Köyhän kannattaa nukkua paljon ja liikkua vähän.

Nukkuminen säästää paljon proteiinia ja energiaa: "Aivot kuluttavat kaiken kaikkiaan 20 prosenttia ihmisen käyttämästä energiasta."

Voi todeta että jos on ylipainoinen, niin aivot eivät toimi kovin hyvin.

Ja pitää punnita jokainen elin, ihan fysiikan kaavoilla sitten laskea että paljonko energiaa jouleina kuluttaa esimerkiksi jalan liikauttaminen mihinkin suuntaan.

Tai sormen, tai kielen, tai silmänkin.
16360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Joo, nyt kun rupeaa nukkumaan paljon ja jättää liikkumisen pois, niin ei joudu kauaa odotella, kun ei enää edes tarvitse liikkua. Se tulee köyhälle kalliiksi ajan myötä.
Liikkuminen on tärkeää, myös riittävä uni.

Äänestä

Jos vaan nukkumista miettii niin melkeinpä depressio.Yöllä nukkua ja päivällä aktiivinen

Äänestä

Nukun vähän ja liikun paljon. Menee 20-40 km pyörällä päivässä. Tässä kesällä meni 60 kilsaakin monena päivänä koska kävin nostamassa ja laskemassa kalaverkot kolme kertaa päivässä. Pyöräily on minulle liikuntaa ja pysyn kunnossa. Pyöräilen kesät talvet ja vuodessa tulee ainakin 6000 km poljettua. Työttömänä on aikaa eikä juuri muuta harrastusta tai tekemistä ole ollut.

Äänestä

Työttömällä voi helposti alkaa meneen siihen että yöt kuhkii ja päivät nukkuu niin ei mikään ihme että joku päivällä herää klo 15 ja aamu 6 mennyt nukkuun.Jos ei työelämässä niin olis hyvä säilyttää normaali rytmi.Ainakin aikaa hoitaa kuntoan ja pyöräily ihan ok.

Äänestä

Selvä jako harrastuksessa elämäntilanteen mukaan.
Käyttämälläni kuntosalilla ei näy työttömiä ainakaan ennen klo 10.30 ajankohta.
Vuorotyöläisiä vuoroista riippuen, paikallisia yrittäjiä, satunnaisia lomautettuja mm.
Hieman myöhemmin köyhät työttömät alkavat toteuttamaan vapaa-ajan harrastustaan läheisissä kaljakuppuloissa. Siis säästävät energiaansa!

Äänestä
  • Ei tuohon aikaan kannata mennä salille jos työtön ja normaalit koisimisajat. Puolen päivän jälkeen on parempi voimaharjoutteluun kuin aamu

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei tuohon aikaan kannata mennä salille jos työtön ja normaalit koisimisajat. Puolen päivän jälkeen on parempi voimaharjoutteluun kuin aamu

    Aamuisin,heräämisestä kohtuullisen ajan jälkeen, on testotaso parhaimmillaan.
    Minulle eläkeläisenä sopii parhaiten rytmi jossa herään hyvin nukutun yön jälkeen hieman ennen klo7:ään. Juon aamukahvit. Syön vesirinkelin jonka puolikkaisiin olen imeyttänyt juoksevaa hunajaa ja nautin maitolasillisen kera. Salille 9:n tienoissa. Eväänä noin 3dl itse sötkötettyä juomaa ja heti treenin jälkeen joku hedelmä.
    Nuorempana ainoa mahdollisuus oli mennä treeneihin illalla töiden ja muina vuosina opiskelun jälkeen. Hiivatin hankala sovittaa ruokailurytmiin!
    Jos haluaa tarkistuttaa testotasonsa niin näyte on annettava ennen klo9:ää.
    Ps. Vertaan eläkestatustani työttömyyteen. Mitä muutakaan tämä on? Pienet tulot ja loputtomasti aikaa.

    Äänestä

Työttömäthn vois treenata vaikka kuinka paljon mutta epäsäännöllinen elämä houkuttaa enemmän.

Äänestä

Köyhän aivot käy vaan tyhjäkäyntiä, joten energian kulutus on vain 10 %.

Äänestä

Tässä asiassa eduskunta on kerrankin ollut viisas, kun on säätänyt etteivät työttömät saa opiskella tai olla muutenkaan aktiivisia vaan heidän on odotettava kotona kaikessa rauhassa jos töitä sattuisi ilmaantumaan. Eipä tarvitse kenenkään nähdä nälkää peruspäivärahallakaan, kun ei aivotyöt kuormita.

Äänestä

Työtön herää arkena aina klo 06.00 ja keittää aamupuurot,appelsiinimehua.Kevyt voimistelu ja sen jälkeen 1.5tuntia kestävä kävelylenkki.Päivän mittaan voimistelua ja terveellisten ruokien valmistamista.Kirjastossa käynti hakea hyviä kirjoja ja muuten päivän mittaan taustalla klassinen musiikki.

1Äänestä
  • Mutta kuinka saat aikasi kulumaan. Tuo kuulostaa tylsältä.

    Äänestä

turha liikunta ja työ kuluttaa ihmistä. ihminen kuluu.
moni urheilija treenaa kiduttaa itsensä sairaaksi.
ja helposti tulee kulumia kuten töissä tulee..
ihminen kuluu nopeammin loppuun.
Ja köyhän ei kannata liikaa tehdä mitään, koska heti ruokahalu ja ruuan kulutus kasvaa. se tulee köyhälle kalliiksi.

Äänestä

nyky-yhtgeiskunnassa vain miljonääreillä on rahaa tehdfä työtä'¨

Äänestä

gäsi liigguu gun juo galjaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Äänestä

Kunnollinen, rentouttava ja palauttava uni tarvitsee taustalleen kohtuullisen fyysisen kuormituksen. Riittävästi mutta ei liikaa.
On yksilökohtaista mikä on sopivaa.
Energialähteistä proteiini prosessoituu energiaksi hiilareita huonommin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nukkuminen säästää paljon proteiinia ja energiaa: "Aivot kuluttavat kaiken kaikkiaan 20 prosenttia ihmisen käyttämästä energiasta."

Voi todeta että jos on ylipainoinen, niin aivot eivät toimi kovin hyvin.

Ja pitää punnita jokainen elin, ihan fysiikan kaavoilla sitten laskea että paljonko energiaa jouleina kuluttaa esimerkiksi jalan liikauttaminen mihinkin suuntaan.

Tai sormen, tai kielen, tai silmänkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu