Tukien leikkauksilla nöyryytetään vasemmistoa

Perussuomalaiset antavat täyden tukensa asumis-ja työttömyysetuuksien heikennyksille, koska ne kohdistuvat pääosin vasemmistoa kannattaviin kansalaisiin, demareihin ja vasemmistoliittolaisiin. Vasemmistolaisuuden ytimessä on ajatus, että myös heikoimmista täytyy pitää huolta, mutta perussuomalaiset eivät tue eivätkä toteuta vasemmistolaista politiikkaa.

Jos demarit taas joskus tulevaisuudessa onnistuvat voittamaan eduskuntavaalit ja heidän pääministerinsä haluaa vuorostaan korottaa pienituloisten sosiaalietuuksia, vastaamme jyrkästi:
SE EI MEILLE KÄY!
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikseivät vasemmistolaiset mene töihin, ja hanki itse toimeentuloansa. Miksi käyttävät toisia veronmaksajia hyväksi?

Äänestä
  • Tiesitkin varmaan, että suurin osa tekee työtä ja töissä, osa kahdessakin.

    Jopa niin, että jotkut voidaan laskea ns.
    Ideologisesti työllisiin

    Rahallisesti ei pitäisi, mutta ideologia ei anna periksi lopettaa työntekoa.

    Äänestä

Vasemmistolaiset ovat ahkeria töitä tekemään.
Työttömien joukossa on eniten persuja.

Äänestä

Vuodenvaihteen sossupersu on ihan toista mieltä.
Kovaa itkua alkaa kuulua sossupersujen suunnalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaiset antavat täyden tukensa asumis-ja työttömyysetuuksien heikennyksille, koska ne kohdistuvat pääosin vasemmistoa kannattaviin kansalaisiin, demareihin ja vasemmistoliittolaisiin. Vasemmistolaisuuden ytimessä on ajatus, että myös heikoimmista täytyy pitää huolta, mutta perussuomalaiset eivät tue eivätkä toteuta vasemmistolaista politiikkaa.

Jos demarit taas joskus tulevaisuudessa onnistuvat voittamaan eduskuntavaalit ja heidän pääministerinsä haluaa vuorostaan korottaa pienituloisten sosiaalietuuksia, vastaamme jyrkästi:
SE EI MEILLE KÄY!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu