MIelenkiintoinen kirjoitus, vaikka ei aivan samaa mieltä siinä sanotusta olisikaan:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kosonenjuhapekka/pakotteet-kaantyvat-hiljalleen-pakotteiden-asettajia-vastaan/
Putin on pyrkinyt, niillä keinoilla kuin osaa, tekemään Venäjästä omavaraisempaa, menestys ei toistaiseksi ole ollut kovin mahtava. Kiina taas on jo nyt lähes omavarainen melkein kaikessa.
Putin on sanonut, että Neuvostoliiton hajoaminen oli yksi historian suuria tragedioita. Niin oli myös länsimaille. Siitä alkoi levitä ajatus, että kamppailun kommunismia vastaan olisi voittanut markkinaliberalismi, vaikka todellisuudessa länsi voitti kilpajuoksun nimenomaan sekatalouksien ja pitkälti sosiaalidemokratian keinoin. Markkinatalous sinänsä on tietenkin kaiken perusta.
Kylmän sodan voitto sai voittajat uskomaan omaan propagandaansa (aivan kuten Venäjä uskoi omaansa hyökätessään Ukrainaan ja kuvitellessaan olevansa ylivoimainen maasodan kävijänä). Sen seurauksena mahdollisimman rajatonta markkinaliberalismia alettiin palvoa ainoana oikeana oppina ja tunkea kaikkialle, ymmärtämättä mihin se johtaa. Ylivoimaisesti suurin osa markkinaliberalismin kannattajista ei ymmärrä taloustieteen perusteitakaan sen vertaa, että pystyisivät kantansa perustelemaan, ja niin sitten on kuultu sellaisia sepustuksia kuin että maailmankaupan lisääntyminen nostaisi kaikkien elintasoa. Sehän tarkoittaisi sitä, että jos jonain päivänä kaikki maat tuottaisivat tuotteita vain vientiin ja toisivat muista maista kaiken itse kuluttamansa, olisi elintaso kaikkialla korkeimmillaan, koskapa sen enempää maailmankauppaa ei voi enää käydä. Jokainen aivollinen ymmärtää, että tuo tilanne olisi äärimmäisen luonnonvaroja tuhlaava ja siten kallis ja järjetön eikä elintasoa nostava.
Klassinen markkinaliberalismin perustelu on suhteellisen edun periaate, jota vielä 10 vuotta sitten näki esitettävän maailmankaupan vapauttamisen perusteluna. Suhteellinen etu vaihdannassa toteutuu vain täystyöllisyyden olosuhteissa, joissa se voi optimoida tuotantoa. Jos täystyöllisyyttä ei ole, suhteellisen edun periaate luo vain lisää työttömyyttä, lisäten sosiaalisia eroja ja jopa kokonaisköyhyyttä.
Suhteellisen edun periaate sanoo, että vaihdanta parantaa molempien vaihdantaan osallistuvein elintasoa. Kun väitetään WTO sopimusten tai EU:n sisämarkkinoiden hyödyttävän kaikkia, sitä ei voi perustella muuten kuin suhteellisen edun periaatteella. Jos nimittäin markkoinoiden laajeneminen ei pysty lisäämään tuotannon optimointia kaikissa markkinoille osallistuvissa maissa, ei kokonaisuus välttämättä ole parempi ja ainakaan jonkun kohdalla se ei ole parempi, vaan voi olla ja usein on, huonompi.
Mitä länsi on hyötynyt tuotannon siirtymisestä Kiinaan tai Intiaan? Tämä on myyty kuluttajille krääsän halvempina hintoina, mutta vastaavasti tuotannon siirtyessä pois tulot ovat vähentyneet. Joskin kuluttajille se on korvattu sosiaalitukina, jotka on rahoitettu velaksi. Jonkun kuluttajasegmentin etu on ollut koko yhteiskunnan vahinko.
Siirtymisen seurauksena ei ole ollut tuotannon reaalinen tehostuminen, ja kokonaiselintason kohoaminen on johtunut vain länsimaiden sosiaaliturvasta ja mahdollisuudesta rahoittaa se velalla. Kehittyviin maihin siirtyvä tuotanto ei tehostu, vaan usein niissä samat tavarat valmistetaan huonommin välinein ja raaka-aineita ja energiaa enemmän tuhlaten. Alempi hinta ei tule tuotannon tehostumisesta, vaan työtekijöiden surkeammasta elintasosta. Elintason lasku pyrkii leviämään kun vaaditaan kilpailukyvyn parantamista palkkatasoa laskemalla ja velkakriiseissä, jotka väistämättä seuraavat tuotannon siirtymisestä.
Jossain vaiheessa jotkut perustelivat kehityksen "järkevyyttä" tai sen "väistämättömyyttä" sillä, että hyvinvointi kohoaa siirryttäessä "vanhanaikaisesta" teollisuustuotannosta korkean palveluasteen palveluyhteistkuntaan. Suhteellisen edun periaate toimii vain keskenään vaihdettavien hyödykkeiden kesken tai niiden välityksellä. Hyvinvointia nostavia palveluita ei voi viedä, joten teollisen tuotannon poisssiirtymisen tuoma elintason nousu on rahoitettava velalla, niin kauan kuin velkaa saa. Palveluyhteiskuntaan siirtyminen nostaa todellista elintasoa vain siltä osin kuin tuotantoteknologian kehitys tehostaa teollisuustuotantoa ja vapauttaa työvoimaa palveluihin. Kaikki muu on harhaa, joka törmää todellisuuteen ja kipeästi enemmin tai myöhemmin.
Markkinaliberalismia voimakkaasti ajanut Yhdysvallat on poikkeus säännöstä siksi, että sen valuutta dollari on maailmankaupan reservivaluutta, jota se voi painaa loputtomat määrät ja se voi täten velkaantua itselleen loputtomasti ja rajattomasti. Aiemmin tämä asema oli Britannialla ja sen punnalla. Sen jälkeen kun valta-asema vaihtui, on Britannia ajautunut syviin ongelmiin, joita se ei vieläkään ole pystynyt täysin ratkaisemaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kosonenjuhapekka/pakotteet-kaantyvat-hiljalleen-pakotteiden-asettajia-vastaan/
Putin on pyrkinyt, niillä keinoilla kuin osaa, tekemään Venäjästä omavaraisempaa, menestys ei toistaiseksi ole ollut kovin mahtava. Kiina taas on jo nyt lähes omavarainen melkein kaikessa.
Putin on sanonut, että Neuvostoliiton hajoaminen oli yksi historian suuria tragedioita. Niin oli myös länsimaille. Siitä alkoi levitä ajatus, että kamppailun kommunismia vastaan olisi voittanut markkinaliberalismi, vaikka todellisuudessa länsi voitti kilpajuoksun nimenomaan sekatalouksien ja pitkälti sosiaalidemokratian keinoin. Markkinatalous sinänsä on tietenkin kaiken perusta.
Kylmän sodan voitto sai voittajat uskomaan omaan propagandaansa (aivan kuten Venäjä uskoi omaansa hyökätessään Ukrainaan ja kuvitellessaan olevansa ylivoimainen maasodan kävijänä). Sen seurauksena mahdollisimman rajatonta markkinaliberalismia alettiin palvoa ainoana oikeana oppina ja tunkea kaikkialle, ymmärtämättä mihin se johtaa. Ylivoimaisesti suurin osa markkinaliberalismin kannattajista ei ymmärrä taloustieteen perusteitakaan sen vertaa, että pystyisivät kantansa perustelemaan, ja niin sitten on kuultu sellaisia sepustuksia kuin että maailmankaupan lisääntyminen nostaisi kaikkien elintasoa. Sehän tarkoittaisi sitä, että jos jonain päivänä kaikki maat tuottaisivat tuotteita vain vientiin ja toisivat muista maista kaiken itse kuluttamansa, olisi elintaso kaikkialla korkeimmillaan, koskapa sen enempää maailmankauppaa ei voi enää käydä. Jokainen aivollinen ymmärtää, että tuo tilanne olisi äärimmäisen luonnonvaroja tuhlaava ja siten kallis ja järjetön eikä elintasoa nostava.
Klassinen markkinaliberalismin perustelu on suhteellisen edun periaate, jota vielä 10 vuotta sitten näki esitettävän maailmankaupan vapauttamisen perusteluna. Suhteellinen etu vaihdannassa toteutuu vain täystyöllisyyden olosuhteissa, joissa se voi optimoida tuotantoa. Jos täystyöllisyyttä ei ole, suhteellisen edun periaate luo vain lisää työttömyyttä, lisäten sosiaalisia eroja ja jopa kokonaisköyhyyttä.
Suhteellisen edun periaate sanoo, että vaihdanta parantaa molempien vaihdantaan osallistuvein elintasoa. Kun väitetään WTO sopimusten tai EU:n sisämarkkinoiden hyödyttävän kaikkia, sitä ei voi perustella muuten kuin suhteellisen edun periaatteella. Jos nimittäin markkoinoiden laajeneminen ei pysty lisäämään tuotannon optimointia kaikissa markkinoille osallistuvissa maissa, ei kokonaisuus välttämättä ole parempi ja ainakaan jonkun kohdalla se ei ole parempi, vaan voi olla ja usein on, huonompi.
Mitä länsi on hyötynyt tuotannon siirtymisestä Kiinaan tai Intiaan? Tämä on myyty kuluttajille krääsän halvempina hintoina, mutta vastaavasti tuotannon siirtyessä pois tulot ovat vähentyneet. Joskin kuluttajille se on korvattu sosiaalitukina, jotka on rahoitettu velaksi. Jonkun kuluttajasegmentin etu on ollut koko yhteiskunnan vahinko.
Siirtymisen seurauksena ei ole ollut tuotannon reaalinen tehostuminen, ja kokonaiselintason kohoaminen on johtunut vain länsimaiden sosiaaliturvasta ja mahdollisuudesta rahoittaa se velalla. Kehittyviin maihin siirtyvä tuotanto ei tehostu, vaan usein niissä samat tavarat valmistetaan huonommin välinein ja raaka-aineita ja energiaa enemmän tuhlaten. Alempi hinta ei tule tuotannon tehostumisesta, vaan työtekijöiden surkeammasta elintasosta. Elintason lasku pyrkii leviämään kun vaaditaan kilpailukyvyn parantamista palkkatasoa laskemalla ja velkakriiseissä, jotka väistämättä seuraavat tuotannon siirtymisestä.
Jossain vaiheessa jotkut perustelivat kehityksen "järkevyyttä" tai sen "väistämättömyyttä" sillä, että hyvinvointi kohoaa siirryttäessä "vanhanaikaisesta" teollisuustuotannosta korkean palveluasteen palveluyhteistkuntaan. Suhteellisen edun periaate toimii vain keskenään vaihdettavien hyödykkeiden kesken tai niiden välityksellä. Hyvinvointia nostavia palveluita ei voi viedä, joten teollisen tuotannon poisssiirtymisen tuoma elintason nousu on rahoitettava velalla, niin kauan kuin velkaa saa. Palveluyhteiskuntaan siirtyminen nostaa todellista elintasoa vain siltä osin kuin tuotantoteknologian kehitys tehostaa teollisuustuotantoa ja vapauttaa työvoimaa palveluihin. Kaikki muu on harhaa, joka törmää todellisuuteen ja kipeästi enemmin tai myöhemmin.
Markkinaliberalismia voimakkaasti ajanut Yhdysvallat on poikkeus säännöstä siksi, että sen valuutta dollari on maailmankaupan reservivaluutta, jota se voi painaa loputtomat määrät ja se voi täten velkaantua itselleen loputtomasti ja rajattomasti. Aiemmin tämä asema oli Britannialla ja sen punnalla. Sen jälkeen kun valta-asema vaihtui, on Britannia ajautunut syviin ongelmiin, joita se ei vieläkään ole pystynyt täysin ratkaisemaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yhdysvalloille on siis mahdollista noudattaa politiikassaan vaihdosta hyötyvien muutamien yritysten ja yksittäisten kuluttajasegmenttien vaatimuksia ja laajentaa kaupan vapautta rajattomasti ilman, että valtiontalous romahtaa, ainakaan pysyvästi. Millekään muulle maalle se ei ole mahdollista. Espanja, Kreikka ja Italia ovat kaikki kokeneet romahduksen pelkästään vain Euroopan kokoiseen vapaakauppa-alueeseen liittymisen takia ja ainoastaan Espanja on siirtotyövoimalla toimivan maatalouden avulla onnistunut ponnistamaan itsensä loputtomasta velkakierteestä jotenkin kuiville. Espanja on luonut kehitysmaan sisälleen halpatyövoiman markkinoillaan ja aika näyttää, räjähtääkö se hispaanojen silmille seuraavan sukupolven myötä. Elintasoerot ovat aika suuret ja maahanmuuttajien lasten koulutus yms rahoitetaan aika pitkälti valtion velaksi (kuten muuallakin).
Huomattavasti suurempi sudenkuoppa maailmanlkaupan markkinaliberalismissa on kuitenkin riippuvuus, jonka se synnyttää. Ajatus siitä, että riippuvuus estäisi sodat oli EU:n vapaakauppa-alueen pohjana, mutta aika näyttää, tapahtuuko niin, vai johtaako se mantereen sisäiseen sotaa, kuten jotkut ovat joskus ennustaneet. Maailmankaupassa riippuvuudet ei merkitse rauhaa, sillä kaikki toimijat eivät arvosta yksilön elintasoa yli kaiken, vaan heillä voi olla toisenlainen arvopohja. Silloin he voivat käyttää riippuvuuksia omaksi edukseen ja jopa kiristää niillä.
Tuotannon ylenpalttinen siirtyminen Yhdysvalloista Kiinaan tai Intiaan ei todellisuudessa nosta elintasoa Yhdysvalloissa, vaan lisää rikollisuutta ja sosiaalituen tarvetta. Samalla se lisää riippuvuutta aloilla, jotka voivat olla tulevaisuuden kehitykselle ja asevoimille tärkeitä. Kuten linkissä mainitut mikrosirut.
Se on markkinaliberalismin kauhein seuraus: se tekee itsestään niin heikon, että se tulee väistämättä häviämään yhteenoton niiden kanssa, joista se on tehnyt vahvoja omalla kustannuksellaan.
Juuri tämän vaaran edessä länsimaat nyt ovat, ja pahasti.
Sen lisäksi kun markkinaliberalismia viedään pelastususkontona alueille, joissa ei ole kehittynyttä lainsäädäntöä eikä markkinatalouteen sopivia yhteiskuntarakenteita, eikä ehkä edes moraalista pohjaa, saadaan aikaan sellaisia Frankensteinin hirviöitä kuin nykyinen Venäjä. Ne ehkä lopulta sortuvat omaan mahdottomuuteensa, mutta voivat aiheuttaa merkittävää vahinkoa ja esimerkiksi pakolaiskriisejä, sotia ja merkittävää inhimillistä kärsimystä.
Kun jotain mainostetaan lääkkeenä jokaiseen vaivaan, ikuisen nuoruuden, terveyden ja vaurauden lähteenä, loputtoman onnen tuojana, se on käärmeöljyä. Sitä ei kannata ottaa vaikka saisi ilmaiseksi.
Kansainvälinen ja usein muukin markkinaliberalismi on käärmeöljyä, ja usein erittäin vahingollista sellaista.
Strategista ja pitkän tähtäimen perspektiiviä ei koskaan tule unohtaa talouteen liityvistä asioista päätettäessä. Jos ne unohdetaan, ne palaavat kyllä, kummittelemaan erittäin ilkeillä tavoilla.