Vapaan kasvatuksen tulos kauhea.

Kasvatus ei ole enää kasvatusta, vaan sivusta seuraamista kun lapsi ilman rajoja etsii ne itse. Vanhemmat eivät uskalla puuttua kotona lasten tekemisiin sillä uhalla että joutuvat itse ongelmiin, jopa oikeuteen. Lapset eivät saa kotona sitä turvaa joka tulee rajojen asettamisesta jo lapsena. Siksi lapset ja nuoret hakevat "turvaa" joukkovoimasta ja siinä tyhmyys tiivistyy. Lisänä on täysin puuttuva vanhempien kunnioitus joka olisi pitänyt saada vanhemmilta lujilla ohjeilla mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tämä kaikki on hukassa.
Nyt olemme huonolla tiellä, nuori, jopa lapsi voi lyödä toista jopa aikuista puukolla ilman että hän kokee tekevänsä väärin.
Poliisi on voimaton, kun se kasvatus ja jopa kuri olisi pitänyt luoda jo varhain kotona, se olisi tuonut turvallisuuden tunteen, minusta välitetään, mutta se kaikki on kiellettyä nykyään.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009815245.html

Mitä näistä lapsista tulee isona? Tunteettomia, väkivaltaisia, väkivaltaa ihannoivia, vaarallisia ihmisiä joilta voi odottaa mitä tahansa kauheuksia.
7315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Myöhäistä. Ei mulla muuta.

Äänestä

Ei vapaa kasvatus vaan vanhemmat ovat ulkoistaneet kasvatuksen kännykälle ja tabletille kun ovat itse niin saatanan laiskoja pitämään lapsilleen seuraa. Totuus on ettei yksikään alle 7-vuotias tarvitse älypuhelinta eikä tablettia.

Sen sijaan lapsi juoksentelee, kiipeilee, piirtää, värittää värityskirjoja, lukee vanhempien kanssa kirjoja, keskustelee päivän tapahtumista, leikkii hiekkalaatikolla, hiihtää, luistelee ym ym. Sen lisäksi lapsella eikä aikuisilla tarvitse olla ihan jatkuvasti hauskaa ja jotakin tekemistä. Joskus on vain hyvä olla paikallaan ja katsoa ympärille sekä rauhoittua.

Jos annat tabletin pitkäaikaiseen käyttöön alle 7-vuotiaalle niin voit hyvin antaa alle 18-vuotiaalle röökiaskin. Molemmista tulee riippuvaisia ja pilaa kehityksen.

Äänestä
  • Vanhemmat himoaa itse olla netissä ja siksi antavat lapsilleen "lelun" käyttöön hyvin aikaisin.
    Olen huomannut sen lapsen perheessä.
    Nyt siellä on kauheat riidat kun 10 v kuluttaa kaiketa ajat netissä, vähän huono mennä vaatimaan lopettamista kun oma käsi etsii kännykkää koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Vanhemmat himoaa itse olla netissä ja siksi antavat lapsilleen "lelun" käyttöön hyvin aikaisin.
    Olen huomannut sen lapsen perheessä.
    Nyt siellä on kauheat riidat kun 10 v kuluttaa kaiketa ajat netissä, vähän huono mennä vaatimaan lopettamista kun oma käsi etsii kännykkää koko ajan.

    Täysin totta. Vanhemmille iltasanomien huonolaatuiset jäteuutiset sekä muu täysin turhanpäiväinen viihdemateriaali menee helposti lapsenkasvatuksen edelle. Pidetään lapsi tyytyväisenä ja erityisesti hiljaisena kun annetaan oma lelu käteen niin vanhemmat saavat itse lukea iltasanomista uutisen "7 eri tapaa vetää väärin vessa, katso kuvat"

    Äänestä

Minua kuritettiin kotona, minulle vittuiltiin joskus koulussa lähinnä köyhyydestä. En ollut moksiskaan, mutta itse en silleen kasvattais tai muita kohtele.

Elämä menee sykleissä, joka toinen sukupolvi tekee asiat aina eri tavalla, hakkaajien lapset on aikuisina kivoja, kivojen lapsista tulee pahoja. Siis kärjistettynä.

Pahuutta ei ole pelkästään väkivalta, myös loputun rahanahneus on pahuutta ja nykysukupolven (alle 40v) tyyppien ominaisuus, mikään muu kuin luksus ei kelpaa heille, heidän lapsensa voi pahoin kun luonto tuhoutuu ja vastustavat liian korkeaa elintasoa.

Äänestä

Nykynuorilla pitää olla heti kaikki, kun muutetaan pariskuntana, pitää olla viimeisen päälle autot, talot kaikki, koskaan ei silti olla tyytyväisiä. Pilalle hemmotellut vanhemmat ja heidän lapsensa, eipä hyvää siitä seuraa.

Äänestä
  • Pahalta näyttää lasten ja nuorten tulevaisuus. Rahaa ei löydy tälle alueelle, ei löytynyt edelliseltä hallitukselta ja jää nähtäväksi löytyykö nykyiseltäkään. Ukrainaan löytyy, 2024 vuodesta kolmen vuoden aikana noin 2,4 miljardia pitää löytyä yhteisvastuullisesti EU maana Suomelta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kasvatus ei ole enää kasvatusta, vaan sivusta seuraamista kun lapsi ilman rajoja etsii ne itse. Vanhemmat eivät uskalla puuttua kotona lasten tekemisiin sillä uhalla että joutuvat itse ongelmiin, jopa oikeuteen. Lapset eivät saa kotona sitä turvaa joka tulee rajojen asettamisesta jo lapsena. Siksi lapset ja nuoret hakevat "turvaa" joukkovoimasta ja siinä tyhmyys tiivistyy. Lisänä on täysin puuttuva vanhempien kunnioitus joka olisi pitänyt saada vanhemmilta lujilla ohjeilla mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tämä kaikki on hukassa.
Nyt olemme huonolla tiellä, nuori, jopa lapsi voi lyödä toista jopa aikuista puukolla ilman että hän kokee tekevänsä väärin.
Poliisi on voimaton, kun se kasvatus ja jopa kuri olisi pitänyt luoda jo varhain kotona, se olisi tuonut turvallisuuden tunteen, minusta välitetään, mutta se kaikki on kiellettyä nykyään.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009815245.html

Mitä näistä lapsista tulee isona? Tunteettomia, väkivaltaisia, väkivaltaa ihannoivia, vaarallisia ihmisiä joilta voi odottaa mitä tahansa kauheuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu