Ukraina teki oman pitkän kantaman aseen - ulottuu Moskovaan saakka, kantama yli 600 km

Anonyymi-ap

Neptune-meritorjuntaohjuksesta kehitettiin pitkän kantaman risteilyohjus

150 kiloisen taistelukärjen kantama jopa 600-700 kilometriä

R-360 Neptune -meritorjuntaohjuksen, jolla viime vuonna upotettiin Venäjän ohjusristeilijä Moskva, havaittiin jo kolme vuotta sitten olevan sopiva muokattavaksi kaukovaikutteiseksi risteilyohjukseksi.

Alkuperäinen Neptune pystyy kantamaan 150-kiloisen taistelukärkensä maaliin jopa 300 kilometrin päähän. Kannustimena aseen kehittämiselle kaukovaikutusaseeksi maamaaleja vastaan oli lännen edelleen jatkuva pelko sodan eskaloitumisesta, mikäli sen toimittamilla asejärjestelmillä isketään Venäjälle.

Presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi 27. elokuuta 2023, että Ukrainasta on tullut turvallisuussektorin johtomaa maailmassa ja mainitsi ohjusten olevan yksi pääjärjestelmistä, jonka kehittämiseksi kotimainen puolustusteollisuus tekee töitä muiden asejärjestelmien ja ampumatarvikkeiden ohella.

War Zonen haastatteleman nimettömän ukrainalaisen puolustusviranomaisen mukaan uuden ohjuksen kantamaa on lisätty niin paljon, että sillä voi iskeä Moskovaan saakka sekä muihin maaleihin kaukana Venäjällä. Jos ohjuksen kantama on todella yli 600 kilometriä, sillä voidaan iskeä Venäjän rintaman selustaan ja vaikuttaa jopa merkittävästi sodan kulkuun.

Neptuneen on Navy Recognitionin mukaan lisätty samanlainen GPS-ohjausjärjestelmä kuin MBDA Storm Shadow’ssa. Sen avulla ohjus suunnistaa tarkasti ennalta määriteltyyn koordinaattipisteeseen. Sitä täydentää kaksi myös Storm Shadow’sta tuttua maalintunnistusjärjestelmää, Digital Scene Matching Area Correlator (DSMAC) ja Automated Target Recognition (ATR), joilla varmistetaan ohjuksen osuminen maaliinsa mahdollisesta GPS-häirinnästä huolimatta. Nämä järjestelmät kertovat, että Ukraina saa lännestä aseiden ja ampumatarvikkeiden lisäksi myös aseteknologiaa.

Mitenkäs stealth-ominaisuudet, eivätköhän nekin ole kunnossa.

15

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jep

    • Anonyymi

      Näin jo tuon videon akaisemmin ja juuri tätä jo epäilinkin, eli uusi versio neptunus ohjuksesta voi pystyä, ehkä noin 700-800 kilometrin kantamaan.

    • Anonyymi

      Australialaisilla pinnoitetusta kartongista valmistetuilla lennokeilla Ukraina voi lennättää jopa 5 kilon pommeja ja nämä lennokit ovat valmistusmateriaalinsa takia lähes näkymättömiä tutkille (stealth). Kun Suomessa pakkauskartongin kulutus on jätti-inflaation ja verkkokaupan notkahduksen takia romahtanut, miksemme kehitä ja tuota omia vielä parempia pahvilennokkeja Ukrainaan, itsellemme ja myyntiin kumppanimaille.

      Myös vanerilennokit ja -risteilyohjukset voisivat olla tuotannossa.
      UPM pyystyy tuottamaa miljoona puusta muotoiltua siipeä koneille viikossa !
      Moottoreiden ja räjähdysaineen kasaaminen vie ehkä toisen viikon.
      Aikoinaan luultiin, että muotoiltu vaneri olisi huonekalu business, mutta sehän on lennokkibusiness tai jopa hävittäjä business.

    • Anonyymi

      Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi Putin ei pistä Kiovaa maan tasalle. Onhan Venäjällä tiettävästi New Yorkiin, Lontooseen, Pariisiin jne maalitetut ydinohjukset siiloissaan.
      Niistä voi poistaa ydinkärjet ja laittaa normaalit lataukset tilalle ja maalittaa ne Kiovaan.

      • Anonyymi

        Tuohan antaisi Ukrainalle täydet valtuudet tuhota moskova tai vaikka pietari. Kuitenkin neptuneita keritty tekemään varastoon satoja jos ei tuhansia.


      • Anonyymi

        Ihmettele vaan eteenkin päin ihan täysillä latvalaho.


      • Anonyymi

        Jos toivot tuhoa ja kuolemaa ihmisille karman lain mukaan sinulle tulee siitä ansaitsemasi rangaistus.
        Tulet itse kokemaan tuhoa ja hävitystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettele vaan eteenkin päin ihan täysillä latvalaho.

        Sellaisia trollit ovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan antaisi Ukrainalle täydet valtuudet tuhota moskova tai vaikka pietari. Kuitenkin neptuneita keritty tekemään varastoon satoja jos ei tuhansia.

        UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE


    • Anonyymi

      Puten lätti on menossa kivikaudelle

    • Anonyymi

      Toivottavasti onnistuvat.
      Olisi mukava nähdä, kun kremlin tornissa tärähtää.

      • Anonyymi

        No niimpä ja Kiova olisi sen jälkeen muisto vain, mutta ketäpä kiinnostisi. Ei Ukrainalla ole tässä sodassa voiton mahdollisuutta.


    • Anonyymi

      Putlerin jalka senkun vapisee kun hän bunkkerissaan vainoharhaisena istuu.

    • Anonyymi

      YLE uutisten nettisivuilla on tänään julkaistu juttu tästä Ukrainan ohjuksesta.
      Tämän hetkisen version virallinen nimi on Neptune-MD-risteilyohjus.

      • Anonyymi

        Israelin Mossadilta tilattava putinin ympävuorokautinen seuranta ja posautettava muutama räjähtämään tuolin alla.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      46
      3249
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      41
      2738
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      119
      2497
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      57
      2261
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      352
      1973
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1624
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1475
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      32
      1235
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1144
    Aihe