Heinäkuumme sai ikävän alun, 2.7. aamupäivästä asuntomme seinästä(!!) tuli sadevedet asuntoon ja vettä oli korkeimmillaan noin 30 cm makuuhuoneessamme. Ilmoitimme vuokraisännälle sekä pelastuslaitokselle, jotka olivatkin samaan aikaan kohteessa. Lapset panikoivat tietenkin, mutta heidät saimme rauhoiteltua ja toimitettua hoitoon, sanomattakin oli selvää, ettei asunnossa voisi yöpyä.
Pelastuslaitoksen imuroidessa asunnon lattialta vettä, oli vuokranantaja kovin vähäsanainen ja vihamielinen. Illalla, kun yritimme jälleen tivata häneltä, missä yöpyisimme, hän väitti ettemme olisi maksaneet vuokria, joten majapaikkamme ei olisi hänen ongelmansa vaan meidän tyhjennettävä asunto veden valtaan joutuneista tavaroistamme (vaatteet, sängyt, lelut, etc.) vuorokaudessa tai hän tyhjentää ne kaatopaikalle meidän kustannuksella.
Oma kotivakuutuksemme ei korvaa mitään, sillä vuokranantajan kuuluisi korvata. Tilannetta ei helpota se, että asunto on laiton. Rakennusvalvonnasta saamiemme tietojen mukaan kyseistä asuntoa ei ole olemassakaan. Virallisesti asumme jonkun toisen asunnossa samassa talossa. Hauskinta tästä tekee se, että kyseisessä osoitteessa olemme kirjoilla vain me, mutta ei asunnossa asuva vuokralainen.
Emme ole saaneet takuuvuokraamme takaisin ja vuokranantaja törkeästi väittää vuokranneensa harrastetilan ja meidän väärinkäyttäneen tilaa. Kumma kyllä, vuokrasopimuksessamme lukee asuinhuoneiston vuokrasopimus ja hyvin on herralle kelvannut nostaa asumistukeakin Kelalta.
Me neljä seilaamme väliaikaismajoituksesta toiseen omaisuutemme kahdessa putkikassissa, yli 2200 euron laskut näistä maksettavanamme. Asiasta on tehty rikosilmoitus, laihan lohdun tuo se, että erään maineikkaan asianajotoimiston osakas otti meidän juttumme juuri hoitaakseen. Se kuinka kauan menee, että omamme saamme, sitä ei uskalla edes miettiä.
Asuntomme sijaitsi Vaiveronkatu 27 A-talossa, vuokranantajamme Tino Grönstrand. Olemme saaneet tietää, että hänellä ei puhtaat jauhot ole aina muutenkaan pussissa ollut. Onko sinulla tai tutullasi kokemuksia kyseisestä talosta tai vuokranantajalla?
Vaiveronkatu 27 A
15
1695
Vastaukset
- Anonyymi
Korona-keväänä 2020 tuli vettä runsaasti usean talon seinästä läpi, koska vesi vähänkin paineisena sen tekee. Hyvinkäällä riitti tuolloin korjattavaa. Jos kyseinen kohde on isännöintitoimisto valvottavana niin noilta ajoilta riittänee heillä kokemusta korjauksista.
- Anonyymi
Voisitko ottaa yhteyttä luottamuksellisesti sähköpostitse? Meillä oli toisaalla vähän samankaltainen tapaus, voitaisi vähän jakaa kokemuksiamme asian hoidosta. Leevifeenix(@)gmail.com
- Anonyymi
Kyllä ammattitaitoinen, paikallinen isännöintitoimisto on paras vaihtoehto, koska juuri heillä on kokemusta "samankaltaisista tapauksista" ja siten ohjata eteenpäin asiassa. Nämä ovat vaikeita tapauksia yhtiömuotoisessa kohteessa, kuluttaa vain vatsahappoja.
- Anonyymi
Kiitos tästä, asunto oli ihana ulkonäöllisesti ja googlaan muutenkin aina yksityiset vuokranantajat, aikaisemmista asunnoista johtuen jottei esim joudu samaan tilaanteeseen ja olen erittäin pahoillani puolestasi, että näin on käynyt kohdallasi. Toivottavasti asia selkenee sinun puolellesi vaikka se varmasti viekin aikaa.
- Anonyymi
Romaanin omistama ??
- Anonyymi
Ei tietoa, mutta yleensäkin pientalot tai erillistalot vaatisivat vuokrasopimuksen "pitkän kaavan" mukaan, sillä valmis kaavakesopimus jättää näitä aukkokohtia. Myös kiinteistövälittäjä tai isännöintitoimisto välittäjänä tuollaisissa kohteissa kirjaisi "miinat" paperiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietoa, mutta yleensäkin pientalot tai erillistalot vaatisivat vuokrasopimuksen "pitkän kaavan" mukaan, sillä valmis kaavakesopimus jättää näitä aukkokohtia. Myös kiinteistövälittäjä tai isännöintitoimisto välittäjänä tuollaisissa kohteissa kirjaisi "miinat" paperiin.
Tuo juttu on melko selkeä: Kyseinen asumiseen käytetty tila lienee tuon talon pohjakerroksessa, jossa asuminen on yleisesti ottaen kielletty.
Vaikuttaa siltä että kyseessä on alivuokralainen, joka on asunut asunnon varsinaissti vuokranneen vuokrasopimukseen kuuluneessa pohjakerroksen, asunnoksi luokittelemattomassa varastotilassa. Asunnostahan on oltava mm. hätäpoistumistie, joten ei "kellareissa" saa olla, kuin tilapäisesti. Ja se, että alivuokralainen ei ole maksanut vuokraansa asunnon vuokranneelle, tekee alivuokralaisen aseman hankalaksi, päävuokralainen voi pesaista kätensä, koska alivuokralainen tietää tilan asunnon olevan asumiskäyttöön laiton. Tuon tyyppisissä tapauksissa häädetty joutuu tvallisesti turvautumaan sosiaaliviranomaisiin. Juristit haluavat vain rahaa ja juttujensa voittamisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo juttu on melko selkeä: Kyseinen asumiseen käytetty tila lienee tuon talon pohjakerroksessa, jossa asuminen on yleisesti ottaen kielletty.
Vaikuttaa siltä että kyseessä on alivuokralainen, joka on asunut asunnon varsinaissti vuokranneen vuokrasopimukseen kuuluneessa pohjakerroksen, asunnoksi luokittelemattomassa varastotilassa. Asunnostahan on oltava mm. hätäpoistumistie, joten ei "kellareissa" saa olla, kuin tilapäisesti. Ja se, että alivuokralainen ei ole maksanut vuokraansa asunnon vuokranneelle, tekee alivuokralaisen aseman hankalaksi, päävuokralainen voi pesaista kätensä, koska alivuokralainen tietää tilan asunnon olevan asumiskäyttöön laiton. Tuon tyyppisissä tapauksissa häädetty joutuu tvallisesti turvautumaan sosiaaliviranomaisiin. Juristit haluavat vain rahaa ja juttujensa voittamisia.Kyllä tämä asunnon vuokranantaja omistaa koko kiinteistön. On laittomasti tarjonnut vuokralle kahta kellaritilaa ja yhtä kaksikerroksista asuntoa, josta puolet on sitä laitonta kellaritilaa. Rakennustarkastaja on käynyt katsomassa näitä asuntoja ja antanut omistajalle huomautuksen siitä, etteivät nuo kellaritilat ole asumiseen sopivia ja ne on virallisissa piirroksissa vain varastotiloja. Siltikin omistaja tarjoaa edelleen tuota kahdessa kerroksessa olevaa asuntoa vuokralle netissä, väittäen asuntoa kolmioksi jossa kaksi makuuhuonetta kellarissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä asunnon vuokranantaja omistaa koko kiinteistön. On laittomasti tarjonnut vuokralle kahta kellaritilaa ja yhtä kaksikerroksista asuntoa, josta puolet on sitä laitonta kellaritilaa. Rakennustarkastaja on käynyt katsomassa näitä asuntoja ja antanut omistajalle huomautuksen siitä, etteivät nuo kellaritilat ole asumiseen sopivia ja ne on virallisissa piirroksissa vain varastotiloja. Siltikin omistaja tarjoaa edelleen tuota kahdessa kerroksessa olevaa asuntoa vuokralle netissä, väittäen asuntoa kolmioksi jossa kaksi makuuhuonetta kellarissa.
Valvovan viranomaisen asia ettei luvattomissa tiloissa asuta. Kyllä kaupungin virkailijoilla siihen aikaan on, ottakoot aikaa sieltä mistä läheisen kadun puunkaadotkin saivat aikaa. Jämpti on näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä asunnon vuokranantaja omistaa koko kiinteistön. On laittomasti tarjonnut vuokralle kahta kellaritilaa ja yhtä kaksikerroksista asuntoa, josta puolet on sitä laitonta kellaritilaa. Rakennustarkastaja on käynyt katsomassa näitä asuntoja ja antanut omistajalle huomautuksen siitä, etteivät nuo kellaritilat ole asumiseen sopivia ja ne on virallisissa piirroksissa vain varastotiloja. Siltikin omistaja tarjoaa edelleen tuota kahdessa kerroksessa olevaa asuntoa vuokralle netissä, väittäen asuntoa kolmioksi jossa kaksi makuuhuonetta kellarissa.
Koskeeko tämä Vaiveronkatu 27 a 9.. nuoret just vuokras tämän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskeeko tämä Vaiveronkatu 27 a 9.. nuoret just vuokras tämän.
Kyllä koskee! Mitä kautta saan yhteyden suhun?
- Anonyymi
Se selittääkin sitten kaiken.
- Anonyymi
Kannattaa varmaan välttää kaikin keinoin näiden yhteiskunnan loisien kanssa tekemisiä. Ainoastaan suojatie on paikka missä kannattaa törmätä, vahingossa ja autolla silloinkin... Kaikki voittaa ☝️
- Anonyymi
Eiks tuota talon omistajaa saada aisoihin? Nimi viittaa liikemiesetnisiin.
- Anonyymi
Jotain outoa kohteessa kun maaliskuulle päivätty viimeisin viesti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101