1. Venäjän sotadoktriini, jota Mannerheim harjoitti, oli sama silloin kuin nyt. Ennen hyökkäystä asutuskeskukseen se pyritään tuhoamaan raskaalla tulella maan tasalle. Näin tapahtui Tampereenn Tammelassa ja Kyttälässä kuten myöhemmin Tsetseniassa, Syyriassa ja Ukrainassa. Joten ei mitään uutta auringon alla. Tampereen tuhoja rajoitti tietenkin valkoisten raskaan tykistön puute sekä käytettävissä oleva kranaattimäärä.
2. Parjatut ruotsinkieliset eli Melinin komppania ratkaisi valtauksen onnistumisen syöksymällä punaisten ytimeen. Suomenkieliset e-pohjalaiset lähinnä keskittyivät vain ns. jälkisiivoukseen ja antautuneiden teloituksiin joista on vieläkin muistoja keskikaupunkia myöten.
Havaintoja Tampereen taistelusta 1918
8
166
Vastaukset
- Anonyymi
Mannerheim ei harjoittanut Tampereella eikä muuallakaan venäläistä sotadoktriinia, vaan hyökkäyssuunnitelman laativat ruotsalaiset ye-upseerit.
Se perustu kaupungin saartoon ja hyökkäykseen kolmelta suunnalta.
Tietenkin tykistöä käytettiin, mutta sitä oli melko vähän, oli puute a-tarvikkeista ja koulutustaso oli heikko.
Rajuja taisteluja käytiin kolmella suunnalla, myös etelässä Lempäälässä.
Melinin uhkarohkea retki onnistui, mutta ei ratkaissut taistelua, vaan yhtäaikainen hyökkäys kolmelta suunnalta. Melin palasi omalle puolelle.
Taktisesti hieno suoritus.- Anonyymi
"Mannerheim ei harjoittanut Tampereella eikä muuallakaan venäläistä sotadoktriinia, vaan hyökkäyssuunnitelman laativat ruotsalaiset ye-upseerit."
Mannerheim ei siis tehnyt mitään, täysi turhake. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mannerheim ei harjoittanut Tampereella eikä muuallakaan venäläistä sotadoktriinia, vaan hyökkäyssuunnitelman laativat ruotsalaiset ye-upseerit."
Mannerheim ei siis tehnyt mitään, täysi turhake.Ylipäällikkönä Mannerheim johti sotaa ja teki päätökset.
Suunnitelmat laadittiin niiden perusteella.
M:n hyväksyttyä suunnitelmat pantiin toimeen hänen valvonnassaan.
Niin sotaa johdetaan, vaikka punikit, stallarit ja putleristit eivät sitä tiedä. - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180041251
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Mannerheim oli turha homo.
- Anonyymi
Valeet eivät muuta historiaa edes tuhannesti toistettuina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valeet eivät muuta historiaa edes tuhannesti toistettuina.
Ei kukaan pyri muuttamaan historiaa vaan vahvistamaan sen.
- Anonyymi
Mahtava Wan Dan Ausfitz<
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9528764/ausfeld
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809