Lastensuojelun tapaamisjärjestelyjen sorto

Näen tapaamiset Toivon kanssa sortona meitä vastaan. Valvojat sanovat tapaamisten päätteeksi "sinä toimit HYVIN tänään" ilman, että minua olisi koskaan ollut syytä valvoa. Lastensuojelu saa valvojan muistiinpanot ja käyttää niitä meitä vastaan. Aikaisemmin tapaaminen oli kerran kahdessa kuukaudessa ja se saattaa palata siihen väärillä tekosyillä. Olemme vartijoiden ympäröimiä. En pysty tekemään terveellisiä asioita ulkona Toivon kanssa ja minut tuomitaan ongelmista, joita syntyy, koska Toivo asuu autoritaarisessa laitoksessa. En voi korvata huonoja asioita onnellisilla, kun niin tarvitsee tehdä. Kieltäydyin näkemästä Toivoa aluksi yhdeksään kuukauteen, mutta päätin olla siellä vain meitä varten. En ole siellä tuen saamista tai arviointia varten. Jätän nämä ongelmat huomiotta. Tiedän myös, että jos he pakottavat minua typerillä syillä, tulen haastamaan heidät ja menettämään tapaamisoikeudet.

Tuula kirjoitti: " Pimeintä on aina ennen aamunkoittoa."

Sosiaalityöntekijät ovat kieltäneet auringonnousun, koska en ota kontrollia vastaan. Odotan muiden vetävän verhot ylös. En tiedä mitä teen, jos muut kieltäytyvät. Revin verhot? Sosiaalityöntekijän mielestä tapaamiset ovat hieno oikeus ja valvojan mielestä ne menevät aina hyvin. Toivon mielestä valvojat ovat niin kuin tavallisia aikuisia ja on vain Toivo ja huippuisä. Kun tapaamiset olivat menneet hyvin viisi kuukautta kerran viikossa yhdessä äidin kanssa, meidät erotettiin. Ekalla omalla kerralla kieltäydyin lopettamasta ja puhuin Toivolle kielteisesti sosiaalityöntekijästä. Sain kahden kuukauden rajoituksen, jolloin lopetin tapaamiset 9 kuukaudeksi.

Tuula kirjoitti: "Käy tunteisiin tuo poikasi ja sinun tilanne. Muista ettei isyyttäsi voi kukaan ottaa sulta pois. Olet Toivon isä aina ja ikuisesti.
Jk. Rakentaminen on parempi idea kuin repiminen. Valo ei kysy lupaa loistaa.

Teemu: Pimeässä ei voi rakentaa. Siksi annan valoa muille suomalaisille, jotta he poistaisivat sosiaalityöntekijän verhon elämältämme. Se edellyttää sen käsittämistä, että sosiaalityöntekijä valehtelee syyt saadakseen valtaa.
En ole isä, kun en toimi isänä. En ole myöskään elossa, koska lastensuojelu on antanut minulle sairaan paperit ja estäneet lastenhankkimisen niin kauan kuin he ovat vallassa. Sosiaalityöntekijä pakottaa minut elämään kaksi tuntia kerrallaan ja palaamaan tuskahelvettiin loppukuuksi. Lisäksi syyt siihen ovat valhe. Sitä se sorto Porin lastensuojeluvirastossa tarkoittaa.

2

382

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuula kirjoitti: "Minä en osaisi olla tuollaisessa tilanteessa luonnollinen ja lapsi vaistoaa vanhemmpansa jännityksen. Pitäisi kuin "pallojen päällä kävellä", varoen sitä, että kohta horjahtaa... Pimeintä on aina ennen aamunkoittoa"

      Teemu: Minä osaan kävellä vartioinnista huolimatta ja teen Toivosta nerokkaasti onnellisen samalla, kun minua alistetaan. Olen saanut valvojat hämmästymään ja yllättymään Toivon reagoidessa ruokaan ja hyvään isään "ooh, tsssss".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      508
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    Aihe