Kun täällä on kirjoitettu urheilusta, niin on syytä muistaa Jonathan Edwards. Hän voitti kaiken mahdollisen. Olympiakultaa, mm-kultaa, em-kultaa, sisäratojen em-kultaa, kansanyhteisöjen kisojen kultaa ynnä teki me-tuloksen - 18.29 - joka on edelleen voimassa. "Kauneusvirhe" oli että mm-sisähallissa hän oli "vain" toinen.
Pappisperheen lapsena Edwards oli syvästi uskonnollinen ja kieltäytyi kilpailemasta sunnuntaisin. Hän ei osallistunut 1988 Soulin olympialaisten karsintoihin eikä 1991 Tokion MM-kisoihin. Vuonna 1993 hän pitkällisen pohdinnan ja isänsä kirkkoherran, kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päätti kilpailla sunnuntaisin. Näin hän ajatteli toteuttavansa Jumalan hänelle antamia lahjoja urheilijana.
Kuitenkin vuonna 2007 Edwards kertoi uran loppumisen aiheuttamista ongelmista ja hengellisestä kriisistä,. Hän lopetti työt Songs of Praise -nimisessä uskonnollisessa televisio-ohjelmassa. Sittemmin Edwards ilmoitti luopuneensa uskosta ja tulleensa ateistiksi. Hän on todennut Jumalan olemassaolon olevan rationaalisesti ajatellen "äärimmäisen epätodennäköistä.
Eli Jonathan Edwards otti uudeksi suunnaksi järjen ja järkeilyn. Hän näki varmasti matkoillaan millainen maailma todellisuudessa on. Kaikilla ei ollutkaan asiat niin hyvin kuin pitäisi olla jumalan luomassa maailmassa. Ynnä filosofiset pohdinnat käänsivät kelkan täysin toiseen suuntaan. Juuri ne samat pohdinnat mistä tällä palstalla saa hihhuleilta pilkkaajan ja vainoajan leiman.
Joku ehti myös palstalla leimata Jonathan Edwardsin luopioksi. Tarkoittaa kai sitä, että hänen kanssaan uskonnollinen ihminen ei voisi olla missään tekemisissä. Itse kuitenkin vanhasti epäilen, että esim hänen isänsä - siis kirkkoherra - tuskin on katkaisut suhteita omaa poikaansa. Vai mitä te luulette....?
Uskosta luopunut ME-tuloksen omistaja
13
262
Vastaukset
- Anonyymi
oliko samanlaiset lasit kun Eddiellä 🤣
- Anonyymi
Sinulla taitaa mennä ihmiset sekaisin.
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla taitaa mennä ihmiset sekaisin.
Osoittaa taas kerran vain miten sivistymätön aito-lainen on kun sekoittaa Eddie Edwards ja
Jonathan Edwardsin. Plus että mitä ihmeen vikaan Eddie laseissa on? Jos ne kelpaavat hänelle, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi kysyä lupaan joltain anonyymiltä aito-laiselta? Ihmeellinen ajatus...
- Anonyymi
Jonathan joutui kriisiin lopetettuaan urheiluuransa. Hän lopetti työskentelyn Songs of Praise televisio ohjelmassa. Todeten luopuneensa uskosta ja tulleensa ateistiksi. Hän ilmoitti Jumalan olemassa olon olevan älyllisesti ajatellen äärimmäisen epätodennäköistä. Hän valitsi tiensä vapaasti, hylätessään Jumalan. Mutta Jeesuksen käsi on hänellekin tarjolla kokoajan ja varmasti hän vanhetessaan tarttuu siihen, kun viisautta tulee lisää.
Niin siis sinusta hän oli tyhmä kun uskoi jumalaasi aluksi. Mutta kun viisautta tuli lisää, niin hän luopui jumalasta. Sinun "logiikasi"mukaanhan se menee näin. Ja nyt toivot että hän "viisastuu" yhä edelleen kun vanhenee ja tulee taas uskovaiseksi. Mitäs sitten kun hän taas uuden uskoon tulonsa - johon en muuten usko - taas viisastuu, niin erkaneeko hän sitten taas jumalasta kun on tullut taas vähän viisaamaksi?
Tässä on myös hänen Jonathan Edwardsin kommentti suoraan häneltä itseltään tästä asiasta:
Jane Oddyn Mirror Newsissa (27. helmikuuta 2014) raportoimassa haastattelussa häntä lainattiin:
"Olen onnellinen ja itse asiassa se on hienoa. En kaipaa uskoani. Tunnen oloni monella tapaa vakaammaksi ja onnellisemmaksi itsessäni ilman sitä.
En tiedä, liittyykö se uskoni menettämiseen vai olisiko ollut niin, mutta se ei ole minulle ongelma. Seitsemän vuoden kuluttua en tunne aukkoa elämässäni ja luulen, että se on todiste oikeasta valinnasta eikö olekin?
Jos olisin yhtäkkiä ajatellut, että elämä ei tunnu aivan oikealta, ehkä tarkastelisin sitä uudelleen – tutkisin uudelleen uskoani. Itse asiassa tunnen oloni mukavammaksi kuin koskaan. Olen kiinni elämässä."Taisi olla niin, että Jumalaa ei hylätty. Hän hylkäsi ajatuksen, että Jumala olisi olemassa.
Kävi kuten minulle. Alunperin koulutus tähtäsi olemaan kirkon työntekijä.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Taisi olla niin, että Jumalaa ei hylätty. Hän hylkäsi ajatuksen, että Jumala olisi olemassa.
Kävi kuten minulle. Alunperin koulutus tähtäsi olemaan kirkon työntekijä.OIet ToIIo vailla mitään kouIutusta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Taisi olla niin, että Jumalaa ei hylätty. Hän hylkäsi ajatuksen, että Jumala olisi olemassa.
Kävi kuten minulle. Alunperin koulutus tähtäsi olemaan kirkon työntekijä.Kaksi nàismaista siellä tosiaan!
Anonyymi kirjoitti:
OIet ToIIo vailla mitään kouIutusta.
Mitä siitä. Elämä on mennyt suotuisasti kaikesta huolimatta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä siitä. Elämä on mennyt suotuisasti kaikesta huolimatta.
Heh heh!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣Tuo Edwartin tapaus osoittaa vain sen, että uskosta voi luopua eikä edes kaste ole mikään tai taivaspaikasta:
1. Tim 4
"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina monet luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
valheenpuhujien ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty.
He kieltävät menemästä naimisiin".
Katolinen kirkko on yksi osoitus luopumuksesta, kun se kieltää papeiltaan naimisiinmenon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo203490257-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2883019- 1341787
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2281607Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671431J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841206Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641164By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei751149Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781109- 591107