Minkä mukaan sinulle maksetaan työajasta "tolpalla"

Anonyymi-ap

Kuten kaikki tietävät, niin työaikalaki määrää taksialalla työsuhteessa tehtävän työn säännöt, koska yleissitovaa TESsiä ei ole.

Työaikalain 3 §:ssä on määritelty, mitä aikaa luetaan työaikaan ja mitä siihen ei lueta. Työajaksi luetaan työhön käytetty. Lisäksi työajaksi luetaan aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Työpaikka voi olla mikä tahansa työnantajan määräämä paikka, jossa työntekijä on määrätty olemaan työn tekemistä varten.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2019/20190872#L2P3

Työaikalaki edellyttää, että tehdyistä työtunneista pidetään luetteloa. Työaikalain mukainen ylityölaskenta sekä ylityökiintiöiden seuraaminen ja ajoaikamääräykset edellyttävät työtuntien kirjaamista. Työ- ja poissaoloaikojen seuranta on välttämätöntä myös poissaoloaikojen palkanmaksua ja vuosilomaetuuksien määrittelyä varten.

Työntekijälle on maksettava työaikalain mukaan kaikesta työajasta palkkaa. Lain mukaan ei ole olemassa palkatonta työaikaa. Vaikka Suomessa ei ole minimipalkka-nimistä lakia, niin työsopimuslaki korvaa sen määräämäällä, että työnantajan on maksettava työstä tavanomaisena ja kohtuullisena pidettävää palkkaa. Oikeaa palkkataso on yksinkertaisinta laskea keskituntiansion mukaan, joka määrä maksetaan "tolpalla" olevasta ajasta. Toinen hyvä vaihtoehto on maksaa palkkaa lähimpänä alaa olevan työehtosopimuksen mukaan, joka on taksialan TES.
https://www.akt.fi/site/assets/files/18101/taksiliikenteen_tes_2023-2025.pdf

Me maksamme kaikki palkat TESsin mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää miten muut ovat ratkaisseet palkanmaksun siltä ajalta, kun ajoa ei ole, jos palkkana on provisio.

20

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitti tiedosta. En olisi muuten tiennyt, että peräkamarinpoika on ”me”.

    • Anonyymi

      Selkeintä on TES. Kaikki muut temppuilut kertovat vain kehityksestä pudonneista pikku kioskeista.

    • Anonyymi

      Ei mitään koska olen provisiopalkalla. Eiväthän provisiopalkkaiset myyjätkään saa mitään jos eivät saa kauppaa. Tekevät silti työtä. Olipa tyhmä kysymys aloittajalla

      • Anonyymi

        Eli et ole työnantajan käytettävissä, vaan vietät vapaa-aikaasi. Oma valinta, kaikki eivät halua viettää vapaa-aikaansa taksitolpilla.

        Työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä.
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2019/20190872#L2P3

        Työntekijällä on oikeus työstä maksettavaan vastikkeeseen, ja palkanmaksuvelvollisuus on työnantajan päävelvoite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työntekijähän saa vastikkeensa niistä hetkistä kun hänellä on maksava asiakas. Tietenkin tiesit tuon jo entuudestaan, mutta yrität mainostaa tunti- tai kk palkkaa taksialalle tällaisella " ovelalla" postauksella. Onnea yrityksellesi . Sitä tarvitaan koska taksiala on niin huonosti tuottava, ettei kukaan täysjärkinen ala maksaa vieraalle tolpalla oleskelusta.

      • Anonyymi

        Se on ihan eri asia jos myyjä on provisiopalkalla (kiinteässä toimipaikassa) myymälässä kuin kuski joka on kadulla provisiopalkalla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihan eri asia jos myyjä on provisiopalkalla (kiinteässä toimipaikassa) myymälässä kuin kuski joka on kadulla provisiopalkalla!

        On ne iloiset tytökin kaduilla ilmaiseksi , eikä niille kukaan maksa kun ne venaa asiakasta.

      • Anonyymi

        Provisiopalkkaisilla myyjillä on oikeus saada tavanomainen palkka, vaikka myyntiä ei olisi ollenkaan. On selvää, että työstä maksetaan palkka. Myyntityötä on tehty, vaikka kauppoja ei olisi syntynyt. Sama oikeus on myös taksinkuljettajilla.

        Taksinkuljettajilla on oikeus saada provisio myös työsuhteensä jälkeen kaikista ajoista, joihin kuljettaja on hankkinut asiakkaat, samalla tavoin kuin myyjällä on oikeus saada provisiota myös kaupoista, jotka tehdään työsuhteen päättymisen jälkeen. Kyse on laissa mainitusta jälkiprovisiosta.

        Laki jättää avoimeksi sen, kuinka pitkältä ajalta jälkiprovisiota tulee maksaa. Lain mukaan sitä tulee maksaa kaupoista, joiden syntymiseen myyntimies on olennaisesti vaikuttanut ja jotka ovat syntyneet kohtuullisessa ajassa työsuhteen päättymisestä. Taksinkuljettajalle on kohtuullista maksaa jälkiprovisiota kaikista niistä asiakkaista, joita kuljettaja on ajanut, ja jotka käyttävät uudelleen samaa taksiyritystä seuraavan vuoden aikana työsuhteen päätyttyä. Tietenkin asiasta voi myös sopia maksamalla esim. vuoden palkan työsuhteen päättyessä, niiden ajojen osalta, joita taksiyritys ei ole kuljettajalle osoittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihan eri asia jos myyjä on provisiopalkalla (kiinteässä toimipaikassa) myymälässä kuin kuski joka on kadulla provisiopalkalla!

        Ahaa, mites nää provisopalkkaiset myyntihenkilöt jotka liikkuvat asiakkaissa? Oot kyl tosi pihalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Provisiopalkkaisilla myyjillä on oikeus saada tavanomainen palkka, vaikka myyntiä ei olisi ollenkaan. On selvää, että työstä maksetaan palkka. Myyntityötä on tehty, vaikka kauppoja ei olisi syntynyt. Sama oikeus on myös taksinkuljettajilla.

        Taksinkuljettajilla on oikeus saada provisio myös työsuhteensä jälkeen kaikista ajoista, joihin kuljettaja on hankkinut asiakkaat, samalla tavoin kuin myyjällä on oikeus saada provisiota myös kaupoista, jotka tehdään työsuhteen päättymisen jälkeen. Kyse on laissa mainitusta jälkiprovisiosta.

        Laki jättää avoimeksi sen, kuinka pitkältä ajalta jälkiprovisiota tulee maksaa. Lain mukaan sitä tulee maksaa kaupoista, joiden syntymiseen myyntimies on olennaisesti vaikuttanut ja jotka ovat syntyneet kohtuullisessa ajassa työsuhteen päättymisestä. Taksinkuljettajalle on kohtuullista maksaa jälkiprovisiota kaikista niistä asiakkaista, joita kuljettaja on ajanut, ja jotka käyttävät uudelleen samaa taksiyritystä seuraavan vuoden aikana työsuhteen päätyttyä. Tietenkin asiasta voi myös sopia maksamalla esim. vuoden palkan työsuhteen päättyessä, niiden ajojen osalta, joita taksiyritys ei ole kuljettajalle osoittanut.

        No et näköjään tiedä mitään provisio palkasta myyntihommissa.

        Tuosta (jäkiprovisiosta) pitää toki vähentää kaikki ne asiakkaat, jotka jättävät tulematta uudelleen , useimmiten ammattitaidottoman, epäsiistin tai muuten huonon asiakaspalvelijan takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No et näköjään tiedä mitään provisio palkasta myyntihommissa.

        No senverran tiedän, että myynti hommissa provisiopalkka on yhdyssana.

    • Anonyymi

      Mikä vajakki tää aloittaja on? 😅 Vaihda alaa jos ei miellytä systeemit.

    • Anonyymi

      Ihan varatuomarin mukaan ilmaista työtä ei ole. Vähintään saa 13e/h jos vie asian käräjille. Näin tein kun lopetin taksihommat. Tuli aika hyvin rahaa korkoineen.

    • Anonyymi

      Sisältyy siihen 7€ tuntipalkkaa tolpalla olo.

    • Anonyymi

      Ei kiinnosta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4318
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2774
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2532
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      81
      1135
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      176
      977
    Aihe