Vuosien ja päivien tarkkailu väärin

Jeesus sanoi Matteus 24 luvussa, että vuosista ja päivistä ei ole teidän tarvis tietää. Lopunajan näkee yleisistä merkeistä ja tapahtumista. Suunnilleen näin, vaikka ei juuri näillä sanoilla. Kuitenkin JT ovat laskeneet eri laskelmien kautta lopunajan alkaneen 1914. Se ei ole Raamatun valossa oikein. Eikä sukupolvioppikaan pitänyt paikkaansa. Lopunaika ei ole sidottu mihinkään vuosiin selvästikään, niin kuin Jeesuskin sanoi tai antoi ymmärtää.
16342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Oletko kuuro ja sokea?

Äänestä

Ainutkaan -siis ainutkaan- jt huuhaalahkon ennusteluista EI ole pitänyt kutiaan. EI AINUTKAAN. Sellaiseen lahkoon kannattaa uskoa. Tai sitten ei.

1Äänestä
  • Varmasti ne eivät ole pitäneet paikkaansa, koska Jeesuskin sanoi, että ajoista ja vuosista ei teidän ole tarvis tietää. Siinä valossa vuosilukuennustelut eivät täyty, koska Jeesuskin jätti vuosiluvut kertomatta, koska niitä ei tarvita hänen sanojen mukaan. Vaikka kuinka olisi innokas, Raamatussa sanotaan myös, että ei yli sen, mitä kirjoitettu on.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varmasti ne eivät ole pitäneet paikkaansa, koska Jeesuskin sanoi, että ajoista ja vuosista ei teidän ole tarvis tietää. Siinä valossa vuosilukuennustelut eivät täyty, koska Jeesuskin jätti vuosiluvut kertomatta, koska niitä ei tarvita hänen sanojen mukaan. Vaikka kuinka olisi innokas, Raamatussa sanotaan myös, että ei yli sen, mitä kirjoitettu on.

    Täytyy pysyä Raamatun sanassa, eikä antaa mielikuvituksen lentää. Suuri osa JT uskonnossa on mielikuvituksen tuotetta, jolla on väritetty Raamattua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Täytyy pysyä Raamatun sanassa, eikä antaa mielikuvituksen lentää. Suuri osa JT uskonnossa on mielikuvituksen tuotetta, jolla on väritetty Raamattua.

    Soopaa!

    Äänestä

Raamatun Jeesus tosiaan käski tarkkailla merkkejä, ei tehdä aikalaskelmia. Sellaisille ei muutenkaan ollut juuri tarvetta, koska hän lupasi palata kuulijoidensa elinaikana.

Äänestä
  • Soopaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Soopaa!

    Raamatun Jeesus oli kyllä varsinainen soopatykki, esim.

    Matt. 10:23 Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee.

    - Kol. 1:23:n mukaan evankeliumi on julistettu kaiken taivaan alla, joten eiköhän Israelin kaupungit siihen kuulu mukaan myös

    Matt. 26:63 Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika."
    64 "Itsepä sen sanoit", vastasi Jeesus. "Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."

    - ylipappi tai kukaan hänen seurueessaan ei tuota nähnyt

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole ymmärrystä!

    Äänestä

  • Soopaa!

    Äänestä

Anonyymi-ap 2023-09-03 21:29:36

"Kuitenkin JT ovat laskeneet eri laskelmien kautta lopunajan alkaneen 1914. Se ei ole Raamatun valossa oikein. Eikä sukupolvioppikaan pitänyt paikkaansa. "

Ja Jeesus: Matt. 24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

Tuon vartiotorniselitys riippuu siitä, mistä vartiotornista katsoo.

Yhdessä on on että "Jeesus tarkoitti kahta sukupolvea".
Kuitenkinhan tässä on kysymyksessä vartiotornin tarkoitus.

Tuon 1914 vahvistuksena yksi vartitorni esittää pyramidin mitat, Gizassa olevan, jonka käytävien pituus muutettuna 1 tuuma = 1 vuosi antaisi 1914.

Toinen vartiotorni tunnustaa että pyramidi on saatanan raamattu.
Ja kolmas vartiotorni sanoo että vartiotornin kirjoittaa jehovakanava.

Mikään vartiotorni ei ole kertonut niiden ikuisuuskohtaloa, jotka kuollessaan uskoivat saatanan raamattuun.

Äänestä

Täytyy erottaa kolme asiaa toisistaan.

Lopun aika joka alkoi jo Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Se on kestänyt jo 2000 vuotta.

Sitten on suuri ahdistus, joka on jo alkanut ja vielä vain pahenee kun antikristus, tuhon poika nousee valtaan.
Sillä tapahtumalla on omat merkkinsä. M m. pedon merkki, jota ilman ei kaupasta saa mitään. Koska pedon merkki on yhtä kuin alistuminen paholaiselle, kristitty ei voi ottaa sitä.
Sitä on tässä parina viimevuotena harjoiteltu koronarokotteiden muodossa. Jopa JT:tkin lähtivät siihen muiden mukana. Minä en.

Lopulta tulee Jumalan vihan päivä.
Sitä ennen Jumalan lapset nostetaan täältä pois. Heidän ei tarvitse kokea sitä aikaa.
Se on hirveää aikaa, kun Jumala lyö ihmiskuntaa ennennäkemättömillä vitsauksilla.
Silloin ihmiset toivovat kuolemaa, mutta kuolemakin pakenee heitä.

Kukaan ei tiedä noiden päivien tai vuosien alkamis ajankohtaa. Ei edes Jeesus. Isä yksin.

Äänestä
  • Ilmestyskirjan alussa luvataan, että tapahtumat - mukaanlukien vitsaukset - tulisivat pian. Kuulijoita kehoitettiin ottamaan viesti todesta vedoten siihen, että hetki on lähellä. Tuosta on pian kaksi vuosituhatta.

    Ilm. 1:1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle,
    2 joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt.
    3 Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä.

    Äänestä

  • Juuri näin!

    Äänestä

Soopaa!

Äänestä

Loppu on oven takana!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jeesus sanoi Matteus 24 luvussa, että vuosista ja päivistä ei ole teidän tarvis tietää. Lopunajan näkee yleisistä merkeistä ja tapahtumista. Suunnilleen näin, vaikka ei juuri näillä sanoilla. Kuitenkin JT ovat laskeneet eri laskelmien kautta lopunajan alkaneen 1914. Se ei ole Raamatun valossa oikein. Eikä sukupolvioppikaan pitänyt paikkaansa. Lopunaika ei ole sidottu mihinkään vuosiin selvästikään, niin kuin Jeesuskin sanoi tai antoi ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu