ei enää olisi, kyllä hänet voisi kivuistaan päästää. Mutta vain jos hän itse olisi siihen valmis. Eikä siksi, että muut säälivät häntä ja haluavat hänet pois huollettavasta ja pois ihmisten silmistä.
Katsoin eräänä päivänä dokumentin kahdesta naisesta, jotka ovat syntyneet siamilaisinakaksosina. Heidän kasvonsa ovat kiinni toisissaan ja osa aivoista yhtä. Toinen pystyy kävelemään, mutta hän joutuu vetämään sisartaan perässää, joka istuu korkealla tuolilla, jossa on pyörät, sillä hänen selkärankansa on heikko. Heidän elämänsä ei ole helppoa, ja he tarvitsevat paljon lääkäreiden ja muiden apua, mutta silti he pystyvät elämään omassa asunnossa ja tasapainoista elämää.
Ajatteleppa, jos sillä vanhalla mummolla, jonka näit, olisi 12 lastenlasta ja heidän lapsiaan, jotka käyvät häntä päivittäin katsomassa? Että hän iloitsee jokaisesta linnunlaulusta, jonka aamulla kuulee? Että hän haluaa elää vammastaan huolimatta, ja nauttia siitä mikä on jäljellä? Ei pidä heti olla aseeseen tarttumassa, se ei aiheuta mitään hyvää tässä maailmassa, ei ole koskaan aiheuttanut.
Ja kyllä, heidän ja hänen laistensa auttaminen on maailmankaikkeuden tärkein asia. Niinhän sanotaan jo raamatussakin.
harvinaisen väärässä olet..
... opetuksena pysymättömyydestä ja ajan kulusta. Asia, joka sinusta nyt tuntuu todella tärkeältä, saattaa omassa tulevaisuudessasi tuntua vähemmän tärkeältä - sinulla voi olla silloin ihan muita murheita ja muuta pohdittavaa. Ehkä pelästyit nähdessäsi väläyksen omasta tulevaisuudestasi?
Jokainen tietää itse parhaiten, mitä haluaa tehdä. Ehkä tuo vanha nainen oli juuri sinulle se merkki, että osaat valita elämässäsi oikein. Nyt sinun vain täytyy miettiä, mikä se tie on.
Tilanne on todella absurdi! Minä uskon, että me olemme täällä koetuksessa! Tuo nainen vaivoineen on tärkeämpi kuin asiat(oma sairas mielihyväni)joita minä itse pidän tärkeänä! Hän oli niin huonokuntoinen ja heiveröinen juuri siksi! Että tajuaisin, kuin TÄRKEITÄ juuri hänen kaltaisensa ihmiset ovat! Heitä herra arvostaa enemmän kuin useita meistä nuorista, jotka itse pidämme itse itseämme ja tavoitteitamme NIIN tärkeinä!
Jumala ei ole vastuussa hänen tilastaan! Ymmärrän sen juuri hänen tilanta TOTAALISEN toivottomuuden takia! Kyse ei ole vain vanhuudesta ja ruumiin rappiosta, vaan hänen tilansa TOTAALISESTA toivottomuudesta! Hän oli niin sanottu 100% menetetty tapaus, valitettavasti! Tämä ei ole Jumalan työtä, ellei kyseessä sitten ole jonkinlainen rangaistus. Jumala hyväksyy myös sen naisen kuoleman, kunhan hän vain on saanut jäähyvväisensä sanottua omaisilleen(jos kukaan heistä enää on elossa) Mutta kaikista TÄRKEINTÄ ovat juuri nämä pienet ihmiset, eli ne jotka Jumala on VALINNUT! Kaikki se mitä Jumala ei erikseen VALITSE ei ole hänen suojeluksessaan, ja siksi se väistämättä hajoaa! Mikään voima universumissa ei voi suojella sen enempää ruumiitamme kuin yhteiskuntaammekaan rappiolta, ellei hän erikseen niin tee. Siksi me(joihin luen myös itseni)jotka taistelemme maallisten himojen ja "suurina" pitämiemme tavoitteiden takia teemme turhaa työtä! Kaikki hajoaa kumminkin kasaan! VAIN se talo, joka rakennettiin kalliolle kesti myrskyn!