Sähkön pörssittäminen on kiskontaa, mitä tekee Hallitus??

Talvi tulee vääjäämättä ja tuo mukanaan sähkön hinnalla keinottelun ja kiskonnan. Mitä Suomen Hallitus on tehnyt asialle? Miten Hallituksemme turvaa yhdenvertaiset oikeudet sähköön, jota tuotetaan valtiossamme? EI MITENKÄÄN.
Hallitus kyllä tuhlaa meidä veroeuroilla maksettavaa uberkallista työaikaansa turhanpäiväisiin rasismilöpinöihin, jotka ne ei myöskään johda mihinkään. Mitä oikeastaan Orpon johtama Hallitus on saanut aikaan? Ei yhtään mitään hyvää. Kansalle sataa leikkauksia ja veroruoskaa ja ihmiset ova joutuneet havaisemaan luokkajärjestelmän paluun, missä työtä tekevät, ovat kakkosluokan kansaa ja työttömät ja eläkeläiset roskasakkia.
On pakko kysyä: Tätäkö me äänestimme?? Tätäkö on 'parempi Suomi". Kalliita polttoaineita, sikakallista ruokaa, roistokallista sähköä...riistoa joka suunnasta ilman mitään rajaa! Mariinia parjattiin ja lokaa satoi myös hänen politiikalleen ja siviilielämälle, mutta hän hoiti hyvin työnsä. Koronan painajaisen, vähensi työttömyyttä, eikä kajonnut köyhenmän kansan etuijärjestelmiin.
On pakko todeta, että Orpon aika Hallitisineen pitää väistyä ja Suomeen pitää saada pikavaalit. Yhtään päätöstä noiden porvaristoankeuttajien palavereista ei saa enää tulla kansan niskaan!
Arjen perusturva ja energiapolitiikka on suojeltava. Muuten Suomi kaatuu.
19315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kysymyksesi oli varmaankin tarkoitettu edelliselle Pääministerille ja hallitukselle? Hehän tuon energiakriisin suomeen sai aikaiseksi... nyt on vähän myöhäistä rypistää kun on jo housuissa... energiayhtiöt ovat tottuneet helppoon rahaan

Äänestä
  • Ei kun kysymys on edelliselli oikiestohallituskille
    2003 vanahanen, 2009 vanahanen, 20011 katainen ja sipilön uroteoyt musitakkein
    Miksi oikiestomei sopeuttanut 20mvuodennaikan vaajm jaykoi suuria yritustukia
    Sippilön aika yehyiin ilmastöitä,kun oli ksutannusvaje siim kusetusvaje ja suururiyykset tekivätkin lopussa parhaan tuloksen ikinä

    Kajsa baan ilmasitöissä

    Työlpisen ainao edunanajamon sdp

    Jos oslet työläisperrheestä siis käyt joka päivä töissä

    Äänestä

  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😍 ­N­­y­m­f­o­­­m­­­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17978881U

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Kuinka joku voi olla näin sekaisin asioista, että kirjoittaa tuollaisen aloituksen ja sitten lopussa vielä kehuu, koko sopan keittäjää:

"Mariinia parjattiin ja lokaa satoi myös hänen politiikalleen ja siviilielämälle, mutta hän hoiti hyvin työnsä"

Juurikin Marinin hallitus sai nuo kaikki mainitsemasi kalliin sähkön, bensan, ruoat,... meille, joten kiitos kuuluu vain ja ainoastaan edelliselle hallitukselle.
Orpon hallitus yrittää korjata, mitä korjattavissa on, mutta siihen ei yksi hallituskausi varmasti riitä...

Äänestä
  • Unohdit listalta demareiden ja äärivasureiden johtaman ja ylläpitämän rasismi-keskustelun, jolla häiritsevät uuden hallituksen työskentelyä.

    Äänestä

Oikealla tai vasemmalla, älä koskaan luota hallitukseen.
Hallitus on ongelma.
Tilaa halkoja jo pian.

Äänestä

🎵Oi kallis Suomi 🎶

Äänestä

Mitä hallitus tekee näille suurille sähkönsiirtomaksuille, joiden perusmaksu jo ylittää sähköstä aiheutuvan siirtomaksun hinnan.
3 kertainen mskdu sähkön kulutukseen verrattuna.

Äänestä
  • Lisää sähkönkulutustasi, siten saat siirtomaksusi nousemaan perusmaksua suuremmaksi ja voit olla tyytyväinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lisää sähkönkulutustasi, siten saat siirtomaksusi nousemaan perusmaksua suuremmaksi ja voit olla tyytyväinen.

    Ai...täällä on joku joka ei ymmärtänyt asian ydintä.
    Entä jos ei pysty kuluttamaan enempää halvan määräaikaisen sopimuksen takia?

    Äänestä

HALLITUS EI TEE MITÄÄN AINAKAAN KANSALAISTEN HYVÄKSI KONNAT OMISTAA SÄHKÖYHTIÖITTEN OSAKKEITA, MITÄ KOVEMPI SÄHKÖN HINTA SITÄ KOVEMPI OSINKO TUOTTO. SIIS LAILLINEN ROSVOUS, VARASTAMINEN RAHOJEN RIISTO KANSALTA KAPITALISTEILLE ON ALKANU. PASKA PUHETTA ETTÄ USEASSA VOIMALASSA YHT AIKAA VIKAA, TÄYTTÄ KUSETUSTA HUIJAUSTA.

Äänestä

Tärkeä aihe, vaikka keskustelun aloittaja haukkuikin väärää puuta. Sähkön pörssittäminen on silkkaa sumutusta, jolle pitäisi ja pitää tehdä jotakin. Härskissä rahastamisessa on niin paljon epäjohdomukaisuutta, että tuskin toimijat uskovat itsekään maksajien purematta nielevän selityksiä. Mutta koirat haukkuu, karavaani kulkee -asenteella logiikan ontumisesta ei tarvitse välittää. Kaikki on hyvin niin kauan kuin asiakkaat maksavat laskunsa.

Olkiluoto kakkonen on tällä hetkellä huoltokatkolla ja siirtolinjat Ruotsiin muutostöiden vuoksi osittain poikki. Lämmityskausi ei ole vielä varsinaisesti alkanut, joten vähäisistä tuotanto- ja siirtovaikeuksista huolimatta sähköpulaa Suomessa ei voi olla. Silti pörssisähkön hinta jopa kymmenkertaistui hetkessä. Ja sehän tarkoittaa, että sähkön Suomen pörssihintaan vaikuttaa lähinnä vain kotimaan olosuhteet eikä mm. maakaasun hinta etelä-Euroopassa, kuten meille on epätoivoisesti perusteltu.

Joku vedättää sähkön pörssihintaa. Nord Pool mahdollistaa tämän, koska se ei ole oikea pörssi, jossa hinta muodostuisi osto- ja myyntitarjousten kohdatessa. Sähköpörssi on paikka, jossa sähkön tuottajat sopivat keskenään kartellihinnan, jonka välttämättömyyshyödykkeen käyttäjien on hyväksyttävä ilman sananvaltaa. Nord Poolin nimittäminen pörssiksi on osa asiakkaiden, päättäjien ja jopa median sumuttamista, joka tuntuu uponneen hämmästyttävän hyvin tähän joukkoon.

Vuoden 2022 loppupuolella uutisoitiin sähköyhtiöiden keränneen jo viisi miljardia euroa ylimääräistä tällä asiakkaittensa vedättämisellä. Tänään summa lienee ainakin kaksinkertainen. Kuka uskoo, ettei tällaisella lypsämisellä olisi seurauksia? Minä uskon, että sähköyhtiöt ovat suuri ellei suurin syyllinen inflaatioon, korkojen nousuun, talouden taantumaan, lisääntyviin konkurssiuutisiin ja työttömyyden kasvuun.

Sähköyhtiöt ja heitä "valvovat" tahot eivät piittaa. Hallituksen pitäisi. Ongelma ei poistu etuja leikkaamalla tai edes maahanmuuttoa rajoittamalla.

Äänestä

Hae Googlella "caruna kaupan salat" ja katso mitä tulee vastaan.

Äänestä

Hallitus määrää sähkön maksimihinnaksi 11 sentiä per kWh niin kuin Ville Tavio (ps) vaati jo Marinin hallitusta tekemään.

Äänestä
  • Tuohan oli ihan turhaa mennä Marinin hallitukselle tuollaista ehdottamaan... lisäksihän ongelma on lisäksi siirtomaksut, jotka ovat paikoin kalliinpia kuin itse sähkö. Suomen uuden hallituksen ekoja tehtäviä on "matkia" saksaa, ja lunastaa kantaverkot takaisin kansalliseksi omaisuudeksi.

    Äänestä

Hallitus on aivan kuspiä kun ei ryhdy puolustamaan kansalaisia.

Äänestä
  • Kokoomus ajaa yritysten etuja.

    Äänestä

  • Toivottavasti Orpon hallitus hoitaa homman kun edellisestä siihen ei ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kokoomus ajaa yritysten etuja.

    Yritysten ja työssäkäyvien etu on sama. Sama pätee myös työttömään työväenluokkaan sillä erotuksella, ettei "työväen"luokka itse sitä ymmärrä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Talvi tulee vääjäämättä ja tuo mukanaan sähkön hinnalla keinottelun ja kiskonnan. Mitä Suomen Hallitus on tehnyt asialle? Miten Hallituksemme turvaa yhdenvertaiset oikeudet sähköön, jota tuotetaan valtiossamme? EI MITENKÄÄN.
Hallitus kyllä tuhlaa meidä veroeuroilla maksettavaa uberkallista työaikaansa turhanpäiväisiin rasismilöpinöihin, jotka ne ei myöskään johda mihinkään. Mitä oikeastaan Orpon johtama Hallitus on saanut aikaan? Ei yhtään mitään hyvää. Kansalle sataa leikkauksia ja veroruoskaa ja ihmiset ova joutuneet havaisemaan luokkajärjestelmän paluun, missä työtä tekevät, ovat kakkosluokan kansaa ja työttömät ja eläkeläiset roskasakkia.
On pakko kysyä: Tätäkö me äänestimme?? Tätäkö on 'parempi Suomi". Kalliita polttoaineita, sikakallista ruokaa, roistokallista sähköä...riistoa joka suunnasta ilman mitään rajaa! Mariinia parjattiin ja lokaa satoi myös hänen politiikalleen ja siviilielämälle, mutta hän hoiti hyvin työnsä. Koronan painajaisen, vähensi työttömyyttä, eikä kajonnut köyhenmän kansan etuijärjestelmiin.
On pakko todeta, että Orpon aika Hallitisineen pitää väistyä ja Suomeen pitää saada pikavaalit. Yhtään päätöstä noiden porvaristoankeuttajien palavereista ei saa enää tulla kansan niskaan!
Arjen perusturva ja energiapolitiikka on suojeltava. Muuten Suomi kaatuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu