Vapaa-ajattelijain oman toiminnan arviointi, uudistaminen, monipuolistaminen ja joustavoittaminen ovat nyt tarpeellisia sekä liitto- että yhdistystasolla.
Valtakunnallisen toiminnan organisointi edellyttää erilaisia työryhmiä ja projekteja, joihin voi osallistua ainakin netin välityksellä eri puolilta Suomea, ja mukaan voivat tulla myös muut kuin yhdistysten jäsenet. Tuetaan liiton työryhmien tapaamisia sekä pääasiassa nettiperusteisten projektien jatkuvuutta ja kehitystä.
Yhdistysten keskinäistä vuorovaikutusta ja toisilta oppimista edistetään toimintaseminaarein ja yhdistysten yhteisin tapahtumin. Yhdistysten toimintaa kehitetään alueellisena tai maakunnallisena. Liitto lisää verkkovälitteistä koulutustoimintaa yhdistysten aktiiveille sekä eri teemoista kiinnostuneille jäsenille ja ystäville.
Tavoitteena on, että järjestötoiminta vapaa-ajattelijoissa on paitsi vaikuttavaa myös mukavaa, hauskaa ja virkistävää. Siinä tapaa erilaisia ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä, mutta joiden kanssa voi edistää vapaa-ajattelua ja keskeisiä tavoitteitamme. Keskinäinen vuorovaikutus vapaa-ajattelijain keskuudessa on ystävällistä sekä ihmisten erilaisuutta ja mielipiteitä kunnioittavaa.
Järjestötoiminta VA-toiminnassa
15
349
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä tarkoittaa maakunnallinen toiminta? Liittyykö uusiin hyvinvointialueisiin.
Teettekö esityksiä maakuntanne kaikille kunnille? - Anonyymi
Järjestötoiminta on Ylikoskena aikana aikana pysynyt leninistisen puolueteorian mukaisena eli valvottua ja tiettyjen edistyksellisten luokkatietoisten ryhmien yhteistyönä https://keskustelu.suomi24.fi/t/18007519/jarjestotoiminta-va-toiminnassa#comment-123044907
Jopa muinoin Oulussa toimittiin stasi-Boriksen ja tunnetun kom.aatefilosofin Juha Mannisen kanssa joita kutsuttiin luennoitsijoiksi Mäntysalon ollessa pääsihteeri (ja Oulussa kävi DDR:n "tohtoreita" myös väittelemässä ikään kuin porttina tieteeseen). Mitään kritiikkiä ei näistä Valehdessä esitetty, hiljaisuus oli korvinkuultava
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17947086/va-liiton-johto-loppuvuodesta-2023-alkaen#comment-122254837 - Anonyymi
Onko se joku robotti, joka suoltaa noita prnoviestejä?
Vatsalause: liity vapaa-ajattelijoihin. vapaa-ajattelijat.fi - Anonyymi
Voi olla antoisaa, kivaa.
- Anonyymi
Alueellinen et valtakunnallinen
- Anonyymi
Tämä taitaa olla jostain oman toiminnan strategiasta.
- Anonyymi
Kyllä, uusia jäseniä toivotaan mukaan.
- Anonyymi
Tässä liittokokouksen tekstissä 2023 on tekemistä yhä.
- Anonyymi
Kappas. Siitä sitten caan.
- Anonyymi
Onnea, Tsemppiä ka menestystä.
- Anonyymi
Jokainen jäsen on arvokas.
- Anonyymi
Oulusta yritettiin Mannisen Boris Jokisalon aikoihin luoda itä-Saksan yliopistojärjestelmän jatke, tätäkään ei ole tutkittu Suomessa eli vaikka sitä.
kuinka monta itäsaksalaista stasipuuhissa tai ilman ollutta tuli DDR:stä täydentämään
opintojaan Ouluun ja miten homma meni?
Ei vain Venäjällä mutta myös DDR:ssä ei ollut käsitettä talvisota vaan
talvisota DDR:ksikin on
”länsivaltojen provosoima Suomen hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan 1939” - Anonyymi
Aina on kehittämisen varaa.
- Anonyymi
Tule kehittämään vaparitoimintaa. Mutta jo tukijäsenyys auttaa.
- Anonyymi
Ihan ok ajatuksia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit402380Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161426- 481169
- 781087
- 59963
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921