Siellä se kannatus on, jätelaitoksella. Lisää kannatusta huuhdellaan samaan putkeen lisää koko ajan.
Kylläpä oli viisasta kusta äänestäjää silmään.
Riikka Purrasta ei ole puoluejohtajaksi. Rouvalla ei ole riittävästi omaa tahtoa, vaan pyrkii miellyttämään kaikkia, ja taustalla hämmentää Halla-aho.
Perseelleen menee, mutta menköön.
Kylläpä oli viisasta kusta äänestäjää silmään.
Riikka Purrasta ei ole puoluejohtajaksi. Rouvalla ei ole riittävästi omaa tahtoa, vaan pyrkii miellyttämään kaikkia, ja taustalla hämmentää Halla-aho.
Perseelleen menee, mutta menköön.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kannatuksen tippuminen tekee hyvää ylimieliselle johtajalle. Mistähän Purra nyt unelmoi ja haaveilee. Ei kannattaisi pettää äänestäjiä.
Kyllä 18,5% kannatus on persuille surkea. Onneksi oppisition kannatus kasvaa kohisten. Persujen kannatus taitas olla sama, kuin vasemmistoliiton, punavihreiden ja rkp:n yhternsä?
Muuten kepua lukuunottamatta, taisi opposition kannatus tipahtaa edellisestä mittauksesta?
Kovasti Mäkelä yritti sössöttää ja selittää vanhoja sanomisia, mutta Päivärinta kok kertoi että pahoja tekoja ja sanoja ei unohda koskaan. Nyt laitaoikeisto saa sitä mitä on tilannut.
Mestarilla on taikasauva, aina kääntyy parhain päin. Kiitokset siitä Mestarille.
Kumimuna ja mutinapuhe sillä Metsurilla on.
YLEN tutkimuksella ei ole mitään arvoa.
puhuu katkera persu.
YLE tilasi, Taloustutkimus toteutti.
''Taloustutkimus haastatteli 2 459 ihmistä.
Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.
Haastattelut tehtiin 2.8.–5.9.2023.
Puoluekantansa kertoi 1 775 haastateltavaa.
Virhemarginaali on suurimmillaan kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.''
"Mestarilla on taikasauva, aina kääntyy parhain päin. Kiitokset siitä Mestarille."
Mestarikin saattaa lopulta saada sitä mitä aikoinaan tilasi.
Kyllä, edestään löytää mitä taakseen jättää.
Laitaoikeiston kannatus se valuu kuin lehmän häntä. Katujia on paljon.
Riikka on perso miesten miellyttämiselle.Hallan ja Orpon varsinkin.Riikka on heikko johtaja .Tyypillinen katkera ja mitätön vanheneva nainen,joka yrittää tarrautua epätoivoisesti hillotolppaan miesten avulla.Epäonnistuu.Missä ovat nuoret naiset ja miehet.Vanhukset eläkkeelle eduskunnasta!
odota seuraavaa mittausta 😾 ei voi olla näkymättä , tai sitten suomalaiset oavt oikeasti idiootteja tai joku kusettaa
Jumal auta ei nyt 😇
Mikäs se teidän sinimustien kannatus taas olikaan kun pääsi itseltä unohtumaan?
Ei se mihinkään viemäriin ole mennyt, siinä se on missä on ollutkin . . . .
Mutta ei ole tullut rasismilisää?
Ja perjantaina kepu esittää luottamuksen hallitukselle selä persuministereille ettei hallitus kaadu vielä vaan myöhemmin. Ajankohdassa missä kepujen kannatus on noussut ja persujen laskenut. Kesällä oli keskeyttämässä eduskunnan kesäloman vihervasurien mukana ettei rasismikohu laantuisi pupun mennessä pöksyyn kun alkoi näyttämään siltä, että RKP kaataa hallituksen. Paita kääntyi ja rasismi on sittenkin ihan ok kepulaisille..
KPA
Joitakin voi höynäyttää kerran, varsinaisia persutolloja jatkuvasti. Ne, joille se yksi kerta oli liikaa, lähtevät heti. Ne tolloimmat jäävät omaa oksaansa sahaamaan, typeryyttään
Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa.
(Abraham Lincoln)
Ei Persujen kannatus mihinkään mennyt ole, siinä se on vaalien tasolla.
Mistäköhän vaaleista onkaan kysymys? Ei ainakaan viime kevään.
Persujen kannatuksen romahduksen suurimmat syyt ovat epäisänmaallisisuus, venäjämielisyys ja rasismin ihannointi.
Hetkonen, epäisänmaallisuus, ihan kuin demareilla, venäjämielisyys, ihan kuin demareilla paitsi ei persuilla, raisismi vain oppositiolla nykyään...
Kun hyvät eivät tee mitään pahat saavat vallan, siksi Kokoomuksen, Persujen, KD ja RKP:n on jatkettaja suomen "puolustamista".
Ei olisi pitänyt alkaa nuolemaan porvareiden perseitä. Duunarit ja päähän potkitut muistavat tämän petoksen ikuisesti.
Ihmekös Purralla iskee paniikkia, kun kannatuskäyrä sojottaa alaviistoon ja Orpo löi lisää painetta budjettineuvotteluihin vihjaamalla rakennusteollisuuden tukemisesta. Purra itse kun oli sitä mieltä, että rahaa ei ole enää jaeltavaksi. Kysymys kuuluukin, että kumpikohan tulee taipumaan? Pääministeri vaiko valtionvarainministeri? Alijäämä kasvaa, vaan ei PS:n kannatus.....
Tuttu kuvio: Kokoomus porskuttaa, persut kuihtuvat pois. Persut istahtivat porvarin pöytään ja rupesivat elämään herroiksi. Vaikka hallitusohjelma on lähes puhtaasti kokoomuslainen, ohjautuu kansan tyytymättömyys ja ärtymys perussuomalaisiin. Vuodenvaihteeseen mennessä persujen kannatus on vajonnut lähelle 15 prosenttia ja kannatus alkaa syöksyä jyrkemmin, kun ankarat leikkaukset toteutetaan vuoden 2024 aikana.
Persut ovat toista kertaa hallituksessa ja kaksi kertaa puolue on vetänyt huolella kuivana kakkoseen näitä "työväenpersuja". Tarvitaanko vielä kolmaskin kerta sama temppu toistettavaksi, että nämä "työväenpersut" viimein oppisivat, mitä todellisuudessa tarkoittaa "työväenpuolue ilman sosialismia"? PS toistaa samaa taktiikkaa, mitä NSDAP teki Saksassa 1930-luvulla. Kerätään hölmöläisiltä ääneet esiintymällä heidän edunajajinaan ja kun valtakirja on saatu, näytetään se todellinen oikeistopuoli pyllistämällä höplästä vedetyille.
Persun perse on yllättävän kestävä.
Kansa huomaa yhä selvemmin, että puolue on täynnä rikollisia, moottoripyöräjengejä ja nettihäiriköitä.