Nuorisojengi kylvää kauhua Lauttasaaressa

Kyse ei ole enää pelkästä kiusaamisesta, vaan ryöstämisestä ja väkivallasta.

Kuluneina viikkoina alueella on liikkunut noin 10–15 nuoren porukka, joka muodostuu arviolta 15–18-vuotiaista nuorista, joista ainakin osan kerrotaan olevan maahanmuuttajataustaisia. He ovat käyttäytyneet uhkaavasti muita lapsia ja nuoria kohtaan.

Lauttasaarelainen isä kertoo IS:lle, että lastensa ja nuortensa turvallisuudesta huolissaan olevat vanhemmat ovat päättäneet toimia itse.

– Kiertelemme saarella pyrkien läsnäololla luomaan nuorille turvallisen mahdollisuuden harrastustoimintaan. Tässä tilanteessa ei voi alkaa pelkäämään vaan on varmistettava, että nuoret saavat kulkea ja harrastaa rauhassa ilman ulkopuolisia uhkia, hän sanoo.

Tähän on tultu.
21486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Lauttasaarelaiset jatkavat kaikesta huolimatta liberaalien äänestämistä

Äänestä
  • RKP.

    Äänestä

  • Lauttasaaressa ei mitään äärioikeistolaisia persuatteeseen pohjautuvia terroristisoluja tarvita. Sehän tässä vielä puuttuisi jos joku Soldiers of Persuland -järjestön liivijengiläiset aloittaisivat ryypiskelyn.

    Äänestä

Eikös tästä ollut jo yksi avaus? Poistuiko se?

Viranomaiset saisivat toimia tehokkaasti. Aina se vain ei ole niin helppoa.

Äänestä
  • Hullu nuoriso juhlii, kun poliisi istuu abc munkkikahvilassa ja lämpöisessä pakussa.

    Äänestä

  • Väärä arvio.
    Tämän asian suhteen se ei ole KOSKAAN helppoa.
    Ei edes kai mahdollista koska jengi-ilmiö toistuu yhä uudestaan ja joka kerta väkivaltaisempana.
    Ai niin, onko kukaan koskaan kuullut sanottavan että se, millaiseksi tulevaisuus muodostuu meilläkin, on nyt nähtävissä Ruotsissa?
    Millaisena voidaan pitää päättäjiä ja viranomaisia jotka toistavat samaa virhettä vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen siitä koskaan oppimatta?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Väärä arvio.

    Ruotsin "esimerkistä" on jankutusta riittänyt.

    Nyt on persuilla mahdollisuus hoitaa asioita kuntoon. Toivottavasti toimivia keinoja nyt löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hullu nuoriso juhlii, kun poliisi istuu abc munkkikahvilassa ja lämpöisessä pakussa.

    Ei saa tehdä etnistä profilointia. Pakko istua munkkikahvilla ja odottaa, että joku soittaa hätäkeskukseen poliisia paikalle.

    Äänestä

  • Joo, työnteko on sellaista.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Ruotsin "esimerkistä" on jankutusta riittänyt.

    Nyt on persuilla mahdollisuus hoitaa asioita kuntoon. Toivottavasti toimivia keinoja nyt löytyy.

    Eli sinäkin lopetat maahanmuuttomyönteisten puolueiden äänestämisen?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eli sinäkin lopetat maahanmuuttomyönteisten puolueiden äänestämisen?

    Maahanmuuttoasia ei ole prioriteetti, kun valitsen ehdokkaita vaaleissa.

    PS ja Vihreät ovat ainakin tällä hetkellä ne puolueet, joita en varmasti äänestä. Lähinnä voin äänestää SDP:tä, Kepua tai Kokoomusta.

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä viranomaisten pitäisi tässä asiassa toimia? Vai tarkoitatko, että viranomaisten pitäisi jotenkin tehostaa, esim myöntää rahoitusta, katujengien toimintaa Lauttasaaressa.
    Onhan niin, että lauttasaarelaiset ovat itse halunneet katujengitoimintaa, ovat äänestäneet Vihr, Rkp ja Kok, eli monikulttuuripuolueita. Nythän he saavat, mitä ovat toivoneet ja minkä puolesta ovat äänestäneet. Mielestäni asia on nyt ok, lauttasaarelaisten unelma on toteutunut, ei kenenkään tarvi asiaan puuttua.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä viranomaisten pitäisi tässä asiassa toimia? Vai tarkoitatko, että viranomaisten pitäisi jotenkin tehostaa, esim myöntää rahoitusta, katujengien toimintaa Lauttasaaressa.
    Onhan niin, että lauttasaarelaiset ovat itse halunneet katujengitoimintaa, ovat äänestäneet Vihr, Rkp ja Kok, eli monikulttuuripuolueita. Nythän he saavat, mitä ovat toivoneet ja minkä puolesta ovat äänestäneet. Mielestäni asia on nyt ok, lauttasaarelaisten unelma on toteutunut, ei kenenkään tarvi asiaan puuttua.

    Harvinaisen mustavalkoista ja typerää tekstiä. Ongelmat ovat pitemmän kehityksen tulos. Yhtään mikään asia tässä maassa ei tule parempaan kuntoon sillä, että äänestetään persuja sotkemaan asioita. Hyvä esimerkki oma kotikuntani.

    Äänestä

Lauttasaari, uusi Itis

Aika noloa asua siellä

Äänestä
  • Juu Itis on nolopaikka asua sillä siellä asuu persuja.

    Äänestä

Lauttasaaressa tippunut jo kämppien hinnat vauhdilla...rommaava alue ollut jo pitkään, totuutta ei vaan ole kerrottu julkisuuteen jotta kulissit pysyy pystyssä ja gryndereillä duunit.

Äänestä

Maahanmuutto on ihan tutkitusti isoin syy nuorisojengeihin siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Äänestä

Puhutteluikäiset kelamarakatit ovat vaan uteliaita.

Äänestä

Helsinki vajoaa joka päivä kurjuuteen lisää..

Äänestä

mrrrrr

Äänestä

Aidattuja vartioituja asuinalueita lisää missä saa olla rauhassa näiltä häiriköiltä. Tähän on mentävä sillä hulluuteen on vastattava kovalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyse ei ole enää pelkästä kiusaamisesta, vaan ryöstämisestä ja väkivallasta.

Kuluneina viikkoina alueella on liikkunut noin 10–15 nuoren porukka, joka muodostuu arviolta 15–18-vuotiaista nuorista, joista ainakin osan kerrotaan olevan maahanmuuttajataustaisia. He ovat käyttäytyneet uhkaavasti muita lapsia ja nuoria kohtaan.

Lauttasaarelainen isä kertoo IS:lle, että lastensa ja nuortensa turvallisuudesta huolissaan olevat vanhemmat ovat päättäneet toimia itse.

– Kiertelemme saarella pyrkien läsnäololla luomaan nuorille turvallisen mahdollisuuden harrastustoimintaan. Tässä tilanteessa ei voi alkaa pelkäämään vaan on varmistettava, että nuoret saavat kulkea ja harrastaa rauhassa ilman ulkopuolisia uhkia, hän sanoo.

Tähän on tultu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu