Onko sähkömarkkina pörssisähköineen RIKKI?

Toimiiko tuo sähkömarkkina ollenkaan?

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009796297.html

Sähköntuotannossa ja -siirrossa on toki nyt joitakin poikkeustilanteita, mutta edelleenkin, ei Suomessa sähköntuotanto eikä siirto ole mitenkään alasajettu suurimmalta osaltaan.

Tästä huolimatta sähkön hinta kuitenkin kipuilee ylöspäin nyt ainakin 10-kertaiseksi tai jopa 20-kertaiseksi verrattuna aiempien viikkojen sähkön hintoihin.

Kysymys kuuluu, onko tuo sähkön hintaa määrittävä markkinamekanismi rikki?

Ei voi olla niin että markkinoilla toimivat kauppiaat voivat nostattaa sähkön tuntihintoja tuhansilla prosenteilla ylöspäin.

Tästä sähkön hinnan heiluttelusta tulee mieleen Enron energiafirma Yhdysvalloista parinkymmenen vuoden takaa, Enronista löytyy hyvin dokumenttia netistäkin kuinka se firma teki täysin tahallisesti kaikenlaista vahinkoa vain siksi että saisi sähkön hinnan nostettua mahdollisimman korkealla.

Onko Suomessakin nyt sähkömarkkinoilla jokin "Enron" joka tahallisesti tekee toimenpiteitään siten että vahinko sähkön kuluttajille maksimoidaan, pienimmänkin mahdollisuuden salliessa sen?
24195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin, eikös se yksityisille ominaisen vapaan kilpailun pitänyt ratkaista tämä laatu ja ylihintaisuusongelma? Kuten vanhuspalvelussa? Kuten koulujen päiväkotien ruokahuollossa?
Siitä vaan vaihtamaan sähkösopparia ja tuottajaa vuoroviikkoina, sekä kiikuttamaan mummot ja ukit vähän päästä johonkin toiseen hoivakotiiin tai kilpailuttamaan päiväkotien moskaruuan tuottajia keskenään, vaihtoehtoisesti tarjota muksuille läheisen kioskin tuotteita palvelusetelillä.

Äänestä
  • 'Kilpailu hoitaa laatu ongelmat ja ylihinnat' on pelkkää vedätysmantraa. Jollakinhan oikeiston on ryöstökapitalistisia metodejaan motivoitava ja ajettava kansaan. Vähän paha sanoa, että tällä keinolla me kynimme sinulta kaksinkertaisen hinnan kuin mitä tuotteen kuuluisi maksaa, mutta maksamme vain puolta pienempää palkkaa kuin mitä työstäsi kuuluisi saada.

    Äänestä

Voin kyllä ymmärtää sen, että pörssisähkö mahdollistaa sähkön hinnan vaihtelun kysynnän ja tarjonnan mukaan, mutta sitä en kykene ymmärtämään, miten ihmeessä sähkön hinta voidaan pienemmissäkin häiriötilanteissa nostattaa siten että sähkön hinta on tuotantokuluihin nähden kymmenkertainen??

Edelleenkin, onko pörssisähkön pelisäännöt rikki vai mikä siellä ei toimi? On täysin järjetöntä että toimialalla tapahtuvien takaiskujen johdosta voidaan voittoprosentit nostaa samantien taivaisiin.

Mielestäni tässä pörssisähkösysteemissä on nyt voitontavoittelu maksimoitu ja vastuut sähkön kohtuuhintaisuudesta on minimoitu.

Sähkön toimitusvarmuus on nyt irroitettu kokonaan toimitusvarmuuteen liittyvästä hinnoitteluvarmuudesta, eihän mitään toimitusvarmuutta ole olemassakaan jos hinnoittelu ei pysy lähelläkään sitä, mitkä on 1) sähköä tarvitsevan tarpeet ja 2) sähköä tuottavan tuotantokustannukset.

Sähkön toimitusvarmuuteen pitää kyetä sisällyttämään myös varmuutta hinnoittelun kestävyydestä.

Äänestä

Sähköalalle pitäisi saada vastuut siitä että häiriötilanteissa toimiala itse ottaa osaa sitä seuraaviin kustannuksiin.

Sähkömarkkinoille on luotu vääränlaiset insentiivit, jotka johtaa siihen, että häiriötilanne luo mahdollisuuden tehdä muhkeita voittoja, ja kun muhkeita voittoja halutaan, niin sehän on aika hyvä syy aiheuttaa niitä häiriötilanteita vaikka sitten tahallisesti.

Häiriötilanteita varten pitäisi luoda mekanismi, joka laittaa itse toimialan vastuuseen hintavaikutuksista, se voisi olla vaikka jonkinlainen vakuutus joka on kaikilla sähköntuotannosta/siirrosta/myynnistä tuottonsa saavilla oltava, ja siitä vakuutuksesta maksetaan esim. markkinoille aiheutuvat sähkön ylihintaisuuteen johtavat vaikutukset.

Sähköpörssissä pelaavat maksavat itse em. vakuutuksen kulut, vakuutuksen tehtävä on varmistaa se, että sekä toimintavarmuus että hintavarmuus pidetään paremmin hallussa.

Äänestä

Sallikaa minun selittää hieman asioita:
Hallitus haluaa laittaa valtion talouden kuntoon, mikä on hienovaraisempi tapa ilmaista se, että rahat valtion kirstuun haalitaan kansalaisten taskuista. Muita keinoja ei ole.
Tapoja haalia sitä rahaa kansalaisilta on monia, arvonlisävero on yksi. Kalliista sähköstä maksetaan kallista alvia, jonka voittoa kähminyt energialaitos välittää kansalaisilta valtiolle. Tarvitaanko tähän vielä lisää vihjeitä?

Äänestä
  • Eli voinemme todeta, että tulemme näkemään jatkossakin ministereitä kaapelileikkureiden ja muiden välineiden kanssa, että pääsevät yön pimeydessä tärvelemään sähköntuotannossa ja -siirrossa tarvittavaa infrastruktuuria siten että saadaan aikaan häiriötilanteita joiden seurauksena sähkön hinta 10- tai 50-kertaistuu?

    Onko näillä samaisilla ministereillä kenties jokin suorituspalkkio siitä hommasta, esim. tonni palkkaan lisää jokaisesta tuhannesta prosentista minkä sähkön hinta nousee?

    Vitsit vitsinä, mutta tämä markkinasysteemi antaa todellakin insentiiviä hoitaa hommat sähkömarkkinoilla siten, että tulee huomattavan paljon enemmän kaikenlaisia häiriötilanteita, joilla ne voitot ja tuotot saadaan nostettua ylös.

    Väärin suunniteltu mekanismi, ei voi olla niin että toimiala nostattaa omila vahingoillaan hintaa omille asiakkailleen niin että mielenkiinto koko toimitus/hintavarmuuteen lopulta varmuudella häviää jos tuotot saadaan korkealle häiriötilanteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eli voinemme todeta, että tulemme näkemään jatkossakin ministereitä kaapelileikkureiden ja muiden välineiden kanssa, että pääsevät yön pimeydessä tärvelemään sähköntuotannossa ja -siirrossa tarvittavaa infrastruktuuria siten että saadaan aikaan häiriötilanteita joiden seurauksena sähkön hinta 10- tai 50-kertaistuu?

    Onko näillä samaisilla ministereillä kenties jokin suorituspalkkio siitä hommasta, esim. tonni palkkaan lisää jokaisesta tuhannesta prosentista minkä sähkön hinta nousee?

    Vitsit vitsinä, mutta tämä markkinasysteemi antaa todellakin insentiiviä hoitaa hommat sähkömarkkinoilla siten, että tulee huomattavan paljon enemmän kaikenlaisia häiriötilanteita, joilla ne voitot ja tuotot saadaan nostettua ylös.

    Väärin suunniteltu mekanismi, ei voi olla niin että toimiala nostattaa omila vahingoillaan hintaa omille asiakkailleen niin että mielenkiinto koko toimitus/hintavarmuuteen lopulta varmuudella häviää jos tuotot saadaan korkealle häiriötilanteilla.

    Ha ha ;)) siehän oot oikein hupiveikko. Mutta oon kyllä kanssas samaa mieltä ja jotain tarttis tehrä. Mut kun taitaa olla liian kultainen lypsylehmä tuo systeemi.

    Äänestä

  • No ei pörssisähköstä nauttineet mitään kallista avia maksaneet, kun eivät sähköstä juuri mitään maksaneet.
    Eniten alvia sähköstä ovat maksaneet kaikki ne määräaikaisen sähkösopimuksen tehneet, joille sähkö on maksanut koko ajan paljon enenmmän, kuin pörssisähköläisille.

    Äänestä

  • Totta totta.
    Sen vuoksi ei valtiollakaan ole mitään tätä vastaan. Mitä kalliimpi sähkön hinta, sen enemmän siitä maksetaan veroa.
    Siis tårta på tårta.
    Ei valtiolle riitä pelkkä jakeluyhtiön laskuttama sähkövero.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No ei pörssisähköstä nauttineet mitään kallista avia maksaneet, kun eivät sähköstä juuri mitään maksaneet.
    Eniten alvia sähköstä ovat maksaneet kaikki ne määräaikaisen sähkösopimuksen tehneet, joille sähkö on maksanut koko ajan paljon enenmmän, kuin pörssisähköläisille.

    Riippuu ajanjaksosta, kyllähän viime talvena kävi kova valitus ja monet sähköyhtiöt ovat tehneet reippaasti tulosta. Ja tuloista on välitetty alvit.
    Monella oli viime talvena edullinen sopimus.

    Hintakatostakin välillä puhutaan, mutta kun se kultainen lypsylehmä...

    Äänestä

Ihan vain sattumalta OL-3 viivästyi ja viivästyi?
Ihan vain sattumalta OL-2 pysähtyi juuri nyt?
Minulle liikaa sattumia... selityksiä ja valheita...
Vaadin päitä vadille.

Äänestä

Mitä, mitä, koko ajan pörssisähkösopmuksen tehneet ovat ivaneet niitä, jotka ovat tehneet määräaikaisen sähkösopimuksen 10-15 c/kWh, että mitäs olette tehneet kiinteän sopimuksen, hah, haa, siinäpä maksat kalliista sähköstä.
Olisitte tehneet pörssisähkösopimuksen, sähkö on lähes ilmasta.
Vieläkö kehutte pörssisähköä. se voidaan keinotekoisesti nostaa korkeaksi, että otetaan kesän ilmaiset sähköt syksyllä ja talvella takaisin 40-90 c/kWh hinnoilla.

Äänestä
  • Sähkömarkkina toimiessaan noin pitää lopulta itse omilla toimillaan huolen siitä, että heidän asiakkaansa hiljalleen poistuvat esim. käyttämään aurinkosähköä aina silloin kuin voivat.

    Suomessa on melko epäedulliset olosuhteet sähkön omalle tuottamiselle, mutta mitä ahneemmaksi tuo sähkön hinnalla tapahtuva kansalaisten ryöstäminen käy, sitä enemmän kansa alkaa tekemään sellaisia ratkaisuja joilla tuo riippuvuus _kalliista_ sähköstä voidaan katkaista.

    Riippuvuus halvasta sähköstä ei ole mikään ongelma, niin pysyy asiakasmäärätkin korkeina.

    Äänestä

  • Suomalaiselle luonteelle ominainen kateus, vahingonilo ja itsehäpeä tekee tästä kansasta ihanteellisen mennen tullen kusetettavan. Käyvät joko toistensa tai itsensä kimppuun, mutta eivät koskaan uskaltaisi esim mennä protestoimaan vaikkapa sähköyhtiön päätoimiston sisäänkäynnin eteen.

    Äänestä

Aivan sairasta, että pörssipelurit on päästetty hääräämään sähkömarkkinoillekin. Sähköhän on välttämätön, päivittäinen perustarvike. Jonain päivänä keksivät vielä pörssihinnoittelun leivälle, maidolle, perunoille, kananmunille jne.

Äänestä
  • En näe suurtakaan ongelmaa siinä että markkinoiden mukaan toimitaan, mutta tämä nykyinen esimerkki sähkön pörssihinnoittelusta on kyllä kaikkea muuta kuin markkinaehtoinen, siihen johtaa tilanteet jossa toimialan omat ongelmat toimii perusteena nostaa sähkön hinta kymmenkertaiseksi tuotantokuluihin nähden.

    Kovin yksipuolinen näkemys markkinaehtoisuudesta on tämä nykyinen mekanismi, se johtaa aina lopulta siihen että hinnoittelun kautta aiheutetaan käytännössä toimitusvarmuuden ongelmiin rinnastettava tilanne.

    Äänestä

Onko valtion taholta taas tehty joku älytön moka, jonka maksajiksi kansalaisia tarvitaan? Uniperseikkailun valtavat miljarditappiothan katettiin viime talven älyttömän korkeilla hinnoilla.
Odotan mielenkiinnolla milloin moka julkistetaan ja mikä se on.

Äänestä

Joko olisi aika lähteä kaduille?
Ei, en lähde ennen kuin muut lähtevät ensin, ehkä sitten minäkin.

Äänestä

Monessa maassa on hintakatto, kuulemma, mutta Suomessa nk. asiantuntijat tyrmäävät tämän.

Äänestä

Varmasti sähkön hinnan heiluessa joku tuo puheeksi taas ydinvoiman lisäämisen, esim. jonkinlaisien pienreaktorien avulla joita olisi tusinoittain.

Sitten voi vain taas katsoa, kuinka itänaapurissa Neukkulassa tehtiin, kun tarvitsivat energiaa syrjäseuduilla oleville majakoille ja muille vastaaville teknologioille valtakunnan rajoilla jossa ei asutusta ollut lähimaillakaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Beta-M

Näitä oli sitten tuhansittain, ja niinhän siinä kävi että kun neukkulalle tuli loppu, ei kukaan ottanut vastuuta em. radioaktiivisten vempainten keräämisestä pois.

Asiasta mitään tietämätön kansa sitten kävi oman henkensä kaupalla tuhoamassa em. vehkeitä, ja idearikkaimmat älyköt keksi jopa että ovat niin käteviä lämmönlähteitä että niiden vieressä voi nukkua, pysyy leirilläkin viileys loitommalla.

Sitten seuraavaksi matkan kohteena onkin ollut joko hautausmaa tai säteilysairauksia hoitava sairaala.

Asiasta siirryttiin näin toiseen aihepiiriin, mutta tällainenkin skenaario kävisi varsin helposti toteen, jos asioista mitään tietämättömät poliitikot päättää alkaa viisaammiksi kuin asioista paremmin tietävät ihmiset.

Äänestä

Sähköpomojen täytyy aina välillä maksattaa köyhillä sähköstä. Eikö tälle systeemille kukaan voi mitään? Sähkön ja veden tuotannon pitäisi olla yhteiskunnan tehtävä eikä monopolien. Näiden pakollisten perustarpeiden kanssa on sellaista lottoamista, ettei heikomman pää kestä. Eivätkö persutkaan voi asialle tehdä mitään?

Äänestä

Kartellimaisesti suunniteltuja huoltotaukoja useissa voimalaitoksissa samanaikaisesti.

Siinä syy!

Ei ole edes lämmityskausi menossa ja silti sähkön hinta heiluu rajusti! Mitä se onkaan sitten kun kulutus on pakon sanelemana kylmän sään vuoksi huipussaan?

Äänestä

Tässä se nyt on se Kalevalan Sampo.. ...

Äänestä
  • Pörssisähkömarkkina =Sampo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimiiko tuo sähkömarkkina ollenkaan?

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009796297.html

Sähköntuotannossa ja -siirrossa on toki nyt joitakin poikkeustilanteita, mutta edelleenkin, ei Suomessa sähköntuotanto eikä siirto ole mitenkään alasajettu suurimmalta osaltaan.

Tästä huolimatta sähkön hinta kuitenkin kipuilee ylöspäin nyt ainakin 10-kertaiseksi tai jopa 20-kertaiseksi verrattuna aiempien viikkojen sähkön hintoihin.

Kysymys kuuluu, onko tuo sähkön hintaa määrittävä markkinamekanismi rikki?

Ei voi olla niin että markkinoilla toimivat kauppiaat voivat nostattaa sähkön tuntihintoja tuhansilla prosenteilla ylöspäin.

Tästä sähkön hinnan heiluttelusta tulee mieleen Enron energiafirma Yhdysvalloista parinkymmenen vuoden takaa, Enronista löytyy hyvin dokumenttia netistäkin kuinka se firma teki täysin tahallisesti kaikenlaista vahinkoa vain siksi että saisi sähkön hinnan nostettua mahdollisimman korkealla.

Onko Suomessakin nyt sähkömarkkinoilla jokin "Enron" joka tahallisesti tekee toimenpiteitään siten että vahinko sähkön kuluttajille maksimoidaan, pienimmänkin mahdollisuuden salliessa sen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu