Viime vuosien luonnontieteellinen tutkimus on tehnyt luomisesta kiistattoman tieteellisen tosiasian. Luomakunnasta on paljastunut Suunnittelijan sormenjäljet sen kaikilta tasoilta.
Luonnon perusvuorovaikutukset, aurinkokuntamme sijainti kosmoksessa, planeettojen rakenne ja ominaisuudet, kaikki kertovat elämänmyönteisestä suunnittelusta. Kaikki on suunniteltu, jotta eläviä soluja voi olla olemassa. Soluja, jotka voivat nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa!
Solun olemassaolo vahvistaa sen tekijän nerouden
Solussa täytyy olla välittömästi tehdasasennettu kopiointikoneisto. Sattumalta syntynyt solu ilman kopiointikoneistoa olisi vain pelkkä tähdenlento kosmoksen yksinäisyydessä. Pelkkä, taianomaisesti ilmestynyt kopiointikoneisto, taianomaisesti syntyneeseen soluun, ei kuitenkaan vielä riittäisi. Kopioitu teksti täytyy myös oikolukea ja virheet on korjattava heti, koska muuten seuraavaan ihmissolujen sukupolveen syntyisi joka kerta 3 500 kopiointivirhettä lisää, ja elämä loppuisi nopeasti.
Soluissa pitää olla myös tehdasasennetut soluelimet
Elämä on solullista. Soluelimiä tarvitaan heti, samaan tapaan kuin ihmisyksilö tarvitsee maksan ja munuaiset. Jos väitetään, että alkuliemen molekyyliketjut pystyvät tuottamaan itsestään kopioita, unohdetaan, että ne eivät tee mitään ilman soluelimiä, joista solukalvo on tärkein. Pelkillä molekyylien ketjuilla ei tee mitään ja ne hapettuisivat välittömästi ilman suojakalvoa. Vaikka ilmakehä olisi ollut hapeton, ei sekään auttaisi, koska vesi purkaisi ketjut.
Solukalvo ei ole mikään, ympäristöstään eristetty rasvakupla, vaan hyvin monimutkainen soluelin, jossa on kymmeniä kanavia, pumppuja, tunnistinmolekyylejä jne. Kaikkien niiden täytyy olla täysin toimivia, tässä ja nyt, sillä yhdenkin puuttuminen aiheuttaa solun kuolemisen välittömästi. Tämä vahvistaa silmänräpäyksessä tapahtuneen luomisen!
Alussa ei ollut alkulientä vaan ohjelmoituja tietokoneita
Solu on osoittautunut erittäin monimutkaiseksi tietokoneeksi. Sen tiedosto on moniulotteisesti järjestetty DNA, josta tulostetaan RNA-molekyylejä, joista edelleen muokataan proteiineja ja erilaisia RNA-molekyylejä solun käyttöön. Solutietokoneen ohjelma on muun muassa solun epigeneettisessä ja histonikoodissa. Tästä kannattaa lukea lisää Tomi Aallon uutuuskirjasta: Epigeneettinen informaatio ja kadonnut evoluutio (https://kauppa.luominen.fi/epigeneettinen-informaatio-ja…).
Solujen tietokoneohjelmat määräävät niiden erilaistumisen
Nämä tietokoneohjelmat myös sopeuttavat eliöt nopeasti ilmaston ja ravinnon saannin muutoksiin. Solu tekee kaikkensa pitääkseen DNA-tiedostonsa muuttumattomana ja järjestelmä on rakennettu siten, että sopeutumien tapahtuu ilman muutoksia DNA:ssa, sillä DNA:n kopiointivirheet (mutaatiot) rappeuttavat eliöitä ja vievät ne sukupuuttoon.
Biologiassa on tapahtunut vallankumous
Evoluution moottori ei ollutkaan DNA:n sattumanvaraisissa muutoksissa, jotka tappavat, kun niitä kertyy tarpeeksi. Evoluution "luoja" ei ollutkaan luonnonvalinta, vaan luomisessa valmiiksi tehdasasennetut tietokoneohjelmat, jotka mahdollistavat nopeat muutokset ja näin ollen hengissä pysymisen alati muuttuvassa langenneessa luomakunnassamme.
Sattuma ei kirjoita tietokoneohjelmia
Tämä on itsestään selvä asia. Erittäin hyväksi luotu maailma kirottiin, kun ihminen epäili Jumalan sanaa. Kirotussa maailmassa mikään ei kehity "kelpoisemmaksi", kuten uusdarvinistit esittävät, vaan kaikki rappeutuu kiihtyvällä vauhdilla. Ihmistä piinaavat nykyään kymmenet tuhannet sairaudet ja joka toinen saa syövän. 16 % ihmisistä ei enää saa jälkeläisiä, koska ihmiskunnan DNA rappeutuu todella nopeasti. Tästä ei meitä pelasta mikään "genomikeskus", jollaista Suomeenkin suunnitellaan. Pelastaja on Luojamme, joka Jeesuksessa tuli ihmiseksi ja lunasti meidät synneistämme ristillä ja uskomme Häneen, meille lahjoitetaan iankaikkinen elämä uudessa luomakunnassa, jossa ei enää ole sairauksia eikä kuolemaa,
Sanoma rististä on hullutusta
niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen." Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?
Tähän voimme sanoa -- Amen!
https://luominen.fi/pekan…/luonnontiede-vahvistaa-luomisen

Vastaukset 16
Vanhimmat
Sen vahvistaa myös maalaisjärjen käyttö!
En käytä järkeäni, Raamattu tekee sen puolestani
t .avaaja
No käytä sitä sitten, mutta järjen lisäksi sinulta puuttuu se jumala!
Maalaisjärjen mukaan paska pitää ihan itse levittää pellolle, koska olematon Jumala ei kykene luomaan paskaakaan.
Osaaat varmaan antaa linkin johonkin vertaisarvioituun tutkimukseen, jonka mukaan luominen on tieteellinen fakta.
Lindeman lääkärilehdessä:
"Tieteen historia ei tunne yhtään tapausta, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista, vaan aina poispäin siitä."
Ei ainuttakaan tapausta eikä sellaista löydy nytkään.
Tehdasasennetut tietokoneohjelmat DNA:ssa? kirjoittajalla ei taida olla hajuakaan, millainen DNA on. Jos joku ohjelmoija tekisi yhtä sekavan ja duplikoituneen ja viruksen pätkiä vilisevän ohjelman, kuin ihmnisen DNA, kenkää tulisi välittömästi.
Ja sitten mainostaa Aallon kirjaa. Peruskoulunopettajan, jonka tiedot genetiikasta olivat ainakin vielä reilu vuosi sitten lähinnä sarja erehdyksiä ja väärinkäsityksiä.
Hupaisaa porukkaa te "tieteelliset kreationistit."
Raamatun faktat ovat häikäiseviä, kun ottaa huomioon kirjoittajien taustat!
Ovat sentään saaneet painopaikan oikein sinne Raamattuun. Muilta osin sen totuusarvo on olematon.
Tuossa aloituksessa on niin paljon argumentteja tietämättömyydestä, että oksat pois. Mutta myös muutamia todistettavasti vääriä lausahduksia.
Yksi helposti vääräksi osoitettava on kuitenkin seuraava väite:
”Solu tekee kaikkensa pitääkseen DNA-tiedostonsa muuttumattomana ja järjestelmä on rakennettu siten, että sopeutumien tapahtuu ilman muutoksia DNA:ssa,”
Esimerkiksi alla linkki lääketieteelliseen tieteelliseen julkaisuun jossa todetaan juurikin päinvastaista:
”Näissä olosuhteissa tietyt resistenssigeenit ovat ilmaantuneet vahingossa tapahtuvien mutaatioiden kautta, jotka tarjosivat selektiivisen edun kantaville soluille”
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3018982/#R10
Suuret mutaatiot ovat haitallista ja pitää paikkansa, että soluissa on suojamekanismeja kopiointi virheitä vastaan. Silti kopiointivirheet tietyissä määrin ovat eliölle jopa hyödyllisiä, koska ne mahdollistavat evoluution.
Tietenkin on tapauksia, joissa edes solujen suojamekanismeista ei ole apua. Esimerkiksi radioaktiivinen säteily voi rikkoa DNA:n niin pahasti, etteivät solut pysty korjaamaan vaurioita.
Yksi osuva esimerkki tästä on japanilaisen Hisashi Ouchin tapaus. Hän työskenteli ydinpolttoainetta valmistavassa laitoksessa ja sai onnettomuuden seurauksena yhdessä hetkessä massiivisen säteilyannoksen. Seurauksena hänen kehonsa alkoi kirjaimellisesti hajota hiljalleen, mutta hän sinnitteli jotenkin hengissä yli 80 päivää kauheissa tuskissa. En muuten suosittele tekemään kuvahakua kyseisellä nimellä, on nimittäin sen verran karua nähtävää...
jumala ei pysty edes lunta luomaan
Selitä minulle yksi eläin ja se eläin on korvahylkeet ???
Huuhaa on voimissaan. Amen.
Ja anna kun arvaan; tämä luoja sattuu olemaan juuri sinun palvoma ja pyllistämä jumala ilman mitään todisteita?
Sinuakaan ei olisi, jos ei oli si Jumalaa...meneekö jakeluun?
Ateistit ovat manipuloitu uskomaan huuhaaseen.
Ateisti ihminen ei voi sitä tehdä itselleen yksin!