Geo konferenssi pidettiin 4-5 syyskuuta, eli viime maanantai ja tiistai. Reissun kohde noin kaukana niin sinne lähdettiin jo hyvissä ajoin edellisellä viikolla ja ymmärtääkseni eilen, 10. 9. palattiin Suomeen, reilusti toista viikkoa pois oikeista kunnan tehtävistä.
Nämä järkyttävät tapahtumat Marokossa aiheuttivat traumoja ja univajetta, lääkäri tulee antamaan saikkua loppuviikoksi ja sitten ensiviikon maanataina 18.9. kunnanviranhaltijat palaavat levänneinä ja toipuneina matkan aiheuttamista rasituksista sorviin ääreen.
Kunnanjohto Marokossa.
22
899
Vastaukset
- Anonyymi
Koululaiset pitää myyjäisiä ja lapsiperheet leipoo, että saataisiin rahaa retkikassaan. Isopalkkaiset aikuiset matkustaa veronmaksajien rahoille. Ja valtuutetut siunaa eivätkä ymmärrä edes hävetä.
- Anonyymi
Ainahan on ollut niin että koululaiset kerää myös itse rahaa luokkaretkeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan on ollut niin että koululaiset kerää myös itse rahaa luokkaretkeen
Ei varmaan onnistu pikkulapsilta rahankeruu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan onnistu pikkulapsilta rahankeruu
Pikkulasten ei tarvitse mennä luokkaretkelle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan on ollut niin että koululaiset kerää myös itse rahaa luokkaretkeen
No ei ole aina ollut niin, että itse piti matkarahat luokkaretkiin kerätä. Retket kuului opetussuunnitelmaan ja niihin oli talousarviossa määräraha varattu samoin kuin muuhunkin opetukseen. Opettajat pääsi valvojaksi damasta budjetista, ei heidänkään tarvinnut itse matkarahoja kerätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ole aina ollut niin, että itse piti matkarahat luokkaretkiin kerätä. Retket kuului opetussuunnitelmaan ja niihin oli talousarviossa määräraha varattu samoin kuin muuhunkin opetukseen. Opettajat pääsi valvojaksi damasta budjetista, ei heidänkään tarvinnut itse matkarahoja kerätä.
Sanovat että kolmisen vuotta sitten ala asteen koululaisten retkeilyä vähennettiin suuresti ja syy oli, että kunnan johtovirkamiesten ulkomaan matkailu lisääntyi.
- Anonyymi
Heiltä puuttu semmoinen päästä kuin HÄPEÄ!!
- Anonyymi
Lapsilta, lapsiperheiltä, sairailta ja vanhuksilta nuo rahat on pois. Kunnanjohto matkailee asukkaiden puolesta. Samaten kuin pimeällä keskiajalla papit joivat ehtoollisviinin kansan puolesta.
- Anonyymi
Jokainen saa päivärahoja 2000e?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen saa päivärahoja 2000e?
Ei, vaan 2700 👍
T Valtuutettu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan 2700 👍
T ValtuutettuMatkustaminen avartaa, varsinkin verovelvollisten kukkaroa Lapualla.
- Anonyymi
Paskasanko alkaa tulla yli!
- Anonyymi
Käy hyvänen aika tyhjäämässä välillä!
- Anonyymi
Sitä kans ihmettelin että mitä ne vielä siellä oli, kun konferenssi 4.-5. pv. Kuinka monta siellä oli kunnan rahoilla?
Johtajan matka tuskin niin kalliiksi tuli kun ei tarvinnut lappajärveltä asti maksaa, eikös se eteläsuomessa ole jos ei ulkomailla reissaa. Sitä tekeekin usein.
Onkohan ulkomaan päiviä enemmän kuin Lappajörven?- Anonyymi
Ovatko kaikki jo toipuneet matkan rasituksista ja pystyneet palaamaan työpöytänsä ääreen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko kaikki jo toipuneet matkan rasituksista ja pystyneet palaamaan työpöytänsä ääreen?
puolet sai salmonellan ja loput tappavan lavantaudin saastuneesta vedestä
- Anonyymi
Voisiko kunnan tarkastuslautakunta tehdä Marokon reissusta asiallisen, faktoihin perustuvan , ilman tiettyyn lopputulemaan tähtäävää arviointia olevan raportin?
Kuntalaiset ovat oikeutettuja tietämään veroeurojen kohdentamisesta kunnan toiminnoissa, matkan todelliset kulut ja sen miten realistiset tuotto-odotukset geo hankkeeseen osallistumiseen ovat ihan aikuisten oikeasti?- Anonyymi
käsittäkseni marokosta ei koskaan ole tullut turistia suomeen
- Anonyymi
Kannatetaan! Numerot paperille ja veronmaksajien nähtäville.
- Anonyymi
Jos lähden lomamatkalle,saanko päivärahat jos ketään rannalta kiviä mukaan?
- Anonyymi
Tyhmiä kuntalaisia höynäytetään! 🤣
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1113634Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv2832482Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02150Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k431921Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91689- 1001162
Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle751070No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5970Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu77917- 51902