Natsilippu koulussa pysäytti Lempäälän : "Täytyy miettiä, mistä tämä on oire"

Anonyymi-ap

Minä voisin arvata että tämä johtuu siitä että äärioikeisto on päässyt hallitukseen asti ja nyt ääriporukat luulee että natsilippujen heiluttelut on sallittua.

45

328

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Natsi-Saksan historiaa käsitellään kouluissa

      Peruskoulun osalta natsi-Saksaa käsitellään kahdeksannella luokalla.

      Lisäksi opetussuunnitelman mukaan yhdeksäsluokkalaisten yhteiskuntaopin tunneilla oppilaita ohjataan toimimaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan.

      Lukion opetussuunnitelman mukaisesti natsi-Saksaa käsitellään pakollisella kurssilla, eli jokainen lukio-opiskelija saa aiheeseen liittyvää opetusta peruskoulun jälkeen.

      Aihetta käydään hyvin kattavasti läpi, kertoo Metsäkylän koulun historian ja yhteiskuntaopin opettaja Suvi Lammi.

      – Ensin on pohjustettu mitä tapahtui, miten fasismiin päädyttiin, mitä se piti sisällään, mitä holokausti oikein oli ja millaisia seurauksia tällä toiminnalla oli, Lammi kertoo.

      Nina Lehtisen mukaan Opetushallitukselta tulee monesti neuvoja kouluille ja opettajille, kun jokin aihe on pinnalla.

      – Jos tulee tällaisia ilmiöitä, niin sieltä ohjeistetaan opetuksen järjestäjiä, miten toimia.




      ---- mutta meneekö kaikille oppi perille, näillä lipunnostajilla ainakin on jäänyt oppi saamatta?

      • Anonyymi

        Suomessa eletään nyt vaarallista äärioikeiston nousun aikaa.

        Kaikkien on nyt ryhdyttävä kitkemään ääriporvarien rikollista toimintaa ja natsimafiaa pois hallituksesta, pois vallasta ja pois suomesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa eletään nyt vaarallista äärioikeiston nousun aikaa.

        Kaikkien on nyt ryhdyttävä kitkemään ääriporvarien rikollista toimintaa ja natsimafiaa pois hallituksesta, pois vallasta ja pois suomesta.

        Eduskunnasta käsin Suomessa pyöritetään sosialismia ja kommunismia joka tuhoaa imisten rahat toteuttaessaan EKPn määräyksiä. Näin kansa on ymmällä valtion tarkoituksista ja jotkut luulee kansallissosialismia pelastukseksi tähän talouskurimukseen. Natsismi perustuu samaan rosvoukseen kuin sosialismikin.Hyvin lähellä kommunismia kaikki nämä aatteet. Jopa kapitalismikin on päätynyt ihmisten häpeämättömään rosvoukseen pörssin kautta.Varokaa hulluja aatteita. Ne eivät teitä auta kuin rahan hävittämisessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskunnasta käsin Suomessa pyöritetään sosialismia ja kommunismia joka tuhoaa imisten rahat toteuttaessaan EKPn määräyksiä. Näin kansa on ymmällä valtion tarkoituksista ja jotkut luulee kansallissosialismia pelastukseksi tähän talouskurimukseen. Natsismi perustuu samaan rosvoukseen kuin sosialismikin.Hyvin lähellä kommunismia kaikki nämä aatteet. Jopa kapitalismikin on päätynyt ihmisten häpeämättömään rosvoukseen pörssin kautta.Varokaa hulluja aatteita. Ne eivät teitä auta kuin rahan hävittämisessä.

        natsit jopa hallituksessa ensi kertaa sitten 1940-luvun....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa eletään nyt vaarallista äärioikeiston nousun aikaa.

        Kaikkien on nyt ryhdyttävä kitkemään ääriporvarien rikollista toimintaa ja natsimafiaa pois hallituksesta, pois vallasta ja pois suomesta.

        Samaa mieltä. Toimia tarvitaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        natsit jopa hallituksessa ensi kertaa sitten 1940-luvun....

        Tuo on pötyä. Ei hallitus ole natsistinen. Maassa ei ole natseja kuin punaisten kuvitelmissa.


    • Anonyymi

      Lapsellinen kepponen kyseessä.

      • Anonyymi

        Persujen


      • Anonyymi

        Ei ollenkaan lapsellinen vaan vaarallinen tosiasia nykyajasta. Tähän on tultu, valitettavasti.


    • Anonyymi

      Paikallisviinapersoona sai. Juoppuhulluuskohtauksen.

      • Anonyymi

        Turhaa vähättelyä ja mitätöintiä.


    • Anonyymi

      Ehkäpä siksi kun isis lippuja liehuu pk-seudulla:) Järkyty jostain natsi lipusta kun maassa on oikeita terroristeja ja niiden jälkeläisiä. honk honk ;)

      • Anonyymi

        Pahin vihollinen on muualla kuin missä luulet. Pahimmat toimet tekevät valtuutetut henkilöt, niin maalle kuin kansalle.


    • Anonyymi

      Onko sillä lipulla niin väliä,kunhan on punainen

      • Anonyymi

        Juu yhtä pimeitä aatteita molemmat.
        Punalipun hakaristi, tai punalipun työkalut.


    • Anonyymi

      "ääriporukat luulee että natsilippujen heiluttelut on sallittua."

      No kun se on sallittua eli laki ei kiellä, toki lipputangon omistajalla on sanansa sanottavana

    • Anonyymi

      Nämä tällaiset tuppaavat olemaan vasemmiston anarkomarkojen agitaatioita.

      • Anonyymi

        Tuo tuppaa olemaan äärioikeiston trollien vakioväite.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tuppaa olemaan äärioikeiston trollien vakioväite.

        Jos joku vaikka kannattaa RKP:tä, se on anarkomarkojen mielestä äärioikeistolaista, koska RKP on oikeistopuolue. Kuka vaan joka ei ole sosialisti on natsi.


    • Anonyymi

      Hyvä esimerkki siitä kuinka mielisairaita suomalaiset toimittajat ovat. Toki toisen tankoon ei omaa lippuaan saa ilman lupaa nostaa. Mutta ei se maailmoja kaatava rikos ole.

    • Anonyymi

      Yksi vaivainen hakaristilippu koulun lipputangossa yöaikaan, ja tällainen haloo siitä nousi. Taitaa suomessa olla oikeat ongelmat lopussa, kun moista kepposta vouhkataan useiden päivien ajan.

    • Anonyymi

      Minä voisin arvata että tämä johtuu siitä että suomalaiset ovat kyllästyneet siihen että vasemmisto potkii suomalaisia duunareita ja tervejärkisiä ihmisiä päähän.
      Natsilippu nyt on vaan hyvä tapa protestoida vaikka varsinaisesti natseja ei kannattaisikaan, mutta vassut reagoivat siihen voimakkaasti. Tosin on niin että kaikki mikä ei ole vassuille mieleen, on natsismia jos ei ole rasismia.
      Hakaristilippu on siitä hyvä että sillä saa maanlaajuista huomiota.

      Hyvä idea. Lisää samanlaista.

      • Anonyymi

        Sinä salaliittohörhö et tunnu tietävän yhtään mitään.


    • Anonyymi

      Persut haluaa tuhota Suomen hyvästä maineesta loputkin mitä siitä vielä on heidän jäljiltään olemassa.

      • Anonyymi

        Joo, ihan kuin pelaisivat Puuttinin pussiin. Toivon etteivät pelaa.


    • Anonyymi

      Mielestäni kaikkien kansanmurhiin osallisten, kansallisosialisteihin ja kommunisteihin viittaavien symbolien esittäminen julkisessa tilassa, milloin siihen liittyy kyseisen aatteen ihannoimista, tulee säätää ankarasti rangaistavaksi rikokseksi ilman ikärajaa.

      • Anonyymi

        Tarkoittaisi että persutkin pitäisi kieltää laittomana.


      • Anonyymi

        Muslimienkin liput ja symbolit kieltoon kanssa? Jotenkin arvaan ettei koskisi heitä koska hyi hyi paha erakko vähemmistösuomalaiset, welcome isis-refugees.


      • Anonyymi

        Myöskin japsien hehkutus pannaan siinä tapauksessa, niiden sotarikokset ylittävät natsitkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaisi että persutkin pitäisi kieltää laittomana.

        Ei vaan tarkottaisi että jokainen teistä vajaaälysistä kommareista lukittais suljetulle osastolle loppuelämäksenne.

        Tai mikskä tota kasvinomaista olotilaanne nyt vois kutsuakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan tarkottaisi että jokainen teistä vajaaälysistä kommareista lukittais suljetulle osastolle loppuelämäksenne.

        Tai mikskä tota kasvinomaista olotilaanne nyt vois kutsuakaan.

        He on hypnotisoitu
        --tila,josta ei voi herätä.


    • Anonyymi

      Vassut eivät pysty nyt enään Lempäälässä eväänsä heilauttamaan, kun ovat niin pysäyksissä.

    • Anonyymi

      Ainoastaan fasisti sateenkaarilippu on sallittu lol.

    • Anonyymi

      Totta. En ymmärrä mitä ihannoimmisen arvoista natsiaatteessa on. Natseihin kuuluneet ovat peitelleet omaa taustaansa natseissa, ovat vaihtaneet sukunimensä ja natsien sukulaisetkaan eivät ole ylpeilleet sukunsa jäsenen natsitaustasta, joten en ymmärrä miks Suomessa yhä jotkut ihannoi natseja ja heidän tekojaan, kun heihin kuuluneet häpeävät kuulumista natseihin.

      • Anonyymi

        Nämä "hirveät natsit" saivat paljon hyvää aikaiseksi pienessä Euroopassamme. Natsit olivat ensimmäisenä puuhaamassa Euroopan Unionia. He ymmärsivät että yhteistyö on voimaa. On valitettavaa että USA liittoutui Saksaa vastaan. Yhdessä Saksan kanssa olisi pyyhkäisty Eurooppaa kurmuttanut kommunismi pois maan päältä jo 80v sitten. Saksan ja USAn yhdistyminen olisi luonut todellisen supervallan, eikä pelkoa ydinsodasta olisi lainkaan. Uskoisin että Kiinakin kuuluisi tähän liittoumaan nykyään eikä kommarit olisi koskaan päässeet valtaan siellä. Maailma olisi totaalisen erilainen nykyään. Miettikääpä että voisimme ajella autobahnia Lissabonista Vladivostokiin ilman nopeusrajoituksia. Se olisi juhlaa!


    • OtaBanaaniJaRauhotu

      Minä voisin arvata että tämä johtuu siitä että oikeisto on päässyt hallitukseen asti ja nyt vihamielitaudissaan riutuvat äärivasemmistolaiset yrittää sabotoida hallitusta natsilippujen avulla. Onhan tällaista ennenkin nähty, esim. Kepun kokoukseen tehty "virutaalinen natsihyökkäys" tai Vihreiden puoluetoimiston ikkunoihin töhrityt hakaristit. Noloa. N-o-l-o-a! xD

    • Anonyymi

      Sinun kaltaisista aikuisen kokoisista vauvalapsista se johtuu, jotka äänestävät punakommareita valtion johtoon. Kommunismissa kaikki menee. Fasismissa menee vain vapaus.

    • Anonyymi

      Sairasta menoa. Ääriliikkeistä ei koskaan seuraa hyvää. Miksi viha kumpuaa? Miksi ei aikuiset osaa elää sovussa ja tehdä kompromisseja yhteiskunnassa?

      • Anonyymi

        Niin, voit kysyä tuota yli miljardin kansalaisen mailta. Kiina, Intia+lähialueet, Lähi-itä ja eritoten Afrikan manner, käypä kysymässä näiltä minkä takia jahtaavat pieniä vaaleita kansoja, vyöryvät niiden maihin ja raisckaavat kantaväestön. Nistivät myös vaaleaihoisia avustustyöntekijöitä huvikseen ja sitten ulisevat "valkoisesta ylivallasta"
        Ei varmaan kannata suomalaisia ensimmäisenä syyttää viharikoksista..


      • Anonyymi

        Ja jos pidät jonkun lipun näkemistä "sairaana menona" taidat olla melkoinen tyhjäpää? Et pidä sairaana sitä kun suomalaisia OIKEASTI ryöstetään ja pahoinpidellään päivittäin, poliisikin on asiasta huolestunut.
        Sinä olet botti.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Vihervassarien temppuja"!!!

    • Anonyymi

      Lindtmankin kuvautti itsensä natsiasussa. Vaarallisempaa,kuin tällainen satunnainen liputus on toistuva sateenkaariliputus . Kuka siihen on antanut luvan? Hämeenlinnassa kun massiivinen viiden lipun voimin. Jouluakin vietetään vain kerran vuodessa.

    • Anonyymi

      Tekisi mieli
      Tallata
      Polttaa
      Kusta päälle,
      Kun maassa on
      Sateenkaarilippu.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      171
      2902
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      429
      2335
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      45
      2233
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      129
      1560
    5. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1360
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      127
      1312
    7. Hallitus käy seuraavaksi palkansaajien sunnuntailisien kimppuun

      Vuoro-ja sunnuntaityötä tekeville työntekijöille, muun muassa hoitajille, poliiseille, kaupan työntekijöille jne. on luv
      Maailman menoa
      248
      1239
    8. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1203
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1154
    10. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      92
      1128
    Aihe