Saako hammaslääkäri alkaa omavaltaisesti hiomaan purentaa, jos potilas ei ole valittanut purentaongelmista?
Menin hammaslääkärille tarkistukseen ja samalla hän alkoi hiomaan purentaani ilman että valitin hänelle mitään purentaongelmsitani.
Olen joskus käynyt protetiikan erikoishll hionnassa, tuli hyvää jälkeä, sain purennan toimimaan ihan moitteettomasti, kutsuttiin kontrolliinkin, ja kaikki oli ok.
Sitten vain kävi niin kun tarkastuksessa omalääkärini hioi siis ei minun tahdostani, purentani meni ihan "solmuun". Sain hirveitä purentavaivoja, puressa leukaperäni heilui sinne tänne. Tuli päänsäryt ym. enkä osannut liittää oireita purukalustosta johtuvaksi.
Vuosia yritin vain sinnitellä menemään, Olin jo tulla hulluksikin, kivut ja vaivat oli kammottavia ja kaikki näytti olevan kunnossa rtg-kuvissa ym.
Yksi päivä vaan sain tarpeekseni ja päätin mennä vielä (skeptisesti kylläkin) oikojalle, joka välittömästi aloitti oikomishoidon ja kauhisteli purentaani,miten se on yleensä saatu siihen kuntoon. Vieläkin jatkan oiontaani, mutta oikominen on auttanut ja olen saanutkin jo "uuden suun".
Ihmetyttää vain tämän mielivaltaisen hammaslääkärin hionta, ilman sitä purukalustoni pelaisi edelleen ilman kallista oikomishoitoa.
Mikä oikein on hammaslääkärin vastuu tällaisissa asioissa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tee valitus siitä lekurista, joka sitä purentaa hioi, jos kerran on syytä epäillä, että vaivat alkoivat juuri siitä purennan hionnasta.
Potilasvakuutuskeskus, Helsinki puh.09-680 401
Osoite: Bulevardi 28, 00120 Helsinki.
Soitteleppa tuonne ja kysy sieltä neuvoa. Jos purennan hioja oli kunnallisen puolen lekuri, niin soita oman terveyskeskuksesi potilasasiamiehelle, niin asia lähtee rullaamaan eteenpäin.
Korvausta on haettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvaukseen oikeutettu sai tietää vahingosta. Erityisestä syystä voidaan käsitellä myöhemminkin tehty vahinkoilmoitus.
Kiitti vinkistä!
Tosiaan vaivat alkoi tästä "oma-aloitteisesta" hionnasta.
Dokumentit on otettu erikoishammaslääkäriltä, joka suoritti oikeaoppisen hionnan ja dokumentti on myös tämän ns. omalääkärin hionnasta. Kaikki on toimitettu oikojalle jne.
Täytynee nyt soitella eteenpäin, jospa jotain korvauksia tulis, kun on tuon oikojan mielipidekin tukena hommassa.
Onnea vain yrityksellesi!
Kuulopuheita aiheesta on kuultu, kuin myös kokemuksiakin näistä hoidoista, ja valitushommistakin on kertynyt!
Kokemuksia kun on kertynyt, niin korkeista, kuin matalistakin paikoista, sekä purennan rakentamisesta uskomattoman toispuoleiseksi, niin hammaskontaktien, kuin purennankin suhteen ym. ym!
Tällainen yhtälöhän ei voi olla aiheuttamatta erilaisia oireita, ja hälytysreaktioita ko. alueilla, jotka sitten aistitaan mm. suorastaan sietämättömiksi kehittyvinä kipuina, jos tällaista
ärsytystilannetta ei hoideta pois, kuten tässä tapauksessa. Pyynnöistä huolimatta!
Teinpä aiheesta valituksen, kuten hyvän terveydenhuollon, ja oikeusvaltion ohjeissa kehotetaan!
Tuloshan oli se samanlainen, kuin niin monet muutkin ko. toimiin ryhtyneet ovat saaneet kokea!
Hoito todetaan hyväksi, ja valitukset aiheettomiksi! Että, näinhän se meillä toimii!
Siis, älä koe kovin suurta pettymystä, jos hionnat ja hoidot todetaan tarpeellisiksi, ja hoidot hyviksi!
Jos edes "väärän" hionnan tehnyt hammaslääkäri saisi varoituksen toimistaan, niin tämäkin olisi jo jotain. Olisipa toimenpiteissään ainakin tulevaisuudessa huolellisempi tai jättäisi suorittamatta kokonaan.
En uskokaan että saan välttämättä mahdollisia korvauksia, mutta asiaa on kuitenkin viety eteenpäin.