Suolta amerikanlahko soopaa epätoivon vimmalla estääkseen todelliset keskustelut lahkonsa typeryydestä.
Säälittävä tyyppi.
JT provokaattori on herännyt.
13
265
Vastaukset
- Anonyymi
Epäterve uskonnollisuus tuottaa kaikenlaista. Valehtelevia tiedottajia, umpikieroja juristeja, häiriintyneitä palstahuutelijoita. Suurin osa JT-massasta on kuitenkin arkielämänsä ja uskontonsa kanssa kipuilevia harhaanjohdettuja, jotka ehkä kuvittelevat löytäneensä jonkin "totuuden". Porukkaa toisaalta roikkuu mukana myös karttamisvaatimuksen takia.
Jehovan todistajien kanssa olisi mielenkiintoista keskustella palstoilla enemmänkin, mutta valitettavasti heidän järjestönsä suhtautuu siihen kielteisesti:
Jotkut veljet ovat lähteneet mukaan internetissä käytäviin väittelyihin ja aiheuttaneet näin lisää häpeää Jehovan nimelle. Mikään nettifoorumi ei ole oikea ympäristö "opettaa lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia." - Vartiotorni 4/2018- Anonyymi
Oi miten kaunis kaikki tietäväinen olet.
- Anonyymi
"Epäterve uskonnollisuus tuottaa kaikenlaista."
Missä on todennettavissa olemassa olevaa "tervettä" uskonnollisuutta?
Olisikohan budhismi vähiten vahingollinen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Epäterve uskonnollisuus tuottaa kaikenlaista."
Missä on todennettavissa olemassa olevaa "tervettä" uskonnollisuutta?
Olisikohan budhismi vähiten vahingollinen?Määrittelykysymys toki, mutta en pidä jumaluskoa automaattisesti haitallisena ilmiönä. Esimerkiksi monet nykyajan luterilaiset uskovat jumalaan ilman jumaluskon haitallisia piirteitä kuten helvettioppia tai karttamista. Ongelmat keskittyvät nykyään lähinnä pieniin fundamentalismiin taipuvaisiin porukoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Määrittelykysymys toki, mutta en pidä jumaluskoa automaattisesti haitallisena ilmiönä. Esimerkiksi monet nykyajan luterilaiset uskovat jumalaan ilman jumaluskon haitallisia piirteitä kuten helvettioppia tai karttamista. Ongelmat keskittyvät nykyään lähinnä pieniin fundamentalismiin taipuvaisiin porukoihin.
"Esimerkiksi monet nykyajan luterilaiset uskovat jumalaan ilman jumaluskon haitallisia piirteitä kuten helvettioppia tai karttamista."
Todistajilla ei ole hel*vettioppia lainkaan, ellei sitten maanpäälliseksi sellaiseksi luokittele tuota henkis-sadistista ja epäinhimillistä karttamista.
1) Mutta, tuo tarkoittaa sitä, että he eivät edes ole aitoja luterilaisia, sillä tuo valtionkirkko ei ole virallisesti kumonnut hel*ettioppiaan.
Kirkon hel*vettioppi ei muutu toiseksi sitä hämärtelemällä, sumuttelemalla, taka-alalle tuuppaamalla tai sen kieltämällä. Onhan sitä toki haastavaa nykymaailmassa markkinoida.
Mutta, eihän kirkon palkkapappienkaan tarvitse itse edes uskoa jumalaan ja kirkon jumalkuvaan, kunhan vain saarnaavat kirkkopoliittisesti korrektilla tavalla kirkon virallisen linjan liturgioita ja kuolleitakin virtuaalisiunailevat.
Toki, jos pappi vetää liian kauaksi virallisesta linjasta, niin kuulemiisen jälkeen siitä riskeeraa seurata fudut papin virasta, eli tuolla liikkumatilallakin on rajansa.
En sitten tiedä miten hyviä kavereita entiset virkaveljet ja kenkää saanut pappi voi olla, mutta eihän siellä karttamispakkoa kuitenkaan ole.
2) Kristinusko johtaa sisäisiin ristiriitoihin ja itselleen valehteluun, jossa koetetaan poimia kogitiivisellä disonanssilla rusinat pullasta ja kieltää raamatun itsensä kertoma jumalan profiili, varsinkin se VT:n syntisen lihan ominaisuuksilla varustettu pikavihainen, mustasukkainen, raa-an väkivaltainen ja kostonhimoinen massamurhaaja. Kaksia punnuksiakin siellä käytettiin ja annettuja lupauksia pyörrettin.
Miten voidaan liittää yhteen terve uskonnollsuus vs. raamatun tarinan "pikaisen paluunsa" noin 2000 vuotta sitten pettäneen jeesuksen edelleen markkinointi?
3) No, fundisliikkeet nyt ovat aina onglmallisia, niin uskonnoissa kuin politiikassakin. - Anonyymi

3) No, fundisliikkeet nyt ovat aina onglmallisia, niin uskonnoissa kuin politiikassakin."Mutta, tuo tarkoittaa sitä, että he eivät edes ole aitoja luterilaisia, sillä tuo valtionkirkko ei ole virallisesti kumonnut hel*ettioppiaan."
Asia ei ole noin yksioikoinen, sillä valtiokirkolla ei edes ole virallista helvettioppia, jonka taakse jokaisen papin, saati seurakuntalaisen tulisi asettua. Esimerkiksi teologi ja pappi Kari Kuula on käsitellyt helvettiopin historiaa hyvinkin perusteellisesti ja myös kriittisesti. Toisin kuin vaikkapa kolminaisuudesta, helvetistä pappi saa muodostaa oman näkemyksensä.
Samalla on toki sanottava, että luterilainen kirkko ei ole myöskään sanoutunut irti helvettiopista. Kyseessä on jossain määrin älyllisesti epärehellinen limbo, joita näkee myös muissa uskonnoissa. Annetaan ymmärtää, mutta pestään kädet tilanteen niin vaatiessa.
Kristinuskon opillisen perustan ja historian tunnen paremmin kuin useimmat, enkä sitä puolusta sen enempää ajatuksellisena konstruktiona kuin historiallisena toimijana. En silti ajattele kristinuskoa myöskään yksiselitteisenä pahiksena maailmanhistoriassa. Muut vaihtoehdot ovat usein olleet myös huonoja. Vasta valistusaika ja teollinen vallankumous merkitsivät kuitenkin edistystä ihmiskunnan historiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta, tuo tarkoittaa sitä, että he eivät edes ole aitoja luterilaisia, sillä tuo valtionkirkko ei ole virallisesti kumonnut hel*ettioppiaan."
Asia ei ole noin yksioikoinen, sillä valtiokirkolla ei edes ole virallista helvettioppia, jonka taakse jokaisen papin, saati seurakuntalaisen tulisi asettua. Esimerkiksi teologi ja pappi Kari Kuula on käsitellyt helvettiopin historiaa hyvinkin perusteellisesti ja myös kriittisesti. Toisin kuin vaikkapa kolminaisuudesta, helvetistä pappi saa muodostaa oman näkemyksensä.
Samalla on toki sanottava, että luterilainen kirkko ei ole myöskään sanoutunut irti helvettiopista. Kyseessä on jossain määrin älyllisesti epärehellinen limbo, joita näkee myös muissa uskonnoissa. Annetaan ymmärtää, mutta pestään kädet tilanteen niin vaatiessa.
Kristinuskon opillisen perustan ja historian tunnen paremmin kuin useimmat, enkä sitä puolusta sen enempää ajatuksellisena konstruktiona kuin historiallisena toimijana. En silti ajattele kristinuskoa myöskään yksiselitteisenä pahiksena maailmanhistoriassa. Muut vaihtoehdot ovat usein olleet myös huonoja. Vasta valistusaika ja teollinen vallankumous merkitsivät kuitenkin edistystä ihmiskunnan historiassa."Toisin kuin vaikkapa kolminaisuudesta, helvetistä pappi saa muodostaa oman näkemyksensä."
"Samalla on toki sanottava, että luterilainen kirkko ei ole myöskään sanoutunut irti helvettiopista. Kyseessä on jossain määrin älyllisesti epärehellinen limbo, joita näkee myös muissa uskonnoissa."
Niin, tuosta (-kin) on vaikeaa saada kasaan sitä mainittua tervettä uskonnollisuutta. Kyse on jonkin lajin hengellis-dogmillisesta "skitsofreniasta", kaksoisajattelusta ja itselleen kuin toisillekin valehtelusta, johon edellä viittasin. Uskolla on kova hinta.
"En silti ajattele kristinuskoa myöskään yksiselitteisenä pahiksena maailmanhistoriassa."
Koen VT:n jumalan tahtoisien mittavien massa- ja kansanmurhien, kuin myöskin ristiretkien pakkokäännytyksiä ja laahtaamisia, valloituksia omaisuuden- ja maidenryöstöineen, kansanperinteiden ja kulttuurien tuhoamisineen haasteelliseksi luokitella muuksi kuin pahuudeksi.
Siksipä heitinkin ilmaan avoimen kysymyksen, josko budhismi olisi yksi vähemmän pahoista uskontojen maailmassa.
"Vasta valistusaika ja teollinen vallankumous merkitsivät kuitenkin edistystä ihmiskunnan historiassa."
Kaksiteräinen miekka.
Tuon valistuksen ja teollisen vallankumouksen seuraamuksena tätä planeettaa ja sen voimavaroja ei olla milloinkaan ryöstety, raastettu, saastutettu ja pilattu yhtä perusteellisesti ja lyhyessä ajassa ihmisten toimesta kuin nyttemmin.
Myös koko ihmiskunnan potentiaalisti tuhoava ydinase-arsenaali on innovoitu, joista osa on erinäisten rosvovaltioiden puttlereiden alaisuudessa.
Nyttemmin IA tappajarobottitekniikoineen on viemässä sotateollisuuden aivan uusille ulottuvuuksille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toisin kuin vaikkapa kolminaisuudesta, helvetistä pappi saa muodostaa oman näkemyksensä."
"Samalla on toki sanottava, että luterilainen kirkko ei ole myöskään sanoutunut irti helvettiopista. Kyseessä on jossain määrin älyllisesti epärehellinen limbo, joita näkee myös muissa uskonnoissa."
Niin, tuosta (-kin) on vaikeaa saada kasaan sitä mainittua tervettä uskonnollisuutta. Kyse on jonkin lajin hengellis-dogmillisesta "skitsofreniasta", kaksoisajattelusta ja itselleen kuin toisillekin valehtelusta, johon edellä viittasin. Uskolla on kova hinta.
"En silti ajattele kristinuskoa myöskään yksiselitteisenä pahiksena maailmanhistoriassa."
Koen VT:n jumalan tahtoisien mittavien massa- ja kansanmurhien, kuin myöskin ristiretkien pakkokäännytyksiä ja laahtaamisia, valloituksia omaisuuden- ja maidenryöstöineen, kansanperinteiden ja kulttuurien tuhoamisineen haasteelliseksi luokitella muuksi kuin pahuudeksi.
Siksipä heitinkin ilmaan avoimen kysymyksen, josko budhismi olisi yksi vähemmän pahoista uskontojen maailmassa.
"Vasta valistusaika ja teollinen vallankumous merkitsivät kuitenkin edistystä ihmiskunnan historiassa."
Kaksiteräinen miekka.
Tuon valistuksen ja teollisen vallankumouksen seuraamuksena tätä planeettaa ja sen voimavaroja ei olla milloinkaan ryöstety, raastettu, saastutettu ja pilattu yhtä perusteellisesti ja lyhyessä ajassa ihmisten toimesta kuin nyttemmin.
Myös koko ihmiskunnan potentiaalisti tuhoava ydinase-arsenaali on innovoitu, joista osa on erinäisten rosvovaltioiden puttlereiden alaisuudessa.
Nyttemmin IA tappajarobottitekniikoineen on viemässä sotateollisuuden aivan uusille ulottuvuuksille."Siksipä heitinkin ilmaan avoimen kysymyksen, josko budhismi olisi yksi vähemmän pahoista uskontojen maailmassa."
Jos jokin uskonto olisi ihan pakko valita, eli ei voisi olla ottamatta kantaa, buddhalaisuus olisi kieltämättä aika vakavassa harkinnassa osaltani. Jokin vähemmän velvoittava kristinuskon haara voisi myös tulla kyseeseen, jo tuttuuden takia, buddhalaisuuden koen kulttuurillisesti hieman vieraaksi vaikkei minulla sinänsä sitä vastaan mitään olekaan.
"Kaksiteräinen miekka."
Teollisella vallankumouksella on huonot hedelmänsä, mutta en silti vähäisimmässäkään määrin haikaile esiteollisen ajan tautien ja nälän riivaamaan maailmaan. Olisi tietysti omalla tavallaan ironista, jos ihmiskunnan kannalta paras asia tähän asti osoittautuisi sen tuhoksi, mutta en näe tätä mitenkään väistämättömänä kehityskulkuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siksipä heitinkin ilmaan avoimen kysymyksen, josko budhismi olisi yksi vähemmän pahoista uskontojen maailmassa."
Jos jokin uskonto olisi ihan pakko valita, eli ei voisi olla ottamatta kantaa, buddhalaisuus olisi kieltämättä aika vakavassa harkinnassa osaltani. Jokin vähemmän velvoittava kristinuskon haara voisi myös tulla kyseeseen, jo tuttuuden takia, buddhalaisuuden koen kulttuurillisesti hieman vieraaksi vaikkei minulla sinänsä sitä vastaan mitään olekaan.
"Kaksiteräinen miekka."
Teollisella vallankumouksella on huonot hedelmänsä, mutta en silti vähäisimmässäkään määrin haikaile esiteollisen ajan tautien ja nälän riivaamaan maailmaan. Olisi tietysti omalla tavallaan ironista, jos ihmiskunnan kannalta paras asia tähän asti osoittautuisi sen tuhoksi, mutta en näe tätä mitenkään väistämättömänä kehityskulkuna."Teollisella vallankumouksella on huonot hedelmänsä, mutta en silti vähäisimmässäkään määrin haikaile esiteollisen ajan tautien ja nälän riivaamaan maailmaan."
Toki noinkin. Samaan aikaan "väliperiodissa" rusinat pullasta eläville sukupolville, eli pahimman alta pois ehtiville tilanne on helpompi, mutta nuorille tai juuri syntyville planeetan tulevaisuus näyttäytyy vähemmän otollisena.
"Olisi tietysti omalla tavallaan ironista, jos ihmiskunnan kannalta paras asia tähän asti osoittautuisi sen tuhoksi, mutta en näe tätä mitenkään väistämättömänä kehityskulkuna."
Pleeneetta on jo nyt kuin hyvin vakavasti monisairas potilas, viittä vaille toholle letkuihin joutumassa ja sittemmin saattohoidossa.
Olen enempikin inhorealisti ja koen, että ihmiskunta on kollektiivisessä idiotismissään pelannut jo aivan liian kauan planeettaa kaikin tavoin tuhoavalla jatkoajalla, jatkaa sitä edelleen ja nyt tilanteeseen (osittain) havahtuminen on jo liian myöhästä, kuin syöpä joka on jo levinnyt liian laajalle, juna ei pysähdy. Lisäksi aivan liian vähän ja liian myöhään.
Tämä kaunis, upea planeetta voisi hyvin ... ilman ihmiskuntaa. - Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17977571J
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Palstaa pommittava häirikkö on todistajana esittäytyvä psuedotodistaja, mistä lie karannut. Todistajat eivä tällaisilla "demonien pöydiksi" kutsutuilla alustoilla kirjoittele.
Mutta mistä avaaja haluaisi keskustella? Made in USA-herätyslahon ontuvasta sanomasta? - Anonyymi
Minulla on yle sovellus....jeeee
- Anonyymi
parvekelasi putosi alas Espoossa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242943
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2651229- 1011221
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791041Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.631003Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12980- 30936
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49897Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie41877- 43789