Tunnin junan rakentaminen on tärkeämpää, kuin...

...rakennusalan kriisin lievittäminen! Orpolla kestää muuten liian pitkään päästä kotikonnuilleen.
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

1 1/2 tunnin juna, ei ole tulossa tunnin kuvaa.. Monta miljardia muutaman minuutin tähden.

Äänestä

Turkulainen koohotus tuosta miljardien verovarojen kokosta, on persiistä. Se on laajati "asiantuntijoidenkin" toimesta todettu taloudelliseksi katastrofiksi, mutta jostain syystä varsinkin Turussa sitä ajavat kaikki puolueet. Demareista, Pätäriltä tuli paras rahanpoltto-ohje. Kannattaa sen suunnittelemista valmiiksi, mutta ei kannata itse rataa. Mitä se kertoo demareista.

Äänestä

Turkulaiset maksakoon koko junan, jos haluavat käydä Helsingissä. Kohta vaativat tunnin junaa Tampereleelle ja sen jälkeen tunnin junaa Vaasaan.

Äänestä

Pelkkä suunnittelu maksaa noin 80 miljoonaa, mutta siihen on saatu EU-tukea
30 miljoonaa, kyllä suunnittelu "kannattaa" suunnittelufirmoille.
Ei rataa rakentaa kannata.

Äänestä

Oikeastaan kumpaakaan kannata tehdä. Rakennusala on itse aiheuttanut rakentamalla liikaa ylihintaisia kopperoita. Kärsiköön siitä itse.

Lisäksi nyt pitääkin antaa asuntojen vapaasti halventua. Ostajat tulevat takaisin kun asuntojen hinnat tippuu järkevämmälle tasolle. Nykyisillä hinnoilla vain idiootit ostavat asuntoja velaksi. Jos asuntojen hinnasta leikataan vielä 40-50% niin sitten ne on siedettävän hintaisia eikä sittenkään halpoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

...rakennusalan kriisin lievittäminen! Orpolla kestää muuten liian pitkään päästä kotikonnuilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu