Sen verran pitää paikallista sopimista lisätä, että rettelöivä tai työntekjää tai työntekijöitä kohtaan huonosti käyttäytyvä työnantaja saadaan työntekijöiden päätöksellä erotettua.
Työntekijät valitsevat sitten luottamushenkilön tai vastaavan johdolla uuden työnantajan.
Työntekijät valitsevat sitten luottamushenkilön tai vastaavan johdolla uuden työnantajan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Itseohjautuvat työkombinaatit saattavat olla tulevaisuuden työmalli
Japanilaiset kehittelevät mieluummin robotteja hoitohenkilöpulaan kuin palkkaavat ulkomailta väkeä. Haluavat pysyä monokulttuurina.
Jos työnantaja on sak.. Niin sitten
Suomi, umpisurkeiden johtajien kehto. Surkeampia johtajia saa hakemalla hakea. Suomalaiset johtajat naurettu pihalle kaikista ulkomailla operoivista yrityksistä. Sen lisäksi näitä suomalaisia surkeatakin surkeampia johtajia sahataan linssiin joka käänteessä, ja kansa päätyy maksamaan kaikki näiden ns. johtajien mokailut.
Sinä olet varmasti hyvä johtaja.
Tuo olisi hyvä. Kieroutuneille ja luonnevikaisille pomoille pitäisi pystyä antamaan kenkää myös saman tien.
KYLLÄ !!
Kannatetaan.
Kiusaamisjutut ja työuupumukset vähenisivät ja toiminta olisi sujuvampaa.
Toisaalta pörssiyhtiöissä osakkeenomistajat usein, itse toimialoista ehkä heikommin tietävinä saattavat esittää vaatimuksia, joten ei kai johtajillakaan aina helppoa ole.
Työnjohtaja usein omistaa firman. Siitä vaan vaatimaan eroa. Vihervasemmistolaisen pitäisi voida erottaan jo ulkonäön ja hajun vuoksi.
Persuilta pitää evätä kaikki Kelan tuet.
Persujen haju tuntuu erityisen kitkerältä.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi työnantaja kohtelisi työntekijää huonosti. Toisaalta en ymmärrä niitä työntekijöitä, jotka alistuvat tilanteeseen eivätkä lähde muualle töihin.
Ei ole aivan helppoa lähteä muualle töihin jos sellaisia vaihtoehtoja ei ole.
Hyville työntekijöille on aina vaihtoehtoja olemassa.
Avoimia paikkoja ei aina ole.
Klishee, että otettaisiin vain hyvyyden takia jos tehtäviä ei ole.
Monella alalla on työvoimapula. Sitten tietysti on vaikeaa löytää töitä, jos ei osaa mitään.
Kyllä kohtelee. Se muuttui sillä siunaamalla, kun pörssiin meno tuli muotiin. Kun kuherruskuukausi oli ja on ohi, alkaa yt:t, nyt nimi muutettiin hienommaksi "muutosneuvottelut", ettei kalskahda pahalta vaikka lopputulos on aivan sama.
Työnantajien motto:
TULOS TAI ULOS!
Joo, ihan varmasti, mutta kun niitä hyviä työntekijöitä on niin paljon, jotka niitä hakemuksia lähettelee, niin onhan se lottovoitto, jos saat uuden työpaikan.
No siinä mielessä olet oikeassa, mutta pitää myös muistaa se, ettei kaikista ole tekemään niitä töitä. Esim sairaanhoitaja; verta, paskaa, kuolemaa... ei kertakaikkiaan kaikki pysty tuohon. Hitsari; ei osaa, niin ei osaa (oma kokemus). Raksatyöntekijä; ei osaa niin ei osaa jne jne
Ja jos "väkisin" menet tekemään töitä, jotka ei kertakaikkiaan natsaa, niin minkälaista tulosta luulet syntyvän? Et itsekkään menisi, mistä et pidä/et voi edes sietää.
Millä tavoin on firman etu kohdella työntekijöitä huonosti?
Jos ei osaa mitään, mistä jokin työnantaja on valmis maksamaan, niin sitten tulee hankkia sellaista osaamista, josta maksetaan. Kouluttautuminen alalle, jonka töitä ei halua tehdä tai pysty tekemään, on silkkaa tyhmyyttä.
Jos hukkuu massaan, niin ei ole hyvä työntekijä. Keskiverto on vain keskiverto.
Ennen kun oli työpaikalla joukkovoimaa niin saattoi porukalla istua ulos esim. vittumaisen pikkupomo nilkin. kommunistit oli parhaita pääluottoja, herraviha oli sisäänrakennettua !
Turhaa yleistystä.
Olin joskus työpaikassa, jonka ilmapiiri oli todella huono. Hyvä kun jaksoi joka aamu sinne raahautua. Kertaakaan en ollut pois ja opiskelin iltaisin.Moni muu oli jatkuvasti saikulla ja työt kasautuivat muille.
Toimitusjohtaja ja osaomistaja järkkäsi asiantuntijoita ja muita teraprutteja saadakseen parannusta tilanteeseen. Lopulta kävi niin, että hän itse joutui eroamaan. Olin jo siirtynyt toiseen firmaan kun näin kuioinilmoiyuksen lehdessä. Hän oli kuollut viisikymppisenä.
Totta kai päällikkö, johtaja tai mikä lie joka esim. yksipuolisesti muuttelee (lue: lisää) työaikoja saadaan potkaista virastaan. Hänhän rikkoo törkeästi aiemmin tehtyä sopimusta.
Kannattaa perustaa oma yritys ja potkia itsensä pois laittomasti. Sitten voi haastaa itsensä oikeuteen laittomasta irtisanomisesta ja saada miljoona korvaukset. Näin vasemmistolaiset toimii ja heillä jos kellä on kokemusta yrittämisestä.
Oikeistopersun ei kannata sepitellä mahdottomuuksia vain voidakseen sättiä työntekijöitä tai vasemmistovihreitä.
Mitenkä tuo kuvio sitten etenee, kun se työnantaja on irtisanottu?
Kun työnantaja on potkittu pois johtoon saadaan vihervasemmistolainen intersektionaalinen feministi ja sitten kaikilla on kivaa.
Töissä ei tarvi käydä jos ei huvita.
Jaa miten firma sitten menestyy?
No yhteiskunta maksaa kiva työpaikan kulut.
No mistä rahat kuluihin?
Ni suomi ottaa lisää lainaa.