Persujen hallitustaival: Poliittista prostituutiota, hukattu voitto

-Persut eivät myy persettään! jyrähti Timo Soini aikoinaan härskisti. Hallitusneuvotteluissa Purra myi itsensä eniten tarjonneelle, halpaan hintaan. Purra tuhosi puolueen tulevaisuuden, sillä tavispersut eivät enää uskalla äänestää perussuomalaisia pääministeripuolueeksi, koska on mahdotonta tietää etukäteen, mitä asioita puolue oikeasti edistää.

Fiskaalisella konservatismilla ei jatkossa enää vaaleja voiteta, eikä olisi voitettu nytkään, jos Purra olisi paljastanut puolueensa todellisen linjan ennen vaaleja. Tämäkö on persujen tulevaisuus: Kuihtua pienehköksi RKP:n tapaiseksi apupuolueeksi, jonka tuella Kokoomus muodostaa oikeistohallituksia ja persut alentuvat kiltiksi porvarin sylikoiraksi, joka pitää suunsa kiinni ja tottelee kuuliaisesti herraansa, juuri kuten selkärangattomat kristilliset tekevät nyt hallitusvastuuta kantaessaan.
6160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuka lienee kirjoittanut Soinin sutkaukset, monet niistä olivat hauskoja. Nyt on hauskuus kuollut puolueesta kokonaan pois.

Äänestä
  • Tilalle on astunut rasistinen äärioikeistolaisen huumorin "kukkanen". Ruma sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tilalle on astunut rasistinen äärioikeistolaisen huumorin "kukkanen". Ruma sellainen.

    Juu, tyypillistä demaria, natsiantti orsilla vitkuttellee, ja arhimäki maalipurkki vasemmassa kädessä🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juu, tyypillistä demaria, natsiantti orsilla vitkuttellee, ja arhimäki maalipurkki vasemmassa kädessä🤣🤣🤣🤣🤣

    Heikko provo. Koulupudokas yrittää kirjoittaa historiaa natseista uudelleen, kun se peijakas sentään viittaa todellisuudessa äärioikealle. Suuri esikuvasi, pieni itävaltalaiskorpraali olisi laittanut Antin uuniin. Mitenkäs sinä tämän kääntelisit Goebbelsin propagandaopusta tulkitessasi?

    Äänestä

Purra on perä pystyssä Orpon katseltavana. Eikö tuo jo ole perän myyntiä?

Äänestä
  • Orpo on Purran toyboy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

-Persut eivät myy persettään! jyrähti Timo Soini aikoinaan härskisti. Hallitusneuvotteluissa Purra myi itsensä eniten tarjonneelle, halpaan hintaan. Purra tuhosi puolueen tulevaisuuden, sillä tavispersut eivät enää uskalla äänestää perussuomalaisia pääministeripuolueeksi, koska on mahdotonta tietää etukäteen, mitä asioita puolue oikeasti edistää.

Fiskaalisella konservatismilla ei jatkossa enää vaaleja voiteta, eikä olisi voitettu nytkään, jos Purra olisi paljastanut puolueensa todellisen linjan ennen vaaleja. Tämäkö on persujen tulevaisuus: Kuihtua pienehköksi RKP:n tapaiseksi apupuolueeksi, jonka tuella Kokoomus muodostaa oikeistohallituksia ja persut alentuvat kiltiksi porvarin sylikoiraksi, joka pitää suunsa kiinni ja tottelee kuuliaisesti herraansa, juuri kuten selkärangattomat kristilliset tekevät nyt hallitusvastuuta kantaessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu