Sodan ajan Presidentti Kallion rukous Neuvostoliiton hyökkäyksen edessä:
"Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä.
Sinä näet että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden tieltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.
Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkiolentoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivän sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.
Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä.
Amen."
https://hengellinenkotikirjasto.fi/92150746
Presidentti Kyösti Kallion rukous Neuvostoliiton hyökkäysuhan edessä: "Taivaallinen Isämme, katso ..
152
1270
Vastaukset
- Anonyymi
nyt on käännetty selkä Hänelle jolla on kaikki valta Jumala ohjaa kaiken.
nato ja ihmisenkäsivarsi on niin heikko kuin oljen korsi- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Jospa vain olisi Kyöstillä ollut taikauskoa suurempi voima käytettävissä. Nyt on!
Olihan sillä- N-liiton hyökkäys epäonnistui ihmeellisellä tavalla ja Suomi pelastui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan sillä- N-liiton hyökkäys epäonnistui ihmeellisellä tavalla ja Suomi pelastui.
Enkelit oli ilmestynyt rintamalla muutamien sotilaiden eteen ilmassa ja ilmoittaneet, että maanne varjellaan esirukoustenne tähden, ja sen jälkeen venäjän hyökkäys oli pysähtyny, ja lähtivät laumana vetäytymään pois.
Venäläinen kenraali oli ilmoittanu stalinille, "Että he ei pysty näillä voimilla puhkaisemaan Suomalaisten puolustusta. On kuin seinä olisi vastassa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkelit oli ilmestynyt rintamalla muutamien sotilaiden eteen ilmassa ja ilmoittaneet, että maanne varjellaan esirukoustenne tähden, ja sen jälkeen venäjän hyökkäys oli pysähtyny, ja lähtivät laumana vetäytymään pois.
Venäläinen kenraali oli ilmoittanu stalinille, "Että he ei pysty näillä voimilla puhkaisemaan Suomalaisten puolustusta. On kuin seinä olisi vastassa".noin . kiitos jumalalle.
jopa stalin ymmärsi asian- mutta ei suomalaiset persu-porvarit... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan sillä- N-liiton hyökkäys epäonnistui ihmeellisellä tavalla ja Suomi pelastui.
Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen miehet talvisotaan kuolemaan.
Ei auttanut rukoukset kun Ukrainan urhot vyöryi kohti Karjalaa.
Toistuuko taas tuo Helsingin Sanomien erkkojen typeryys? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkelit oli ilmestynyt rintamalla muutamien sotilaiden eteen ilmassa ja ilmoittaneet, että maanne varjellaan esirukoustenne tähden, ja sen jälkeen venäjän hyökkäys oli pysähtyny, ja lähtivät laumana vetäytymään pois.
Venäläinen kenraali oli ilmoittanu stalinille, "Että he ei pysty näillä voimilla puhkaisemaan Suomalaisten puolustusta. On kuin seinä olisi vastassa".Turhassa sodassa minkä Helsingin Sanomien Erkko järjesti kuoli paljon Suomen miehiä, olihan sekin seinä, kuolleet miehet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhassa sodassa minkä Helsingin Sanomien Erkko järjesti kuoli paljon Suomen miehiä, olihan sekin seinä, kuolleet miehet.
Jeesus armahda Suomea.
Kommenteissa joku ei taas tajua alotusta.
Suomi pelastui rukouksella- vaikka sota raivosikin- mutta Pelkosenniemen tilanne oli että NL eli SNTL - USSR-CCCP- oli ylivoimainen ja Suomella ei olisi ollut mahdollisuuttaa estää Suomen valloitusta joka olisi katkaissut Suomen= Suomelle olisi saattanut tulla loppu hyvin pian tai ainakin menetetty enemmän alueita esim koko Lappi?
Nyt säilyimme itsenäisenä valtiona vuoteen 1994 asti- ainoana entisenä Venäjän alueen valtiona- muut liitettiin uudelleen Venäjään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen miehet talvisotaan kuolemaan.
Ei auttanut rukoukset kun Ukrainan urhot vyöryi kohti Karjalaa.
Toistuuko taas tuo Helsingin Sanomien erkkojen typeryys?Anonyymi
2023-09-29 07:26:42
Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen miehet talvisotaan kuolemaan.
Ei auttanut rukoukset kun Ukrainan urhot vyöryi kohti Karjalaa.
Toistuuko taas tuo Helsingin Sanomien erkkojen typeryys?
-------------------------
Kysyttiinkö niiltä Ukrainalaisilta jotka aliravittuneina ja alipuettuina
joutuivat rintamalle mitään?
Joo ei kysytty kun käsky tulee se on sitten mentävä tai------------------poks - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-09-29 07:26:42
Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen miehet talvisotaan kuolemaan.
Ei auttanut rukoukset kun Ukrainan urhot vyöryi kohti Karjalaa.
Toistuuko taas tuo Helsingin Sanomien erkkojen typeryys?
-------------------------
Kysyttiinkö niiltä Ukrainalaisilta jotka aliravittuneina ja alipuettuina
joutuivat rintamalle mitään?
Joo ei kysytty kun käsky tulee se on sitten mentävä tai------------------poksNyt on rukoiltava maatamme ja kansaamme tuhoavaa EU-iivanaa vastaan.
Myös sodanhieroja Sauli Niinistön sotalietsonta tulisi loppua ja tilalle rauha ja kaupankäynti Venäjälle. Suomi olisi voinut toimia rauhanneuvottelijana ja puolueettomana maana koko ajan ja auttaa- mutta Sauli-CIA-NATO-EU päätti tuhota Suomen mm taloutemme venäjäpakotteilla- bensanhinta nousi yli 2 euroon , jne... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on rukoiltava maatamme ja kansaamme tuhoavaa EU-iivanaa vastaan.
Myös sodanhieroja Sauli Niinistön sotalietsonta tulisi loppua ja tilalle rauha ja kaupankäynti Venäjälle. Suomi olisi voinut toimia rauhanneuvottelijana ja puolueettomana maana koko ajan ja auttaa- mutta Sauli-CIA-NATO-EU päätti tuhota Suomen mm taloutemme venäjäpakotteilla- bensanhinta nousi yli 2 euroon , jne...tuossa alotuksessa on koko Suomen itsenäisyyden perusta.
ilman Jeesusta ja Jumalaa ei Suomea enää ole olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuossa alotuksessa on koko Suomen itsenäisyyden perusta.
ilman Jeesusta ja Jumalaa ei Suomea enää ole olemassa.toi on totuus- sitä ei kukaan voi muuksi muuttaa.
Maailma on jumalan- ja olemme kaikki vain jumalan armon alaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhassa sodassa minkä Helsingin Sanomien Erkko järjesti kuoli paljon Suomen miehiä, olihan sekin seinä, kuolleet miehet.
Oliko Erkko siis Stalinin alter ego?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Erkko siis Stalinin alter ego?
taidat puhua psykiatria-kieltä?
= Alter ego (lat. toinen minä)
Alter ego – Wikipedia
https://www.google.com/search?q=Rauno+Olavi+Viitamäki+psykiatria - Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Jospa vain olisi Kyöstillä ollut taikauskoa suurempi voima käytettävissä. Nyt on!
Sinä puhut nyt omasta taikauskostasi - että tämä luomakunta syntyi ilman tekijää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-09-29 07:26:42
Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen miehet talvisotaan kuolemaan.
Ei auttanut rukoukset kun Ukrainan urhot vyöryi kohti Karjalaa.
Toistuuko taas tuo Helsingin Sanomien erkkojen typeryys?
-------------------------
Kysyttiinkö niiltä Ukrainalaisilta jotka aliravittuneina ja alipuettuina
joutuivat rintamalle mitään?
Joo ei kysytty kun käsky tulee se on sitten mentävä tai------------------poksNeuvostliitolla oli taroitud miehittää koko Suomi, ei siinä Erkot painaneet . Minkä takia pitää saada solvata omaa maata ja puukottaa sotaveteraaneja selkään. Ala-arvoista touhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOKO OSOTE:
VÄYRY
https://www.paavovayrynen.fi/2023/12/15/kannattajakorttien-keruu-narinkkatorilla-su-17-12-klo-18-alkaen/suomen kohtalonhetket menossa- nyt heti allkirjottamaan paavo pressaksi heti !!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostliitolla oli taroitud miehittää koko Suomi, ei siinä Erkot painaneet . Minkä takia pitää saada solvata omaa maata ja puukottaa sotaveteraaneja selkään. Ala-arvoista touhua.
Hetkinen... ei Neuvostoliitolla olut mitään mielenkiintoa Suomeen- mutta täällä oli vahva hitler-meininki ja valtapyrkimys vallottaa Suur-Suomi Uralille asti johon hyökkäykseen varustauruttiin koko ajan-
valehtelet kuten porvari koko ajan...
tuon tilanteen takia N-liitto sitten pakon edessä päätti ampua Mainilan laukaukset että sai näkyväksi tuon tilanteen ja sotatilan julistetuksi- ettei Suomi enää rauhassa voi varustautua enempää Hilterin kanssa Karjalaan hyökkäystä varten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkelit oli ilmestynyt rintamalla muutamien sotilaiden eteen ilmassa ja ilmoittaneet, että maanne varjellaan esirukoustenne tähden, ja sen jälkeen venäjän hyökkäys oli pysähtyny, ja lähtivät laumana vetäytymään pois.
Venäläinen kenraali oli ilmoittanu stalinille, "Että he ei pysty näillä voimilla puhkaisemaan Suomalaisten puolustusta. On kuin seinä olisi vastassa".Näin olen lukenut,kiitos heille !
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18015235A
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18015235A
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞Pimeyden enkeli kokoomus tuli ja tuhosi itsenäisen Suomen...
olisipa Niinistökin vaan rukoillut rauhaa ja hyvinvointia kansallemme- mutta ei-- NATO-EU-Saksan natsien mukaan piti viedä Suomen itsenäisyys ja alkaa sotapeleihin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostliitolla oli taroitud miehittää koko Suomi, ei siinä Erkot painaneet . Minkä takia pitää saada solvata omaa maata ja puukottaa sotaveteraaneja selkään. Ala-arvoista touhua.
Ei tässä ole mistään oman maan solvaamisesta kysymys, vaan päättäjät tekivät väärän ratkaisun. Tähän olisi myös liitettävä se, miten lähetettiin Moskovaan neuvottelijat ilman mitään valtuuksia. Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan on samoja piirteitä. Olkaa rehellisiä. Miten neuvottelupyyntöihin vastattiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan sillä- N-liiton hyökkäys epäonnistui ihmeellisellä tavalla ja Suomi pelastui.
Miksi Herra Sebaot ei estänyt tykkänään puna-armeijaa aloittamasta hyökkäystään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä puhut nyt omasta taikauskostasi - että tämä luomakunta syntyi ilman tekijää...
Kuka loi luojan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hetkinen... ei Neuvostoliitolla olut mitään mielenkiintoa Suomeen- mutta täällä oli vahva hitler-meininki ja valtapyrkimys vallottaa Suur-Suomi Uralille asti johon hyökkäykseen varustauruttiin koko ajan-
valehtelet kuten porvari koko ajan...
tuon tilanteen takia N-liitto sitten pakon edessä päätti ampua Mainilan laukaukset että sai näkyväksi tuon tilanteen ja sotatilan julistetuksi- ettei Suomi enää rauhassa voi varustautua enempää Hilterin kanssa Karjalaan hyökkäystä varten.Tämäkin kommentoija näyttää olevan tykkänään tietämätön Neuvostoliiton ja Saksan elokuun 1939 Hitler-Stalin -sopimuksesta ja sen salaisesta lisäpöytäkirjasta sekä niiden yhteistuumin ja sovitusti toteuttamasta Puolan valtauksesta.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/216658-punatahden-liitto-hakaristin-kanssa-brestin-salailtu-voitonparaati-22-9-1939/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hetkinen... ei Neuvostoliitolla olut mitään mielenkiintoa Suomeen- mutta täällä oli vahva hitler-meininki ja valtapyrkimys vallottaa Suur-Suomi Uralille asti johon hyökkäykseen varustauruttiin koko ajan-
valehtelet kuten porvari koko ajan...
tuon tilanteen takia N-liitto sitten pakon edessä päätti ampua Mainilan laukaukset että sai näkyväksi tuon tilanteen ja sotatilan julistetuksi- ettei Suomi enää rauhassa voi varustautua enempää Hilterin kanssa Karjalaan hyökkäystä varten.Hitlerhän oli Stalinin kaveri tuohon aikaan!
Ei Stalin pelännyt Suomen ja Saksan neukkulaan hyökkäävän, kun Neuvostoliitto oli liitossa Natsisaksan kanssa. Yhdessä ne alkupaloiksi jakoivat Puolan keskenään. Sitten neukut kävivät Suomea ja Baltian maita painostamaan. Hitlerin suosiollisella luvalla Stalin sitten hyökkäsi Suomeen.
Neukut eivät arvanneet, että Hitlerin aikomus oli alusta lähtien pettää heidät. Hän seurasi mielenkiinnolla Suomen pärjäämistä talvisodassa, ja totesi suomalaiset hyödyllisiksi apureiksi Neuvostoliiton valloituksessa. Mikä tosin epäonnistui, kun liittoutuneet ottivat Stalinin omaan kimppaansa ja auttoivst neukkuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tässä ole mistään oman maan solvaamisesta kysymys, vaan päättäjät tekivät väärän ratkaisun. Tähän olisi myös liitettävä se, miten lähetettiin Moskovaan neuvottelijat ilman mitään valtuuksia. Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan on samoja piirteitä. Olkaa rehellisiä. Miten neuvottelupyyntöihin vastattiin?
Kuinkas kävi Baltian maiden, jotka vastasivst muöntävästi Stalinin ”neuvottelupyyntöihin”?
Menettivät itsenäisyytensä ja liitettiin Neuvostoliittoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pimeyden enkeli kokoomus tuli ja tuhosi itsenäisen Suomen...
olisipa Niinistökin vaan rukoillut rauhaa ja hyvinvointia kansallemme- mutta ei-- NATO-EU-Saksan natsien mukaan piti viedä Suomen itsenäisyys ja alkaa sotapeleihin...nyt rukoillaan pakana Stubb helvettiin suomesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Herra Sebaot ei estänyt tykkänään puna-armeijaa aloittamasta hyökkäystään?
Koska Suomi oli liittoutunut USAsta tuetun Saatanan eli Hitlerin kanssa.
- Anonyymi
Onhan tuossa kontrasti kun vertaa nykyisiin satanisteihin ja friikkeihin.
- Anonyymi
kontrasti = vastakohta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kontrasti = vastakohta
Suomalaisten pitää keskittyä nyt rukoilemaan- Suomea viedään nyt kovaa vauhtia kohti sotaa... ehkä alkaa jo kesäkuussa,,,
- Anonyymi
HUOMATKAA KUINKA suomi24:n EPÄISÄNMAALLISET putinisti-SATANISTIPERSUT VÄLTTÄÄ TÄTÄ AIHETTA.
- Anonyymi
Nyt on vihollinen omassa hallituksessa- ja tuhoa kansaamme. EU-persut ja EU-kokoomus...
Nykytilanteessakin vain koko kansan rukous voi auttaa . - Anonyymi
Kyösti "Kustu" Kallio kuoli Hgin rautatieasemalle, ei auttanut rukoukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyösti "Kustu" Kallio kuoli Hgin rautatieasemalle, ei auttanut rukoukset.
Jokaisella on aikansa. Eikö evoluutiosi pimeys anna järjen valoa sen vertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella on aikansa. Eikö evoluutiosi pimeys anna järjen valoa sen vertaa.
evoluutio= kehitys
Ennen oli Suomen valtion ja kansan vihollinen Sovjet Union ja nykyään Euroopan Union - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyösti "Kustu" Kallio kuoli Hgin rautatieasemalle, ei auttanut rukoukset.
Eihän Kallion tuossa rukouksessa omaa kuolemaansa tarkoittanut vaan Suomen pelastumista, vähän tajua kehiin, please.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
evoluutio= kehitys
Ennen oli Suomen valtion ja kansan vihollinen Sovjet Union ja nykyään Euroopan UnionEU-Suomen pahimmat viholliset ovat EU eli Euvostoliitto ja Venäjä (Neuvostoliitto):
K. Kallio: "Pahin vihollisemme on Neuvostoliitto/Venäjä!"
https://www.youtube.com/watch?v=Q_RcAkgV52k
- Anonyymi
Mitkäs hänen sanansa olivat kun Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon?
- Anonyymi
Venäjä pommitti jatkosodan alussa pari viikkoa Suomen kaupunkeja, ennenkun Suomen presidentti ilmoitti radiossa että Suomi on joutunut TAAS hyökkäyksen kohteeksi ja sitten vasta Suomen armeija marssi rajan yli !
Milloin kommunistinatsit aiotte lopettaa sen saastaisen maanpetos politiikkanne.
Neuvostoliitto olisi hävinnyt surkeasti, jos länsimaat ei olisi kuskannu massiivisia määriä sotatarvikkeita Muurmanskin kautta, joita käyttivät Suomea vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä pommitti jatkosodan alussa pari viikkoa Suomen kaupunkeja, ennenkun Suomen presidentti ilmoitti radiossa että Suomi on joutunut TAAS hyökkäyksen kohteeksi ja sitten vasta Suomen armeija marssi rajan yli !
Milloin kommunistinatsit aiotte lopettaa sen saastaisen maanpetos politiikkanne.
Neuvostoliitto olisi hävinnyt surkeasti, jos länsimaat ei olisi kuskannu massiivisia määriä sotatarvikkeita Muurmanskin kautta, joita käyttivät Suomea vastaan.No, kyllähän jatkosodan alku suunniteltiin Saksan kanssa kauan ennen pommituksia. Eikähän se suomalaiskaupunkien pommitus ollut muuta kuin NL:n vastaveto Saksan pommituksille Leningradissa, jossa Saksa käytti hyväkseen suomalaisia lentokenttiä.
Suomen eduskunta ja hallitus olivat tyytyväisiä, kun saatiin tekosyy ylittää raja.
Kannattaa lukea historiaa. - Anonyymi
NL pommitti Helsinkiä, en muista kuinka monena päivänä, mutta sen jälkeen Suomen armeija hyökkäsi. Tämä kaikki tapahtui kesäkuussa ennen juhannusta. Suunnitelmat oli kuitenkin valmiina, koska Saksa hyökkäsi jo Leningradia kohti. Kuinkahan olisi käynyt sodasta irtautumisen -44 sillä verukkeella, että kävimme erillissotaa, mikäli hyökkäys olisi ollut toisin päin, että Suomi olisi hyökännyt ensin.

suomi24-satanistit terrorisoi tätäkin alotusta.
rukouksella voimme nytkin estää vapaamuurarit, satanistit, fasisti-iivanan maamme hallituksessa ja presidenttinä tuhoamasta suomalaisia ja Suomea - Anonyymi
Menehtyi päärautatieaseman laiturille talvisodan päättyessä. Ei ollut enää näkemässä kun Suomi aloitti hyökkäyssodan vieraan valtion alueelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menehtyi päärautatieaseman laiturille talvisodan päättyessä. Ei ollut enää näkemässä kun Suomi aloitti hyökkäyssodan vieraan valtion alueelle.
on taivaassa- ja sinä helvetissä?
nimessä Jeesus on suurin voima maapallolla. - Anonyymi
Ei silloin kenelläkään ollut mitään sanomista. Suomea hallittiin Saksasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kyllähän jatkosodan alku suunniteltiin Saksan kanssa kauan ennen pommituksia. Eikähän se suomalaiskaupunkien pommitus ollut muuta kuin NL:n vastaveto Saksan pommituksille Leningradissa, jossa Saksa käytti hyväkseen suomalaisia lentokenttiä.
Suomen eduskunta ja hallitus olivat tyytyväisiä, kun saatiin tekosyy ylittää raja.
Kannattaa lukea historiaa.RIIPPUU SIITÄ, miten lukee ! Stalin teki natsien kanssa haistapaskan sopimuksen jo ennen talvisotaa, että neuvostoliitto saa siepata Suomen. SAATANAN ROTTIEN LIMALÄJÄ KOMMUNISTIT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RIIPPUU SIITÄ, miten lukee ! Stalin teki natsien kanssa haistapaskan sopimuksen jo ennen talvisotaa, että neuvostoliitto saa siepata Suomen. SAATANAN ROTTIEN LIMALÄJÄ KOMMUNISTIT.
Hitlerille suomalaiset oli orjakansa....
olikohan RKP ohjeistanut hieman aatua RKP:n rotu-opeilla...?
- Anonyymi
Pelkosenniemen ihme oli eräs näyttö rukouksen voimasta.
- Anonyymi
Niitä oli aivan valtava määrä; kukaan ei vaan niistä tohtinu puhua, koska olivat ainoastaan rintamalaisten "se oma juttu" jota vähemmis määrin kotopuoles jaettii - ettei saanu oudon leimaa.
- Anonyymi
Pelkosenniemellä oli mm. hämmästyttävä säänmuutos ja kuolleen autonkuljettajan antama perääntymiskäsky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä oli aivan valtava määrä; kukaan ei vaan niistä tohtinu puhua, koska olivat ainoastaan rintamalaisten "se oma juttu" jota vähemmis määrin kotopuoles jaettii - ettei saanu oudon leimaa.
Kyllä jermut saattoi puhua keskenään tollasista- koska kaikki heistä tiesi että ylimaallisia asioita tapahtui sodan aikana.
Sananlasku:
" Sodassa ei ole ateisteja. " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jermut saattoi puhua keskenään tollasista- koska kaikki heistä tiesi että ylimaallisia asioita tapahtui sodan aikana.
Sananlasku:
" Sodassa ei ole ateisteja. "Joo ei oo, ei. Kyllä se sotatoimialue sellainen ympäristö on, etenkin kovissa paikois kun se kaaos menee päälle, ja tulee johtaa ihmisiä jtk ovat paniikissa, taikka muutoin vain kadottavat sen kompanssinsa, et harvempi siinä jos ihmeen näkee enää alkaa sönköttää sitä muuksi kuin mitä se tosiasiallisesti sie sitten on.
Mikä tuossa väitteessäsi on ERITYISEN mielenkiintoisaa, on tuon sanasi KAIKKI paikkansapitävyys; Koska TUO nimenomaan validoi aitojen Luojan ihmeiden objektiivisestkin havaittavis olevan olemassaolon.
Kauniita asioita; VALTAVAN suuria Asioita.
Kyllä siinä melkein taju lähtee onnesta kuin noita sitten kokee. Riemukin saa aivan uudet ulottuvuudet, kun Luojan ihmeitä saa äärietuoikeuden nöyrtyä elämyksinä kokemaan.
Ja kyllä sen jälkeen tuo ylpeys alkaa karista, sekin. Koska sitä tietsä tavallaan tahtomattaanki alkaa vrt. itseensä niihin, ja jos Jeesuksen tuntee niin sitten jopa suoraan Luojaamme. Tuolloin puhdas rationaalisuus vakiinnuttaa asemansa, ja loogiset fallaasiot loppuvat, pysyvästi.
Elävä Kristinusko = missä korkeasivistyksen yläraja loppuu ja aito elämäntarkoitus vasta alkaa. - Anonyymi
Sekin oli kommunisteille kova isku.
- Anonyymi
Ilman Jumalaan uskoa meitä ei enää olisi ollut aikoihin...
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
No mitä se jumala on sitten tehnyt että ollaan vielä olemassa? Kerro omin sanoin mutta selkeästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä se jumala on sitten tehnyt että ollaan vielä olemassa? Kerro omin sanoin mutta selkeästi.
Opitkohan jos kuulet? Tahdotkohan, aidosti, ymmärtää?
1. Luoja on tehnyt sinusta sen verran syvällisen, että olet ajautunut tänne alafoorumille, lukuisten muitten aktiviteettien palvonnan sijaan; oisit voinut olla kretiinidebiili, mutta olet sentään utelias ja oppimiskykyinen, kaikki eivät ole. Eikä kaikilla ole mielenkiintoa, aikaa, energiaa, rahaa, elämäntilannetta, jne tulla foorumille pohtimaan maailman menoja Suomen näkökulmasta.
2. Sinut on koulutettu; vaikket osaakaan kirjoittaa Jumalaa isolla alkukirjaimella, niin synnyit jonnekin, jossa sinut sivistettiin, etkä tod. näk. syö paskasilla käsillä leipääsi; eli elät ja voit ymmärtää joitain kokonaisuuksia. Elämä itsessään on musta joutsen ilmiö; mietipä kuinka monta siittiötä kanssas kisas, ja sinä ja minä, me olimme ne, jtk voitimme.
3. Jos oikein olet palstalaisia, tiedät, että täällä on vuosia kuulunut totuus; ihan kaikesta; ml. tulevaisuuden vivahteet, suunnat, tapahtunasarjat, ja oikeastaan ihan kaikki millä on laajempaa, syvempää taikka jopa samanaikaisesti kumpaakin yhteiskunnalista suurmerkitystä. Jokainen tietysti ymmärtää just ja tasan sen mihin prosessorintikykynsä yltää, tosin.
Jos Luojan tuntee, havaitsee nimikirjoituksensa kaikessa, ihan kaikessa - niin hyvässä kuin pedagogisessakin; tai jopa pelastavas. Sellainen yllättää. Ainakin minut. Koska ko. yhteys todistaa itse itsestään - jos tiet mitä tarkoitan.
Kiinnostavaa kaikessa oli se, kuin oli maallisia suunnitelmia, yksillä sun toisilla, ja erityisenkin yksityiskohtaisia; mutta kaikesta huolimatta 1.1.2016-Joulukuun vika 2030, eli 7+7 tai pikemminkin 4x 3.5v, tapahtuvat, muttei niin kuten maallinen ne itsensä päälle oksentaa; vaan siten, kuinka Jokin universaalimpi, aito auktoriteetti, nämä Lopun Ajat tosiasiallisesti hyväksyi ja hyväksyy maailman lopun finalisoitumisiin saakka. Jos ymmärtää tuon ns. Voiman, on ymmärtänyt jo agnostikkona melko paljon.
Sitten mitä tulee jumaliin taikka muihin viritelmiin ja itse Luojaan, jk on siis Jeesus sieltä 2k vuotta sit olleesta Nasaretista, niin tuo on minusta se uskomattomin kokonaisuus; koska - ja tiedän sen varmaksi - en voi vieläkään tavallaan sisäistäen oivaltaa miten moinen on mahdollista, et Luojasta tuli NÖYRYYS-vetoinen Jeesus tallaaja. Ymmärrän pointtinsa, toki, mutten ymmärrä miten ihmeet toimivat. Käsitän moisten olemassaolon, tottakai, mutten sitten yrittämälläkään voi edes koskettaa mentaalisesti sitä, miten moiset nk. syntyvät / kuinka Luoja luo, niin sanotusti. Se jaksoi kiehtoa, pitkäänkin. Mutta sitten hyväksyin omat rajallisuuteni, ja hyväksyin vain sen, etten tod. näk. tule välttämättä joko pitkään aikaan, taiks ikinä, käsittämään mitä ihmeet luomisytimeltään.. ovat.
Kesästä 2021, Suomessa siis jos asut sinä, niin Luoja on siirtänyt ven tulon päällemme. Konkreettisesti, täällä ei ole ollut sotaa; vaan on tullut lisäaikaa lisäajalle, rutkastikin oikein - provoista, emotionaalisista turbulenssista sekä muista huolimatta; ja noilla, toisella puolen, vaikka tahtoa on heillä ollut "oikoa meitä kansakuntana", ni koska huomionsa on ollut sodassaan n. tahoa vastaan siellä syyriaukrainoissaan, niin Suomi jäi VÄLIAIKAISESTI vaihtoaitioon - ja Suomelle ajoituksellinen oikeastaan täydellinenkin tilaisuus liittyä nyttemmin sotilasliittoon luotiin tyhjästä, ja, todenteolla, on ko. tähän päivään saakka ainakin, palvellut olemasoloamme kansakuntana, aktiivisen sotatoimialueen näkökulmasta, siis. Kampanjoita, niin itsenäisyys-, talous-, kansaterveyskontekstuaalisesti kuin muitakin metodeita, tekniikoita, taktiikoita, operaatioita ja strat´oit tätä kansaa vastaan on tosin toteutettukin jo, valit. menestyksekkäästi - kuten mahd palstalaisena ehkä tiedätkin jo.
Minun tavoitteet olivat lisäelinaika edes kansallistasoisesti yhdelle kansakunnalle noist useista joita on. Huomioiden kuinka tilanne olisi voinut mennä, ja kuinka se tulee vielä valit. menemään .. minusta vuosi, pari, kolme lisää elinaikaa +5m sielulle uudelleenkalibroida sisäinen arvomaailmansa materialismista sosiaalipsykologian ja sisäistenkin oivallusten kautta kohti ehkä jopa hengellisyyttä ja ikuisuusperspektiiviä, minulle, oli enemmänkin kuin suuria asia. Sitä ei juurikaa kukaan huomaa, koska pitävät elämänjatkumista itsestään selvyytenä, niin ikään - mutta se lisäaika tuli, kyllä.
Toiset sen hyödynsivät; toisethan taas toisaalta karsinoivat elämänsä loppuun asti kaikessa mikä on halpaa taikka jopa sisällöllisesti tyystin merkityksetöntä.
Toiset taas tajusivat et ajat ovat ilmestyskirjaa, ja arvostivat täysin erilailla mm. 35v avioliittoansa, elämän pieniä iloja kuten aamuja, taikka että näkee vanhan tuttavan pitkästä aikaa taas - ja jtk jopa alkoivat testata altruismia, niin materia mielessä, kuin ihan pelkkinä ohimenevinä neuvontynkinä heille, jtk sitä elämäänsä vasta periaattees kunnol alottelee - ja viisainta ois heijän oppia elämänkokemuksesta, sen sijaan, et itse toistaisivat virheemme - ja sen tähden sit onnellisuuden sijaan kärsisivät.
mm. tuollaisia...
- Anonyymi
Aasialaisten juutalaisten jumalan toimivalta ei ylety Suomeen asti.
- Anonyymi
SAATANAAPALVOVA pressa ei nykyään saa Jumalan apua maalleen- mutta kansa voi rukoilla Jumalaa... ja saada avun?
tietoa korruptio-Suomesta ja Turun mafiasta=:
https://www.youtube.com/@lastensuojelu5505/videos - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SAATANAAPALVOVA pressa ei nykyään saa Jumalan apua maalleen- mutta kansa voi rukoilla Jumalaa... ja saada avun?
tietoa korruptio-Suomesta ja Turun mafiasta=:
https://www.youtube.com/@lastensuojelu5505/videosJeesus on totuus.
Samanaikainen kansallistason yhteisrukous on avain kaikkeen Hyvään. Aidosti noin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on totuus.
Samanaikainen kansallistason yhteisrukous on avain kaikkeen Hyvään. Aidosti noin.goog
https://www.google.com/search?q=kyösti+kallion+rukous
https://www.google.com/search?q=presidentti+kallion+rukous
https://www.google.com/search?q=kyosti+kallion+rukous
Hmm... Suomi oli kyllä hyvinkin himurskas maa jo ristiretkien jälkeen. Keskiajalla ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa.
Silti maamme oli köyhä ja kurja satoja vuosia.- Anonyymi
himurskas?...
puhuisit edes suomea - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
himurskas?...
puhuisit edes suomeaÄlä nyt, hän tarkoitti hurskas. Näpöttelyvirhe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt, hän tarkoitti hurskas. Näpöttelyvirhe.
kiitos selvennyksestä
- Anonyymi
Totta. Muttei johtunut vaihtoehtojen puuttumisesta, lainkaan. Vaan tahdosta elää sivistyneesti.
Suomi on äärimmäisen vanha SIVISTYSkansakunta. Sitä harvempi vaan jaksaa syväluotaavasti oivaltaa.
Köyhä ja kurja koska ulkoasanelevat riistosorrot Reijoisemme. Täysin sama kaava siis, kuin nyttemminkin.
Oma markka-valuutta sen korjaisi, alkusysäyksenomaisesti. Kultaan kiinni moinen, ja eikun isompaa vaihdetta vaan silmään.
Yhdessätekemisen riemu, into ja jatkumot takaavat onnen, menestyksen ja kansainvälisen maininnan arvoisen maineenkin.
Se on me vs. nuo muut jotka nyt Suomea kyykyttää minkä kerkiivät vaan.
Sellainen nimenomaan kansakuntaamme yhtenäistävä yhdessä eteneminen täs elämän prosessis, näinä jo suruajoiks jo valuneis, on sitä todellista, AITOA jännitystarinaa.
Kehityskin voi olla positiivista, kehityskin voi olla tervehtyttävän syvällistä ja aidosti ilahduttavaa. Mutta se on tultava kansan sisältä, eikä missään tapauksessa enää ulkoasaneltuna. Tuolloin Suomi herää henkiin. Aluksi maallisemmin, ja sittemmin Taivallisen täydellisesti, myös.
Sellainen on kaunista, positiivista ja jopa masennuksistamme elävöittävää. Anonyymi kirjoitti:

Sellainen on kaunista, positiivista ja jopa masennuksistamme elävöittävää.Suomi on kyllä kaikkea muuta kuin "äärimmäisen vanha sivistyskansakunta".
🤣🤣🤣- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
Suomi on kyllä kaikkea muuta kuin "äärimmäisen vanha sivistyskansakunta".
🤣🤣🤣Koska määritelmäsi eroaa merkittävästi omastani siitä, mitä sivistys tarkoittaa.
Sinulle se on materiaalista hyvinvointi, sekä siihen liittyvää tietospektrumin hyödyntämistä hedonistisist lähtö ja paluukuopista.
Minulle se on tämän kansan lähimmäisenrakkaus. Eli aito toisista välittäminen; Eli kaveria ei jätetä.
Siksi tämä (nano)kansakunta on edes olemassa; historiallisenkin suurvallan kyljessä. Koska täällä oltiin niin sivistyneitä; että oivallettiin, että yhdessätekemisen on suurempaa kuin osastensa summa. Enkä tuota jaksa alkaa avata/syventää.
Post modernimissa, jossa arvot ovat päälaellaan; individualismi on tulvinut yhteisöllisyyden ylitse, josta seurasi se imploosio, jnk jo aloimme kokea, ja jk tälle kansakunnalle mentaalisesti HUOMATTAVASTI vahvempiemme, wef-ulkoasenelevien dominoimana, sivilisaatiokatotäystuhoon vielä valit. näyttää johtavan. He tuhoavat Suomen, koska yhteys taikka edes kosketus, "äärimmäisen vanha(an) sivistyskansakunta(an)" on nyttemmin ilmentämäsi tavoin, perinne, jk on käytännössä maksimissaakin juurikin moisen pilkan kohteena.
Sinulle perinteet eivät merkitse mtn, koska perspektiivisi on puhtaasti oma henk koht elämänkaaresi. Ja monethan tykkäävät tuosta carpe diem elämänkatsomuksesta, jossa kaikki on helpohkon tapaista, ja ääripinnallista. Sinun tyylisi on tänään muodissa! Mutta funtionaalisesti, taktisopportunistinen ote elämänhallinnassa, etenkin yhteiskunnallisella tasolla, on takuuvarmin tapa kiihdyttää imploosiota, jk tarkoittaa käytännössä täydellistä sivilisaatiokatoa. Sen vastakohta, em. egoismin siis, on kristinuskomme. Eli lähimmäisenrakkaus. Juuret. Suunta. Sekä prosessin lisäksi se AIDOSTI positiivinen päämäärä, joka on ilo, hyvinvointi, elämä, aito läheisyys sekä Yhteys Luojaamme - tuon puoleisii - eikä laisinkaan niitä ainoostaa - varten.
Sinä olet hyvinkin tilannetajuinen humoristispositivisti. Minä olen taas vakava sekä surullinen - ja keskittynyt surumurhepaskoihin. Täten sinun tarinasi tottakai myyvät; ja taas toisaalta, minua tokkopa kuulit, koskaan, aidosti, edes sinäkään. :(
....no joo. Syvällisyyshän on raskasta. Siksipä kai niin moni sitä koittaa viimeiseensäki asti vältellä; jopa syvällisetki ihmiset, aidointa syvällisyyttä.
huoh Anonyymi kirjoitti:
Koska määritelmäsi eroaa merkittävästi omastani siitä, mitä sivistys tarkoittaa.

huohMitähän sinä lopulta halusit sanoa? Kertoisitko? Miten tuo ajatusmallisi näkyisi esim. Suomen ulkopolitiikassa?
- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
Mitähän sinä lopulta halusit sanoa? Kertoisitko? Miten tuo ajatusmallisi näkyisi esim. Suomen ulkopolitiikassa?
Monet kyllä ymmärsivät. Ymmärtäminen tosin edellyttää vastaanottokykyä. Valitettavasti tällä palstalla mieluummin ”viisastellaan” kuin aidosti tahdotaan sisäistää lukemaansa.
Anonyymi kirjoitti:
Monet kyllä ymmärsivät. Ymmärtäminen tosin edellyttää vastaanottokykyä. Valitettavasti tällä palstalla mieluummin ”viisastellaan” kuin aidosti tahdotaan sisäistää lukemaansa.
Toden totta.
🤣🤣🤣- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska määritelmäsi eroaa merkittävästi omastani siitä, mitä sivistys tarkoittaa.
Sinulle se on materiaalista hyvinvointi, sekä siihen liittyvää tietospektrumin hyödyntämistä hedonistisist lähtö ja paluukuopista.
Minulle se on tämän kansan lähimmäisenrakkaus. Eli aito toisista välittäminen; Eli kaveria ei jätetä.
Siksi tämä (nano)kansakunta on edes olemassa; historiallisenkin suurvallan kyljessä. Koska täällä oltiin niin sivistyneitä; että oivallettiin, että yhdessätekemisen on suurempaa kuin osastensa summa. Enkä tuota jaksa alkaa avata/syventää.
Post modernimissa, jossa arvot ovat päälaellaan; individualismi on tulvinut yhteisöllisyyden ylitse, josta seurasi se imploosio, jnk jo aloimme kokea, ja jk tälle kansakunnalle mentaalisesti HUOMATTAVASTI vahvempiemme, wef-ulkoasenelevien dominoimana, sivilisaatiokatotäystuhoon vielä valit. näyttää johtavan. He tuhoavat Suomen, koska yhteys taikka edes kosketus, "äärimmäisen vanha(an) sivistyskansakunta(an)" on nyttemmin ilmentämäsi tavoin, perinne, jk on käytännössä maksimissaakin juurikin moisen pilkan kohteena.
Sinulle perinteet eivät merkitse mtn, koska perspektiivisi on puhtaasti oma henk koht elämänkaaresi. Ja monethan tykkäävät tuosta carpe diem elämänkatsomuksesta, jossa kaikki on helpohkon tapaista, ja ääripinnallista. Sinun tyylisi on tänään muodissa! Mutta funtionaalisesti, taktisopportunistinen ote elämänhallinnassa, etenkin yhteiskunnallisella tasolla, on takuuvarmin tapa kiihdyttää imploosiota, jk tarkoittaa käytännössä täydellistä sivilisaatiokatoa. Sen vastakohta, em. egoismin siis, on kristinuskomme. Eli lähimmäisenrakkaus. Juuret. Suunta. Sekä prosessin lisäksi se AIDOSTI positiivinen päämäärä, joka on ilo, hyvinvointi, elämä, aito läheisyys sekä Yhteys Luojaamme - tuon puoleisii - eikä laisinkaan niitä ainoostaa - varten.
Sinä olet hyvinkin tilannetajuinen humoristispositivisti. Minä olen taas vakava sekä surullinen - ja keskittynyt surumurhepaskoihin. Täten sinun tarinasi tottakai myyvät; ja taas toisaalta, minua tokkopa kuulit, koskaan, aidosti, edes sinäkään. :(
....no joo. Syvällisyyshän on raskasta. Siksipä kai niin moni sitä koittaa viimeiseensäki asti vältellä; jopa syvällisetki ihmiset, aidointa syvällisyyttä.
huohHieno kommentti tuo alku-
todentotta.
- Anonyymi
Kyllä mun esi-isillänikin oli osuutensa Suomen itsenäisyyteen!
- Anonyymi
hyvä, muistuttakaamme tuosta koko Suomen kansakuntaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hyvä, muistuttakaamme tuosta koko Suomen kansakuntaa.
Niin oli- ja melkein kaikkien suomalaisten-
mutta kuinka monen suvussa nämä jotka poisti ja lopetti itsenäisen vapaan Suomen ja toi valtaan EU-neuvostoliittovaltion eurovaluuttoineen ja NATO-USA-vallan?
- Anonyymi
mitään muuta keinoa suomelle ei enää ole.
- Anonyymi
Ei ole, ei.
On saatava kristinusko yhteiseksi nimittäjäksi ja on saatava ihmeitä. Tähän tilanteeseen on nyt valitettavasti tultu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole, ei.
On saatava kristinusko yhteiseksi nimittäjäksi ja on saatava ihmeitä. Tähän tilanteeseen on nyt valitettavasti tultu.Kaikki uskonnot tulee kieltää, ne ovat huijausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki uskonnot tulee kieltää, ne ovat huijausta.
Noin minäkin luulin varttivuosisadan verran. Vaan katsos kun elävä kristinusko ei ollutkaan kusetusta, kuten aikani aidostikin - kaikkien muittenkin ympärilläin olevien tapaan - virheellisesti, oletin.
Itse testasin niitä; kunnes havaitsin, et kaikki paitsi Jeesus / AITO, elävä Kristinusko/Mooseksetjne, on ontologiikaltaan egoismia.
Jeesustelu on ainoo, jk yltää aitoon ydinaltruismiin; ja sen kautta sitten vasta, Pyhyyteen nousemiseen.
Olen kiitolline toki monesta asiasta joita elämässäni koin, itse elämäni prosessista, saavuttamistani unelmista, tai ylämäis oppimisista. Mut ylivoimaisesti, verrantokelvottomasti jopa, kiitollisin olen siitä, et sain kokea elämän tarkoituksen, itse.
Vailla elämäntarkoituksen tangentointia, vailla altruismia ja sittemmin, korkeammalla, Riemuja ja vieläkin PALJON korkeampia, kokisin itseni todella, todella köyhäksi - vaikka omistaisin itse BISin.
Ja sittemmin, oli tavallaa haikeaa havaita kui olotilamuutoksiin johtavat muut hylkäs roskina, ihaillen ainoostaan jtk maallisia viritelmiä(ään), ihan kuin pintaliidot, joita maallinen arvomaailma teki ketää aidosti koskaan VAKAASTI sisäisesti onnellista.
Mutta mutta.. mikä on toisille roska, on toisille aarre. Ja niin tää maailma vaan makas. - Anonyymi

Mutta mutta.. mikä on toisille roska, on toisille aarre. Ja niin tää maailma vaan makas.voisiko joku suomentaa- oksennat puoliruotsia...
- Anonyymi
Viisaita sanoja sanoi Kallio.
- Anonyymi
äärettömän; tuo mies oli aikanaan ylivoimaisen laadullisesta parhautta.
- Anonyymi
Ei auttaneet Kyösti Kallion rukoilut. Kuoli Suomen Homon syliin Helsingin rautatieasemalla.
- Anonyymi
Suomi oli ainoa maa joka pysyi itsenäisenä Neuvostoliiton voitettua sodan.
Nyt natsiporvari-iivanat liitti suomen uus-neuvostoliitto-EUseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi oli ainoa maa joka pysyi itsenäisenä Neuvostoliiton voitettua sodan.
Nyt natsiporvari-iivanat liitti suomen uus-neuvostoliitto-EUseen.Ja lisäksi vielä Natoon. Ei lopu maksaminen. "Mikään järjestö ei pysy pystyssä ilman rahaa"; sanoi Yrjö Kallinen aikoinaan. Se näyttää edelleen pitkän paikkansa.
- Anonyymi
ei kuitenkaan joutunut helvettiin kuolemansa jälkeen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei kuitenkaan joutunut helvettiin kuolemansa jälkeen...
Ei. Eikä vienyt sinne Suomeakaan; vaan ihmiset pysy hengissä, ja kristinuskomme Suomen siniRISTIlipun lisäks ihmisten sydämissäkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Eikä vienyt sinne Suomeakaan; vaan ihmiset pysy hengissä, ja kristinuskomme Suomen siniRISTIlipun lisäks ihmisten sydämissäkin
herää jo sadustasi
- Anonyymi
Toi oli hyvin lohkaistu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi oli ainoa maa joka pysyi itsenäisenä Neuvostoliiton voitettua sodan.
Nyt natsiporvari-iivanat liitti suomen uus-neuvostoliitto-EUseen.On lähes mahdotonta selkeyttää rajalliselle ajattelu- ei halulle, vaan KYVYLLE, kuinka abstraktilta TUNTUVA kokonaisuus, vaikutti ko. lopputulemaan, jk ei ollut ainoastaan positiivinen, vaan VALTAVA ihme.
Eurostoliitot, etupiiriesitaistelijan rooli nyttemmin, jne.. ovat risto rydin sanojen mukaisesti näin:
"Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi".
Ratkaisu on kognitiivisen dissonanssin murtuminen, tosiasioiden myöntäminen sellaisina kuin se tosiasiallisesti, absoluuttises totuudes ovat, ja nimenomaan ko.isten kääntyminen koko totuuden puolelle.
Muutoin, koska nämä eivät oo Rydin aikakautta, vaan teknologisesti toinen kuvio jo, alivoimamme tullaan vielä ulkoasanellen täysmurkaamaan - monisuuntaisesti, monitasoisesti ja niin, että ww3 oiketuksen kollektiivisest täystuhostamme vielä tuos saavat.
Kerroin täällä Ari Puheloisesta, ylipäällikkönämme S.A.n Suomessa. Reaktiot olivat hirveet selittelyt pelkurimaisesti jssk lehdissä, eikä täällä, areenallamme, miksi stupido on Suomen seuraavat korpraalijumalatar. Ihmiset olettivat, että päästäni minä tuon vastenhakoisen Puheloisen vedin. Mutta itse arviokoot, myöhemmin, oliko ideani minun vaiko mikään muu kuin tuo, fatalismin sinetöivä lopun alun jälkeinen lopun keksivaihe - ja HETI perään sit viel se lopun loppukin, eli prkl Suomelle ulkoosanellut täystuhopaskat.
Minä en oo urvon tavoin beta-neuvottelija; minä kerroin mitä tulee tehdä, ja sitten ihmiset itte valkkaavat, täysin vapaasti noudattavatko neuvomaani, vaiko pysyvätkö murphyn putkes trendate hamaan loppuumme saakka.
Minulle käy kumpikin. Aidosti hyväksyn molemmat.
Preferenssi on tosin se kansakunnalle lisäaika, ihmeet, ilo, liikuttumisest itkut maassa kiitollisuudest sekä Taivas sitten jsk, kun ven, kinuskit ja will smithin 1996 leffat ovatpi eka käyneet tuos läpi, alkaakseen todenteolla luottaa Luojaamme - kaikensortin "emme ole enää yksin" häkkäs(en)-idealismiromantismiemme sijaan.
Totuus on se, et tukholman profetian mukaan mennään; ja totuus on se et mm. art 5 on edelleen syvästi tulkinnanvaraisin IKINÄ. Siks saulikin on kiihottunut tekeen sen DCAn, joka on sekin ko. profetias mainittuna, ja ruattalaisviritelmät myös kans. Kun ukr nyt nykytyhmyysvetoisten etujemme vastaisesti onko 1:9 vaiko 1:13.5 suhdeluvuin kaatuu, niin se reaktio jk muilla tulee oleen kun me alamme ottaan damagee, tulee olemaan egomielessä pakokauhu-defensiivinen, jolloin se minkä oletetaan vastavuoroisesti tulevan, ns. vipunakin oikein, ei tule meneen niin - vaan vastakohtaisena.
Tuolloin, jos minun pitäisi antaa jnk johtaa tätä maata, ois se hlö sellainen, joka on strategisesti epänarskutinmaisen kompetentti ja kykenee OIVALTAMAAN strategiset priorisoinnit tavalla, joka ei ole enää inside of the box -tyylistä mikromanageeramista kuten aaltola-haavistoilla, eikä teko-välittämistä, ja näytötöntä teko-kompetenssia kuten stupidoilla jne - vaan toiminnalisesti eheyttävää, luovaa, kehittävää sekä funtionaalisoperatiivises-strategisesti aidosti toimivaa.
Puheloinen toimii, ei koska oli PVn johtaja, talouspuolen toimijoita sittemmin ja luonteeltaan ja elämäkokemukseltaan riittävä yms. Vaan hän soveltuu ko. rooliin täydellisti syystä että, kun Puheloinen asensi niitä sähkötolppiako ne olivat siellä suossa, niin Puheloinen oppi oppimaan nöyrytymisen reaaliarvon itse oppimisprosessissa. Ja tuon tähden, Ari on hlö, jk kuunnelles, paitsi kuulee, ymmärtää, sisäistää ja kykene todistetusti soveltamaan - kykenee hän tiettyihin täsmäsiirtoihin ja -sijoituksiin, jotka moni, moni muu sivuuttaisi vähäpätöisinä taikka mahdottomuuksina. Eli ko. mies, suomeks sanottuna, pystyy iskunvaimentamaan tulevia, musta joutsen -todennäköisyydetkin jopa flipaten noin suomalaisttain aateltuna ns. edukseMME.
Tuosta olisi vielä vaikka millä mitalla analyysia, mutta jossei tahdo Ari tuota vastuuta, eikä muutkaan älyä sitä hälle vaikka perustuslakiin asti sitten kirjata, niin ei siinä sen kummempia, paitti että pitkittyneelle riukupaskalle siitä siitte kaikki vaan mars, mars.
Ei sil mtn arvoa ole, että minä naputtelin jhk netteihi; taiks et muutka, joille Suomi merkkas muutakin kuin periferia osavaltio käytettävisolevaa ihmismassaa, nii tekivät jos se lähtökohtaoletuskin jopa on, et Suomen on nyt pakko mukamas jotakin ulkosaneltui lutkuttaa, mitä tahansa sitten onkaan.
Jos tahtotila selviytyä - kollektiivisesti - on heikko, tai olematon ulkoasanelijoitten ees - niin kuissi vois tahdonvoimaakaan alkaa olla kuulla ja luoda täsmätoimia, -siirtoja, -valintoja sekä -prosesseja jos perustakin jopa on hatara? Sijoittaminen toimii ainoastaan jos sen syväluotaavasti sekä kaikenkattavasti ymmärtää, sekä sitä ulkoisia toimijoita viisaammin osaapi vielä myös käytäntöön soveltaa; siellä edun alku - ja tietyllä tapaa toki loppukin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On lähes mahdotonta selkeyttää rajalliselle ajattelu- ei halulle, vaan KYVYLLE, kuinka abstraktilta TUNTUVA kokonaisuus, vaikutti ko. lopputulemaan, jk ei ollut ainoastaan positiivinen, vaan VALTAVA ihme.
Eurostoliitot, etupiiriesitaistelijan rooli nyttemmin, jne.. ovat risto rydin sanojen mukaisesti näin:
"Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi".
Ratkaisu on kognitiivisen dissonanssin murtuminen, tosiasioiden myöntäminen sellaisina kuin se tosiasiallisesti, absoluuttises totuudes ovat, ja nimenomaan ko.isten kääntyminen koko totuuden puolelle.
Muutoin, koska nämä eivät oo Rydin aikakautta, vaan teknologisesti toinen kuvio jo, alivoimamme tullaan vielä ulkoasanellen täysmurkaamaan - monisuuntaisesti, monitasoisesti ja niin, että ww3 oiketuksen kollektiivisest täystuhostamme vielä tuos saavat.
Kerroin täällä Ari Puheloisesta, ylipäällikkönämme S.A.n Suomessa. Reaktiot olivat hirveet selittelyt pelkurimaisesti jssk lehdissä, eikä täällä, areenallamme, miksi stupido on Suomen seuraavat korpraalijumalatar. Ihmiset olettivat, että päästäni minä tuon vastenhakoisen Puheloisen vedin. Mutta itse arviokoot, myöhemmin, oliko ideani minun vaiko mikään muu kuin tuo, fatalismin sinetöivä lopun alun jälkeinen lopun keksivaihe - ja HETI perään sit viel se lopun loppukin, eli prkl Suomelle ulkoosanellut täystuhopaskat.
Minä en oo urvon tavoin beta-neuvottelija; minä kerroin mitä tulee tehdä, ja sitten ihmiset itte valkkaavat, täysin vapaasti noudattavatko neuvomaani, vaiko pysyvätkö murphyn putkes trendate hamaan loppuumme saakka.
Minulle käy kumpikin. Aidosti hyväksyn molemmat.
Preferenssi on tosin se kansakunnalle lisäaika, ihmeet, ilo, liikuttumisest itkut maassa kiitollisuudest sekä Taivas sitten jsk, kun ven, kinuskit ja will smithin 1996 leffat ovatpi eka käyneet tuos läpi, alkaakseen todenteolla luottaa Luojaamme - kaikensortin "emme ole enää yksin" häkkäs(en)-idealismiromantismiemme sijaan.
Totuus on se, et tukholman profetian mukaan mennään; ja totuus on se et mm. art 5 on edelleen syvästi tulkinnanvaraisin IKINÄ. Siks saulikin on kiihottunut tekeen sen DCAn, joka on sekin ko. profetias mainittuna, ja ruattalaisviritelmät myös kans. Kun ukr nyt nykytyhmyysvetoisten etujemme vastaisesti onko 1:9 vaiko 1:13.5 suhdeluvuin kaatuu, niin se reaktio jk muilla tulee oleen kun me alamme ottaan damagee, tulee olemaan egomielessä pakokauhu-defensiivinen, jolloin se minkä oletetaan vastavuoroisesti tulevan, ns. vipunakin oikein, ei tule meneen niin - vaan vastakohtaisena.
Tuolloin, jos minun pitäisi antaa jnk johtaa tätä maata, ois se hlö sellainen, joka on strategisesti epänarskutinmaisen kompetentti ja kykenee OIVALTAMAAN strategiset priorisoinnit tavalla, joka ei ole enää inside of the box -tyylistä mikromanageeramista kuten aaltola-haavistoilla, eikä teko-välittämistä, ja näytötöntä teko-kompetenssia kuten stupidoilla jne - vaan toiminnalisesti eheyttävää, luovaa, kehittävää sekä funtionaalisoperatiivises-strategisesti aidosti toimivaa.
Puheloinen toimii, ei koska oli PVn johtaja, talouspuolen toimijoita sittemmin ja luonteeltaan ja elämäkokemukseltaan riittävä yms. Vaan hän soveltuu ko. rooliin täydellisti syystä että, kun Puheloinen asensi niitä sähkötolppiako ne olivat siellä suossa, niin Puheloinen oppi oppimaan nöyrytymisen reaaliarvon itse oppimisprosessissa. Ja tuon tähden, Ari on hlö, jk kuunnelles, paitsi kuulee, ymmärtää, sisäistää ja kykene todistetusti soveltamaan - kykenee hän tiettyihin täsmäsiirtoihin ja -sijoituksiin, jotka moni, moni muu sivuuttaisi vähäpätöisinä taikka mahdottomuuksina. Eli ko. mies, suomeks sanottuna, pystyy iskunvaimentamaan tulevia, musta joutsen -todennäköisyydetkin jopa flipaten noin suomalaisttain aateltuna ns. edukseMME.
Tuosta olisi vielä vaikka millä mitalla analyysia, mutta jossei tahdo Ari tuota vastuuta, eikä muutkaan älyä sitä hälle vaikka perustuslakiin asti sitten kirjata, niin ei siinä sen kummempia, paitti että pitkittyneelle riukupaskalle siitä siitte kaikki vaan mars, mars.
Ei sil mtn arvoa ole, että minä naputtelin jhk netteihi; taiks et muutka, joille Suomi merkkas muutakin kuin periferia osavaltio käytettävisolevaa ihmismassaa, nii tekivät jos se lähtökohtaoletuskin jopa on, et Suomen on nyt pakko mukamas jotakin ulkosaneltui lutkuttaa, mitä tahansa sitten onkaan.
Jos tahtotila selviytyä - kollektiivisesti - on heikko, tai olematon ulkoasanelijoitten ees - niin kuissi vois tahdonvoimaakaan alkaa olla kuulla ja luoda täsmätoimia, -siirtoja, -valintoja sekä -prosesseja jos perustakin jopa on hatara? Sijoittaminen toimii ainoastaan jos sen syväluotaavasti sekä kaikenkattavasti ymmärtää, sekä sitä ulkoisia toimijoita viisaammin osaapi vielä myös käytäntöön soveltaa; siellä edun alku - ja tietyllä tapaa toki loppukin.Lisään; zelen virhe oli "sotilasjohtajana" se, ettei hän aidosti välitä ukroista. Siksi hän laitto niitä eteneen vailla systeemistä etua. Tuohon kun ynnäytyivät vielä äärikakistrokraattisuutensa, äärikorruptio siellä valta"kunnassaan" sekä alhainen äo. niin tottakai lopputulema oli älykkäille selvä jo ennen kuin ko. viritelmänsä edes alkoikaan.
Jos meinaamme tulevat haasteemme kansakuntana handlata voitokkaasti; KAIKKI mitä pitää konseptuaalisesti tehdä, on tietyllä tapaa kontrata zeleä; mutta nimenomaan Suomen itsenäisyys mielessä.
Jotta tuo onnistuisi, valtionjohdon on oltava meritrokraattisvetoinen. Ei ole muuta tietä järjestellä viisaasti tulevii koitoksii. Kakistrokratia kun yksiselitteisesti tarkoittaa VÄISTÄMÄTÖNTÄ sosiologista täysimploosiota - ja nimenomaan siksi, koska se ei kykene havaitsemaan omaa kakistrokraattisuuttaan; koska narsismiperusta - kuten just vaikkapa stupidoaaltoloillajne.
Toisaalta. Koska wef Suomen perikadotti jo, ja ton tulevan kollektiivisen täystuhommekin ylivarmistikin jo ...niin asentakaa vaan se stupidoepäkorpraaliksi, johtamaan kenraaleita sodassa, niin onpahan sitten ainakin sota nopeasti ohi. Ehkä sitten nopeasti hävitty sota on se minkä wef Suomesta itselleen tarvitsee. Koska se on ainut huonompi asia suomalaisuudelle (mutta alle 500m per terra väestönvähennystavoite - ymmärrettävistä syistä optimaali-ideaali -weffille) kuin hidastava (teoreettinen) vastarinta.
Murphy lain putkessa trendataan, edelleen. Ja kiihtyvästi alamäkeemme mennen.
Mutta koska minulle ei ole valtaa, ei asemaa, ei miljardeja, ei mtn muutakaan - niin vastuu päätöksistä siirtyy sitten heille, jtk Luojamme on valinnut ns. kansaa valtionvirkoihin ja päättäjäasemiin "johtamaan" joten muut tehnee taaski mitä lystäävät, taikka miten wef ym heidän käskee lystätä.
Minun piti ainoastaan kertoo Totuus. Ja sen parhaan kykyni mukaan tein.
Tehkööt muutkin oman osansa. Taikka paremmin.
Taikka pysykööt tumput suorina. Oma vapaa tahtonsa. Oma ikuisuutensa, myös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
herää jo sadustasi
Et näe Jumalan tekemiä ihmeitä, kun oot sokea ja sydämeltäsi pimeä.
Raamattu kertoo sullekkin, että "Pyydä silmävoidetta", ettet jäisi pimeyteen.
Jeesus lupasi ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä etsivät.
Toisinsanoen Hän ei ilmoita itseään sulle, jos et edes halua etsiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et näe Jumalan tekemiä ihmeitä, kun oot sokea ja sydämeltäsi pimeä.
Raamattu kertoo sullekkin, että "Pyydä silmävoidetta", ettet jäisi pimeyteen.
Jeesus lupasi ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä etsivät.
Toisinsanoen Hän ei ilmoita itseään sulle, jos et edes halua etsiä.nyt on aika rukoilla suomen puolesta että satanismi loppuu ja saamme itsenäisen suomen takaisin.
https://minnatapio.wordpress.com/2014/12/30/saatana-on-voitettu-vihollinen/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14845770/cheek-on-kloonattu
" ... Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä. "
- Matteus ev. 28:18
"... Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maanpäällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. "
- Fil. 2:9-11
- Anonyymi
Saahan sitä tietysti rukoillakin.
Mutta Jumala kyllä odottaa, että ihminen itsekin on toiminut ja toimii tuon rukoiltavan asian hyväksi.
Mitä on Suomi valtiona ja kansan enemmistönä tehnyt esim. viimeiset 1,5 vuotta? Onko toiminut rauhan vai vihan ja sodan puolesta? Onko suojellut omaa isänmaataan ja kansaa vai ainoastaan vieraiden? Vastaamme kerran jokaisesta sanastamme ja teostamme Jumalalle ja myös näiden mukaan meidät kerran tuomitaan tai armahdetaan. Esim. täällä maan päällä muka uskovaisiksi tekeytyvien sotaeliitti hurskasteluineen, valheprofeettoineen, papistoineen, ei enää Taivaissa saa minkäänlaista paremmankansan erityiskohtelua.
On Jumalan pilkkaa ryhtyä pyytämään Häneltä apua, jos itse on aktiivisesti toiminut kaikkea tuota vastaan. Rukoukset Suomen maan ja kansan puolesta ovat nyt myöhäisiä.
Kuinka aloittaja on asiassa toiminut?
Aidosti parannukseen pyrkiviä yksilöitä Jumala mahdollisesti vielä auttaa. Ennen kuin senkin aika täyttyy, eikä apua heru enää yksilöillekään. "Jumala ei salli Itseään pilkata", kaikella on seurauksensa.
"Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itseään." Eli: eivät ole loisia, vaan aktiivisesti ovat pyrkineet ja pyrkivät itsekin hyvään.
Niin makaa kuin petaa. Suomen tulee käymään huonosti. Suomi itse rakensi sodan itsensä ja Venäjän välille. Eduskunta ilmoitti: "Suomi ja Ukraina ovat yhtä." Noin vain, ilman kansanäänestystä. Itse en ole koskaan ollut "yhtä" tuon teurastajakansan kanssa. Venäläisiä kohtaan sen sijaan tuntenut ystävyyttä ja tunne edelleenkin. He ovat tehneet parhaansa rauhan puolesta.
Mutta ukrainalaisnatsien ja rahajuutalaisten okkultistien (esim. Soros, Zelenskyi'en suku) yhteisrikosten vuoksi heidän täytyi lähteä puolustamaan, itä-Ukrainassa (Krim ja Donbass) näiden kaltoinkohtelemaa venäläisvähemmistöjään.
Venäläiset ovat olleet meitä kohtaan kärsivällisiä, mutta nyt on tuo kärsivällisyys heillä loppunut. Niinistö on myöhässä rauhanpuheineen. Rauhaa suurvaltojen välille olisi pitänyt jo alusta asti rakentaa, eikä ryhtyä tukemaan Jenkkien ja maailman raharikkaimpien juutalaisokkultistien yhteistä hyökkäyssotaa kristinuskoa vastaan, jota Venäjä on heille aina valtiollisesti edustanut.
Aiempi Venäjän vallankumous, tsaariperheen murhat ja juutalaisateistiseen kommunismiin rakennettu NL, alkuperäiskansojensa kansanmurhineen, oli tämän saman joukkion tekemää. Zelenskyin suku on juuri tuota Ukrainan alueen venäjänkielistä juutalaisväestöä. Zelenskyi opetteli ukrainan kielenkin vasta v. 2017 ja 2 vuotta myöhemmin Soroksen jengi nostatti tuon hullun koomikon Ukrainan "presidentiksi" (korttipakassa Jokeri, koomikko = Saatana).
Jopa Suomessakin vaikuttavat, amerikkalaiset, okkultistiset uususkonnot (etenkin helluntailaisuus), Ruotsista taannoin ilmoitettuine, sotilaallisine valhe-"profetioineen" ovat, näilläkin foorumeilla, tämän ketjun aloittaja mukaan lukien, antaneet täyden tukensa emämaidensa vapaamuurarien kaikille rikoksille.
Osallisuuttaan kansamurhaan on tekopyhää "katua", rukoilla "suojeluksia Suomelle", kun itse netissä on ollut kovaäänisesti ajamassa Suomea tähän jamaan ja etenkin kun hurskastelijan uhreja se ei millään tavoin voi enää auttaa.- Anonyymi
Taivaan porteilla sinulle näytetään mihin paikkaan päädyt kun tahallaan levität valheita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaan porteilla sinulle näytetään mihin paikkaan päädyt kun tahallaan levität valheita.
se olet sinä joka elät valheessa.
- Anonyymi
Arvioit sieki ajan kanssa, oliko ko. profetia ihmisiltä, vaiko Luojalta - ihan realiteettien pohjalta.
Toisethan sen ovat jo arvioineetkin. Yksityiskohtiaankin, heistä viisaimmat, myöde.
Mitä tulee Suomeen, niin Suomessa on jumalattomuutta osansa. Kaikissa maissa on. Mikä se osa taas on, jossa lähimmäisenrakkautta on, sen tietää yksin Luojamme. Ja ainoastaan Hän.
Sen mukaan sitten Taivaan Armo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se olet sinä joka elät valheessa.
Ei hän elä, vaikka niinhän sitä ihmismieli luonnollisesti tapaa aatella. Kyllä ne "ovet" olemassa ovat. Helvettikin. Molemmat
- Anonyymi
Etkai sinä puolustele venäjän tekoja, jotka pommittivat koko korttelin täysin paskaksi ja tappoivat yhden pikkutytön. Varastavat Ukrainan pikkulapsia ja retuuttavat heitä venäjälle myytäväksi.
Aivan samaa tekivät Suomen kansalle aikoinaan.
- Anonyymi
Tuo musamuodossa: https://www.youtube.com/watch?v=DdCUKtE3esg
- Anonyymi
kannattaa lopettaa tuo satuolentojen palvominen
- Anonyymi
Ehdottomastihan moni aattelee noin. Siksipä en ihmettelekään LAINKAAN miksi palvotaan wef-epäsantakalussia. Kun krt jokainenhan jtk palvoo, olipa se raha, kauneutensa, älykkyytensä, elämäntyylinsä, sosioeko-kehityksensä, jne.
Jeesusta ei pahemmin palvota, kosta Hänest oletetaan et on illusio. Vaan, toisille iloksi kerron, et elävää se kyllä on - Luojamme.
Aidosti elävää. - Anonyymi
Eiköhän se sinun mielesi pimeys ole se satuolentosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän se sinun mielesi pimeys ole se satuolentosi.
rukoillaan pois NATO ja persukokoomus
- Anonyymi
Taivaalta se lento-osasto Kuhlmey teki jatkosodassa selvää jälkeä neuvotoliittolaisista hyökkääjistä. Noin 70 lentokoneellaan, jotka lensivät lähes tauotta vihollisen asemiin johti siihen, että Neuvostoliiton hyökkäys tyrehtyi.
- Anonyymi
Jotta nuoKIN pääs vaikuttaan aikoinaa, tarvittiin MONIA ihmeitä, ennen ko. operaatioita. Kuviot menee AINA universumin energeettiselle tasolle, ennen materialisoitumisiaan. POIKKEUKSETTA. Ja siellä elämän systeemin ittensä ytimes, korkein auktoriteetti on Jeesus Kristus. Mikä on tavallaa melko siistiikin, et benevolentti luo ja maligninen metastaasinen megalomaanikko on Jeesukselle pelkkä vapaan tahdon työkalu, valtavassa työkalupakissaan.
- Anonyymi
Venäjä ei oo koskaan hyökänny Suomeen. Opiskelkaa historia.
- Anonyymi
Kyllä vaan, Ruotsin vallan aikaan, kun Suomi oli Ruotsin itäinen maakunta.
- Anonyymi
Niin.. eikä siis hyökkää nytkään, paitsi sarmanteilla..?
Vaiko meneekö tavanomaisilla kärjillä, koska tänne ?tuliko jo vai tuleeko vastedes? ydinlatauksia joihiko nuo sitten maalittaapi?
Ei mtn opittu ukr nanosienipilvestä. Ei mitään tajuta noitten sot. tied. todistetusta kyvystä. Ei mitään nähdä, paitsi taktiset siirrot strategisina. Hyvä sentään et lavikaisen upilta profiilinnostot tapahtu. Se on erittäin terävä kaveri, meritrokraatti sekä edes suurpiirteisesti isänmaallinenkin viel kaiken kukkuraks.
JA sit tulee vääntö, ego vääntö, ja me heittäydymme taktisina altavastaajina strategista ylivoimaa vastaan, KOSKA - tukholman profetian mukaisesti - oletamme, ETTEI kysees ois mukamas yksykkönen - vaikka.. se... on.
Kerroin täällä ettei puolustusministeriksi ole räkänokkaisilla asiaa tulevas S.A.n Suomessa. Ja mitä kakistrokratia päättikään? Noh, valita beta-häkkäsen 2den (KAHDEN!) ex-pääesikuntalais osaajan sijasta; ai niin, joista toisen joku tuollainen harrastus-intohimo on lukea mitä lähemmäs tuhatvuotiaan tietokokemuskertymällä nimenomaan sotaaliittyvistä, koska tietämys sotapaskoissa ON edunmuodostuksen perustaa.
Minä täällä eetteris tuostakin huomautin, kun sen aika oli. Kukaan kontekstuaalises päätöksentekoasemasoleva oivaltanut taaskaa mtn kertomistani. Toveria sentään sain etuoikeuden kunnioittaa, et sentään tarjoitui erinäisiin rooleihin. Mutku ei se riitä. Ei se riitä että Toverista tehdään moppaaja, vaan hälle pitää hommata vastuuta, ja stressiä. PeToinen kun alkaa vasta toimimaan kunnolla, ku intensiteetti kasvaa. Ei häntä tulee rentouttaa, vaan päinvastoin - pistää timatti prkl paineeseen! Siks meritrokratia toimii; koska se on LUOTU päätöksentekoon. Toverin tapaukses, kirjaimellisestiki jopa.
Muttei mee jakeluu.
Sanoisin et urvon tulisi tehdä kaikkensa, et Puheloisen saisimme sittemmin S.An ylipäälliköksemme, kirjaimellisesti vaikkapa pitäisi moinen kirjata perustuslakiin velvoitteeks ja mies hakea vaikka bora boralta asti. Mutta koskei ees Toveria koskeneet suositusehdotukset tullee ymmärretyiksi, niin korpraali sitten käskekööt S.A.n Suomessa pääesikuntalaisia, kuten teki toki hitlerikin - ennen (julkiskäsityksenmukaisesti) kukistetuksitulemistaan. Ja reaalitettitasolla N.Saksan (&Co:n) lorun päättymistä neljäntenä reichinä.
Ei kyetä edes täsmäsijoitusten pragmaattisiin asemointeihin vaikka tulis itse kuvio jo täysin pureksittusulateltunakin suuhun, samoin kuin lintuemot laattaa sen pikkukalan sen poikasen nokkaan, kun se turpa auki siel venttailee safkojaan. Jos mieli on kiinni, mitään hyvää siitä ei seuraa. Ei yhtikäs mtn, urpoinen-rientoinen.
Tuohon päälle viel hkivantaan asemalle kinuskipohjoiskorealais sosiaalipisteytysjärjestelmien dystopia-totalitarismin-testialut, niin johan tulee vielä itse Luojaltakin reagoinnit, eikä pelkästään putlerssoneilta. Niin on nyt menty päin mäntyä, et oikein tiimalasin yläosan lasiakin aletaan tässä EKOINA "uuden uljaimman orjamaailman" nimis särkeä.
Tämä on antivapautta. Kinuskila on Suomen vastakohta. Ja minä voin laatuvastakohtaisuuden koska tahansa todistaa sillä, miltä kinuskeista tuntuu edes ajatella kotiinpaluuta, jtk meillä Suomes ovat ees viikon pari ollee visiteeraas.
Suomi on vapaa maa.
Kiina on vapaudenriiston teknomekka.
Kirjaimellisesti toistensa vastakohdat. Ja sitten alkaa anarkiapaskat, kun kansalle yritetään ujuttaa kinuskiloita Suomeen, prkl. Ja sitten jos ne, ja putlerit ja ties mikkä muut eivät riitä, niin sitten suoraan sodoma gomorrat, ja klaussi saa ulvoa kuinka ww3 on AINUT ratkaisu KAIKKEEN (molemminpuolisesti synnyttämäänsä) pahuuteen.
Mitään tehdä oikein. - Anonyymi

Mitään tehdä oikein.Nyt voi rukoilla että kansamme pelastuu- EU-jäsenyys loppuu, Nato hajoaa, saamme itsenäisyyden takaisin ja että sää muuttuu lämpimämmäksi- ja että saamme pian omaa kansaamme puolustavan suomenkansan eduksi toimivan hallituksen.

Mitään tehdä oikein.Sarmantit= sarmatialaiset- eräs venäjällä ollut kansanryhmä.
https://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-12645.html
- Anonyymi
Urho Kekkonen astui menestyksellisesti Jumalan saappaisiin.
- Anonyymi
Lokakuun ekan päivän paras.
Kekkonen sai niin idän kuin lännenkin toivomaan seuraansa. Kekkonen oli tarpeeksi ässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lokakuun ekan päivän paras.
Kekkonen sai niin idän kuin lännenkin toivomaan seuraansa. Kekkonen oli tarpeeksi ässä.Hän ajatteli koko kansan ja Suomen etua- ja Suomessa meni kohtuullisesti- ja koko ajan paremmin- kunnes alkoi EU-aiaka ja suomen alas-ajo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän ajatteli koko kansan ja Suomen etua- ja Suomessa meni kohtuullisesti- ja koko ajan paremmin- kunnes alkoi EU-aiaka ja suomen alas-ajo
Komppaan.
Kekkoslovakia oli elämäni kulta-aikaa, kun kokoomus oli oppositiossa.
- Anonyymi
Urho Kalevi Kekkonen astui menestyksellisesti Jumalan saappaisiin.
Ei ole maallisen äijän voittanutta. 🙏- Anonyymi
Urho 10-0 Jumala
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urho 10-0 Jumala
Olematon isi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urho 10-0 Jumala
Isinne taivaassa on kuollut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isinne taivaassa on kuollut?
Allah tappoi miekalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isinne taivaassa on kuollut?
Allah murskasi?
- Anonyymi
Eipä ollut Jumalasta silloinkaan apua. Se kun tuppaa aina olemaan vahvemman ja röyhkeimmän puolella. Kertoo paljon otuksen moraalista.
- Anonyymi
Oliko Kekkonen ateisti? En muista mitä sanoi uudenvuoden puheessa.
Mutta siitä olen varma, että ilman Kallion rukouksia tilanteemme olisi toinen.
Kunpa vain ihmiset ympäri maan aloittaisivat rukousmaratonin niin ehkä jonkunlaista tulosta olisi nähtävissä.
Liikaa on irstasta menoa medioissa, tv:ssä ja radiossa. Törkeyksiä vaan puhuvat.- Anonyymi
Tämä aika on Paha. Rukouksella voitaisiin vielä kääntää Suomen tilanne. Esittämäsi rukousmaraton on erinomainen neuvo. Eiköhän panna toimeksi.
- Anonyymi
satanistit hallitsee nyt suomea?
- Anonyymi
pitäs rukoilla noiden persuporvari-riivattujen natsismin-riivaamien suomalaisten puolesta että vapautuisivat riivauksestaan?
Suomesta tehtiin kylmän sodan valtio ...
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2013/04/yhdysvaltain-suurlahetyston-tyomaa.html - Anonyymi
Jesuksen nimessä rauhaa !
- Anonyymi
Suomalaisen sotilaan urheus ja pakkanen pelasti Suomen, ei kukaan mielikuvitusolento.
Lopettakaa uskovaiset valehtelu.- Anonyymi
Olethan sinäkin uskovainen. Annat väitettä ilman todisteita.
- Anonyymi
Momni uskoo Suomessa järjettömään evoluutioteoriaan eikä anna kunniaa kaiken suunnitelleelle Jumalalle.
- Anonyymi
armoa hölmöläkansalle
- Anonyymi
V*ttuako olemme Natoon menneet liittymään jos taivaallisen taika-jimin rukoilu olisi riittänyt?
- Anonyymi
Ja nyt vuosikymmeniä myöhemmin sama roistovaltio on harminamme!
Nimi vaihtuu, mutta valtion tavat vain pahenevat!
Venäjä on aina ollut pienempien naapureidensa kimpussa!- Anonyymi
Oletko narsisti? Venäjä on maailman suurin valtio. Siinä sulle "muiden pienutta". Suurimpana se siis ei saisi puolustaa omiaan?
- Anonyymi
Mitä sanoi naZiciccare rytin saksalainen vaimo gerda, viimeisessä koko operaatio barbarossan pitämissään radiokuunnelmissaan syksyllä 1944??
- Anonyymi
Ennen oli vallankahvassa olevilla hengellistä elämää " uskoa korkeampaan" nykyään.
? Ollaan niin omien ajatusten ja mielitekojen vietävissä että ei mitään rajaa !
Ainoa kuuluva ja näkyvä kansanedustaja Räsänen jolla on roheutta tehdä näin ! - Anonyymi
Aivan sama tulos vaikka olis rukoillut väimämöistä.
- Anonyymi
Vain suomalaiset sotilaat pelasti Suomen talvisodassa.
Ei kukaan mielikuvitusolento👺.- Anonyymi
Se on helppo uhota kun asiat on ok.
- Anonyymi
Nuo ajat ovat menneet. Nyt kannattaa rukoilla Venäjän puolesta.
- Anonyymi
Parempi kuitenkin että ”tapahtukoon Sinun tahtosi Isä”. Me ihmiset emme taida tietää Venäjän parasta. Venäjä Putinin johdolla on kietonut itsensä sellaiseen solmuun, jotta avaaminen on liki mahdotonta.
Nykyinen maallistuminen kansakunnissa on pelottavaa. Suomessa nuoret miehet sentään edustavat toivoa paremmasta. He kun kuulemma vielä uskovat itseään korkeampaan.
- Anonyymi
Jos vihulainen hyökkää Suomeen niin pyydän kansallisdeevaamme väinämöistä auttamaan suomea. Ei siihen presidenttiä tarvita vaan luja usko.. Olen varma että apu tulee ja Iivana pakenee häntä koipien välissä.
- Anonyymi
Suomi tarvitsee esirukoilijoita. Mieluummin huomattavan määrän. Maamme tilanne kun on perin hankala. Ihan kevyesti tästä ei enää päästä ylitse.
Jumalan yhä harvempi enää mainitsee. Puhumattakaan että Jumalan siunausta enää toivoteltaisiin. Presidentti uuden vuoden puheessaan tosin, mikä tuokin on ihme, sillä kun mediaa seuraa, niin ei siellä juuri taivaallisiin tukeuduta. Tavanomaista kinastelua vallasta. Puhutaan koulukiusaamisesta, mutta aikuisten väkivallasta vaietaan, poliitikkojen ja terveysviranomaisten. Oikeuslaitostakaan ei saisi kritisoida, koska tuo heikentäisi heidän asemaansa juridisen vallan käyttäjinä. - Anonyymi
Jeesus ja kristinusko Raamatun Jeesukseen on ainoa totuus tässä maailmassa-
kaikki muu on harhaa ja uskoa uskomusta hathaisuutta ja phaojenhenkien eli demonien alaisena huuhailemista jolla on pahat seuraukset esim mammonanpalvonta, saatananpalvonta-satanismit, pakanallisuus, jne...
Vain Jeesus on totta- mutta saatana yrittää harhauttaa tiedät uskomaan tämän maailman fasismiin ja satanismiin- ja kaiken tuon ymmärrätte viimeistään lopun edessä.- Anonyymi
Näin se on.
Kyösti Kallio oli Suomen Tasavallan PRESIDENTTI ja hieno mies,Rauha hänen sielulleen,tuli vaan mieleen että jos Herrra meidät meidätkin hylkää kuin tuona vaarojen vuosina,toivottavasti meidänkin..kröhömm..resitentti pitää tuollaisen puheen,ja ilman Ruotsia väliin..kiitos..takTak..😳
- Anonyymi
Jumala on meidän ainoa toivomme jos joudumme sotaan Venäjän kanssa.
- Anonyymi
Aina kun hurskaat moititte sitä piru-saatana-pelsebuubia, niin kannattaa muista se tosiasia että luodessaan arkkienkeli Luciferia hänen täytyi kaikkitietävänä tietää tästä tulevan vastustajansa, ja silti teki sitä juuri sellaisen.
Vastuu on siis yksin Herra Sebaotin. - Anonyymi
Jaahas. Avaus on kyllä pitempi kuin huominen päivä. Käsitellään tätä asiaa joskus myöhemmin.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006524
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313900törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303315Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3811792- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471053Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889