Tiedottaja Palosen vastine Iltalehden artikkeliin julkaistiin joitain päiviä sitten samaisessa lehdessä. Palosen vastine on käytännössä sama kuin minkä lähetti Iltalehteen myös aikaisemmasta artikkelista, joka koski Jehovan todistajia. Palosen ja järjestön strategia on kieltää kategorisesti kaikki esille tuodut negatiiviset asiat, johtaa lukijoita harhaan ja käyttää järjestön ennalta käsikirjoittamia fraaseja sekä lähteitä.
JP:n sivuilla julkaistiin äskettäin erinomainen ja kattava kirjoitus järjestön viestintästrategiaan liittyen. Kuten arvata saattoi, järjestön viestintä perustuu epärehellisyydelle ja yleisön harhaanjohtamiselle.
Entä ne Palosen taas mainitsemat "arvostetut tieteelliset tutkimukset", jotka Palosen mukaan "ovat osoittaneet, että Jehovan todistajat ”osoittavat suurta kunnioitusta elämää ja ihmisarvoa kohtaan” ja ”edistävät monin eri tavoin yhteiskunnan kasvua, yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia”"?
Ei ehkä tarvitse yllättyä siitä, että nämä "arvostetut tieteelliset tutkimukset" eivät sitten loppupeleissä olleetkaan kovin arvostettuja eivätkä edes tieteellisiä tutkimuksia. Nämä samat muutamat paperit mainitaan aina kun järjestö puolustelee tekemisiään. Miksi? Koska enempää ei ole. Järjestö käyttää niitä samoja "tutkimuksia" argumenttina kaikkialla maailmassa vastaavissa tapauksissa.
Sillä ei tietenkään ole järjestölle merkitystä, että löytyy kasapäin ihan oikeitakin tieteellisiä tutkimuksia, joissa järjestön toimintamallien todetaan olevan vahingollisia.
"Katsaus Jehovan todistajien viestintästrategiaan"
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1215.html
JP:n sivuilla julkaistiin äskettäin erinomainen ja kattava kirjoitus järjestön viestintästrategiaan liittyen. Kuten arvata saattoi, järjestön viestintä perustuu epärehellisyydelle ja yleisön harhaanjohtamiselle.
Entä ne Palosen taas mainitsemat "arvostetut tieteelliset tutkimukset", jotka Palosen mukaan "ovat osoittaneet, että Jehovan todistajat ”osoittavat suurta kunnioitusta elämää ja ihmisarvoa kohtaan” ja ”edistävät monin eri tavoin yhteiskunnan kasvua, yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia”"?
Ei ehkä tarvitse yllättyä siitä, että nämä "arvostetut tieteelliset tutkimukset" eivät sitten loppupeleissä olleetkaan kovin arvostettuja eivätkä edes tieteellisiä tutkimuksia. Nämä samat muutamat paperit mainitaan aina kun järjestö puolustelee tekemisiään. Miksi? Koska enempää ei ole. Järjestö käyttää niitä samoja "tutkimuksia" argumenttina kaikkialla maailmassa vastaavissa tapauksissa.
Sillä ei tietenkään ole järjestölle merkitystä, että löytyy kasapäin ihan oikeitakin tieteellisiä tutkimuksia, joissa järjestön toimintamallien todetaan olevan vahingollisia.
"Katsaus Jehovan todistajien viestintästrategiaan"
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1215.html
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jotenkin aivan käsittämätöntä, että se uskonto, johon kasvoin ja jota pidin rehellisyyden ja suoraselkäisyyden perikuvana, turvautuu nykyään sellaisten henkilöiden propagandaan kuin Massimo Introvigne. Järjestö siis käyttää tämän henkilön "tutkimuksia" puolustaakseen omia käytänteitä. Aivan käsittämätöntä, että järjestö on vajonnut näin alas.
Lainaus aloituksessa mainitusta katsauksesta:
"Aivan aluksi on huomioitava, että kymmenestä aineistolähteestä seitsemän on CESNUR (Center for Studies on New Religions) organisaation tuottamia. Stephen A. Kent (2001) kertoo CESNUR:in olevan lobbausryhmä, joka ajaa kiistanalaisten uskonnollisten ryhmien etuja. CESNUR:in johtajana toimii Massimo Introvigne niminen akateemikko. Introvigne on lakimies, sekä itsenäinen tutkija. Hän on kiistatta tunnettu, mutta myös hyvin kiistanalainen asiantuntija. Stephen A. Kent (2001) kirjoittaa Introvignen jatkuvasti kritisoivan valtioiden yrityksiä tunnistaa ja puuttua niin katsottujen kulttien ongelmalliseen toimintaan.
CESNUR ei ole siis keskittynyt pelkästään Jehovan todistajien etujen ajamiseen. He ovat aktiivisesti ajaneet lisäksi Skientologien, Aurinkotemppelin ritarikunnan ja Yhdistymiskirkon asiaa. Introvigne henkilökohtaisesti on kunnostautunut etenkin Skientologien etujen ajamiseen. CESNUR:in tuottamiin raportteihin on tämän vuoksi suhtauduttava hyvin varauksellisesti. Lobbausryhmän vertaisarvioimattomien julkaisujen akateeminen arvo on olematon. Organisaatio ei Kentin tarkastelun perusteella täytä riippumattoman asiantuntijatahon määreitä."
Järjestön moraalinen tila on tosiaan surullista katseltavaa. Aivan kaikesta ollaan valmiita valehtelemaan, jos siitä arvellaan olevan järjestölle hyötyä - jopa aivan keskeisimmistä opetuksista kuten hallintoelimen asemasta Jumalan viestintäkanavana. Mistään suoraselkäisyydestä tai rohkeudesta ei ole ainakaan järjestön johtoportaassa tietoakaan. Kaikki on kaupan, jopa melko halvalla, kuten Norjan tapaus osoittaa missä melko pienen hyödyn takia viranomaisille oltiin valmiita valehtelemaan silmät ja korvat täyteen.
Soopaa selityksiä!
Soopaa taas
Voikin oikeastaan todeta, että jos joku uskonyhteisö on joutunut turvautumaan Massimon argumentteihin, paljastaa se jo sellaisenaan että yhteisössä on merkittäviä ihmisoikeusongelmia.
Niinpä. Terveet yhteisöt eivät tarvitse Massimon kaltaista kulttien puolesta puhujaa mihinkään.
SoopaA tulee edelleen!
Soopaa tulee tosiaan vähintään niin kauan kuin Jt-tiedottajat ovat virassaan ja järjestö hengissä.
Myöskin alla olevassa ketjussa on vastineita tuolle järjestön ja sen tiedottajien harjoittamalle propagandalle.
- https://keskustelu.suomi24.fi/t/17994938/jehovan-todistajien-vastine-iln-artikkeliin
Soopaa
Kaukaa ja lievästikin ilmaisten syvistä ja omien ilmoittamiensa arvojenkin vastaista vesistä järjestö on näemmä ollut hakemassa kritisoiduille toimintamalleilleen kainalosauvoja.
Vaikuttaa siltä, että mitä enempi vuodet vierivät, niin yhä vain sitä syvemmälle tuo järjestö aktiivisesti vajoaa ... ARC:lle kirkkain silmin valehtelu huolimatta totuuden kertomisesta käsi Raamatulla ensin vannottuaan , UN-DPI, Malawi vs. Mexico & Co.
Sen kaksinaismoralisuudella ja epärehellisyydellä ei vaikuta olevan mitään rajaa ... itseriittoisesta lausumastaan "puhtaana S.aatanan maailman tahroista" huolimatta.
" ... (CESNUR), a Turin-based organization which has been described as "the highest profile lobbying and information group for controversial religions".
"In 2001, sociologist Stephen A. Kent described Introvigne as a "persistent critic of any national attempts to identify or curtail so-called 'cults'",[5] arguing that, "
- https://en.wikipedia.org/wiki/Massimo_Introvigne
Tuossa sitten se mainittu artikkeli.
Ilmeisesti tuohon mainittuun perheiden hyvinvoinnin edistämiseen kuuluu myös perheiden eliniäksi hajalle repiminen karttamispakolla vain siksi, että jäsen päättää jättää tuon todistettavasti pelkän ihmisvetoisen ja alati epärehdin kultin.
"Jehovan todistajien kannanotto IL:n artikkeliin: Pyrimme edistämään perheiden hyvinvointia"
"Iltalehti julkaisee Jehovan todistajien kannanoton koskien aiemmin elokuussa julkaistua Iltalehden artikkelia, jossa käsiteltiin yhteisöstä eronneen miehen omakohtaista kertomusta."
- https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ee01cb3f-8f98-4366-8267-edb4df601732
Soopaa!
Soopaa!
Palosen vastine tosiaan oli täydellistä soopaa. Siihen on toki totuttu, kun kyse on järjestön tiedottamisesta.
Palonen pitää kaikkia muita tyhmänä paitsi itseään.
Palosen tiedotuslinja, joka on laajemminkin järjestön käytössä, tavallaan osoittaa myös sen, ettei järjestö itsekään pidä oppiaan oikeana eikä luota asemaansa Jehovan viestintäkanavana. Jos nimittäin järjestö pitäisi esim. karttamiskäytäntöä todella Jehovalta olevana "valona", eikö se kertoisi asiasta avoimesti ja rohkeasti niin kuin se oikeasti on? Eihän järjestön tarvitsisi silloin pelätä mitään, koska kuka edes teoriassa pystyisi vahingoittamaan kaikkeuden mahtavimman olennon silmäterää maan päällä. Epärehellinen tiedotuslinja viittaa häpeään ja pelkoon, ja kertoo siitä, ettei järjestö ole yhtään kummempi kuin muutkaan ihmistekoiset uskonnot. Ja että se itsekin jollain tasolla tajuaa ihmistekoisuutensa.
Soopaa!
""" Jos nimittäin järjestö pitäisi esim. karttamiskäytäntöä todella Jehovalta olevana "valona", """
Vartiotorniseuran tulkinnat erotettujen karttamisesta eivät kestä tarkastelua
Ehkä yleisin Vartiotorniseuran perustelu liittyy tähän raamatunkohtaan:
(1. Korinttilaisille 5:11-13) 11 Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa. 12 Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevia, 13 kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.”
Tuo termi "veljeksi kutsuttu" ei tarkoita erotettua tai eronnutta vaan seurakunnan sisäpuolella olevaa Jehovan todistajaa. Kirkkoraamattu -92 kääntää tuon kohdan sanoilla "jos jotakuta sanotaan veljeksi", ja kirkkoraamattu 33/38 kääntää kohdan sanoilla "joku jota kutsutaan veljeksi". Kyseessä ei siis ole erotettu vaan seurakunnan sisäpuolella oleva henkilö. Miksi häntä piti "karttaa"? Vastaus selviää rinnakkaisesta kohdasta, missä selitetään tarkemmin.
(2. Tessalonikalaisille 3:14,15) 14 Mutta jos joku ei tottele tämän kirjeen välittämä sanaamme, niin pitäkä häntä merkittynä ja lakatkaa seurustelemasta hänen kanssaan, jotta hän häpeäisi. 15 Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa yhä häntä vakavasti niin kuin veljeä.
Tuolla väliaikaisella karttamisella yritettiin kertoa, että tämä veli ei noudata nyt seurakunnan sääntöjä. Ja jos hän ei ota opikseen, hänet erotetaan 1. Kor. kohdan mukaisesti. Mutta ei erotettuja ollut tarpeen karttaa, koska he ovat "ulkopuolella", ja heidät tuomitsee Jumala. Näin tuossa 1. Kor. kirjeessä sanotaan.
https://johanneksenpoika.fi/karttaminen_vaarat_tulkinnat.html
Raamatullisessa karttamisessa kyse oli väärintekijän seurakuntayhteydestä erottamisesta, ei siitä, että puhevälit olisivat katkenneet kokonaan. "Neuvokaa yhä häntä vakavasti niin kuin veljeä". Vartiotorni on ottanut karttamiseen viittaavia raamatunkohtia irti tekstiyhteydestään ja historiallisesta yhteydestään ja kehittänyt niiden ympärille oman tyrannimaisen karttamiskäytäntönsä. Tämä on vaatinut Vartiotornilta paljon artikkeleita ja vanhinten opaskirjan ohjeita ja opit ovat muuttuneetkin matkan varrella. Jos karttaminen olisi suoraan Raamatusta, sen voisi lukea suoraan sieltä, eikä oppia tarvitsisi muuttaa.
Väärintekijän erottaminen seurakuntayhteydestä merkitsi kuitenkin sitä, että suhtautuminen muuttui, eikä läheisissä tekemisissä enää oltu. Kristityn ei Raamatun mukaan ylipäätään pidä olla läheisissä tekemisissä väärintekijöiden, harhaoppisten tai väärää evankeliumia opettavien kanssa, vaikka nämä eivät olisikaan olleet saman yhteisön jäseniä. Koska esimerkiksi Jehovan todistajat opettavat perinteiseen kristinuskoon nähden harhaoppia, monet kristityt eivät hyväksy heitä ystävikseen, vaikka voivatkin tervehtiä tai vaihtaa muutaman sanankin, jos sattuvat tuntemaan jotain kautta.