Venäläisen uusnatsijoukon ex-komentaja otettu kiinni Suomessa

Anonyymi-ap

36-vuotiasta miestä epäillään terrorismirikoksista Ukrainassa
Venäläismiehen epäillään syyllistyneen terrorismirikoksiin Ukrainassa. IS:n tietojen mukaan miehellä oli maahantulokielto Suomeen.

SUOMEN poliisi on ottanut terrorismirikoksista epäillyn venäläismiehen kiinni.

Hänen epäillään syyllistyneen terrorismirikoksiin Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueella kesäkuun 2014 ja elokuun 2015 välisenä aikana.

Rikosilmoitus miehestä on kirjattu huhtikuussa 2017.

36-vuotiasta miestä, jolla on tilapäinen osoite Venäjällä, epäillään terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja terroristiryhmän toiminnan muusta tukemisesta.

UKRAINA on pyytänyt venäläismiehen luovuttamista. Mies tunnetaan tätä nykyä nimellä Voislav Torden. Aiemmin hänet tunnettiin nimellä Yan Igorevich Petrovskiy.

Mediatietojen mukaan venäläismies on toiminut uusnatsiryhmä Rusich-joukkojen johtajana ja komentajana.

Ryhmällä on kytköksiä palkka-armeija Wagneriin. Mies on oleskellut myös Norjassa, mutta hänet pidätettiin ja karkotettiin maasta vuonna 2016 ääriliikekytkösten takia.

Miehen säilöön ottamista käsitellään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa perjantaina. Vasta myöhemmin arvioidaan sitä, voidaanko mies luovuttaa Ukrainan pyynnön mukaisesti.

Asiaa Suomessa hoitaa keskusrikospoliisi. Rikoskomisario Kimmo Huhta-aho on asiasta vaitonainen. Hän ei kommentoi IS:n tietoja millään lailla.



IS:n tietojen mukaan miehellä oli maahantulokielto Suomeen.

65

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      testi

    • Anonyymi

      Aiemmin hänet tunnettiin nimellä Yan Igorevich Petrovskiy.

      -Pakko sanoa että nyt nimi pahensi miestä ja mies nimeä kun Suomeen tuli pakoilemaan.

    • Anonyymi

      Jos ei löydetä täällä tehtyjä rikoksia, niin luovutus Ukrainaan. Heillä on näyttöä tuomioon.

      • Anonyymi

        Laiton maahantulo on rikos. Yleensä se johtaa karkotukseen. Nyt kannattaa "karkottaa" Ukrainaan. Nämä ovat aikaa vieviä oikeusprosesseja.


      • Anonyymi

        Suomi ei leiki oikeusvaltiota, vaan ON oikeusvaltio. Me emme suojele sotarikollisia.


    • Anonyymi

      Tällainen on Suomessa kiinni­otettu Wagner-taistelija – julkaisi itsestään runsaasti kuvia Ukrainassa

      Suomessa kiinniotettu Voislav Torden tunnettiin aiemmin nimellä Jan Petrovski. Julkisista lähteistä löytyvien tietojen mukaan hän olisi osallistunut Ukrainan sotaan ainakin vielä vuonna 2022.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009809107.html

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hänellä tiedetään olleen yhteyksiä myös suomalaisiin uusnatseihin.

      ja Venäjän virallinen versiohan on että käyvät sotaa natsismia vastaan

      HUUTONAURUA

    • Anonyymi

      Käsittelyn päätteeksi mies määrättiin pidettäväksi edelleen säilössä.

      Ukraina on pyytänyt luovuttamaan miehen. Hänen epäillään syyllistäneen rikoksiin Itä-Ukrainassa. Suomen oikeuslaitos käsittelee vasta myöhemmin Ukrainan pyyntöä miehen luovuttamisesta.

    • Anonyymi

      Nyt lutunen ukko hakee turvapaikkaa Suomesta. Pian ovat vasemmistoakat hyysäämässä tätä demonia. Ehkä saa korvauksia jopa kiinniotosta kuten syyttömiksi joukkomurhaan todetut sadistikaksoset. Ei voitu todistaa mitään sanoo tyhmä oikeus. Suomi on idioottien maa. Onhan se tietysti mahdollista että joku kuolleiden miesten omaisista eksyy kevätretkelle Suomeen...

    • Anonyymi

      Oikeistosta paljastuu kytköksi Venäjään koko ajan lisää.

      Eipä ihme, että trollit yrittävät hämärtää asioita lietsomalla vuoden 1918 vastaikkainasettelu uudelleen framille. Demareiden kimppuun käydään, koska he varmasti eivät flirttaile tuon porukan kanssa. Muille sen sijaan sopii aina kun silmä välttää.

      • Anonyymi

        Marin flirttaili Ukrainan uusnatsien kanssa. Antoi katteettomia lupauksia ja kävi itkemässä uusnatsin hautajaisissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin flirttaili Ukrainan uusnatsien kanssa. Antoi katteettomia lupauksia ja kävi itkemässä uusnatsin hautajaisissa.

        Flirttaili hautajaisissa? Persu on menettänyt loputkin marmorikuulansa.:D:D Tyhmäpoika ei edes tiedä, että ministerivierailun ohjelman tekee isäntä, eikä vieras itse.


      • Anonyymi

        Vieläkö toveri on saanut ahaa elämyksen vai vieläkö puhutaan lämpimiä :)


    • Anonyymi

      Milloinkahan tuo on tullut Suomeen? Joko tuli 2016 kun karkotettiin Norjasta?

    • Anonyymi

      IL haastatteli Suomessa pidätettyä uusnatsia Luhanskissa vuonna 2014 – ”Ehkä sen jälkeen otamme myös Suomen”

      Uusnatsi kertoi taistelevansa suurvenäjän puolesta vuonna 2014

      • Anonyymi

        Haloslaisten unelmavävy siis.


      • Anonyymi

        Se on varmasti Moskovan Kremlin imperialistisella agendalla ollut ja on.


    • Anonyymi

      Miestä epäillään terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja terroristiryhmän toiminnan muusta tukemisesta. Poliisi vaati säilöön ottamisen jatkamista luovutustutkinnan edistämiseksi ja rikoksentekijän luovuttamiseksi.

      • Anonyymi

        Vähintään kahden terroristiorganisaation jäsen.


    • Anonyymi

      Hyvä että on otettu kiinni, nyt vaan apina nippusiteisiin ja Ukrainaan kuritettavaksi ja niin näyttävästi että känniääliö metepetekin huomaa, sehän voisi alkaa taas laskemaan ydinpaukkujen lentoratoja.
      Olisi ääliölläkin jotain ajankulua.

    • Anonyymi

      Ainoa oikeuden mukainen ratkaistu on palautus Ukrainaan. Sinällään hauskaa, että venäläinen uusnatsi tuomitaan Ukrainassa. Siinä vähän ryssille miettimistä.

      • Anonyymi

        146-miljoonaiseen kansaan mahtuu joku uusnatsikin.


    • Anonyymi

      Januksen ja JB:n kanssa samaa porukkaa.

      • Anonyymi

        Niinpä. Juuri sitä porukkaa.


    • Anonyymi

      Putin pidättää jonkun suomalaisen ja sitten tehdään vaihtokauppa. Näinhän se on tehnyt jenkeissä rötöstelleiden kansalaistensa kanssa.

      • Anonyymi

        Bäcmannin/anon


      • Anonyymi

        "jenkeissä rötöstelleiden kansalaistensa kanssa"

        Ja mitä rötöstelyjä esimerkiksi Maria Butina teki jenkeissä? Ystävystyi amerikkalaismiehen kanssa, joka pahaksi onneksi sattui olemaan poliitikko, ja se olisi ollut syy 15 vuoden vankeustuomioon ellei Butina olisi totellut puolustusasianajajaansa ja tunnustanut "rikkeensä" päästäkseen lyhyemmällä tuomiolla.
        Huumeiden hallussapidosta tuomittu amerikkalaisurheilija oli sen sijaan rikkonut Venäjän lakia ja sai tuomion.


    • Anonyymi

      Tuttu naama kaikille jotka ovat pidempään seuranneet sotaa vuodesta 2014. Ilman muuta venäläisterroristi luovutetaan täältä Ukrainaan vastaamaan sotarikoksistaan.

    • Anonyymi

      Paskiainen tuomittavaksi ja linnaan.

    • Anonyymi

      Taas nähdään kuinka terroristit ja kurkunleikkaajat hakeutuvat Suomeen kun täällä paapotaan ja ymmärretään.

      • Anonyymi

        Terapeutti on valmiina? Ja kylpyläloma. ;)


    • Anonyymi

      Luovutetaan ja tuomitaan sotarikoksistaan.

    • Anonyymi

      Spetsnaz GRU

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009811545.html

      Osaston sotilaat ovat Ukrainassa muun muassa tappaneet ja ryöstäneet sekä kiduttaneet sotavankejaan ja raiskanneet väestöä.

      KANSAINVÄLINEN rikostuomioistuin on selvittänyt Rusitsh-ryhmän epäiltyjä sotarikoksia. Meduzan mukaan Ukrainan valtakunnansyyttäjä aloitti marraskuussa oikeudenkäynnin Petrovskia ja Rusitshin perustaja Aleksei Miltshakovia vastaan.

      Heitä syytetään terrorismirikoksista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rusich-joukko-lopetamme-sotatoimet-kunnes-suomessa-kiinniotetun-johtajan-tilanne-ratkeaa-jos-maa-ei-voi-suojella-kansalaisiaan-niin-miksi-kansalaisten-pitaisi-suojella-maata/8765314

        Päivityksen mukaan ryhmä lopettaa tilapäisesti sotatoimintansa. Rusich-ryhmä on taistellut ainakin Syyriassa ja Ukrainassa👍✌️👌

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009811835.html

        Kuvan yhteydessä olevassa tekstissä on myös hurjia väitteitä Suomesta.

        –  Naton erikoisjoukot ovat siepanneet Venäjän kansalaisen Voislav Irogevitsh Tordenin eli Jan Petrovskin Helsingissä. Häntä uhkaa kuolema.

        Julkaistussa artikkelissa puolestaan vaaditaan Venäjän Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsovia ryhtymään toimiin Tordenin vapauttamiseksi. Tekstissä annetaan ymmärtää, että Venäjällä olisi alettava vastavuoroisesti ottaa suomalaisia kiinni.

        – Suomen on ymmärrettävä, että ”poliittisia pidätyksiä” voidaan leikkiä yhdessä. Venäjällä on varmasti tarpeeksi tämän Nato-maan kansalaisia, jotka ovat puhuneet verkostoissa valtiotamme vastaan, ja jotka ovat osallistuneet Venäjän vastaiseen toimintaan.


      • Anonyymi

        Yleensä Suomessa on ollut tapana tutkia kidutukset ja surmat. Eli sellaiset pykälät on olemassa. Se ei tarkoita luovutusta ulkomaille. Suomen vankila ei ole kiva paikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä Suomessa on ollut tapana tutkia kidutukset ja surmat. Eli sellaiset pykälät on olemassa. Se ei tarkoita luovutusta ulkomaille. Suomen vankila ei ole kiva paikka.

        Totta kai voidaan luovuttaa ulkomaille, jos rikos on tapahtunut siellä. Riippuu tietenkin myös valtiosta. Lain mukaan mennään. Ukraina on hoitanut sotarikosoikeudenkäynnit avoimesti ja asianmukaisesti.


    • Anonyymi

      Suomi seuraa nyt tarkkaan, tuleeko Wagnerin jäseniä Suomeen.

      – Myös ennen tätä viranomaiset ovat olleet hyvinkin tietoisia tällaisesta mahdollisuudesta, erityisesti jos on niin, että Prigožin on menehtynyt ja mahdollisesti muitakin Wagnerin johtohenkilöitä.

      Valtonen sanoi olevansa hyvin luottavainen sen suhteen, että Suomen viranomaiset tunnistavat, mikäli tällaisia henkilöitä oleskelee Suomessa tai saapuu maahan.

      IL

    • Anonyymi

      Wagner PMC loppu lähellä.

    • Anonyymi

      Oliko pakko tehdä numeroa pidätyksestä,ois kaikessa hiljaisuudessa passittanut Ukrainaan

      • Anonyymi

        Suomesta ei luovuteta ihmisiä ulkomaille. Jos on riski että siellä on vastassa kidutus tai tapetaan. Suomessa on ollut pahojakin rikollisia oikeudenkäynneissä, todisteita ei ole ollut aina riittävästi ja ovat vapaana - yleensä jossain ammatissa ja perheensä kanssa. Tässä tapauksessa todistusaineistoa on jonkin verran ilmeisesti.


      • Anonyymi

        Suomi on oikeusvaltio. Rikoksentekijäin luovuttaminen on oikeudellinen prosessi, joka tapahtuu lain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti.


    • Anonyymi

      Norja halusi eroon ongelmista ja riskeistä, tökkäsi miehen Suomeen rajan yli. Koska Wagnerin pojat eivät tykkää oikein pidätyksistä, se muodostaa jonkinasteisen riskin. Suomi tuskin luovuttaa pidätettyä toiseen maahan. Mutta Suomen vankilat eivät ole helppoja paikkoja jos istuu 12-14,5 vuotta. Joku ottaa tiedustelutiedot mieheltä, veikkaan näin.

      • Anonyymi

        "Suomi tuskin luovuttaa pidätettyä toiseen maahan. "

        Todennäköisesti luovuttaa. Sitä varten meillä on luovuttamissopimukset ja laki rikoksen tekijäin luovuttamisesta. Niissä on vain tietyt ehdot luovutukselle. Ukrainan oikeusjärjestelmä on eurooppalaista tasoa ja sotarikollisten oikeudenkäynnit on käyty avoimesti. Ukraina hakee EU-jäsenyyttä, joten sillä on vahva intressi todistaa oikeusjärjestelmän toimivan. Esteitä luovutukselle ei pitäisi olla.


    • Anonyymi

      Venäläinen uusnatsiryhmä Rusitš on ilmoittanut lopettavansa taistelutehtävät Ukrainassa. Syy päätökseen on ryhmän johtajan Jan Petrovskin pidätys Suomessa.

      Ryhmä vaatii, että Petrovski luovutetaan Venäjälle.

      – Jos tilanne ei ratkea haluamaamme suuntaan Rusitš lopettaa kaikki taistelutehtävät. Jos maa ei pysty suojelemaan kansalaisiaan, miksi kansalaisten pitäisi suojella maata, kysyy ryhmä Telegram-kanavallaan.

    • Anonyymi

      No nyt sitten tämän vaimo ja kolme alaikäistä lasta jää Suomen kansan elätettäviksi sossu rahoilla 😠

      • Anonyymi

        Karkotus saman tien!


      • Anonyymi

        Ei sunkas ne ole Suomen kansalaisia, joten ei tarvitse elättää Kelan rahoilla. Muuttakoot vaan takaisin koto-Venäjälle, sinne hunajaa tiukkuvaan onnenmaahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sunkas ne ole Suomen kansalaisia, joten ei tarvitse elättää Kelan rahoilla. Muuttakoot vaan takaisin koto-Venäjälle, sinne hunajaa tiukkuvaan onnenmaahansa.

        Eiväthän ne 30 000 muslimimiestä jotka tulivat vajaa 10 vuotta sitten, olleet eivätkä ole Suomen kansalaisia, mutta täällä edelleen vetelehtivät.


    • Anonyymi

      Joo, karkoitetaan kirppukankaalle.

    • Anonyymi

      SuPo ei ehtinyt tällä kertaa hätiin ja pelastamaaan???

    • Anonyymi

      Suomeen ja muualle länteen on Ukrainasta levinnyt natsimyönteisyys. Uusnatsi-Azovin jäsenet ovat nykyään sankareita lännessä.
      Ei ihme, että Tordenilla on ollut vapaa pääsy Norjaan ja Suomeen, kun muuten ollaan niin tarkkoja maahantulijoista, on muun muassa asetettu heille tietty vähimmäistuloraja.

      • Anonyymi

        "Suomeen ja muualle länteen on Ukrainasta levinnyt natsimyönteisyys."

        Ei kyllä meidän natsit "Tiltut" fanittaa kunnon natseja kuten Dmitri Utkinia Putin luottosotilasta joka on toiminut Putinin lukuisissa konflikteissa aina tsetsenian sodasta lähtien Wagnerille lempinimensä antanut Wagnerin kakkosmies on ottanut komeimmat natsitatuoinnitkin kuin kukaan muu "SS" tatuoinnit olkapäissä kertoo Putinin luottomiehen antaumuksesta Putinismille ja Kolmannen valtakunnan kotka rinnassa on yksi komeimpia natsien ottamia tatuointeja kaverin kuvaan voi tutustua tuolla ....natsiTiltutuille varoitus kun avaa linkin saattaa henkinen orgasmi ja hyvän olon tunne yllättää rajuna .

        https://yle.fi/a/74-20047153


    • Anonyymi

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009822003.html

      Terrorismirikoksista epäilty Voislav Torden voidaan lähettää tuomittavaksi Ukrainaan.

      Pidätyksen jälkeen Ukraina on vaatinut miehen luovuttamista ja saamista Ukrainaan tuomittavaksi.

      – Kyllähän hänet olisi Ukrainaan syytä lähettää, koska siellä hän on tehnyt sotarikoksia, ilmeisesti tappanut sotavankeja ja muuta vastaavaa,

      Tordenin epäillään syyllistyneen terrorismi­rikoksiin Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueella kesäkuun 2014 ja elokuun 2015 välisenä aikana. Torden on taistellut Ukrainassa myös viime vuonna.

      Hänestä kirjattiin rikosilmoitus huhtikuussa 2017.

      – Sen verran olen julkisista lähteistä katsonut, että siellä on kiduttamista, sotavankien tappamista. Syytelista tulee varmaan olemaan aika pitkä, jos hän Ukrainaan päätyy

    • Anonyymi

      Kaikki Putinin rahoittaman wagnerin jäsenet on rikollisia, kuuluvat vankilaan.

      • Anonyymi

        Vankilassa Putinin raiskaajat saa toteuttaa fantasioitaan, vastaanottavana osapuolena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vankilassa Putinin raiskaajat saa toteuttaa fantasioitaan, vastaanottavana osapuolena.

        Navalnyiltäkö kuulit? ;)


    • Anonyymi

      Ukrainaan tuomittavaksi rikoksistaan.
      Nirri pois tuollaiselta kusipäältä.

    • Anonyymi

      Ja muistakaa että hän kertoi ettei taistellut ukrainalaisia vastaan vaan Suur-Venäjän puolesta.

      Ei silloin pitäisi olla mitään asiaa suomalaiseen vankilaan koska sieltähän ei tietenkään pääse taistelemaan Suur-Venäjän puolesta.

      Asianajajan kertoman mukaan kaikki voi mennä mieheltä ohi kun Suur-Venäjä ehtii romahtaa ja juippi istuu vielä linnassa.

      Tätä ei voi hyväksyä,
      mv

    • Anonyymi

      Ihan käsittämätön ja oikeustajun vastainen päätös tänään Suomen korkeimmalta oikeudelta.

      Toisaalta... valtaosa nykyisistä KKO:n tuomareista taitaa olla Tavja Halosen nimittämiä? Että se sen sitten selittää ettei venäläistä saada vastuuseen teoistaan.

    • Anonyymi

      Miten tämä paskaketju keskustelu on ponnahtanut tänne? Ai joku poistettu kommenttiko sai aikaan? Nää vi siirtää roskiin suoraan...

    • Anonyymi

      Tavjalta aukes silmät ja vähän muutakin venäjän hulluissa tempuissa

      Luuli olevansa äidillinen haksahtaja

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe