WTBTS-kaste tulisi voida perua

Anonyymi-ap

Mikäli Vartiotorniseuran synnyinmaan USA:n ja länsimaiden kuluttajansuojalakeja sovellettaisiin, niin kaste tulisi voida perua.

Miksi?

Yksi ainoakaan kasteelle menevä järjestön ulkopuolelta tuleva aikuinen, todistajasyntyinen nuori aikuinan tai puhumattakaan keskenkasvuinen kasteelle menevä ei edes tiedä millaiseen järjestöön on sitoutumassa.

Kyse on kuin tärkeästä yrityskaupasta jossa myyjä on peittänyt, vääristellyt ja valehdellut yrityksen todellisesta tilanteesta ja väärentänyt sen tilinpäätöksiä ja jättänyt kertomatta tärkeistä ostopäätökseen liittyvistä ja siihen vaikuttavista asioista.

Tai, kyse on kuin talokaupasta jossa myyjä on tietoisesti jättänyt kertomatta vakavista perustuksien ja muiden rakenteiden rakennusvirheistä, epäkuranteista korjaustoimenpiteistä, sekä piilottanut kosteus- ja homevaurioita jne.

Yrityksen ja / tai kiinteitön myyjät ovat myös megalomaniassaan valehdelleet omasta statuksestaan ja omistusoikeudestaan vrt. hallintoelimen itse itsestään julkeasti esittämä rooliväittämä.

Governing Body: https://jwfacts.com/watchtower/governing-body.php

"Directed by Holy Spirit"

- https://jwfacts.com/watchtower/directed-by-holy-spirit.php

Yksi ainoakaan kasteelle menevä ei ole tietoinen järjestön todellisesta oppihistoriasta, josta se kestovalehtelee ja johon pääsyä järjestö itse ei edes mahdollista.

"changed teachings"

"Key to jwfacts.com is the concept that God does not direct Watchtower doctrinal interpretation, as proven by the ongoing changes to Watchtower doctrine."

- https://jwfacts.com/watchtower/changed-watchtower-teachings.php

Yksikään kastelle menevä ei ole tietoinen miten järjestö rikkoo kaksinaismoralisuudessaan omat periaatteensakin poliitikkaan sekaantumattomuudesta.

Alla olevaa vastaavista rivitodistaja erotettaisiin sovittelijana S.aatanan maailman politiikkaan sekaantumisen vuoksi.

"Watchtower's Political Involvement"

- https://www.jwfacts.com/watchtower/politics.php

Yksikään kasteelle menevä ei ole tietoinen siitä miten Vartiotorniseura suhmuroi YK:n kanssa haettuaan liitännäisyyttä sen DPI-osaston kanssa, joka edellytti YK:n perustuslauselman tunnustamista ja tukemista.

"Watchtower's United Nations Association"

- https://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php

Yksikään kasteelle menevä ei ole tietoinen järjestön räikeistä kaksoisstandardeista jopa järjestön sisäpuolella, jonka vuoksi hallintoelimellä on kirjaimellisesti viattomien verta käsissään.

"Malawi, Mexico, Oath of Allegiance"

- https://www.jwfacts.com/watchtower/malawi-mexico-oath-allegiance.php

Tässä näin alkupaloina vain joitakin tärkeitä tekijöitä, jotka länsimaiden kulttajansuojaa sovellettaessa johtaisivat vapaaseen sopimuksen, eli kasteen purkamisen oikeuteen, ilman seuraamuksia, ilman karttamista ja perheiden hajalle repimistä.

Edellisen lisäksi, kuluttajansuojaa sovellettaessa järjestö tuomittaisiin vielä maksamaan merkittävät vahingonkorvaukset ex-jäsenilleen petollisen ja harhaanjohtavan toimintansa seuraamuksien vuoksi.

23

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin tärkeä pointti. Varsinkin Jt-perheeseen syntyneiden tapauksessa on käsittämätön epäkohta, että kaste sitoo ihmisen koko loppuelämäksi kulttiin. Kyse on erittäin merkittävästä ihmisoikeusongelmasta, jossa yksilöt menettävät kaikki tärkeimmät läheisensä vain siksi, että he ovat tehneet kastepäätöksen vaikka heillä ei ole ollut siihen minkäänlaisia edellytyksiä.

      On käsittämätöntä, että länsimaisissa oikeusvaltioissa annetaan tapahtua jotain tällaista. Ei lapsilla ja nuorilla ole mitään todellisia edellytyksiä tehdä näin suuria päätöksiä. Etenkään kun yksikään heistä ei edes tiedä mihin ovat todella liittymässä. Jos minä olisin 90-luvulla 16-vuotiaana tiennyt, että järjestö pelehtii YK:n kanssa, ja että sillä on merkittäviä pedofiiliongelmia ja että sen tärkein oppi ja peruste olemassaololleen, oppi vuodesta 1914, on täydellistä hölynpölyä ja perustuu historian tapahtumien vääristämiseen, en tietenkään olisi mennyt kasteelle.

      Minulla ei kuitenkaan ollut näistä merkittävistä yksityiskohdista mitään tietoa, joten koko kastepäätökseni perustui pelkkään petokseen. Silti sitä ei voi muka perua.

      Kuvio on niin kaukana mistään oikeudenmukaisuudesta kuin vain olla voi. Sama kuin olisin teininä laittanut nimeni sopimuspapereihin, joista minulle olisi näytetty vain osa.

      • Anonyymi

        Syntymätodistajat ehdollistetaan jo äidinmaidosta alkaen tuolle "totuudelle" joka esitetään ainoana oikeana vaihtoehtona, jossa kaikki muut valinnat ovat vääriä ja tuhoon johtavia. Siinä ei voida puhua vapaasta valinnasta. Lisäksi aivan keskenkasvuisia kannustetaan seuraamuksiltaan koko loppuelämäksi sitovan kasteaskeleen ottamiseen.

        Järjestö kertoo kasteen ja aviopuolison valinnan olevan kaksi suurinta asiaa elämässä. Se kannustaa tai jopa epäsuorasti suorastaan painostaa kasteelle keskenkasvuisena.

        Samaan aikaan se kannustaa odottamaan kypsään ikään ja hankkimaan elämänkokemusta ja itsetuntemusta ennen avioitumista, jotta valinta ja ratkaisu olisi hyvällä ja vakaalla perustalla.

        Todistajat eivät tunne omaa järjestöään, jonka historiasta järjestö joko vaikenee tai sumuttaa, hämärtelee, vääristelee, johtaa harhaan, sekä suorastaan valehtelee.

        Järjestö ei edes varaaa pääsyä omaan vanhempaan materiaalinsa sen alkuajaoista alkaen, vaan se tulee etsiä toisista lähteistä, saadakseen rehellisen käsityksen tuon järjestön todellisuudesta.

        Siinä vaiheessa kun silmät aukeavat tuolle pimittämisen ja valheiden vyyhdille, niin ei ole enää paluuta entiseen.

        Tuo pakanainaikojen laskelma, joka johtaa 607 eaa. ja jolle perustuu 1914 ja jolle puolestaan perustuu valinnan vuosi 1919 on virheellinen.

        Kaiken lisäksi se on Russelin lainakamaa Adventisti Barbourilta, josta ei ainoastaan vaieta vaan maalaillaan valheellista kuvaa, että tuo "ainutlaatuinen ymmärrys" olisi järjestön omaa Jumalan hengen ohjauksessa saamaa totuutta.

        Hallintoelimen itse itselleen ottama rooli kaatuu jo pelkästään noille virheellisille aikalskelmille, joille se on roolinsa tiukasti pultannut.

        "Seven Times : 607 : 1914"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/607-7-times.php

        Yksi Vt-seuran julkea kestovale on se, mitä se väittää opettaneensa ja ennustaneensa vuotta 1914 koskien edeltäkäsin. Kyse ei suinkaan ollut lopunajan alusta, vaan lopunajan lopusta. Siitäkin todisteet järjestön omalla materiaalilla.

        "1914 : Failed Watchtower Prophecy "

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/failed-1914-predictions.php

        "Kuvio on niin kaukana mistään oikeudenmukaisuudesta kuin vain olla voi. Sama kuin olisin teininä laittanut nimeni sopimuspapereihin, joista minulle olisi näytetty vain osa."

        Kun tuokaan ei riittäisi, niin kasteellaan antaa allekirjoituksen blankon alalaitaan ja oikeuden kaikkin tuleviin yksisuuntaisiin muutoksiin, eli tuleva järjestö dogmeineen ja vaatimuksineen ei ole sama johon aikanaan sitoutui vrt. vaikkapa vuoden 1914 sukupolvioppi & Co.

        Niin, ja ne kastekysymyksetkin ovat muuttuneet aikojen saatossa. Aiemmin ei sitouduttu järjestöön.

        Mikäli länsimaista kuluttajansuojaa sovellettaisiin, niin tuollaisella pimittämisellä ja valheella markkinoituun ja ylläpidettyyn järjestöön liittymiseksi tehty (kaste-) sopimus olisi vapaasti purettaviassa ilman seuraamuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun tuokaan ei riittäisi, niin kasteellaan antaa allekirjoituksen blankon alalaitaan ja oikeuden kaikkin tuleviin yksisuuntaisiin muutoksiin"

        Edes karttamisvaatimus ei ole pysynyt samana, vaan se on muuttunut aikojen saatossa. Vuosina 1974-1981 oli voimassa hieman lievempi kanta, jossa kiinnitettiin huomiota siihen, että Paavali kehoitti karttamaan sellaista joka _on_ haureellinen tms. eikä sellaista, joka on joskus ollut tätä. Vartiotornissa tuotiin esille, että seurakunnasta erotettu, joka ei enää harjoita syntiä, jonka takia hänet erotettiin, voisi saada erilaisen kohtelun kuin sellainen, joka jatkaa synnin harjoittamista. Nykyäänhän asia ei ole näin, vaan ainoastaan seurakuntaan paluu, joka on pitkällinen prosessi, lopettaa karttamisen.

        https://www.jwfacts.com/watchtower/disfellowship-shunning.php

        He, jotka liittyivät Jehovan todistajiin tuolloin, lievemmän karttamisvaatimuksen voimassa ollessa, joutuivat vuodesta 1981 eteenpäin kuitenkin kohdelluksi jyrkemmän karttamisvaatimuksen mukaan - vaikka se ei kuulunut pakettiin, johon he sitoutuivat.

      • Anonyymi

        Soopaa!

        "He, jotka liittyivät Jehovan todistajiin tuolloin, lievemmän karttamisvaatimuksen voimassa ollessa, joutuivat vuodesta 1981 eteenpäin kuitenkin kohdelluksi jyrkemmän karttamisvaatimuksen mukaan - vaikka se ei kuulunut pakettiin, johon he sitoutuivat."

        Sekä sitten vielä kaikki ne erotetut tai ysisuuntaisesti itse eronneiksi lausutut, jotka eivät sitä olisi sittemmin muuttuneiden dogmien ja tulkintojen perusteella.

        Milloin järjestö on pyrkinyt korjaamaan tuon vääryyden, palauttamaan heidät kunniallisiksi jäseniksi, puhdistamaan maineensa ja esittämään julkisen anteeksipyynnön.

        Samasta linkistä. Vuonna 1937 järjestö luokitteli jo pelkän erottamisen pakottamiseksi ja tyraniaksi, tuomiten sellaisesta toiset uskonnot.

        "A 1937 Consolation cartoon called excommunication for what it is - coercion and tyranny."

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        😋 ­­­N­y­­­m­­­f­­o­­m­­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18002290K

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Näin pitäisi todellakin olla, jos uskonnon varjolla tehtyihin asioihin sovellettaisiin samoja periaatteita kuin yleisesti. Edes ostajan hölmöys, laiskuus, arkuus tms. syy jättää tutkimatta tuotteen sisältö ei ole asia, joka vapauttaisi myyjän velvollisuudestaan kertoa asiat totuudenmukaisesti. Jopa Wincapitassa ym. huijauksissa pidetään huijaria vastuullisena tapahtuneesta, vaikka huijatut ovat epäilemättä olleet huolimattomia ja hyväuskoisia.

    • Anonyymi

      Kyllä sen kasteen saisi saada perua, mutta karttamista ja mökötystä en lähtisi perumaan. Kaste ero voisi olla automaattinen niille kenet erotetaan tai eroavat itse, saisivatpahan sitten takaisin tullessa tutkia opukset uudelleen ja vanhimmat tutkiskelun sekä tunteja.

      Kaduttuaan pestäisiin kasteessa taas syntinen puhtaaksi.

      • Anonyymi

        Varsinkin kypsässä 8-15 vuoden iässä kastettujen sitoumus pitäisi saada perua.
        Jeesus kastettiin 30 v.

      • Anonyymi

        Karttaminen ja mököttäminen on kidutusta. Henkistä kidutusta.
        Siihenkö Jeesus meidät valtuutti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karttaminen ja mököttäminen on kidutusta. Henkistä kidutusta.
        Siihenkö Jeesus meidät valtuutti?

        Karttaminen on sadistista..

    • Anonyymi

      Soopaa!

    • Anonyymi

      Anonyymi 2023-09-07 09:35:17

      " Varsinkin kypsässä 8-15 vuoden iässä kastettujen sitoumus pitäisi saada perua.
      Jeesus kastettiin 30 v. "

      -Muistelenkin vartiotornin kirjoittaneen ja neuvoneen matkimaan Jeesusta

    • Anonyymi

      Todistajien kaksois punnukset näkyy tässäkin asiassa heidän ohjeistuksessaan siten että kasteelle voi mennä uudestaan, jos on mennyt ensin väärin perustein tai ei oikein harkinneena, esimerkiksi ei ole vihkiytynyt ennen kasteelle menoa.

      Samassa ohjeessa sanotaan että tätä epätietoisuutta ei voi käyttää perusteena erottamis tai eroamis tilanteessa.

      Eli kyllä vartiotorni seura on tietoinen siitä että ihmisiä liittyy heihin kasteessa epätietoisin ja väärin ymmärryksin.

      • Anonyymi

        "Todistajien kaksois punnukset näkyy tässäkin asiassa heidän ohjeistuksessaan siten että kasteelle voi mennä uudestaan, jos on mennyt ensin väärin perustein tai ei oikein harkinneena, esimerkiksi ei ole vihkiytynyt ennen kasteelle menoa. "

        Hhmm ... Missähän tuollaisesta kerrotaan, eli onko minulta mennyt jotakin kokonaan ohi, sillä ainoa "uudestaan kastaminen" josta olen tietoinen, on aiemmin johonkin toiseen uskontoon, vaikkapa luterilaisuuteen kastatuneen meneminen todistajakasteelle.

        "Samassa ohjeessa sanotaan että tätä epätietoisuutta ei voi käyttää perusteena erottamis tai eroamis tilanteessa."

        Rehellisyys itselleen ja toisille, sekä oikeudenmukaisuus eivät kuulu Vartiotorniseuran työkalupakkiin.

        Hengellinen narsismi, tyrania ja diktatuuri ovat toimintamallejaan lähinnä kuvaavia, hallintoelimen epärehellisyyttä ja julkeaa megalomaniaa sivuuttamatta.

        Uudelleen kastaminen on mahdollista tietyin edellytyksin. Vartiotorni 15.2.2010:

        "Missä tapauksessa voitaisiin harkita uudelleen kastamista?

        Kastettu henkilö saattaisi jossain tapauksessa miettiä kasteensa pätevyyttä ja harkita menemistä uudelleen kasteelle. Joku on esimerkiksi voinut kasteensa aikaan elää toisten tietämättä tavalla, joka olisi voinut johtaa hänen erottamiseensa, mikäli hän olisi ollut jo kastettu. Olisiko hän voinut sellaisessa elämäntilanteessa vihkiytyä Jumalalle? Hänen vihkiytymisensä olisi ollut pätevä vain, jos hän olisi ennen sitä lakannut toimimasta epäraamatullisella tavalla. Siksi henkilön, joka meni kasteelle tällaisesta vakavasta esteestä huolimatta, voisi olla paikallaan harkita menemistä uudelleen kasteelle.

        Entä sellaisen ihmisen tilanne, joka ei kasteelle mennessään harjoittanut syntiä mutta syyllistyi kasteensa jälkeen johonkin, mikä vaati oikeuskomitean muodostamista? Hän saattoi väittää, ettei ymmärtänyt täysin, mitä kasteelle mennessään teki, ja ettei hänen kasteensa siksi ollut pätevä. Pitäessään kokousta väärintekijän kanssa vanhinten ei tule asettaa hänen kastettaan epäilyksen alaiseksi eikä kysyä, olivatko hänen vihkiytymisensä ja kasteensa hänen mielestään päteviä. Hänhän kuuli raamatullisen puheen kasteen merkityksestä. Hän vastasi myöntävästi vihkiytymistä ja kastetta koskeviin kysymyksiin. Sitten hän vaihtoi vaatteet ja hänet kastettiin upottamalla veteen. Siksi on järkevää uskoa, että hän ymmärsi täysin tuon askeleen vakavuuden. Niinpä vanhimmat kohtelisivat häntä kastettuna kristittynä."

        Ok, tuo onkin itseltäni mennyt kokonaan ohitse.

        "Hän saattoi väittää, ettei ymmärtänyt täysin, mitä kasteelle mennessään teki, ja ettei hänen kasteensa siksi ollut pätevä. Pitäessään kokousta väärintekijän kanssa vanhinten ei tule asettaa hänen kastettaan epäilyksen alaiseksi eikä kysyä, olivatko hänen vihkiytymisensä ja kasteensa hänen mielestään päteviä."

        Tuossa tulee esille järjestölle tyypillinen tyranisen yksisuuntainen sanelu, jossa on jo valmiiksi linjattu vastapuolen puolesta.

        "Hänhän kuuli raamatullisen puheen kasteen merkityksestä. Hän vastasi myöntävästi vihkiytymistä ja kastetta koskeviin kysymyksiin. Sitten hän vaihtoi vaatteet ja hänet kastettiin upottamalla veteen. Siksi on järkevää uskoa, että hän ymmärsi täysin tuon askeleen vakavuuden. Niinpä vanhimmat kohtelisivat häntä kastettuna kristittynä."

        Kas, kun tuossa raamatullisessa puheessa eikä sitä edeltävissä tutkisteluissa ja kokouksissa ei puolella sanallakaan kerrota totuutta Vartiotorniseurasta, sen menneisyydestä ja sen päivänvaloa kestämättömistä kaksinaismoralisista eri edesottamuksista, kuten avuksessa osaa niistä erittelin.

        Yksikään kasteelle menevä ei tiedä millaiseen tapavalehtelevaan ja kaksinaismoraliseen kaksien punnuksien järjestöön on sitoutumassa.ps

        Mutta mitäpä pienistä, sillä valehtelihan hallintoelimen jäsen kirkkain silmin ARC:lle orjan roolistakin, ensin käsi Raamatulla toden kertomisen valan vannottuaankin. Vastaavasta srk:n paimennuskäyntien tai oikeuskomitean kysymykseen vastaamisesta rivitodistaja päätyisi luopiona erotetuksi.

        Valheellisuus on osa sen työkalupakin varustusta.

        "Dishonest Information"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/misquotes-deception-lies-intro.php

        Alla historiikkiä kastekysymyksienkin muutoksista, jotka nekään eivät sittemmin vastaa Raamatun antamaa mallia.

        "Changing Baptism Arrangement"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/baptism.php

        Erottamisesta.

        Entä kaikki ne erotetut tai ysisuuntaisesti itse eronneiksi lausutut, jotka eivät sitä olisi sittemmin muuttuneiden dogmien ja tulkintojen perusteella.

        Milloin järjestö on pyrkinyt korjaamaan tuon vääryyden, palauttamaan heidät kunniallisiksi jäseniksi ja esittämään julkisen anteeksipyynnön.

        ps. Mikäli hallintoelin noudattaisi itse lausumiaan periaatteita, niin se olisi jo aikoja sitten erottanut itse itsensä vääränä ennustelijana, luopiona ja järjestön periaatteista sovittelijana.

        Järjestöhän on erehtymätön tai erehtyväinen, riippuen siitä kuka kysyy ja kuka vastaa.
        Varsinaista sirkusta.

        Riippuu myös siitä, mikä asia on esillä.
        Pieleen mennyt ennustelu, flip-flop totuus ym.. - "Ei ole koskaan väittänyt olevansa erehtymätön."
        Nykyinen oppi - "Eri mieltä oleva vastustaa Jehovaa ja on siten Jumalan vihollinen."

    • Anonyymi

      Kiitos sinulle veli tai sisar joka kaivoit tuon vartiotorni tekstin esiin arkistoista.
      Tuosta mahdollisuudesta uudelleen kastamiseen, kerran veli viisas vanhin piti minua kerettiläisenä kun vastasin kokouksessa tästä mahdollisuudesta mennä uudelleen kasteelle.

      Sanoi että ei usko että tuollaista lukee vartiotornissa, tornia johtanut veli viisas ja pätevä julkisesti koko seurakunnalla. Ei tietenkään koskaan ollut munaa tunnustaa omaa tietämättömyyttään ja saati että olisi korjannut aikanaan yleisöllä että oli itse väärässä.

      • Anonyymi

        JT-uskonnossa mukana olevat tyypillisesti yliarvioivat sen, miten hyvin tuntevat uskontonsa. Tämä koskee tietysti erityisesti asioita, mitä Vartiotorni ei kerro ja jotka on etsittävä muista lähteistä, mutta myös Vt-seuran materiaalista löytyviä asioita. Tuossa vanhin on ampunut lonkalta sillä perusteella, että uudelleen kastaminen kuulostaa oudolta ja hätiköinyt tekemään johtopäätöksensä, vaikka asiasta on selvät ohjeet. Ja kuten talossa on tapana, hierarkiassa ylempänä olevat eivät juuri virheitään pahoittele alemmilleen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe