Ruotsalaiset haluavat euroon?

Anonyymi-ap

Ruotsalaisten kannatus kruunusta euroon siirtymiselle on kasvanut, kertoo Dagens Nyheter.

Lehden teettämän tutkimuksen mukaan siirtymistä kannattavien määrä on noussut toukokuusta 19 prosentista 30 prosenttiin. Euron vastustajat ovat yhä enemmistö, mutta heidän osuutensa on pudonnut 54 prosentista 47 prosenttiin.

Ruotsissa järjestettiin 20 vuotta sitten kansanäänestys euron käyttöön siirtymisestä. Tuolloin 56 prosenttia äänesti siirtymistä vastaan ja 42 prosenttia sen puolesta.

Ruotsin kruunu on heikentynyt viimeisen vuoden aikana tuntuvasti. Heikko valuutta heijastuu ruokakauppojen hintalappuihin ja käy siten myös kansalaisten kukkarolle. Tutkimuksen toteuttaneen Ipsos-markkinatutkimuslaitoksen analyytikko Nicklas Källebring arvelee tämän vaikuttaneen ruotsalaisten asenteisiin euroa kohtaan.

3

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Järki voittaa aina. Ruotsissakin.
      Suomessa jo1994.

    • Anonyymi

      Mamutus ei tuhonnut. Nyt loppusilaus Eulla. Itsetuhoisia!

      • Anonyymi

        EU on demokraattisen ja taloudellisen kehityksemme tae.
        NATO antaa sotilaalliset turvatakuut.
        Jäsenyyksien vastustajilla ei ole mitään tarjottavaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      50
      959
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      368
      791
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      121
      684
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe