Rasismi on olkiukko jota lyödään kilpaa

Suomessa on nyt vallalla lyöntikilpailu, jossa kilpaillaan siitä kuka vastustaa eniten rasimia. Pelin säännöt menee niin että kilpailijat saavat itse kuvitella ja tulkita mitä kaikkea on rasimi. Peliä pelataan syyttelemällä ja vihapuhumalla kalevalaisia vastaan. Kun työperäisenä maahanmuuttajana tullut tummahipiäinen ei löydä työtä Syuomessa, syy voi olla vain ja ainoastaan kalevalaisten rasistien. Kaikki kalevalaiset ovat syntymärasisteja ihan jo ihonvärinsä puolesta. Nekin jotka syyttelevät toinen toistaa rasisteiksi ovat itse samanlaisia.

Uusimpana THL haluaa nostattaa mainettaa rasismin vihaajana (ilman hoitokeinoja) ja on "huolestunut" työelämän rasismista. THL ilmeisesti on sitä mieltä että kehitysmaalaisille analfabeeteille pitää saada työpaikka, vaikka näillä ei ole edellytyksiä pärjätä suomalaisilla kilpailluilla työmarkkinoilla. THL:n wokeettajalta jää huomaamatta maahanmuutolle hurraamisen paradoksaalinen luonne. Vaaditaan lisää maahanmuuttajia työllisyysasteen parantamiseksi ja valitetaan kun maahanpäästetyt kehitysmaataustaiset eivät pääse työn syrjään kiinni. Siinäpä on THL:n komukoille tutkimista ja selvittämistä taas kymmeniksi vuosiksi.
8341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö todella maassa ole muuta pähkäiltävää kuin rasismi??
Pidetäänkö se tarkoituksella otsikoissa jotta oikeita asioita ei käsiteltäisi???

Äänestä
  • Ajojahti perusuomalaisia vastaan on päivänselvä asia. Marinin hallituskaudella ei ollut rasismia medioissa päivittäin. Jokaisessa kirjoituksessa jossa mainitaan rasismi, syytettyjen penkillä on aina perusuomalaiset ja näiden äänestäjät ja kannattajat. Ja silti ongelman ydin ovat arvot. Rasimisyyttelijöiden omat arvot, jotka kokivat vaaleissa tappion. Maahanmuuton vaatiminen per se ei voi olla oikeasti kenenkään arvo. Maahanmuutto sinällään ei luo uutta työtä ja toimeentuloa yhteiskuntaan. Jos loisi, Afrikan maiden pitäisi olla vauraimpia maita maailmassa.

    Äänestä

  • Tänään ke Ylen aamussa toimittaja Anna Lehmusvesi koitti pumpata rasismi määrittelyä kolmesta asiantuntijasta esiin.

    Persut olivat pahis ja RKP oli hyvis, vaikka käytännön esimerkkejä kukaan ei osannut kertoa. Esko Valtaojaa ei syytetty eikä Renazia, mutta vartin haastattelun hyökkäyssuunta oli selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tänään ke Ylen aamussa toimittaja Anna Lehmusvesi koitti pumpata rasismi määrittelyä kolmesta asiantuntijasta esiin.

    Persut olivat pahis ja RKP oli hyvis, vaikka käytännön esimerkkejä kukaan ei osannut kertoa. Esko Valtaojaa ei syytetty eikä Renazia, mutta vartin haastattelun hyökkäyssuunta oli selvä.

    Toimittajista suurin osa on vihervasemmistolaisia ajopuita, jotka ajelehtivat virran mukana. Rasismista tuli pääuutinen vasta kun demukat aloittivat some-myllytyksensä. Marinin PM-kaudella väitetty rasimi ei ollut ongelma eikä medioiden pääuutinen.

    Politiikassa on menossa uusi vaihe, jossa vihervasemmisto aloittaa asioidensa ajamisen somesta. Some on vihervasemmiston vallankäytön väline ideologian edistämisessä. Maan asioista viis, kunhan utopioille saadaan laajaa julkisuutta. Keskustasta oikealle olevat puolueet eivät ole lähteneet mukaan some-pelleilyyn. Some rummuttaminen on lähtöisin ekovihreiltä toisinajattelijoilta. Demukat omaksuivat roskaväen vaikutuskeinot.
    Hallitus yrittää hoitaa Suomi Ky:n asioita ja vihervasemmistolle tärkein asia on saada haalittua kehitysmaalaisia ilman ylärajaa. Ruotsin yhteiskunnallinen tilanne näyttäytyy omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömille onnelalta.

    Äänestä

  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    🍒 ­N­­­y­m­f­o­m­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#179742480

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kokoajan on jauhetaan rasismia televisiossa joka aamu! Siis rasismi on jos kohdistuu henkilökohtaisesti! Mutta se et me sanomme asijoihin mielipiteemme ja suomen puolesta pidämme puolia ! Et mietitään kulttuuri erot on suuret??? Lähdetään me maapallon toiselle puolelle vaatii suomalaisuutta????.

Äänestä

MEDIA elää rasismista.

Rasismi rokkaa näinä päivinä!

Äänestä

Rasismia ja rasimia 😬🙉!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa on nyt vallalla lyöntikilpailu, jossa kilpaillaan siitä kuka vastustaa eniten rasimia. Pelin säännöt menee niin että kilpailijat saavat itse kuvitella ja tulkita mitä kaikkea on rasimi. Peliä pelataan syyttelemällä ja vihapuhumalla kalevalaisia vastaan. Kun työperäisenä maahanmuuttajana tullut tummahipiäinen ei löydä työtä Syuomessa, syy voi olla vain ja ainoastaan kalevalaisten rasistien. Kaikki kalevalaiset ovat syntymärasisteja ihan jo ihonvärinsä puolesta. Nekin jotka syyttelevät toinen toistaa rasisteiksi ovat itse samanlaisia.

Uusimpana THL haluaa nostattaa mainettaa rasismin vihaajana (ilman hoitokeinoja) ja on "huolestunut" työelämän rasismista. THL ilmeisesti on sitä mieltä että kehitysmaalaisille analfabeeteille pitää saada työpaikka, vaikka näillä ei ole edellytyksiä pärjätä suomalaisilla kilpailluilla työmarkkinoilla. THL:n wokeettajalta jää huomaamatta maahanmuutolle hurraamisen paradoksaalinen luonne. Vaaditaan lisää maahanmuuttajia työllisyysasteen parantamiseksi ja valitetaan kun maahanpäästetyt kehitysmaataustaiset eivät pääse työn syrjään kiinni. Siinäpä on THL:n komukoille tutkimista ja selvittämistä taas kymmeniksi vuosiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu