Sanna lähtee kasvamaan korkoa kuudeksi vuodeksi

Ja palaa pilaamaan Halla-ahon mahdollisuudet päästä presidentiksi.
15238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Turha spekulaatiota.

Äänestä
  • Niin, hän tulee takaisin pääministeriksi neljän vuoden päästä, kun boomerit on eläkkeellä.

    Äänestä

Tuskin Sanna noin toimi.

Äänestä

Älytöntä jorinaa iltapäivä- ja juorulehdiltä juoruta "Marinin suurista synneistä", kun lähti muihin hommiin. Suomalainen omistavaluokan porvariléhdistö lypsää euroja Marinin edesottamuksista. Kyllä pitäs pikkuisen olla toisen puolesta hyvillään ja good luck, että on kyvykkyyttä ja taitoja edetä elämässään eteenpäin muuallakin kuin Suomessa. Mutta kun ei, kun sattuu olemaan työväenluokan nainen

Meillä on läjäpäin kaiken maailman kotimaisia johtajia julkisella puolella ja elinkeinoelämässä, jotka ovat täysin korvaamattomia. He muuten lähtevät ulkomaille, jollei heidän etujaan turvata, tätä jargonia poliitikot ja elinkeinoelämä on syöttänyt iät ja ajat. Kansa on niin tyhmää, että ymmärrä että ei ne mihinkään pääse, ei niitä oteta Lontoosen, Japaniin tai Amerikkaan.

Sitten kun on tällainen hyvä tyyppi joka puhuu Amerikoissa kymmenille tuhansille ihmisille ja lähtee Lontooseen töihin ja keskustelemaan heti Amerikan korkeimpien johtajien kanssa yksityisesti, niin se tämä minimaalisen kansan roskalehdistön lyttää maan rakoon.

No nyt meillä on pääministerinä joku Orpo ja hänen rasistisotkuisssaan rypevä ministeriö, joka työstää radismimuetibtöjä, ja samalla kuppaa rahat kansan vähäosaisimmilta, jolla mitään ei ole. Onnea matkaan

Äänestä
  • Mikä työväenluokan nainen. Akateeminen valkokaulussosialistin. Mallia teeskentelevä.

    Äänestä

Demarin aivopieruja koko kesän rasismiulina. Näkeehän tuon vittuilun ja ymmärtää kun tuli vaalitappio, mutta todella lapsellista pelleilyä!

Äänestä

Fifty

Äänestä

Tuskin.

Äänestä

Eikö se sinunkin mielestäsi kerro jotain tosi synkkää ja pimeää ihmisestä jos hänen tarkoituksensa on tulla ja pilata muitten ihmisten mahdollisuuksia. Näin olen Marinin pyrkimyksistä jo aikaisemmin ymmärtänyt. Tekojen motiivina on kauna ja ilkeyden kohdistaminen toisiin ihmisiin.

Äänestä

Huikea ura 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Sannaa 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 tarvitaan jo aiemmin. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Ajallaan.

Äänestä

Ura etenee

Äänestä

Sannan viime aikojen touhujen vuoksi hänellä ei ole enää mitään mahdollisuuksia politiikassa.

Äänestä

SDP jatkaa uudistustyötä 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja palaa pilaamaan Halla-ahon mahdollisuudet päästä presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu