Suomessa alkoholi aiheuttaa yli 4000 mielisairaalahoitoa vaativaa psykoosia joka vuosi, ja joka vuosi noin 6000 ihmistä joutuu sairaseläkkeelle alkoholin aiheuttamien sairauksien johdosta. Lisäksi alkoholi tappaa Suomessa noin kuusi ihmistä päivässä.
Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön johdosta Suomessa syntyy vuosittain yli 600 FAS-lasta, joista monet ovat vakavasti kehitysvammaisia ja vaativat loppuelämän mittaista laitoshoitoa.
Alkoholi on myös osallisena yli 80 prosentissa väkivaltaa, ja alkoholin arvioidaan olevan osallisena noin kymmenessä prosentissa maamme syöpätapauksia. Merkittävin ja kallein isänmaamme tuhoaja. Tuhoaa myös eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky.
Suomessa menetetään vuosittain ennenaikaisia ehkäistävissä olevia elinvuosia 3900 jokaista 100 000 asukasta kohden. Määrä vastaa vajaata sataa neljäkymmenvuotista työuraa. Menetys bruttokansantuotteelle on neljännes Suomen valtion vuosittaisesta budjetista. Kansakuntana menetämme vähän alle 13 miljardia vuodessa.
Kallista lystiä veronmaksajille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Petteri Orpo on ollut kovasti huolissaan mielenterveysongelmien suuresta kasvusta ja samaan aikaan vapauttaa alkoholin saatavuutta, vaikka alkoholi on merkittävin taustatekijä mielenterveysongelmien taustalla.
Loogista.
"Lisää alkoholia. Enemmän, vahvempaa ja halvemmalla!"
Petterin lääkkeet kasvavien mielenterveysongelmien ratkaisuun.
Väestönvaihto on totta.
Jos jokainen kantasuomalainen, joka kuolee viinaan ja tupakkaan, korvataan ulkomailta tuotavalla väellä, niin 10 vuoden aikana maahamme tulee noin 80 000 ei-kantasuomalaista. Kun tämä massa "sikiää" keskenään, kantasuomalaiset ovat jossain vaiheessa vähemmistö omassa maassaan.
Alkoholi ja tupakka ovat parhaat huumeet omaisuuksien ryöstöön, kansanmurhiin ja väestönvaihtoihin. Saa laillisesti tappaa niin paljon väkeä kuin kykenee laillisilla huumeilla, eikä mitään vastuuta ole vaikka tuhoaisi ja ryöstäisi kokonaisia kansoja. Riippuvuus on kummallakin aineella kovien huumeiden luokkaa.
Jos suomalaisten hyvinvointi on etusijalla, ei kannata suunnitella alkoholin saatavuuden helpottamista enää yhtään, sillä jo nyt alkoholi on merkittävin ja kallein isänmaamme tuhoaja. Jos taas tarkoitus on nopeuttaa laillista kansanmurhaa ja omaisuuksien laillista ryöstöä alkoholihuumeen avulla, niin silloin kannattaa helpottaa entisestään solumyrkkyhuumeen saatavuutta.
Vittu kyl brenkkuu pitää saada ja halvalla. Mun darra alkaa joka aamu, eikä se lähe ilman bissee. Kyl kelan pitäis tukee mun päihderiippuvuutta. Ilmasta soppaa pitis olla jaossa niinku leipää. Ja alkoissa pitäis olla poistomyyntitarjouksia vain spugeille ulosheittohintaan. Vittu eiks brenkku happane jos se seisoo hyllyssä sata vuotta? Mulle se kyl kelpaa....