Harkitsin adventtikirkkoa, mutta ei teissä ole rakkautta

Anonyymi-ap

Harkitsin adventtikirkkoa, mutta kirkkoanne puolustaneiden kommentoijien ilkeys sai minut toisiin ajatuksiin. Heissä ei näy Jeesuksen rakkaus sen enempää kuin lähimmäisenrakkauskaan. Hyvästi.

120

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmiset olemme vajavaisia. Kristityistäkään ei aina loista valo. Tärkeintä kuitenkin on oppi. Adventistit eivät noudata Raamattua, kuten eivät helluntailaisetkaan, eivätkä luterilaiset, ortodoksit, puhumattakaan katolisista, jehovalaisista ja mormoneista. Itse en ole löytänyt lähiseudultani uskovien yhteisöä. Etsin niitä baptistien nimen alla kulkevista ryhmistä.

      Jospa löytäisit seurakunnan läheltäsi. Jos et, on joitakin hyviä raamatunmukaisia seurakuntia Amerikassa, ja niitä voi seurata netissä. Suosittelen hyvää opettajaa Robert Breakeria Youtubessa. Geoffrey Grider on aivan omaa luokkaansa. Yksityiselämässään hän ei ole ollut puhdas pulmunen, mutta hänen puheissaan on valtavasti asiaa. Oman tunnustuksensa mukaankin hän on viimeiset viisi vuotta antautunut Jumalan työlle kokonaan. Hänen uusi puhesarjansa pedon merkistä kannattaa kuunnella. Now the End Begins on hänen domaininsa nimi.

      • Anonyymi

        Jännä, että joku väittää pystyvänsä erottamaan yhden seurakunnan tuhansien joukosta. Sen ainoan, joka opettaa yhtä ainoaa totuutta, ja muut ovat omasta mielestä roskaa.

        Näinhän ei tietenkään voi olla. Jos lähdettäisiin seuraamaan raamatunmukaisinta oppia, pitäisi unohtaa kolmiyhteisyyden oppi, oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä, perisyntioppi, oppi siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, ym ihmisten keksimät opit.

        Kristinuskohan on muuttunut vuosien saatossa paljonkin. Tässä lyhyt listaus opeista, joista Jeesus ei ollut kuullutkaan.

        80-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin neitsyestä syntynyt
        80-90-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin Jumala.
        300-luvulla jKr. keksittiin perisyntioppi (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin predestinaatio-oppi (Augustinus)
        200-400-luvuilla jKr. kehiteltiin kolminaisuusoppi. 325jKr. päätettiin että Isä ja Poika ovat tasaveroisia Jumalia mutta Pyhä henki ei kuulunut vielä heidän joukkoonsa. Vasta 400-luvun lopulla saatiin sorvattua kolminaisuusoppi, johon kuului Pyhä henkikin.
        1800-luvun alkupuoliskolla keksittiin oppi Raamatun erehtymättömyydestä. Vielä 1700- luvun lopulle uskovat tiesivät, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja että siinä on virheitä.
        1850-luvun paikkeilla keksittiin oppi siitä, että Ilmestyskirja kertoisi muka tulevaisuudesta. Ennen 1800-lukua tiedettiin, että se kertoi noin 100-luvusta jKr.

        Muitakin oppeja tähän voisi kirjoittaa mutta tässä kai ne tärkeimmät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä puhut taas ihan läpiä päähäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä puhut taas ihan läpiä päähäsi.

        Mikähän kirjoituksestani on läpiä päähän? Perustelisitko, kiitos. Listani on helposti todennettavissa kirkkohistoriasta, joka on hyvin dokumentoitu. Seuraatko SINÄ ihmisten keksimiä oppeja.

      • Anonyymi

        Periaatteessa voit unohtaa kaikki ne kirkkokunnat, joita Amerikan Yhdysvalloissa on syntynyt 1700-luvun jälkeen, ja samalla kaikki jenkkien videoevankelistat. Aivan pinnallista ja höttöistä puppua, jopa pahoja harhaoppeja. Jos jykevää ja hurskasta teologiaa haluaa, niin uskonpuhdistuksen ajan eurooppalaisesta kirjallisuudesta löytyy, monesta maasta. Tietenkin Raamatun lisäksi.

        Siitä vain sitten anglikaaniksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän kirjoituksestani on läpiä päähän? Perustelisitko, kiitos. Listani on helposti todennettavissa kirkkohistoriasta, joka on hyvin dokumentoitu. Seuraatko SINÄ ihmisten keksimiä oppeja.

        Sinä selkeästi seuraat, kun väität Johanneksen evankeliumia ihmisopiksi.

        Väitteesi on täyttä potaskaa. Sinut voi unohtaa.

        Todella olet pahasti pihalla. Jos haluat pelastua, sinun tulee uskoa Jeesuksen veren sovitus omalle kohdallesi. Sillä hetkellä, kun uskot, saat pyhän hengen kuolleen henkesi tilalle, ja alat ymmärtää Raamattua ja opit arvioimaan oppien raamatullisuutta.

        Kuuntele tai lue Brandon Petersonia. Hän kertoo kirjassaan 'Sealed by the King', miten King James Bible on täydellinen Jumalan sana. En ala tässä tiivistelemään monisatasivuista kirjaa. Jos haluat tietää totuuden, kuuntele häntä. Jos joku uskoo ihmisten väsäämiä historian kirjoja sen sijaan, että luottaisi Raamatun täydellisyyteen, joutuu auttamattomasti harhaan. Hyviä suomennoksia ei ole. Kannattaa opetella englantia niin hyvin, että pystyy lukemaan KJB:a.

        Toki se on ihmisoppia, jonka on kirjoittanut joku muu kuin Jeesuksen opetuslapsi. Joku, joka ei ollut edes nähnyt Jeesusta. Sen teologia ja kristologiakin eroavat merkittävästi muista Raamatun evankeliumeista.

        Se, että SINÄ et tunne kirkkohistoriaa, ei tee minun kommentistani potaskaa. Se vain osoittaa tyhmyytesi.

        Minä olen uskossa Jeesukseen. Historialliseen Jeesukseen enkä kuvitelmiin teologisesta Jeesuksesta.

        KJV versio on toiseksi puutteellisin ja väärinymmärretyin tekstikokoelma, mitä Raamatusta on englanniksi kehitelty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella olet pahasti pihalla. Jos haluat pelastua, sinun tulee uskoa Jeesuksen veren sovitus omalle kohdallesi. Sillä hetkellä, kun uskot, saat pyhän hengen kuolleen henkesi tilalle, ja alat ymmärtää Raamattua ja opit arvioimaan oppien raamatullisuutta.

        Kuuntele tai lue Brandon Petersonia. Hän kertoo kirjassaan 'Sealed by the King', miten King James Bible on täydellinen Jumalan sana. En ala tässä tiivistelemään monisatasivuista kirjaa. Jos haluat tietää totuuden, kuuntele häntä. Jos joku uskoo ihmisten väsäämiä historian kirjoja sen sijaan, että luottaisi Raamatun täydellisyyteen, joutuu auttamattomasti harhaan. Hyviä suomennoksia ei ole. Kannattaa opetella englantia niin hyvin, että pystyy lukemaan KJB:a.

        Jaahas! Taas näitä KJV uskovaisia. Vain tietämättömyys voi johtaa KJV-versioon rakastumiseen.

      • Anonyymi

        "Tärkeintä kuitenkin on oppi."

        Kiveen hakatut "totuudet" aiheuttavat vain eriseuraisuutta, ylemmyydentunnetta ja kiistoja ihmisten välille.

        Täysin kylmä ja empatiakyvytön ihminenkin voi uskoa "oikeaan oppiin", mutta lähimmäisen rakkaus puuttuu.

        Tärkeintä on rakkaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella olet pahasti pihalla. Jos haluat pelastua, sinun tulee uskoa Jeesuksen veren sovitus omalle kohdallesi. Sillä hetkellä, kun uskot, saat pyhän hengen kuolleen henkesi tilalle, ja alat ymmärtää Raamattua ja opit arvioimaan oppien raamatullisuutta.

        Kuuntele tai lue Brandon Petersonia. Hän kertoo kirjassaan 'Sealed by the King', miten King James Bible on täydellinen Jumalan sana. En ala tässä tiivistelemään monisatasivuista kirjaa. Jos haluat tietää totuuden, kuuntele häntä. Jos joku uskoo ihmisten väsäämiä historian kirjoja sen sijaan, että luottaisi Raamatun täydellisyyteen, joutuu auttamattomasti harhaan. Hyviä suomennoksia ei ole. Kannattaa opetella englantia niin hyvin, että pystyy lukemaan KJB:a.

        "sinun tulee uskoa Jeesuksen veren sovitus omalle kohdallesi."

        Tuomas oli yksi opetuslapsista ja tekemisissä Jeesuksen kanssa, mutta siltikään hän ei uskonut ennen kuin näki.

        Miksi meiltä vaaditaan uskoa ilman näkemistä, uskoa ihmisten kirjoittamaan k i r j a a n, joka ainoastaan kirkkoisien auktoriteetilla on julistettu Jumalan sanaksi ja johon uskomista edes alkukristityiltä ei vaadittu?

        Onko kirkkoisien sana Jumalan sanaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen uskossa Jeesukseen. Historialliseen Jeesukseen enkä kuvitelmiin teologisesta Jeesuksesta.

        Höpöhöpö. Sinä kiellät Raamatun ilmoituksen Jeesuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki se on ihmisoppia, jonka on kirjoittanut joku muu kuin Jeesuksen opetuslapsi. Joku, joka ei ollut edes nähnyt Jeesusta. Sen teologia ja kristologiakin eroavat merkittävästi muista Raamatun evankeliumeista.

        Saathan sinä noin itsellesi valehdella. Se on silti apostoli Johanneksen tekstiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Sinä kiellät Raamatun ilmoituksen Jeesuksesta.

        Kyllä kiellän, nimittäin sinun teologisen ilmoituksesi eli tulkintaasi Raamatustasi. Totuutta en kuitenkaan kiellä. Sitä, mitä Raamatussa oikeasti lukee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saathan sinä noin itsellesi valehdella. Se on silti apostoli Johanneksen tekstiä.

        Jonkun apostolina pidetyn mutta on hyvä huomioida, että se teksti on keksitty vasta noin 100jKr. ja kertoo sen ajan ihmisten uskomuksista ja maailmankuvasta, EI sen ajan uskomuksista kun JEESUS oli maapallolla. Siksi Johanneksen teksteiksi kutsutut eroavatkin niin paljon esim. Markuksen evankeliumiksi nimetystä tekstistä. kirjoitusajankohtien väliin kun mahtui liki 30 vuotta, jona aikana uskomukset eli Kristinusko muuttui merkittävästi. Sillä eihän Markus uskonut edes Jeesuksen syntyneen neitsyestä eikä uskonut Jeesuksen olleen Jumala.

      • Anonyymi

        Todella eksynyt olet.En minäkään kuulu mihinkään mutta sanon sen Rakkaus on totta!
        Kyllä Kristus on tärkein mutta en silti kuulu kirkkoon mutta minun kirkkoni on LUONTO !
        Siellä saan sen mitä on annettavaa ja varsinkin nuotion äärellä rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä, että joku väittää pystyvänsä erottamaan yhden seurakunnan tuhansien joukosta. Sen ainoan, joka opettaa yhtä ainoaa totuutta, ja muut ovat omasta mielestä roskaa.

        Näinhän ei tietenkään voi olla. Jos lähdettäisiin seuraamaan raamatunmukaisinta oppia, pitäisi unohtaa kolmiyhteisyyden oppi, oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä, perisyntioppi, oppi siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, ym ihmisten keksimät opit.

        Kristinuskohan on muuttunut vuosien saatossa paljonkin. Tässä lyhyt listaus opeista, joista Jeesus ei ollut kuullutkaan.

        80-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin neitsyestä syntynyt
        80-90-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin Jumala.
        300-luvulla jKr. keksittiin perisyntioppi (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin predestinaatio-oppi (Augustinus)
        200-400-luvuilla jKr. kehiteltiin kolminaisuusoppi. 325jKr. päätettiin että Isä ja Poika ovat tasaveroisia Jumalia mutta Pyhä henki ei kuulunut vielä heidän joukkoonsa. Vasta 400-luvun lopulla saatiin sorvattua kolminaisuusoppi, johon kuului Pyhä henkikin.
        1800-luvun alkupuoliskolla keksittiin oppi Raamatun erehtymättömyydestä. Vielä 1700- luvun lopulle uskovat tiesivät, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja että siinä on virheitä.
        1850-luvun paikkeilla keksittiin oppi siitä, että Ilmestyskirja kertoisi muka tulevaisuudesta. Ennen 1800-lukua tiedettiin, että se kertoi noin 100-luvusta jKr.

        Muitakin oppeja tähän voisi kirjoittaa mutta tässä kai ne tärkeimmät.

        80-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin neitsyestä syntynyt

        Minä olen kyllä tiennyt toisin.
        Tiedän Israelin ja siellä tapahtumat,miten voi olla että sanot 80 luvulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella olet pahasti pihalla. Jos haluat pelastua, sinun tulee uskoa Jeesuksen veren sovitus omalle kohdallesi. Sillä hetkellä, kun uskot, saat pyhän hengen kuolleen henkesi tilalle, ja alat ymmärtää Raamattua ja opit arvioimaan oppien raamatullisuutta.

        Kuuntele tai lue Brandon Petersonia. Hän kertoo kirjassaan 'Sealed by the King', miten King James Bible on täydellinen Jumalan sana. En ala tässä tiivistelemään monisatasivuista kirjaa. Jos haluat tietää totuuden, kuuntele häntä. Jos joku uskoo ihmisten väsäämiä historian kirjoja sen sijaan, että luottaisi Raamatun täydellisyyteen, joutuu auttamattomasti harhaan. Hyviä suomennoksia ei ole. Kannattaa opetella englantia niin hyvin, että pystyy lukemaan KJB:a.

        taas puppua. usko on oikein, mutta on käveltävä veteen ja otettava kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen Matt 1;: 21 apost 2: 38 , 19, 5 jne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että SINÄ et tunne kirkkohistoriaa, ei tee minun kommentistani potaskaa. Se vain osoittaa tyhmyytesi.

        DA, DA, Trinity 325 jkr NIKEA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä, että joku väittää pystyvänsä erottamaan yhden seurakunnan tuhansien joukosta. Sen ainoan, joka opettaa yhtä ainoaa totuutta, ja muut ovat omasta mielestä roskaa.

        Näinhän ei tietenkään voi olla. Jos lähdettäisiin seuraamaan raamatunmukaisinta oppia, pitäisi unohtaa kolmiyhteisyyden oppi, oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä, perisyntioppi, oppi siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, ym ihmisten keksimät opit.

        Kristinuskohan on muuttunut vuosien saatossa paljonkin. Tässä lyhyt listaus opeista, joista Jeesus ei ollut kuullutkaan.

        80-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin neitsyestä syntynyt
        80-90-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin Jumala.
        300-luvulla jKr. keksittiin perisyntioppi (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin predestinaatio-oppi (Augustinus)
        200-400-luvuilla jKr. kehiteltiin kolminaisuusoppi. 325jKr. päätettiin että Isä ja Poika ovat tasaveroisia Jumalia mutta Pyhä henki ei kuulunut vielä heidän joukkoonsa. Vasta 400-luvun lopulla saatiin sorvattua kolminaisuusoppi, johon kuului Pyhä henkikin.
        1800-luvun alkupuoliskolla keksittiin oppi Raamatun erehtymättömyydestä. Vielä 1700- luvun lopulle uskovat tiesivät, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja että siinä on virheitä.
        1850-luvun paikkeilla keksittiin oppi siitä, että Ilmestyskirja kertoisi muka tulevaisuudesta. Ennen 1800-lukua tiedettiin, että se kertoi noin 100-luvusta jKr.

        Muitakin oppeja tähän voisi kirjoittaa mutta tässä kai ne tärkeimmät.

        Heti alussa meni saduksi kun Jeesus syntyi neitsyt Mariasta , ja nämä vielä uskovatkin sen .
        Neitsyt ei koskaan tule raskaaksi , joten siinä meni heti alussa mielenkiinto.
        Tiede taas osaa selittää asiat kuten ne ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Sinä kiellät Raamatun ilmoituksen Jeesuksesta.

        Ja sinä kun et pysty edes todistamaan omaasi.
        Sano yksikin looginen selitys ainun uskollisia, sillä ihmeitä ei ole olemassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä, että joku väittää pystyvänsä erottamaan yhden seurakunnan tuhansien joukosta. Sen ainoan, joka opettaa yhtä ainoaa totuutta, ja muut ovat omasta mielestä roskaa.

        Näinhän ei tietenkään voi olla. Jos lähdettäisiin seuraamaan raamatunmukaisinta oppia, pitäisi unohtaa kolmiyhteisyyden oppi, oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä, perisyntioppi, oppi siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, ym ihmisten keksimät opit.

        Kristinuskohan on muuttunut vuosien saatossa paljonkin. Tässä lyhyt listaus opeista, joista Jeesus ei ollut kuullutkaan.

        80-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin neitsyestä syntynyt
        80-90-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin Jumala.
        300-luvulla jKr. keksittiin perisyntioppi (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin predestinaatio-oppi (Augustinus)
        200-400-luvuilla jKr. kehiteltiin kolminaisuusoppi. 325jKr. päätettiin että Isä ja Poika ovat tasaveroisia Jumalia mutta Pyhä henki ei kuulunut vielä heidän joukkoonsa. Vasta 400-luvun lopulla saatiin sorvattua kolminaisuusoppi, johon kuului Pyhä henkikin.
        1800-luvun alkupuoliskolla keksittiin oppi Raamatun erehtymättömyydestä. Vielä 1700- luvun lopulle uskovat tiesivät, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja että siinä on virheitä.
        1850-luvun paikkeilla keksittiin oppi siitä, että Ilmestyskirja kertoisi muka tulevaisuudesta. Ennen 1800-lukua tiedettiin, että se kertoi noin 100-luvusta jKr.

        Muitakin oppeja tähän voisi kirjoittaa mutta tässä kai ne tärkeimmät.

        Juuri näin!
        Sovitaan mitä kansalle syötetään.
        Ei se Jumala taivaasta mitään kerro. Ihmiset vakaassa uskossaan kehittelevät "muuttumatonta Jumalan sanaa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella olet pahasti pihalla. Jos haluat pelastua, sinun tulee uskoa Jeesuksen veren sovitus omalle kohdallesi. Sillä hetkellä, kun uskot, saat pyhän hengen kuolleen henkesi tilalle, ja alat ymmärtää Raamattua ja opit arvioimaan oppien raamatullisuutta.

        Kuuntele tai lue Brandon Petersonia. Hän kertoo kirjassaan 'Sealed by the King', miten King James Bible on täydellinen Jumalan sana. En ala tässä tiivistelemään monisatasivuista kirjaa. Jos haluat tietää totuuden, kuuntele häntä. Jos joku uskoo ihmisten väsäämiä historian kirjoja sen sijaan, että luottaisi Raamatun täydellisyyteen, joutuu auttamattomasti harhaan. Hyviä suomennoksia ei ole. Kannattaa opetella englantia niin hyvin, että pystyy lukemaan KJB:a.

        King James Biblessä on kuvattu yksisarvinen, siis unicorn.
        On täysin mielikuvituksen luoma hahmo. Niin on lohikäärmekin, tämäkin seikkailee raamatun sivuilla.

      • Anonyymi

        Jospa löytäisit seurakunnan läheltäsi. Jos et, on joitakin hyviä raamatunmukaisia seurakuntia Amerikassa, ja niitä voi seurata netissä

        Amerikan lahkot ovat tuhin tie,älä ikinä kokeile !
        Heidät on perustettu vasta 1900-luvun alussa ja eivät tiedä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä, että joku väittää pystyvänsä erottamaan yhden seurakunnan tuhansien joukosta. Sen ainoan, joka opettaa yhtä ainoaa totuutta, ja muut ovat omasta mielestä roskaa.

        Näinhän ei tietenkään voi olla. Jos lähdettäisiin seuraamaan raamatunmukaisinta oppia, pitäisi unohtaa kolmiyhteisyyden oppi, oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä, perisyntioppi, oppi siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, ym ihmisten keksimät opit.

        Kristinuskohan on muuttunut vuosien saatossa paljonkin. Tässä lyhyt listaus opeista, joista Jeesus ei ollut kuullutkaan.

        80-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin neitsyestä syntynyt
        80-90-luvulla jKr. Jeesuksesta tehtiin Jumala.
        300-luvulla jKr. keksittiin perisyntioppi (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin oppi päättymättömästä kidutuksesta helvetissä (Augustinus 354-430jKr.)
        300-400 jKr. keksittiin predestinaatio-oppi (Augustinus)
        200-400-luvuilla jKr. kehiteltiin kolminaisuusoppi. 325jKr. päätettiin että Isä ja Poika ovat tasaveroisia Jumalia mutta Pyhä henki ei kuulunut vielä heidän joukkoonsa. Vasta 400-luvun lopulla saatiin sorvattua kolminaisuusoppi, johon kuului Pyhä henkikin.
        1800-luvun alkupuoliskolla keksittiin oppi Raamatun erehtymättömyydestä. Vielä 1700- luvun lopulle uskovat tiesivät, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja että siinä on virheitä.
        1850-luvun paikkeilla keksittiin oppi siitä, että Ilmestyskirja kertoisi muka tulevaisuudesta. Ennen 1800-lukua tiedettiin, että se kertoi noin 100-luvusta jKr.

        Muitakin oppeja tähän voisi kirjoittaa mutta tässä kai ne tärkeimmät.

        Kristinuskohan on muuttunut vuosien saatossa paljonkin. Tässä lyhyt listaus opeista, joista Jeesus ei ollut kuullutkaan.

        Mistä itse kuulit nämä sadut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa voit unohtaa kaikki ne kirkkokunnat, joita Amerikan Yhdysvalloissa on syntynyt 1700-luvun jälkeen, ja samalla kaikki jenkkien videoevankelistat. Aivan pinnallista ja höttöistä puppua, jopa pahoja harhaoppeja. Jos jykevää ja hurskasta teologiaa haluaa, niin uskonpuhdistuksen ajan eurooppalaisesta kirjallisuudesta löytyy, monesta maasta. Tietenkin Raamatun lisäksi.

        Olen samaa mieltä,amerikan roskaa,ei mitään oikeata,vaan raha on heidän Jumalansa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taas puppua. usko on oikein, mutta on käveltävä veteen ja otettava kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen Matt 1;: 21 apost 2: 38 , 19, 5 jne

        Eikö riitä, että vaan kävelee veden päällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä selkeästi seuraat, kun väität Johanneksen evankeliumia ihmisopiksi.

        Johanneksen ilmestykset ovat kahjouden ylistystä.

    • Anonyymi

      Kun löydät täydellisen seurakunnan, niin älä liity siihen, sillä liittymällä siihen pilaisit sen omalla epätäydellisyydelläsi.

      • Anonyymi

        Oli hienosti sanottu. Adventismi on juuri tällainen oppikokonaisuus.

    • Anonyymi

      Tuskin millään palstalla on kirkon edustajia äänessä. Siellä on sekalaisuuden trollien ja sontaapuhujien armeija, varsinkin kun olen helluntailaisuuspalstaa seurannut.
      Täyttä sontaa on alusta, ja siitä on turhaa syyttää ko. helluntalaisuutta.
      Sillä silmällä luettuna ja katsottuna, sama se on täälläkin.
      Sellaisiin kirjoituksiin ei kannata harkintoja rakentaa. Tämäkin palsta on seurannassa, kun adventismissa on ollut edesmennyt suvusta. Siksi hieman jäin välillä piipahtamaan ja huomaan näitten paneettelijoiden käkikellot samaa kilkuttavan eikä heistä ole muuhun, kun siihen helvetin tuleen, minkä Herra itse heittää heidät, jota Hän ei tunne.
      Jos on pois puolivuotta, trollinen ääni ei ole muuttunut, ja aiheet pyörii samaa pieniaivoita kirjoitusta, kun heistä ei ole Hengellisyyteen mitään sanomista.
      Itse he eivät kanna vastuuta, mutta kyllä miehet ovat kuin pikkupentuja ja resupekkoja, joitka eivät ole kasvaneet aikuisuuteen. Olisiko heissä se koulukiusaajien putinki henki

      • Anonyymi

        "Tuskin millään palstalla on kirkon edustajia äänessä."

        Niinpä. Ja jos olisi, hän teilaisin kaikkien muiden kirkkojen opetukset pitäen vain omaansa riittävän totuudenmukaisena.

      • Anonyymi

        "Siksi hieman jäin välillä piipahtamaan"

        Älä nyt puhu täyttä paskaa!

        Sinä olet tämän palstan ahkerin adventismin sekä adventistien puolustaja ja suollat tänne jatkuvasti pitkiä litanioita jotakin käsittämätöntä siansaksaa.

      • Anonyymi

        SDA SANOO, Meiilä on se oppi, mikä meillä nyt on, ja me haluamme uskon rauhan, kuten muutkin kirkot. KASTAMME ISÄN, POJAN?, PYHÄN HENGEN NIMEEN, EMME JEESUKSEN NIMEEN mATT 1: 21 JA jES 1: 21

    • Anonyymi

      Se, vielä aloitukseen. Raamatussa sanotaan, että pitää kääntää poski - no, sitten käännetään se toinen. Senjälkeen voi sanoa, että posket loppuivat. Ei kenenkään tarvitse olla polvihousuisten pentujen tallottavana, vaan antaa heille selkäsauna, tai jättää kirjoittamatta. Lukijat pääsevät näkemään raukkojen tapaa puhua.

      • Anonyymi

        Selkäsauna ei ole lähimmäisenrakkautta. Häpeä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkäsauna ei ole lähimmäisenrakkautta. Häpeä!

        Jota Jumala rakastaa - sitä hän kurittaa... Siksi taputan äidillisesti.
        Äitimuori taputellut neuvot ompi mieleen....
        Kyllä selkäsauna oli oiva opin tapa -tallentaa mieliin tervettä asiaa.
        Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

        Olet ymmärtänyt lähimmäisenrakkauden väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jota Jumala rakastaa - sitä hän kurittaa... Siksi taputan äidillisesti.
        Äitimuori taputellut neuvot ompi mieleen....
        Kyllä selkäsauna oli oiva opin tapa -tallentaa mieliin tervettä asiaa.
        Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

        Jumala rakastaa sairastuttamalla ja tappamalla.

        höpöhöpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jota Jumala rakastaa - sitä hän kurittaa... Siksi taputan äidillisesti.
        Äitimuori taputellut neuvot ompi mieleen....
        Kyllä selkäsauna oli oiva opin tapa -tallentaa mieliin tervettä asiaa.
        Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

        "Jota Jumala rakastaa - sitä hän kurittaa... Siksi taputan äidillisesti."

        Kuvitteletko olevasi Jumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jota Jumala rakastaa - sitä hän kurittaa... Siksi taputan äidillisesti.
        Äitimuori taputellut neuvot ompi mieleen....
        Kyllä selkäsauna oli oiva opin tapa -tallentaa mieliin tervettä asiaa.
        Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

        "Äitimuori taputellut neuvot ompi mieleen....
        Kyllä selkäsauna oli oiva opin tapa -tallentaa mieliin tervettä asiaa."

        Kuvitteletko olevasi vielä tervekin?

        Lestadiolaisuus on yksi sairaimmista uskonnoista helluntailaisuuden ohella ja sen kyllä totisesti huomaa sinunkin kirjoituksistasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkäsauna ei ole lähimmäisenrakkautta. Häpeä!

        muista ajan kun Adventisti sanoi´´ olen ajatellut ryhtyä seurustelemaan vaimosi kanssa´´ TOTTAKAIT RAKASTIN LÄHIMMÄISTÄNI JA HAKKASIN HÄNET HUONOON KUNTOON.. KUKA OSAA teologiaa tietää että rakastin lähimmäistäni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpöhöpö.

        Juuri niin hän tekee.
        Tai ei ehkä niinkään, vaan jättää ihmiset heitteille.

    • Anonyymi

      Näinhän se on. Olemme tunnettuja totuuksistamme mutta emme rakkaudestamme.

      • Anonyymi

        Siellä, missä ei ole rakkautta, ei ole Jumalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä, missä ei ole rakkautta, ei ole Jumalaa.

        En sanonut, ettei Rakkautta olisi. On adventtiseurakuntia, joissa sitä on. Mutta kirkkomme ei ole tunnettu rakkaudestaan. Opit kun ajavat kaiken edelle.

      • Anonyymi

        JOS LUULET ETTÄ LÄHIMMÄISEN rakkaus on tunnetila, niin olet eksynyt.

    • Anonyymi

      Ei tämä palsta kerro mitään adventtikirkon paikallisseurakunnista.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne selviä paikanpäällä. Tuskin täällä.

    • Anonyymi

      0 Pyhyys Israel 30 miljoonaa henkeä
      1 rakkaus Rooma 60 miljoonaa henkeä
      2 toivo Saksa 120 miljoonaa henkeä
      3 puhdas usko Venäjä 240 milj. Henkeä
      4 oikeus Yhdysvallat 480 milj. Henkeä
      5 armo Arabia 960 milj. Henkeä
      6 Totuus Intia 1920 milj. Henkeä
      7 Rauha Kiina 3840 milj. Henkeä
      8 Lohdutus Maapallo 7680 milj. Henkeä

      Tähän numerologiseen luetteloon voisi liittää muitakin piirteitä. En niitä vielä ole saanut.
      Kuitenkin .....

      Adventtikirkko kuuluu tuohon kohtaan kuusi, totuus , Intia , 1920 milj. Henkeä.

      Rakkaus on harvojen lahja täysimääräisenä. 60 milj. Henkeä maapallolla ehkä. Tavoiieletteko siis kuuta taivaalta. Yksi sadasta saa rakkauden täyden.

      Itse olen saanut juutalaisilta ja muilta totuutta ja toivoa, mutta taistelen vielä tuon puhtaan uskon kanssa. Usko on nyt laimeaa kun uudestisynnyin maa elementin Härästä vakaasta ilma elementin opportunistiseen ja huikentelevaan Jousimies merkkiin. Opportunismi ailahteleva ei ole uskon paras juuri.

      • Anonyymi

        Numerologiat ovat harhaoppia.

    • Anonyymi

      "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan?"
      Tuo on ääliömäisen sadistinen lause.

      Vastaavan voisi kirjoittaa.
      "Jos äitisi ta isäsi lyövät sinua poskelle, käännä lapsonen vain toinenkin poski heille iskuja varten."

      Raamatun sadistisuus ja sen kirjan jumalien tavat ja opetukset ovat silkkaa pahuutta.
      Jahven verenhimoisuus on raamatun kuvausten mukaan kuvottavaa, eikä vain siksi, että Jahve syyllistyi ja syyllistyy miljoonien ja jälleen miljoonien ihmisten ja viattomien luontokappaleiden teurastukseen. Kuinka paljon Jahve vaatikaan eläimiä uhrattavaksi joka päivä?
      Jahve antoi raamatussa kuvatuilla teoillaan ja sanoillaan itsestään sen todellisen kuvan siitä, mitä hän on, eikä sitä voi millään kaunistella.

      Onneksi kaikki Raamatunkin jumalat ovat sadististen ihmisten luomuksia. Verenhimoiset ja väkivaltaiset ihmiset loivat jumalat omiksi kuvikseen, pyrkien samalla alistamaan ja nöyryyttämään ihmisiä.

      • Anonyymi

        "Verenhimoiset ja väkivaltaiset ihmiset loivat jumalat omiksi kuvikseen, pyrkien samalla alistamaan ja nöyryyttämään ihmisiä."

        Nyt sen väkivaltaisuuden tilalle on tullut rahanahneus.
        Pastorit ja papit edustavat sitä roskasakkia, jotka nöyryyttävät ja alistavat ihmisiä omien himojensa alle.

        Olette molemmat valehtelijoita.

    • Anonyymi

      Älkää maksako kymmenysvelkaane.

      • Anonyymi

        Adventtikirkko haluaa ihmisten rahat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventtikirkko haluaa ihmisten rahat.

        Höpöhöpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö.

        Jaa, ettei halua. No jos ei haluaisi, niin tokihan he opettaisivat Raamatullisesti välillä pitämään kymmenykset myös itsellämme ostaen niillä viiniä ja väkijuomaa nauttien ne Jumalamme edessä, antaen ryypyn myös muukalaisille.

        Ai että ei halua. Taidat valehdella! Minä en koskaan adventistina ollessani kuullut opetettavan että opettaisivat Raamatullisesti välillä pitämään kymmenykset myös itsellämme ostaen niillä viiniä ja väkijuomaa nauttien ne Jumalamme edessä, antaen ryypyn myös muukalaisille. Näinhän pitäisi opettaa, jos todella opettaa Raamatullisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö.

        Adventtikirkko on hanakka rahan perää.
        Tämä on nähty!

    • Anonyymi

      Kyttäämistä, valvontaa, vainoa näiden lahkojen uskomukset. Ei juurikaan poikkea islamista.

      • Anonyymi

        Minua ei ole kytätty. Kukaan ei tiedä, millaista elämää elän kirkonmenojen ulkopuolella.

      • Anonyymi

        Valheesi ei hetkauta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minun uskoni ei ole kiinni rakkauksista, eikä ihmisistä, vaikka kävelisivät käsillään.

      Minä vaan uskon.

      1234567---

      • Anonyymi

        "Minun uskoni ei ole kiinni rakkauksista, eikä ihmisistä,... "

        Ei varmaankaan mutta sinun pelastuksesi on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minun uskoni ei ole kiinni rakkauksista, eikä ihmisistä,... "

        Ei varmaankaan mutta sinun pelastuksesi on.

        Anteeksi nyt vain, mutta pelastus on kiinni USKOSTA Jeesukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi nyt vain, mutta pelastus on kiinni USKOSTA Jeesukseen.

        Pelkkä usko ei riitä pelastukseen. Jeesus teki hyvin selväksi, että jos et tee hyviä tekoja, et pelastu. Jeesus itse ei koskaan vaatinut uskomaan kuolemaansa eikä ylösnousemukseensa pelastuksen eteen, ne ovat Paavalin vaatimuksia. Jeesukselle oli itsestään selvää, että kun hän kuolee, ihmisille avautuu tie pelastukseen. Mutta uskoa siihen hän ei vaatinut.

        Olet pihalla kuin lumiukko helteessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pihalla kuin lumiukko helteessä.

        Eli sinä et tunne Jeesuksen sanoja! Kannattaisi lukea sitä Raamattuakin, eikä vain uskoa mitä muut keksivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinä et tunne Jeesuksen sanoja! Kannattaisi lukea sitä Raamattuakin, eikä vain uskoa mitä muut keksivät.

        Olen lukenut, joten höpöhöpö sulle ja sun vääristelyillesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut, joten höpöhöpö sulle ja sun vääristelyillesi.

        Et näköjään tunne Raamattuasi. Jeesuksella on UT:ssa noin 70 käskyä hyvän tekemisestä. Hän edellyttää ihmisten tekevän hyviä tekoja pelastuakseen.

    • Anonyymi

      Suosittelen, että aloittaja käy siellä paikallisseurakunnassa katsomassa tilannetta, eikä roiku täällä, koska tämä palsta ei kerro oikeastaan paljoakaan adventisteista.

      • Anonyymi

        "...koska tämä palsta ei kerro oikeastaan paljoakaan adventisteista."

        Tämä palsta kertoo nimenomaan kaiken adventisteista Suomessa.
        Heti huomaa, kun adventisti on äänessä, on tyhmä äänessä.

        Tarkoititko itseäsi. Okei. Hyväksytään ajatuksesi. Niin tyhmä kannanotto se oli.

        Noinko tosi uskova puhuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoititko itseäsi. Okei. Hyväksytään ajatuksesi. Niin tyhmä kannanotto se oli.

        No näin tyhmiä me adventistit vaan olemme, mutta emme sentään niin tyhmiä kuin entiset lestadiolaiset ja helluntailaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö.

        Höpöhöpöhö...

    • Anonyymi

      Rakkautta rakkautta, ja vielä kerran rakkautta. Rakasta sinä ensin äläkkä hoe sitä rakkautta.

    • Anonyymi

      Ja muistakaa maksaa kymmenysvelkanne.

      • Anonyymi

        Emme ole juutalaisia, joten emme ole velkaa Jumalalle edes kymmenyksistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole juutalaisia, joten emme ole velkaa Jumalalle edes kymmenyksistä.

        Abraham ei ollut juutalainen, eikä sitä ollut Jaakob. Molemmat palauttivat kymmenykset. Abraham on oikean kristillisen uskon esikuva. Ettäs tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abraham ei ollut juutalainen, eikä sitä ollut Jaakob. Molemmat palauttivat kymmenykset. Abraham on oikean kristillisen uskon esikuva. Ettäs tiedät.

        "Abraham ei ollut juutalainen, eikä sitä ollut Jaakob."

        Kymmenyksiä ei edes annettu juutalaisille, vaan Israelin kansalle, jonka kantaisät olivat juuri Abraham ja Jakob.
        Juutalaisuus sai alkunsa tai erottui muista uskonnoista vasta 600 eaa.

        Pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 500-luvun eaa. lopulla myös uskonto uudistui. Vanhaan uhrikulttiin otettiin etäisyyttä ja sen korvasi Mooseksen laki. Uskonnosta tulikin näin selkeästi lakiuskonto.

    • Anonyymi

      Ai eivät ole Kristuksen opin alla..?

    • Anonyymi

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

      💋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      LUE ILM 18: 4 TEE tämä kun olet liittynyt SDA

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.

    • Anonyymi

      Älkää liittykö adventisteihin. Elle g white oli väärä profeetta ja teki lukuisia vääriä oppeja sano esimerkiksi että uskovien synnit asetetaan saatanan päälle vaikka jeesus otti meidän syntimme kantaakseen ristillä. Hän myös profetoi Jeesuksen toisen tulemisen mitä ei koskaan tapahtunut

      • Anonyymi

        Väitteesi on valhetta.

      • Anonyymi

        No no älähän nyt puhu sellaista joka ei pidä paikkansa.

      • Anonyymi

        "Hän myös profetoi Jeesuksen toisen tulemisen mitä ei koskaan tapahtunut"

        Jos väität, että hän olisi asettanut jotain aikoja Jeesuksen tulolle, niin se ei pidä paikkaansa. Ei ole olemassa yhtään tekstiä, jossa hän asettaisi jonkin ajan Jeesuksen paluulle.

        Jos väität, että Jeesus ei tule takaisin, väität, että RAAMATTU valehtelee.

      • Anonyymi

        "uskovien synnit asetetaan saatanan päälle"

        Eipäs väitä. Hän sanoo, että Jeesus kantoi meidän syntimme ja sovitti meidät. Itse syyllisyys siirretään lopulta Paholaisen päälle niiden alkuunpanijana. Ihan eri asia.

        Ja todettakoon, että tuon opettaa RAAMATTU.

      • Anonyymi

        Teistä Babylonin edustajista pitää ehdottomasti pysyä erossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitteesi on valhetta.

        Kerropa vaihteeksi mikä on totta.
        Onko Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttäminen päiväksi mielestäsi totta?

    • Anonyymi

      Sehän on ilkeille vaan naamio että muka ivat uskovaisia , egoisteja sellaisia .

    • Anonyymi

      Olemme me niin erilaisia. Toiset odottavat toisilta aina vaan rakkautta. Itse en odottele mitään rakkauksia.
      Minulle totuus on tärkein.

      1234567---

    • Anonyymi

      Adventistit uskovat kiven kovaa, että maailma luoda huomautettiin 6000 vuotta sitten.
      Ja että se on litteä, sekä että aurinko kiertää maata.
      Aurinko ja kuu saattavat pysähtyä taivaalle puoleksi päiväksi Jumalan mahtikäskyllä.
      Raamattu on heidän mielestään ainut totuus Ellen G Whiten jälkeen.

      • Anonyymi

        Ketkä advarit ?

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.

        Adventtikirkko ei opeta mitään litteän maan teoriaa. Raamattu on Jumalan sanaa ja tulee ensin, ei Ellen White.

        Raamatun mukaan ELÄMÄ luontiin n. 6000 vuotta sitten ja kyllä, kerran Jumala teki ihmeen niin, että aurinko jäi paikalleen. Ei se hänelle ole temppu eikä mikään.

        Ja ei, emme usko polveutuvamme mistään apinasta. Se on jumalanpilkkaa ja huuhaata.

        Uskot siis kiven kovaan, että aurinko kiertää maata! Ja että se pysähtyi noin vai taivaalla. Raamatun pösilö kirjoittaja ei muista käynnistää aurinkoa. Kertoo vain, että tuli ilta. Sen pituinen se.
        Kuukin pysähtyi siinä hötäkässä päiväksi. Sekin kait lähti itsestään liikkeelle.
        Kyllä on pimeää porukkaa advareissa!

    • Anonyymi

      Adventtikirkossa on ihan kivojakin ihmisiä, mutta ryhmäpaine on kova ja se saa mukautumaan. En suosittele. Hetkittäin voi olla kivaa, mutta jos sinusta tulee lahkolle rasite niin heittävät sinut bussin alle nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.

      • Anonyymi

        Niin eivät advarit täydelisiä ole mutta niin se on kaikkien ryhmien kanssa.
        Et löydä täydelisiä uskovia mistään. Olivatko opetuslapset kovin täydelisiä ?
        On helppo nähdä toisten viat mutta mitenkäs ne omat ??

      • Anonyymi

        No mitä teit, että sinut ulos heittivät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä teit, että sinut ulos heittivät?

        Itse en ole heihin kuulunut koskaan, mutta päässyt seuraamaan läheltä. Enkä halua heitä mitenkään erityisesti paheksua. Eri lahkoilla on omat ongelmansa.

    • Anonyymi

      Ei kannata harkita adventtikirkkoa, menetät ainoastaan rahasi.
      Siellä sinulle kerrotaan, että rahasi ovat sinulla vain lainassa. Ne pitää palauttaa jollekin Jumalalle.

      • Anonyymi

        No tuo oli tyypillinen jumalattoman tyhjänpäiväinen liirumlaarum.

      • Anonyymi

        Adventtikirkon varakas pastori ne rahat käyttää eikä Jumala. Jumala ei ole köyhä, että tarvitsisi köyhien ihmisten varoja itselleen. Kymmenykset eivät kuulu kristillisyyteen, vaan ne ovat osa Mooseksen lakia, joka naulittiin ristille.

    • Anonyymi

      Olen seurannut puolenvuosisataa läheiseni käyntejä kirkossa.
      Raha on kirkkoon kelvannut.
      Onneksi osake on minun nimissäni.

    • Anonyymi

      "Ne pitää palauttaa jollekin Jumalalle."

      Me pastorit edustamme Jumalaa, joten kaikki seurakuntiemme jäsenten varat kuuluvat meille. Ne varat ovat vain lainassa niillä jäsenillämme, jotka ovat kasteen kautta liitetty meidän alaisuuteemme ja käskyvallan alle.
      Pulinat siis pois!

      Johtajanne Tampereelta.

    • Anonyymi

      Tämä aloittajalle. Silloin sanotaan vaan heipat, puolin ja toisin.

      1234567---

    • Anonyymi

      Vanhassa testamentissa puhutaan armosta enemmän kuin laista ja Uudessa testamentissa puhutaan enemmän laista kuin armosta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      291
      6357
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2009
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1225
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      167
      1141
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1001
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe