Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivät vaarit

Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä istuvia poliitikkoja on hyvin vaikea syrjäyttää vallasta. Yhdysvalloissa maan kärkipoliitikot ovat todella iäkkäitä.
Istuva presidentti Joe Biden on 80-vuotias ja ehdolla jatkokaudelle. Hänen todennäköisin haastajansa on 77-vuotias Donald Trump. Kongressin puolella senaatissa tilanne ei juuri eroa. Senaatin ikänestori on demokraattien senaattori, 90-vuotias Dianne Feinstein. Republikaanien vanhin senaattori on Chuck Grassley, joka täyttää 90 vuotta parin viikon päästä.

Eläkeikäiset poliitikot eivät ole poikkeuksia. Yhdysvaltain senaattoreiden mediaani-ikä on 65 vuotta. Mediaani jakaa joukon kahtia eli senaattoreista puolet on yli 65-vuotiaita.

Suomen kansanedustajien keski-ikä on 47 vuotta. Eduskunnan vanhin jäsen on 72-vuotias Kimmo Kiljunen (sd.), jolla yhä sokeri sulaa suussa->
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010041011445820
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhdysvalloissa tehdään muillakin aloilla kuin politiikassa työtä lähemmäs 90 vuoden ikään asti. Jos palkka siitä on elämiseen liian pieni, otetaan rinnalle toinen työ.

Korkea ikä ei ole ainoa seikka, mikä nostaa Yhdysvalloissa presidenttiehdokkaiden arvostusta äänestäjien keskuudessa. Esimerkiksi entisten presidenttien vaimot ja lapset nauttivat heidän kannatuksestaan.

Äänestä
  • Ei tehdä. Nämä kaikki on miljonäärejä. Heillä harrasteena mukana olo politiikassa.
    Olen asunut yhdysvalloissa, tiedän siitä paljon. Meillä sossut syyttä soimaa USaaa, esim. lääkärille pääsee hyvin ja ei niin kallista että pitäisi Riku Aalto ollaa pääsemiseksi hoitoon.
    Enkä nyt moiti meidän mallia, hyvä sekin kun jonottamisen jonottanut. Tarjakin sai uuden lonkkanivelen, jopa nopeasti kun ohitti jonossa köyhempiään. Sosialiteilla tapana mennä jonojen ohi, Venäjän valitut aikanaan ja Neuvostoliiton, kun maa sinne yhdistetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei tehdä. Nämä kaikki on miljonäärejä. Heillä harrasteena mukana olo politiikassa.
    Olen asunut yhdysvalloissa, tiedän siitä paljon. Meillä sossut syyttä soimaa USaaa, esim. lääkärille pääsee hyvin ja ei niin kallista että pitäisi Riku Aalto ollaa pääsemiseksi hoitoon.
    Enkä nyt moiti meidän mallia, hyvä sekin kun jonottamisen jonottanut. Tarjakin sai uuden lonkkanivelen, jopa nopeasti kun ohitti jonossa köyhempiään. Sosialiteilla tapana mennä jonojen ohi, Venäjän valitut aikanaan ja Neuvostoliiton, kun maa sinne yhdistetään.

    Työnsä tuloksista päätellen politiikan harrastuksenaan ottavatkin, mutta olennaista on, miksi Yhdysvalloissa äänestäjät valitsevat presidenteiksi pääasiassa vain tuollaisia kaatuilevia ja Leonid Brezhnevin tapaan ilmaa haukkovia vanhuksia. Olisihan heillä mahdollisuus kannattaa länsieurooppalaiseen tyyliin keski-ikäisiä, puhelahjaisia ja jopa seksuaalisesti vetovoimaisia kansalaisia ja ennen kaikkea heitä, joiden sukulaiset eivät ole aiemmin toimineet presidentin virassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä istuvia poliitikkoja on hyvin vaikea syrjäyttää vallasta. Yhdysvalloissa maan kärkipoliitikot ovat todella iäkkäitä.
Istuva presidentti Joe Biden on 80-vuotias ja ehdolla jatkokaudelle. Hänen todennäköisin haastajansa on 77-vuotias Donald Trump. Kongressin puolella senaatissa tilanne ei juuri eroa. Senaatin ikänestori on demokraattien senaattori, 90-vuotias Dianne Feinstein. Republikaanien vanhin senaattori on Chuck Grassley, joka täyttää 90 vuotta parin viikon päästä.

Eläkeikäiset poliitikot eivät ole poikkeuksia. Yhdysvaltain senaattoreiden mediaani-ikä on 65 vuotta. Mediaani jakaa joukon kahtia eli senaattoreista puolet on yli 65-vuotiaita.

Suomen kansanedustajien keski-ikä on 47 vuotta. Eduskunnan vanhin jäsen on 72-vuotias Kimmo Kiljunen (sd.), jolla yhä sokeri sulaa suussa->
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010041011445820

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu