Miksi saamelaisilla pitäisi olla erityisasema?

Miksi yhdellä ryhmällä pitäisi olla erityisasema muihin suomalais-ugrilaisiin kansoihin nähden?
Miksi valtion tai EU:n pitäisi tukea saamelaisten poronkasvatusta pääasiallisena elinkeinona? Ei muidenkaan ryhmien perinteistä elinkeinoa esim. kalastus ja metsästys, tueta millään tavalla, vaan siitä pitää jopa maksaa valtiolle.

Saamelaisten osalta koko homma on vieläpä täysin naurettavalla pohjalla. Siellä on ns. porokuninkaita, jotka kilpailevat porojen määrällä. Uudet tulokkaat käytännössä ostetaan tai savustetaan ulos elinkeinosta. Porokuninkaat käyttävät rahaa ja vaikutusvaltaansa siihen että saavat lisää maata ja oikeuksia itselleen, muiden kustannuksella. Uhkailevat tulokkaita joskus jopa väkivallalla. Voidaan jopa puhua poromafiasta. Miksi muiden pitäisi tukea tätä toimintaa?

Kuolevien kulttuurien tekohengittäminen toisten rahoilla on jo sellaisenaan kyseenalaista hommaa. Minkäänlaisen mafian tai kartellin tukeminen on loputtava heti. Ehtona saamelaisten perinteisen poronhoidon tukemiselle täytyy olla vähintään se, että kaikki hoidetut porot ovat kaikkien saamelaisten yhteisomistuksessa. Se on ainoa hyväksyttävä ehto sille, että kuolevaa kulttuuria tuetaan veroilla. Tällä hetkellä touhu ei kestä päivänvaloa, käyttäytyvät kuin afrikkalaiset sotaherrat kehitys- ja ruoka-avun kanssa.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Porotalous on helppoa, suurin osa tuloista tulee valtion maksamista petovahingoista.
Veroja poromiehet tuskin maksavat.

Äänestä

Kysy Näkkäläjärveltä lisätietoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi yhdellä ryhmällä pitäisi olla erityisasema muihin suomalais-ugrilaisiin kansoihin nähden?
Miksi valtion tai EU:n pitäisi tukea saamelaisten poronkasvatusta pääasiallisena elinkeinona? Ei muidenkaan ryhmien perinteistä elinkeinoa esim. kalastus ja metsästys, tueta millään tavalla, vaan siitä pitää jopa maksaa valtiolle.

Saamelaisten osalta koko homma on vieläpä täysin naurettavalla pohjalla. Siellä on ns. porokuninkaita, jotka kilpailevat porojen määrällä. Uudet tulokkaat käytännössä ostetaan tai savustetaan ulos elinkeinosta. Porokuninkaat käyttävät rahaa ja vaikutusvaltaansa siihen että saavat lisää maata ja oikeuksia itselleen, muiden kustannuksella. Uhkailevat tulokkaita joskus jopa väkivallalla. Voidaan jopa puhua poromafiasta. Miksi muiden pitäisi tukea tätä toimintaa?

Kuolevien kulttuurien tekohengittäminen toisten rahoilla on jo sellaisenaan kyseenalaista hommaa. Minkäänlaisen mafian tai kartellin tukeminen on loputtava heti. Ehtona saamelaisten perinteisen poronhoidon tukemiselle täytyy olla vähintään se, että kaikki hoidetut porot ovat kaikkien saamelaisten yhteisomistuksessa. Se on ainoa hyväksyttävä ehto sille, että kuolevaa kulttuuria tuetaan veroilla. Tällä hetkellä touhu ei kestä päivänvaloa, käyttäytyvät kuin afrikkalaiset sotaherrat kehitys- ja ruoka-avun kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu