Eheyttäminen ei tee ehjäksi, vaan rikkoo

Anonyymi-ap

Tutkittu tieto osoittaa, ettei seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä voi muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä.

Helsingin Sanomissa ja muissa medioissa on noussut esille useita kokemuksia niin sanotuista eheytys­hoidoista ja eheytys­pyrkimysten kohteeksi joutumisesta uskonnollisissa yhteisöissä.

Eheytyshoidoilla viitataan toimiin, jotka pyrkivät muuttamaan ihmisen seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä. Ne perustuvat ajatukseen, jonka mukaan hetero­seksuaalisuudesta eroava seksuaalinen suuntautuminen tai syntymässä määritellystä sukupuolesta eroava sukupuoli-identiteetti olisivat korjattavissa. Ajatuskulkua perustellaan usein uskonnolla.

Eheytystä tapahtuu myös terveydenhuollossa, vaikka eheytyshoitojen ei tulisi kuulua terveydenhuollon ammattilaisten tehtäviin. Esimerkiksi lääkärin eettisten ohjeiden mukaan lääkärin tulee kohdella potilaitaan tasa-arvoisesti, oikeudenmukaisesti ja syrjimättä ja perustaa kannanottonsa lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen. Myös Suomen psykiatriyhdistys ja Suomen psykologiliitto ovat tuominneet eheytyksen haitallisena.

Eheyttäminen ei tee ehjäksi, vaan rikkonaiseksi. Tutkittu tieto osoittaa, ettei seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä voi muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä. Eheytyshoidot rikkovat niin perustuslaissa kuin kansainvälisissä sopimuksissakin turvattuja ihmisoikeuksia. Tällaiset hoidot aiheuttavat vakavaa kuormitusta ja haittaa mielenterveydelle.

Uskonnollisessa yhteisössä tapahtuva eheytys tuhoaa myös ihmisen hengellisyyttä. Mikäli uskonnollisen yhteisön auktoriteetti, sielunhoitaja tai luotettu jäsen yrittää muuttaa ihmisen seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä, siitä aiheutuu riskejä ihmisen hyvinvoinnille. Diakoni Ani Iivanaisen selvityksen mukaan osa evankelis-luterilaisen kirkon sateenkaarevista työntekijöistä kohtaa työssään eheyttämiseen tähtäävää hengellistä väkivaltaa.

Eheytys tuhoaa myös hengellisyyttä.

Vahingollista on myös sellainen puhe ja asenne, jossa vähemmistöön kuuluvaa mitätöidään ja katsotaan ohi. Aina kysymys ei ole pilkasta, vaan myös hiljaisuus ohjaa ihmisiä kätkemään elämänsä. Jos ei voi tuoda omaa elämäänsä sinne, missä puhutaan perhesuhteista ja vapaa-ajasta, vaihtoehtoina ovat piiloutuminen tai yhteisön opetuksen haastaminen.

Eheytys ei aina tarkoita eheytysleiriä tai systemaattista eheytysohjelmaa. Sitä voi tapahtua työpaikan kahvihuoneissa, käytäväkeskusteluissa tai jopa yhteisessä rukouksessa.

Hyväntahtoisten auttajien puhe tukahduttaa ihmisen pohdinnan ja avoimuuden omasta identiteetistä. Se voi katkaista tärkeitä ihmissuhteita ja sysätä yksinäisyyteen. Etääntyminen itselle rakkaista ihmisistä ja sosiaalisen turvaverkon menettäminen vievät syvemmälle kriisiin.

Vahingollisiin toimintamalleihin liittyy usein vilpittömyys, halu suojata toista ja vahva usko siihen, että toimii oikein. Hyvä tarkoitus ei poista sitä, että kysymyksessä on hengellinen väkivalta, joka murtaa toisen ihmisen mieltä. Homofobia ja transfobia ovat homo- ja transfobiaa silloinkin, kun niitä perustellaan pyhillä kirjoituksilla.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma, arvokas ja ainutlaatuinen. Ihmisen arvo ei ole sukupuoleen tai seksuaalisuuteen sidottua tai niistä riippuvaa. Sielunhoidon tulee voimaannuttaa ihmistä toimimaan elämässään ja yhteisöissään sekä tukea yksilöä löytämään voimavaroja elämäänsä.

Tasa-arvoa ja sateenkaari-ihmisten asemaa edistämällä kirkko kunnioittaa uskontulkinnasta nousevaa Jumalan luomistyön moninaisuutta ja rikkautta. On tärkeää, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tulevat kohdatuiksi ja hyväksytyiksi omana itsenään. Se tarkoittaa yhdenvertaista kohtelua sekä omien ja toisten rajojen kunnioittamista.

Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.

381

1605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Homostellen helvettiin!

      • Anonyymi

        Äärikonservatiivit helvettiin

      • Osa niistä, joita eheytetään tekee itsemurhan.

        Ovat sinun uhreja myös.

      • Anonyymi

        Näinhän se on, mutta ei automaattisesti. Jokainen homostelija tekee kuitenkin itse päätöksen harrastaa sitä. Uskomalla Jeesukseen Kristukseen asia ratkeaa paremmin ja pelastus vie taivaan porteille.

    • Anonyymi

      Jeesuksen sanat:

      Matt. 18:9 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.

      • Anonyymi

        Mihin heitit silmäsi? Ne olisi voinut käyttää hyödyllisesti ja elin luovuttaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta - myös lääkätieteessä tätä periaatetta käytetään tosi usein, sillä jos esim. kuolioon mennyt jalka on vaaraksi ihmisen elämälle, niin jalka leikataan pois ja näin ihmisen henki säilyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin heitit silmäsi? Ne olisi voinut käyttää hyödyllisesti ja elin luovuttaa

        Jätä toisten silmät ja elämä rauhaan tai joudut otse in helvete!

    • Anonyymi

      "Tutkittu tieto osoittaa, ettei seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä voi muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä."

      Käytäntö taasen osoittaa että Jeesukseen uskoontulleet homoseksuaalit Herramme kyllä eheyttää ja parantaa. Tämä parantaminen on osa Jeesukseen ydinosaamista, Hän paransi jo maailmassa ollessaankin kuten voimme elävästi Raamatusta lukea.

      On selvää aina että uskoontulleet homoseksuaalit haluavat toteuttaa Jumalan tahtoa ja näin ajautuvat vaikeassa tilanteissa sielunhoitoon, missä rukousten, vertaiskeskusteluiden ja opetusten keinoin uskoontullut eheytyy asteittain. Sama eheytyminen eli parantuminen koskee myös heteroita jos heillä on vakavia ongelmia seksin toimintojen alueella.

      Eli kaikenkaikkiaan mikään piispa voi estää Jumala tekemästä eheyttävää työtään meissä kaikissa uskovissa kun Hän on siihen sitoutunut.

      • Tunnen yhden uskossa olevan homon. Hän ei ole parantunut. Hän ei ole ollut koskaan töissä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Hän ei ole parantunut. Hän ei ole ollut koskaan töissä.

        Palosaaren separi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palosaaren separi?

        Eräs 1966 syntynyt uskossa oleva homo Helsingistä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eräs 1966 syntynyt uskossa oleva homo Helsingistä.

        Hyi helvetti!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyi helvetti!

        Etkä tykkää uskovista?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Etkä tykkää uskovista?

        Sinä et ole uskova.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole uskova.

        Olen entinen uskova.

        Vähitellen tulin järkiini.

      • Olin uskossa ja etsin uskovaa.

        Myöhemmin tulin kaikesta järkiini.

      • torre3 kirjoitti:

        Olin uskossa ja etsin uskovaa.

        Myöhemmin tulin kaikesta järkiini.

        Olin siis ollut uskossa 12 vuotta sitä ennen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen entinen uskova.

        Vähitellen tulin järkiini.

        Sinä mikään uskova oke ollut vaan leikit, että pääsit Päivin pöksyihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä mikään uskova oke ollut vaan leikit, että pääsit Päivin pöksyihin.

        12 vuotta ennen Päiviä. Olet omituinen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Hän ei ole parantunut. Hän ei ole ollut koskaan töissä.

        "Tunnen yhden uskossa olevan homon. Hän ei ole parantunut. "

        Hyvä huomio, sillä homoseksuaalien eheytyminen voi kestää eliniän mutta synti uskoontulleeseen on menettänyt tappavan voimansa. Amen

        Et näytä ymmärtävän mitään.

        Mene menojasi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et näytä ymmärtävän mitään.

        Mene menojasi.

        Mikset sinä Tynnyri noudata Iääkärin neuvoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tunnen yhden uskossa olevan homon. Hän ei ole parantunut. "

        Hyvä huomio, sillä homoseksuaalien eheytyminen voi kestää eliniän mutta synti uskoontulleeseen on menettänyt tappavan voimansa. Amen

        Tarkoitatko että ihminen voi olla homo, eli haluta samaa sukupuolta koko elämänsä ajan kuolemaansa asti, mutta jos hän on samaan aikaan uskossa, hän pääsee taivaaseen?

        Entä jos tuo homo ei kerro sinulle tai kenellekään muulle olevansa homo ja kysyttäessä valehtelee eheytyneensä? Silloinhan hän valehtelee sinulle ja muille. Eikä valehteleminen ole syntiä?

        Entä jos tuo homo kertoo olevansa yhä edelleen homo?

        Entä jos tuo homo kertoo olevansa homo ja hän ei paneskele samaa sukupuolta, mutta ei suostu suhteeseen myöskään vastakkaisen sukupuolen kanssa? Jos hän silloin sinun mukaasi pääsee taivaaseen,sehän tarkoittaisi sitä että siinä tapauksessa ainoastaan tietyt seksitavat ovat syntiä eikä homous siis ole lainkaan syntiä.

    • Anonyymi

      "Eheytyshoidoilla viitataan toimiin, jotka pyrkivät muuttamaan ihmisen seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä. "

      Outoa että piispaksi itseään kutsuva henkilö voi noin typeriä puhua. Tämähän on vain Setan propagandaa missä määritellään termi "eheyttäminen" sellaiseksi että sitä vastaan voidaan propagoida.

      • Anonyymi

        Ei ole setan propagandaa, vaan tieteellisesti tutkittua tietoa. Se tarkoittaa sitä että sinä voit myös tarkastaa ja testata noita tutkimuksia, eli tehdä tutkimuksen, ja jos havaitset toisenlaisen tuloksen voit sen antaa myös muiden tarkastettavaksi ja testattavaksi.

        Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet maan kiertävän aurinkoa ja tehneet sinulle lääkkeitä jne. Mikään uskonto ei ole tietoa tuottanut.

        "Mikään uskonto ei ole tietoa tuottanut."

        Tämä on hyvin oivallettu. Uskonto on dogman varassa, eikä siedä uutta tietoa.

    • Anonyymi

      "Eheytystä tapahtuu myös terveydenhuollossa, vaikka eheytyshoitojen ei tulisi kuulua terveydenhuollon ammattilaisten tehtäviin. "

      Tämä on piispaksi itseään ylpeästi ja korskaisesti kutsuvalta ihmiseltä tosi outo ja jopa sairas.

      Eheytystä eli parantamista kyllä tapahtuu lääkärien ja hoitajien toimesta terveydenhuollossa paljonkin, sehän on lääkärien tehtävä yrittää parantaa ihminen siitä mikä häntä vaivaa. Ja hoitajat ovat tässä työssä apuna.

      Mutta tuo loppu on tottavieköön kummallinen, sillä parantaminen ja hoito nimenomaan kuuluu terveydenhoitoon. Sehän näkyy jo nimityksessäkin. Nyt on naispiispaa höynäytetty pahemman kerran.

      • Anonyymi

        Muista että tahallaan väärinymmärtäminen, eli vääristely, on samaa kuin valehtelu. Valehtelu on syntiä. Pidä visusti mielessä että taivaaseen pääseminen on vaikeampaa kuin kamelille tunkeutua neulansilmän läpi. Jumala ei ota tuollaista viestiä "läpällä"!

    • Anonyymi

      "Eheyttäminen ei tee ehjäksi, vaan rikkonaiseksi. "

      No kyllä itse ainakin uskon, että parantamista tapahtuu terveydenhuollossa enemmän kuin särkymistä - kuoleehan potilaista jopa hoitovirheiden seurauksena mutta kuitenkin.

    • Anonyymi

      "Uskonnollisessa yhteisössä tapahtuva eheytys tuhoaa myös ihmisen hengellisyyttä."

      Hengellisissä seurakunnissa tapahtu eheytys ei tuhoa vaan sielunhoito rakentaa rikkinäistä ihmistä taasen kokonaiseksi Jumalan lapseksi. Ei välttämättä aina kovin nopeasti mutta kun Jumala tekee osansa rukousten saattelemana niin parantumista tapahtuu, sillä sanoohan Jumala itse että ...

      "....sillä minä olen Herra, sinun parantajasi".

    • Anonyymi

      "Eheytys tuhoaa myös hengellisyyttä."

      Voi hyvänen aika mitä pimeyttä!!

      Jokainen uskoontullut jonka Jeesus on parantanut jostakin kauheasta, ei välttämättä edes sairaus tai seksuaalinen vinouma, on kiitosta täynnä Jeesukselle - - itseasiassa koko loppuelämän ja tästä kuullaan henkilökohtaisa todistuksia satoja joka viikko.

      • Raamatussa Jeesus ei paranna uskoontulleita , vaan sairaita .

        Sama koskee uskovia: pitää parantaa sairaat panemalla kädet heidän päälleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa Jeesus ei paranna uskoontulleita , vaan sairaita .

        Parantuminen oli seuraus uskoon tuloon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Parantuminen oli seuraus uskoon tuloon.

        Kyse oli siitä, että sairaat paranivat. Sama tehtävä uskovilla vaikka he ovat laiskoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyse oli siitä, että sairaat paranivat. Sama tehtävä uskovilla vaikka he ovat laiskoja.

        Kyllä ja tulivat uskoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja tulivat uskoon.

        Aha.

        Ota silti huomioon, että Jeesus on keksitty hahmo. Alkuperä on Egyptin jumalissa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha.

        Ota silti huomioon, että Jeesus on keksitty hahmo. Alkuperä on Egyptin jumalissa.

        Jeesuksesta on historialliset todisteet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksesta on historialliset todisteet.

        Että mitä?

        Raamatussa on sekavia kirjoituksia. Mitä muualla?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että mitä?

        Raamatussa on sekavia kirjoituksia. Mitä muualla?

        Etkö osaa käyttää nettiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa käyttää nettiä?

        Ai. Olen käyttänyt. Jeesus on keksitty hahmo.

        Sen voi todeta jo Raamattua lukemalla.

        Miten voi mennä kahteen eri paikkaan kuuden päivän iässä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ai. Olen käyttänyt. Jeesus on keksitty hahmo.

        Sen voi todeta jo Raamattua lukemalla.

        Miten voi mennä kahteen eri paikkaan kuuden päivän iässä?

        Et näköjään ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et näköjään ole.

        ??? Netin mukaan Jeesus on kopio muinaista Egyptin jumalista. 12 opetuslasta, kävelyä veden päällä, toimintaa 30 vuoden iässä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        ??? Netin mukaan Jeesus on kopio muinaista Egyptin jumalista. 12 opetuslasta, kävelyä veden päällä, toimintaa 30 vuoden iässä.

        Laita toki se linkki!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laita toki se linkki!

        Minulla kaikki lukemani on päässä.

        Toki löytyi netistä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla kaikki lukemani on päässä.

        Toki löytyi netistä.

        VaIehtelit siis jälleen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        VaIehtelit siis jälleen!

        Mikä vale on kyseessä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mikä vale on kyseessä?

        Yksi tuhansista vaIeistasi!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että mitä?

        Raamatussa on sekavia kirjoituksia. Mitä muualla?

        Miksi OIet taas humaIassa?

        Et usko Iääkärin neuvoja🤔

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ai. Olen käyttänyt. Jeesus on keksitty hahmo.

        Sen voi todeta jo Raamattua lukemalla.

        Miten voi mennä kahteen eri paikkaan kuuden päivän iässä?

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista.

        Ihan suotta faktoja kiistät!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa Jeesus ei paranna uskoontulleita , vaan sairaita .

        Sama koskee uskovia: pitää parantaa sairaat panemalla kädet heidän päälleen.

        "Raamatussa Jeesus ei paranna uskoontulleita , vaan sairaita ."

        Mutta jokatapauksessa Jeesus paransi ja eheytti ihmisiä ja sitä samaa jatkumoa me uskovat edustamme tänäänkin. Jeesus eheyttää särkyneitä - myös uskoontulleita homoseksuaaleja. Parantuminen ja eheytyminen ei ole ainoastaan heteroiden yksinoikeus.

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Hän on homo.

        Jeesus paransi sen ajan sairauksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista.

        Ihan suotta faktoja kiistät!

        En ole nähnyt naismaista kuin muutaman sekunnin elämäni aikana. En kestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi tuhansista vaIeistasi!

        Et ikinä osaa muuta kuin hokea.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ikinä osaa muuta kuin hokea.

        Et kykene muuhun kuin jankkaukseen!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En ole nähnyt naismaista kuin muutaman sekunnin elämäni aikana. En kestä.

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista 24/7.

        Toinen Iihava ToIIo ja sinä!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyse oli siitä, että sairaat paranivat. Sama tehtävä uskovilla vaikka he ovat laiskoja.

        Kaksi pataIaiskaa ja nàismaista siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että mitä?

        Raamatussa on sekavia kirjoituksia. Mitä muualla?

        Kaksi nàismaista siellä ja homosteIua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ai. Olen käyttänyt. Jeesus on keksitty hahmo.

        Sen voi todeta jo Raamattua lukemalla.

        Miten voi mennä kahteen eri paikkaan kuuden päivän iässä?

        Jurvan Jammu.

        Etkö tosiaan ymmärrä hävetä?

    • Anonyymi

      "Vahingollista on myös sellainen puhe ja asenne, jossa vähemmistöön kuuluvaa mitätöidään ja katsotaan ohi. "

      Tämä on väärin mutta Jumalan kiitos, niin uskovat emme tällaiseen syyllisty vaan julistamme myös seksivinoumien vallassa oleville ihmisille uskoa Jeesukseen ja tätä kautta parantumista ja eheytymistä. Ja sadat tuhannet myös Suomessa ovat tämän julistuksen itselleen ottaneet. Nim. Kokemusta on!!

    • Anonyymi

      "Etääntyminen itselle rakkaista ihmisistä ja sosiaalisen turvaverkon menettäminen vievät syvemmälle kriisiin."

      Tämä on totta, sillä esim. homoseksuaalisuus saa aikaan paljon rikkinäisiä suhteita omaisiin ja ystäviin mistä toipuminen on kelle tahansa elinikäinen prosessi.

      • Et tunne homoseksuaaliasia ollenkaan.

        Yritä tutustua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et tunne homoseksuaaliasia ollenkaan.

        Yritä tutustua.

        Tunnen montakin eikö se mitenkään muuta sen taipumuksen inhottavuutta.

      • Anonyymi

        "Tämä on totta, sillä esim. homoseksuaalisuus saa aikaan paljon rikkinäisiä suhteita omaisiin ja ystäviin mistä toipuminen on kelle tahansa elinikäinen prosessi."

        ... ja jokaisen homon ensireaktio omaan homouteen on kielteinen ja pelästyminen ja siitä alkaa koko elämän mittainen kärsimys kun koulussa ja sukulaisten parissa saatu henkinen ja fyysinen väkivalta alkaa vaikuttaa.

    • Anonyymi

      "Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma, arvokas ja ainutlaatuinen. "

      No tämän piispa on ominut Päivi Räsäsen julistuksista ja pannut omiin nimiinsä että elävässä kristinuskossa tulee julistaa kaikille, jokaiselle kuuluu mahdollisuus eheytyä ja tehdä parannus ja ottaa vastaan uskoontulo Jeesukseen.

      Ei tämä ole mitään kirkon omaisuutta!!!

    • Anonyymi

      "On tärkeää, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tulevat kohdatuiksi ja hyväksytyiksi omana itsenään."

      No tämä ei ole Jeesuksen tahdon mukaista julistusta, vaan Jeesus sanoo että ...

      "Mark. 1:15 "ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"."

      Kukaan ihminen ei mene taivaaseen omana itsenään vaan parannuksen ja jopa oman lihallisen identiteettinsä menettäneenä Jumalan lapsena.

      Piispan pitäisi nyt vähän katsoa mitä puhuu!

      • Kerro kuka on tehnyt parannuksen.

        Itse teen kaikkina lepopäivinä arkisia asioita en rakasta kaikkia kuten itseäni en käy katsomassa vankeja. En tee parannusta.

    • Anonyymi

      Homot ja lesbot pyrkivät väkivalloin ottamaan taivastenvaltakunnan itselleen. He ovat sielullisia sillä henkeä heillä ei ole.

      • Anonyymi

        Laskitko kuinka monta kommenttia aloitukseen värkkäsit. Aihe näyttää olevan sinulle suuri ongelma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskitko kuinka monta kommenttia aloitukseen värkkäsit. Aihe näyttää olevan sinulle suuri ongelma

        En laskenut mutta talteen otin myöhempää käyttöä varten. Piispan oudot kommentit hämmentävät niin paljon Jeesukseen uskovaa seurakuntaa. Näitä kommentteja varmaan tarvitaan monta vuotta.

      • Olet omituinen höpöttäjä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet omituinen höpöttäjä.

        Että sellainen sinä naismainen hinaaja olet.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet omituinen höpöttäjä.

        Turvoksiin ryypätty munapää esittelee taas lämpömittaria. 😵‍💫🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En laskenut mutta talteen otin myöhempää käyttöä varten. Piispan oudot kommentit hämmentävät niin paljon Jeesukseen uskovaa seurakuntaa. Näitä kommentteja varmaan tarvitaan monta vuotta.

        Sinulla ei työsarkaa näytä puuttuvan. Mutta uskon että todellinen Jeesukseen uskova seurakunta löytyy aivan vastakkaisesta suunnasta.

    • Anonyymi

      Todella hyvä kirjoitus piispalta. Voiko asian enää selvemmin sanoa? Kiitos!!!!!!!

      Kristitty Turusta

      • Anonyymi

        Minäkin kiitän!

        t. 😈

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Piispan väri ei jää epäselväksi.

      "Amerikan psykologisen yhdistyksen näkökulma

      Kansalaisaloite lepää tämän väitteen varassa: ”Tieteellisen tutkimustiedon perusteella seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei voida muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä.” Väite ei pidä paikkaansa. Perusteellisin selvitys seksuaalisen suuntautumisen muutosyrityksistä on Amerikan psykologisen yhdistyksen (APA) julkaisema Appropriate Therapeutic Responses to Sexual Orientation (2009). Tutkimusraportti totesi:

      ”Seksuaalisen suuntautumisen muutosyrityksiin osallistuneet arvioivat eri tavoin kokemuksistaan: jotkut yksilöt kokivat hyötyneensä seksuaalisuuden muutosyrityksistä, kun taas toiset kokivat, että heitä oli vahingoitettu.” (s.3)

      Tieteellisissä julkaisuissa raportoidut terapiamuodot ja muutosyritykset olivat niin erilaisia metodeiltaan, että lopullista johtopäätöstä tehokkuudesta ei voitu tehdä: “Ei ole olemassa riittäviä tieteellisen tarkkuuden täyttäviä tutkimuksia, joiden perusteella voisimme päätellä kykenevätkö nykyään käytettävät muutosyritykset seksuaalisen suuntautumisen muutokseen vai eivätkö ne kykene siihen.” (s.120) Kansalaisaloite painottaa vain sitä, että tehokkuudesta ei ole todisteita, mutta se ei kerro, että myöskään tehottomuudesta ei ole todisteita."
      https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/eheyttajille-sakkoja-vaiko-vankilatuomio/

      • Huomaan, että uskovien ei kannata laittaa linkkejä videoihin.

        He eivät kestä niitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Huomaan, että uskovien ei kannata laittaa linkkejä videoihin.

        He eivät kestä niitä.

        Sinä et edes osaa laittaa linkkiä. 🤣🤣🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et edes osaa laittaa linkkiä. 🤣🤣🤣

        Osaan kuitenkin katsoa.

        Uskovat olivat panneet linkin Amerikasta, jossa eheytyneet homot olivat aivan tärähtäneitä.

        Siitä oli paljon hyötyä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Osaan kuitenkin katsoa.

        Uskovat olivat panneet linkin Amerikasta, jossa eheytyneet homot olivat aivan tärähtäneitä.

        Siitä oli paljon hyötyä.

        Et osaa, älä taas valehtele!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et osaa, älä taas valehtele!

        Minulle oli hyötyä uskovien linkistä, että eheytyneet homot olivat aivan tärähtäneitä.

        Oli kärsimystä katsoa, eikä se ikinä unohdu.

      • Anonyymi

        " ”Tieteellisen tutkimustiedon perusteella seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei voida muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä.” Väite ei pidä paikkaansa. "

        Pelkkä reaalinen käytäntö todistaa toista, sadat tuhannet ovat ne uskoontulleet homoseksuaalit jotka ovat eheytyneet otettuaan Jeesuksen ohjenuorakseen.

        Tästä et saa varmaan mitään muuta kuin oman tiedon elämäsi aikana.

        Itse en tiedä yhtään ketään missään sellaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulle oli hyötyä uskovien linkistä, että eheytyneet homot olivat aivan tärähtäneitä.

        Oli kärsimystä katsoa, eikä se ikinä unohdu.

        Kaksi nàismaista ToIIoa siellä.

        Turhaanhan faktoja kiistät.

      • Anonyymi

        "jotkut yksilöt kokivat hyötyneensä seksuaalisuuden muutosyrityksistä, kun taas toiset kokivat, että heitä oli vahingoitettu."

        Samasta raportista s. 85. Osallistujat kokivat hyötyneensä siitä, että he saivat tukea seksuaalisiin ongelmiinsa ja saattoivat käsitellä niitä ilman pelkoa eristämisestä yhteisöstään. Jotkut kokivat, että he näkivät seksuaalisuutensa uudella tavalla ja pystyivät hyväksymään erilaisuutensa.

        Nämä olivat siis hyödyt.

        Vastavuoroisesti haittoja olivat masennus, itsetuhoiset ajatukset, lisääntyneet seksuaalisuuden ongelmat ja parisuhdeongelmat.

        Raportti ei löytänyt yhtään, ei siis yhtään tapausta, joka olisi todistanut, että seksuaaliseen suuntautumiseen voitaisiin vaikuttaa pysyvästi psykologian avulla.

        "tehokkuudesta ei ole todisteita, mutta se ei kerro, että myöskään tehottomuudesta ei ole todisteita."

        Tämä on sama kuin sanoisi, että uskomalla menninkäisiin pääsee eroon homoseksuaalisista taipumuksistaan. Tehosta ei ole mitään todisteita, eikä myöskään tehottomuudesta. Näin ollen uskon menninkäisiin täytyy olla pätevä "hoito" homoseksuaalisuuteen. Come on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        " ”Tieteellisen tutkimustiedon perusteella seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei voida muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä.” Väite ei pidä paikkaansa. "

        Pelkkä reaalinen käytäntö todistaa toista, sadat tuhannet ovat ne uskoontulleet homoseksuaalit jotka ovat eheytyneet otettuaan Jeesuksen ohjenuorakseen.

        Tuossa on yksi ikävä piirre.

        Tunnen paljon homoja ja myös julkisuudessa olevia.

        Kukaan ei ole muuksi muuttunut. Ei edes uskossa oleva homo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        " ”Tieteellisen tutkimustiedon perusteella seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei voida muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä.” Väite ei pidä paikkaansa. "

        Pelkkä reaalinen käytäntö todistaa toista, sadat tuhannet ovat ne uskoontulleet homoseksuaalit jotka ovat eheytyneet otettuaan Jeesuksen ohjenuorakseen.

        Ja Suomessa on vain noin 100 000 homoseksuaalisista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja Suomessa on vain noin 100 000 homoseksuaalisista.

        Siellä kaksi nàismaista.

        Onneksi poissa Suomesta.

    • Anonyymi

      Kyllä tämöisellä ajattelumaailmalla kaikki eroaa kirkosta,jää vain Räsänen omineen pelkoineen.Itse käänsin ristin ylösalaisin pari vuotta sitten ja tapaamani naiset ei ole tiukkapipoja,Sami

    • Anonyymi

      Kun ihminen tulee uskoon, Jumala alkaa opettamaan, hoitamaan ja eheyttämään ihmistä niissä asioissa, joissa aiempi elämänmeno on häntä rikkonut ja vienyt vikaan.

      • Anonyymi

        Toivon että sinäkin sitten tulisit uskoon. Vai onko se liikaa vaadittu?

      • Raamatussa ei kyllä niin tapahdu. Se ei ole siellä Jumalan hommaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa ei kyllä niin tapahdu. Se ei ole siellä Jumalan hommaa.

        Kuutio ei taaskaan huomioi sinua.

      • Anonyymi

        "Kun ihminen tulee uskoon, Jumala alkaa opettamaan, hoitamaan ja eheyttämään ihmistä niissä asioissa, joissa aiempi elämänmeno on häntä rikkonut ja vienyt vikaan."

        Ja tähän Jumalan eheyttämiseen kuuluu kaikenlaisten syntien pois kitkeminen sillä synti kuitenkin rikkoo ihmisiä hajalle ennenpitkää.

        Myös heteroilla on seksuaalisuuden alalla paljon vinoutumaa ja rikkovia taipumuksia, ei siis ainoastaan homoseksuaaleilla ja nämä eivät kuulu Jumalan tahtoon, sillä Jumala tahtoo että olemme kypsiä ja eheytyneitä ihmisiä. Joillain tämä eheytyminen voi kestää koko eliniän ja vasta kuolinvuoteella hän saa rauhan. Tutkimusten mukaan puolet ihmisistä tekee uskonratkaisun viimeisen elinkuukautensa aikana - nimittäin jos siihen on mahdollisuus. Vain harva enää korskailee kuolinvuoteellaan - paitsi täysin paatuneet tai (seksi)poliittisin operaatioin paadutetut ihmiset.

        "Tutkimusten mukaan puolet ihmisistä tekee uskonratkaisun viimeisen elinkuukautensa aikana"

        Tuo on varmaan sinun itsesi "tutkimus" eli luulo. Minä olen nähnyt useita ateisteiksi itseään sanovia jotka ovat kuolleet rauhassa ja kiitollisin mielin, mutta sitten olen nähnyt paljon myös uskoviksi itseään sanovia jotka ovat koko ikänsä käyneet uskonnollisissa liikkissä ja ylistäneet omaa uskoaan. He ovat vapisseet peloissaan tietäessään kuolevansa pian. Se on ollut tosi surullista katseltavaa. Jumala näyttää hyljänneen heidät silloin kun he olisivat kipeimmin tarvinneet turvaa ja lohdutusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kun ihminen tulee uskoon, Jumala alkaa opettamaan, hoitamaan ja eheyttämään ihmistä niissä asioissa, joissa aiempi elämänmeno on häntä rikkonut ja vienyt vikaan."

        Ja tähän Jumalan eheyttämiseen kuuluu kaikenlaisten syntien pois kitkeminen sillä synti kuitenkin rikkoo ihmisiä hajalle ennenpitkää.

        Myös heteroilla on seksuaalisuuden alalla paljon vinoutumaa ja rikkovia taipumuksia, ei siis ainoastaan homoseksuaaleilla ja nämä eivät kuulu Jumalan tahtoon, sillä Jumala tahtoo että olemme kypsiä ja eheytyneitä ihmisiä. Joillain tämä eheytyminen voi kestää koko eliniän ja vasta kuolinvuoteella hän saa rauhan. Tutkimusten mukaan puolet ihmisistä tekee uskonratkaisun viimeisen elinkuukautensa aikana - nimittäin jos siihen on mahdollisuus. Vain harva enää korskailee kuolinvuoteellaan - paitsi täysin paatuneet tai (seksi)poliittisin operaatioin paadutetut ihmiset.

        Oikeasti Jumala käskee tappamaan ne, jotka tekevät syntiä.

        Et tunne Raamattua etkä Jumalaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio ei taaskaan huomioi sinua.

        Olet aina väärässä.. hän huomio minut yötä päivää. Myös nyt m

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet aina väärässä.. hän huomio minut yötä päivää. Myös nyt m

        Kerron miten asiat ovat.

        Täällä kerjäät huomiota.

        Sait taas huomioni.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Oikeasti Jumala käskee tappamaan ne, jotka tekevät syntiä.

        Et tunne Raamattua etkä Jumalaa.

        Kaksi Iihavaa ja nàismaista siellä!

    • Anonyymi

      Onko tuo Turun piispan hyvä ja asiantunteva kirjoitus ollut jossakin lehdessä? Löytyykö linkkiä?

    • Anonyymi

      Piispa kirjoittaa asiasta mitä hengellisissä seurakunnissa,missä uskotaan elävällä tavalla Jeesukseen, ei edes ole. Piispa kirjoittaa siitä vihapropagandasta mitä mm. Seta levittää perustellakseen vihaansa Jeesukseen ja tätä kautta uskoviin. En ymmärrä miksi piispa on kokemuuttaan ottanut tämän vihan aseekseen Jeesusta ja Hänen palvelijoitaan vastaan.

      Tämä tosiasia tuo esiin kuinka väärässä voi kirkon johtokin olla suhteessa apostoliseen kristinuskoon mikä kuitenkin on ainut asia millä on tulevaisuutta. Nimittäin käytäntö taasen osoittaa että Jeesukseen uskoontulleet homoseksuaalit Herramme kyllä eheyttää ja parantaa. Tämä parantaminen on osa Jeesukseen ydinosaamista, Hän paransi jo maailmassa ollessaankin kuten voimme elävästi Raamatusta lukea.

      On selvää aina että uskoontulleet homoseksuaalit haluavat toteuttaa Jumalan tahtoa ja näin ajautuvat vaikeassa tilanteissa sielunhoitoon, missä rukousten, vertaiskeskusteluiden ja opetusten keinoin uskoontullut eheytyy asteittain. Sama eheytyminen eli parantuminen koskee myös heteroita jos heillä on vakavia ongelmia seksin toimintojen alueella.

      Eli kaikenkaikkiaan mikään piispa voi estää Jumala tekemästä eheyttävää työtään meissä kaikissa uskovissa kun Hän on siihen sitoutunut.

      • Anonyymi

        Miksi uskonlahkostasi sitten tulee väkeä mielisairaaloihin ja Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmiin? Elän omissa valheissasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uskonlahkostasi sitten tulee väkeä mielisairaaloihin ja Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmiin? Elän omissa valheissasi.

        Erityisesti helluntaiseurakunnista on tullut paljon apua hakevia mm. Uskontojen uhrien tuki ry:hyn Myös Jehovantodistajat ja lestaadiolaiset ovat kärkisijoilla. Nämä seurakunnat käyttävät jumalaa pirullisella tavalla toteuttaessaan omia pimeitä uskomuksiaan ja pyrkimyksiään ja tuhoavat ihmisten elämää.

    • Anonyymi

      Oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus

      John Vikström | 16.11.2010

      "Siunatkaa älkääkä kirotko!" Nämä Raamatun sanat (Room 12:17) olivat itsenäisyyspäiväsaarnani otsikkona Suomen valtion täyttäessä 80 vuotta. Jossakin lehdessä saarnaa kutsuttiin eläkkeelle siirtyvän arkkipiispan testamentiksi Suomen kansalle. Valmistellessani tuota saarnaa minulla ei ollut näin mahtipontisia visioita, mutta jälkeenpäin ajattelin: Miksi ei?

      Saarnassani sanoin muun muassa näin:

      "Menneet sukupolvet tässä maassa ovat olleet siunauksen kansaa. Keväällä on pyydetty Jumalan siunausta kylvetyille pelloille. Syksyllä on piirretty risti - siunauksen merkki - viljasäilöihin ja siten kiitetty Jumalaa hänen lahjoistaan. Perheen äiti on tavannut piirtää saman merkin taikinaan muistuttamaan siitä, että leipä on lainaa Jumalalta. Vähässä katekismuksessa kehotetaan joka aamu ja ilta siunaamaan itsensä pyhällä ristinmerkillä. Päivä kaikkine toimineen ulottui siunauksesta siunaukseen, yön lepo samoin - ja myös koko elämä kasteen ristinmerkistä siihen ristiin, joka piirretään arkun päälle. Siunauksen kiertokulku. Siunauksen kansa...

      Siunatkaa älkääkä kirotko! Tuleeko kansamme myös tulevaisuudessa olemaan siunauksen kansa, kansa, joka pyytää Jumalalta siunausta, kansa joka siunaa Jumalaa hänen hyvistä lahjoistaan, kansa jonka jäsenet siunaavat toinen toistaan, kansa joka ei riko siunauksen kiertokulkua?"

      Näin puhuin silloin. Latinalainen siunausta tarkoittava sana benedictio tarkoittaa hyvän puhumista toisesta. Kiroaminenhan on pahan puhumista.

      Jokaisessa kulttuurissa erilaisuuden sietäminen on vaikeaa. On ryhmiä joista puhutaan hyvää, on niitä joista puhutaan pahaa. On niitä joita siunataan ja niitä joita kirotaan. Ja niitä, joista vaietaan. Asetelma on kaikkialla sama, perustelut vain vaihtelevat.

      Siinä kulttuurissa, jossa Jeesus Nasaretilainen esiintyi, ihmiset karsinoitiin rituaalisen puhtauden perusteella. Temppelissä oli tätä varten eri esipihoja. Oli miesten esipiha, ulompana vähemmän puhtaina pidettyjen naisten esipiha, uloimpana saastaisten muukalaisten esipiha. Aamurukouksessaan hurskas mies kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ole nainen eikä orja eikä myöskään muukalainen. Oli sairauksia, joita pidettiin erityisen saastaisia. Spitaalisten piti huutaa "Saastainen, saastainen, saastainen", jottei kukaan vahingossa tulisi lähelle ja saastuisi, ei vain ruumiillisesti vaan myös hengellisesti.

      • Anonyymi

        jatkoa

        Tätä syrjivää erottelukulttuuria Jeesus pyrki hajottamaan sen perusteita myöten. Vähempiarvoiset, saastaiset, kirotut hän veti sisälle siunauksen piiriin. Hän siunasi lapset, puhui naisten kanssa, kävi syntisten kodeissa, paransi spitaaliset, asetti väheksytyn samarialaisen laupeuden esikuvaksi.

        Tämän vallankumoussanoman apostoli jälkeenpäin tulkitsi näin: "Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Jeesuksessa Kristuksessa te kaikki olette yksi." (Gal 3:28) "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan... " (Ef 2:19) Samaan kansaan, saman siunauksen piiriin.

        Entä meillä? Kuinka inklusiivinen on meidän kulttuurimme ollut? Kuinka kauan rengit ja piiat saivat odottaa tasa-arvoista asemaa? Entä naiset? Entä romanit, mustalaiset? Maahanmuuttajat? Seksuaaliset vähemmistöt? Ovatko kaikki nämä mahtuneet näkökenttään ja olleet ihmisten mielissä, kun menneinä aikoina on veisattu "Oi Herra, siunaa Suomen kansa"?

        Viime päivinä on maassamme ja kirkossamme tarkasteltu seksuaalisia vähemmistöjä tätä taustaa vasten. Jo se, että näitä on käytetty pelinappuloina monenlaisissa peleissä näinä viikkoina, kertoo jo paljon.

        Mitä Jeesus olisi sanonut ja tehnyt viime päivinä? Paavi Benedictus XVI - benedictus, siis siunattu - julkaisi muutama vuosi sitten kirjan Jeesus Nasaretilainen. Siinä kirjassa on pari lausetta, joita olen viime viikkoina muistanut ja paljon pohtinut. Paavi kirjoittaa: "Ajatus, että Jumala on luonut jokaisen yksittäisen ihmisen kuuluu Raamatun ihmiskuvaan. Jokainen ihminen on oma yksilönsä ja sellaisenaan Jumalan tahtoma." (s.150)

        Yhdyn sydämestäni näihin paavin sanoihin, ja näillä perusteilla haluan nyt sanoa jokaiselle nuorelle, jolla on homoseksuaalinen suuntaus:

        Sinäkin olet Jumalan luoma sellaisena kuin olet. 1970-luvulle asti seksuaalista suuntaustasi pidettiin rikollisuuteen johtavana taipumuksena, 80-luvulle asti sitä pidettiin sairautena. Nyt ymmärrämme paremmin mistä on kyse, myös kirkossa. Minäkin. Sinä et ole rikollinen, et sairas, et synnillinen. Sinä kuulut siunauksen piiriin, et kirouksen.

        Jumala siunatkoon sinua. Jumala siunatkoon kaipuutasi rakkauteen, toisen ihmisen läheisyyteen ja lämpöön. Sinuakin koskevat Raamatussa olevat siunauksen monet toivotukset - kuten tietysti myös sekä heteroille että homoille osoitetut varoitukset seksuaalisesta irstailusta.

        Jos ja kun löydät elämänkumppanin, toivon, että liitollenne on siihen mennessä luotu sellaiset juridiset puitteet, jotka kaikilta osin ovat tasavertaisia miehen ja naisen avioliiton kanssa. Kaksi eri liittoa, rakkauden kaksi eri suuntausta, mutta sama uskollisuus ja sama siunaus, kaikista kaavoista riippumatta. Erilaisuus ei tässäkään tarkoita eriarvoisuutta.

        Toivon myös, ettei vain lainsäädäntömme vaan myös mielemme ja kielemme puhdistuisivat tähänastisesta eriarvoistamisesta ja syrjimisestä - ettei homo olisi enää pilkkasana.

        Silloin toteutuu se, mikä Jeesuksen omien sanojen mukaan on "laissa tärkeintä" , nimittäin oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus (Mt 23:23) Silloin kuljemme eteenpäin palaamalla siihen, mikä kristinuskossa on alkuperäistä ja aitoa - Jeesuksen toteuttamaan rakkauteen ja inhimillisyyteen.

        John Vikström

        Ja kaikkina näinä aikoina apostolisessa kristinuskossa synti on aina sanottu synniksi eikä se ole erottelua, sillä kaikki ovat syntiä tehneet eikä yhdelläkään ryhmittymällä tule olla erityisoikeutta tehdä syntiä ja Jumalan vastaisia tekoja. Jos yhdelle ryhmittymällä suodaan oikeus syntiin ihmisten toimesta, niin se on erottelua ja syrjintää eikä elävään apostoliseen kristinuskoon kuulu erottelu eikä syrjintä.

        Täytyy aina kristinuskoon liittyen että Jumala asetti vain miehen ja naisen liiton ja ihminen asetti homoliitot. Ihmisen korska ja ylpeys ei voi mennä yli Jumalan sillä paholainen yritti tätä ja epäonnistui surkeasti.

        Sinun kannattaisi ottaa se hirsi pois ensin omasta silmästäsi. Vasta sen jälkeen näkökykysi parantuisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikkina näinä aikoina apostolisessa kristinuskossa synti on aina sanottu synniksi eikä se ole erottelua, sillä kaikki ovat syntiä tehneet eikä yhdelläkään ryhmittymällä tule olla erityisoikeutta tehdä syntiä ja Jumalan vastaisia tekoja. Jos yhdelle ryhmittymällä suodaan oikeus syntiin ihmisten toimesta, niin se on erottelua ja syrjintää eikä elävään apostoliseen kristinuskoon kuulu erottelu eikä syrjintä.

        Täytyy aina kristinuskoon liittyen että Jumala asetti vain miehen ja naisen liiton ja ihminen asetti homoliitot. Ihmisen korska ja ylpeys ei voi mennä yli Jumalan sillä paholainen yritti tätä ja epäonnistui surkeasti.

        Mikä liitto tuli miehelle ja naiselle?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mikä liitto tuli miehelle ja naiselle?

        Moniavoliitto, koska yksiavioliittoa ei vielä silloin tunnettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikkina näinä aikoina apostolisessa kristinuskossa synti on aina sanottu synniksi eikä se ole erottelua, sillä kaikki ovat syntiä tehneet eikä yhdelläkään ryhmittymällä tule olla erityisoikeutta tehdä syntiä ja Jumalan vastaisia tekoja. Jos yhdelle ryhmittymällä suodaan oikeus syntiin ihmisten toimesta, niin se on erottelua ja syrjintää eikä elävään apostoliseen kristinuskoon kuulu erottelu eikä syrjintä.

        Täytyy aina kristinuskoon liittyen että Jumala asetti vain miehen ja naisen liiton ja ihminen asetti homoliitot. Ihmisen korska ja ylpeys ei voi mennä yli Jumalan sillä paholainen yritti tätä ja epäonnistui surkeasti.

        "Ja kaikkina näinä aikoina apostolisessa kristinuskossa synti on aina sanottu synniksi eikä se ole erottelua, sillä kaikki ovat syntiä tehneet eikä yhdelläkään ryhmittymällä tule olla erityisoikeutta tehdä syntiä ja Jumalan vastaisia tekoja."

        Tämä on sekä kristinuskon että maallisen tasa-arvoisuuden ydin, että kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet eikä koroteta yhtä ryhmittymää ylitse kaiken muun. Tällainen toiminta rikkoo tasa-arvoisuuden räikeästi. Natsit ja kommarit Suomen kirkon tavoin pyrkivät samaan että yhdelle ryhmittymälle suodaan erityisiä oikeuksia kaikkiin muihin nähden ja huonosti onnistuivat näissä.

        Tuskin Suomen kirkko onnistuu sen paremmin!!

        Jos ihminen on rikkonainen seksuaalisuuden alueella ja on himojen valtaama, niin hänellä on oikeus eheytymiseen eikä homoseksuaalit tule olla eräänlainen poikkeus.

        Jeesus korosti tasa-arvoisuutta ja siksi myös me Hänen seuraajansa pyrimme olemaan tasa-arvoisia emmekä tottele kirkon vaatimuksia epätasa-arvoisuuteen.

        Harvalla varmaan himoja on vaivaksi asti.

        Vähän turhaan siitä huolta kannat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Harvalla varmaan himoja on vaivaksi asti.

        Vähän turhaan siitä huolta kannat.

        Kuutiohan siellä vedellyt sinua nàismaista takaIautaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuutiohan siellä vedellyt sinua nàismaista takaIautaan.

        Ei kuule 13 vuoteen. Ja minä olen ollut se panija.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kuule 13 vuoteen. Ja minä olen ollut se panija.

        Kuutio tosiaan vedellyt sinua Bottomia pyIIyyn.

        Miksi kiistät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio tosiaan vedellyt sinua Bottomia pyIIyyn.

        Miksi kiistät?

        Ei ole kuule 13 vuoteen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuo aloitus sopii hyvin muihinkin ihmisiin kuin vain seksuaalisiin vähemmistöihin. Erityisesti nuoret, herkät ja psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset ovat joutuneet uskonnollisten puoskarien aivopesemiksi ja sitä tietä psykiatriseen hoitoon. Tiedän, kaksikin nuorta miestä jotka päätyivät itsemurhaan "herätyskokouksen" jälkitilossa. Kysymys henkisestä ja hengellisestä väkivallasta on vakava. Suosittelen ainakin kriittistä asennetta kaikkea jumalapuhetta kohtaan.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa - feikkaajat tekevät aika usein itsemurhia koska Jumala ei salli petollisuuksia. Jos tulee uskoon Jeesukseen niin se on ihmiselle kokonaisvaltainen asia mikä täyttää ihmisen ja hänen psyykkeensä kokonaan ja lopullisesti. Ihminen ei voi olla senjälkeen oma itsensä eikä toteuttaa itseään vaan hänen on oltava Jumalan tahdossa ja kun ... siis kun tämä ei useinkaan suoraan onnistu niin tähän tulee sitten mukaan sielunhoito, missä rukousten, vertaistuen ja opetusten keinoin eheytetään rikkinäisestä, himojen riivaamasta ihmisestä eheä Jumalan lapsi ja kun tässä eheytyksessä on vielä Jeesus apuna ja mukana niin kyllä ihminen kasvaa hengellisesti vähitellen ja toiset kertarysäyksellä. Amen

      • Anonyymi

        "Naitä Jeesusta feikkaavia on paljon mm. helluntailaisuudessa ja muissa vapaakirkoissa."

        Taikka paremmin sanoen meitä Jeesuksessa eläviä uskovaisia on paljon helluntailaisuudessa ja muissa vapaissa suunnissa. Se on turvallista koska tällöin Jeesus ohjaa sanomisiamme ja tekojamme kun vaan kuljemme alituisessa rukouksessa. Amen

        Jeesus ohjaa sanomisianne typerästi. Esimerkiksi Seinäjoen Helluntaiseurakunnnassa valehdellaan valtavasti, ja täällä te kirjoitatte älyttömiä varsinkin homoista.

    • Anonyymi

      Ihmisen voi aivopestä seksuaaliepänormaaliksi. Ihmisen voi myös opastaa pois seksuaaliepänormaaliudesta.

    • Anonyymi

      Turun apulaispiispa on hakoteillä.

      Jokainen ihminen on tietysti itsestäänselvästi Jumalan kuvaksi luotu täysin riippumatta siitä mitä ihminen tekee tai miten elää. On kuitenkin paljon käyttäytymismalleja, joihin ihmisiä ei pidä kannustaa vaan ennemminkin heitä pitää kannustaa välttämään noita käyttäytymismalleja. Raamattu nimeää monia käyttäytymismalleja, joihin ihmisiä ei pidä kannustaa vaan joita ihmisiä pitää opettaa välttämään.

      • Anonyymi

        "Turun apulaispiispa on hakoteillä."

        Naispiispa ei ota huomioon syntiinlankeemusta mikä sai aikaan sen että kaikki ihmiset ovat syntiä ja vääränlaisia himoja täynnä aina siihen asti kuin ottaa vastaan uskon Jeesukseen, joilloin Kristus itse henkensä kautta astuu ihmisen elämään ja tästä alkaa kasvu kohti Kristuksen täydellisyyttä ja kaikkinaiset väärät himot menettävät tappavan voimansa tässä ihmisessä.

      • Anonyymi

        Turussa ei ole apulaispiispaa. Nimitys on sinun oma keksintösi niin kuin tarinasikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turussa ei ole apulaispiispaa. Nimitys on sinun oma keksintösi niin kuin tarinasikin.

        Turussa on naispiispa ja tämä on fakta, joka lietsoo epätasa-arvoa Suomen kirkkoon pyrkien korottamaan homoseksuaalit jalustalle ylitse kaikkien muiden.

        Mutta tasa-arvoisuus on sekä kristinuskon että maallisen tasa-arvoisuuden ydin, että kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet eikä koroteta yhtä ryhmittymää ylitse kaiken muun. Tällainen toiminta rikkoo tasa-arvoisuuden räikeästi. Natsit ja kommarit Suomen kirkon tavoin pyrkivät samaan että yhdelle ryhmittymälle suodaan erityisiä oikeuksia kaikkiin muihin nähden ja huonosti onnistuivat näissä.

        Tuskin Suomen kirkko onnistuu sen paremmin!!

        Jos ihminen on rikkonainen seksuaalisuuden alueella ja on himojen valtaama, niin hänellä on oikeus eheytymiseen eikä homoseksuaalit tule olla eräänlainen poikkeus.

        Jeesus korosti tasa-arvoisuutta ja siksi myös me Hänen seuraajansa pyrimme olemaan tasa-arvoisia emmekä tottele kirkon vaatimuksia epätasa-arvoisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turussa on naispiispa ja tämä on fakta, joka lietsoo epätasa-arvoa Suomen kirkkoon pyrkien korottamaan homoseksuaalit jalustalle ylitse kaikkien muiden.

        Mutta tasa-arvoisuus on sekä kristinuskon että maallisen tasa-arvoisuuden ydin, että kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet eikä koroteta yhtä ryhmittymää ylitse kaiken muun. Tällainen toiminta rikkoo tasa-arvoisuuden räikeästi. Natsit ja kommarit Suomen kirkon tavoin pyrkivät samaan että yhdelle ryhmittymälle suodaan erityisiä oikeuksia kaikkiin muihin nähden ja huonosti onnistuivat näissä.

        Tuskin Suomen kirkko onnistuu sen paremmin!!

        Jos ihminen on rikkonainen seksuaalisuuden alueella ja on himojen valtaama, niin hänellä on oikeus eheytymiseen eikä homoseksuaalit tule olla eräänlainen poikkeus.

        Jeesus korosti tasa-arvoisuutta ja siksi myös me Hänen seuraajansa pyrimme olemaan tasa-arvoisia emmekä tottele kirkon vaatimuksia epätasa-arvoisuuteen.

        Homoseksuaalit eivä ole rikkonaisia, mutta sinun mielesi on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoseksuaalit eivä ole rikkonaisia, mutta sinun mielesi on.

        No tuo on taas tuota erottelua, mikä ei ole kristinuskoa. Kaikki ei-uskovat ovat rikkinäisiä ihmisiä jotka tarvitsevat uskoontultuaan eheytymistä, sekä homot että heterot. Ei tulee eristää homoseksuaaleja omalle jalustalleen ei-syntisinä ihmisinä, vaan jokainen tarvitsee sielun eheytymistä. On totta, sillä esim. homoseksuaalisuus saa aikaan paljon rikkinäisiä suhteita omaisiin ja ystäviin mistä toipuminen on kelle tahansa elinikäinen prosessi. Ja tätä toipumusta ja eheytymistä varten ovat vapaitten suuntien seurakunnat missä itse Jeesus alkaa eheyttää ja parantaa särkynyttä sielua ja myös sielunhoitajat ovat tässä hyvänä apuna rukousten, vertaiskeskustelujen ja opetusten keinoin mikä voi jatkua joidenkin kohdalla koko eliniän. Jumala auttakoon! Amen

        Sinun amen on naurettavaa.

        Sinä ylennät itsesi ja alennat homoseksuaaliset. Miksi olet tuollainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuo on taas tuota erottelua, mikä ei ole kristinuskoa. Kaikki ei-uskovat ovat rikkinäisiä ihmisiä jotka tarvitsevat uskoontultuaan eheytymistä, sekä homot että heterot. Ei tulee eristää homoseksuaaleja omalle jalustalleen ei-syntisinä ihmisinä, vaan jokainen tarvitsee sielun eheytymistä. On totta, sillä esim. homoseksuaalisuus saa aikaan paljon rikkinäisiä suhteita omaisiin ja ystäviin mistä toipuminen on kelle tahansa elinikäinen prosessi. Ja tätä toipumusta ja eheytymistä varten ovat vapaitten suuntien seurakunnat missä itse Jeesus alkaa eheyttää ja parantaa särkynyttä sielua ja myös sielunhoitajat ovat tässä hyvänä apuna rukousten, vertaiskeskustelujen ja opetusten keinoin mikä voi jatkua joidenkin kohdalla koko eliniän. Jumala auttakoon! Amen

        Jumalakaan ei voi sinua auttaa, jos et tunne tarvitsevasi apua. Sinun kohdallasi on totta tuo että porukassa tyhmyys tiivistyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuo on taas tuota erottelua, mikä ei ole kristinuskoa. Kaikki ei-uskovat ovat rikkinäisiä ihmisiä jotka tarvitsevat uskoontultuaan eheytymistä, sekä homot että heterot. Ei tulee eristää homoseksuaaleja omalle jalustalleen ei-syntisinä ihmisinä, vaan jokainen tarvitsee sielun eheytymistä. On totta, sillä esim. homoseksuaalisuus saa aikaan paljon rikkinäisiä suhteita omaisiin ja ystäviin mistä toipuminen on kelle tahansa elinikäinen prosessi. Ja tätä toipumusta ja eheytymistä varten ovat vapaitten suuntien seurakunnat missä itse Jeesus alkaa eheyttää ja parantaa särkynyttä sielua ja myös sielunhoitajat ovat tässä hyvänä apuna rukousten, vertaiskeskustelujen ja opetusten keinoin mikä voi jatkua joidenkin kohdalla koko eliniän. Jumala auttakoon! Amen

        Vapaakirkoilla on huono maine. Ihmiset tarvitsisivat apua, mutta siellä ei ole ketään joka osaisi apua antaa. Monet hakeutuvat luterilaisen kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksiin mikä on tietysti hyvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaakirkoilla on huono maine. Ihmiset tarvitsisivat apua, mutta siellä ei ole ketään joka osaisi apua antaa. Monet hakeutuvat luterilaisen kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksiin mikä on tietysti hyvä asia.

        Uskonlahkoissa valehdellaan kaikkein eniten. Joskus se on vain hyväuskoisuutta tai tyhmyyttä, mutta myös tahallista ihmisten huijaamista. Silloin Jumalaa käytetään pirullisella tavalla omien tarkoitusperien toteuttamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaakirkoilla on huono maine. Ihmiset tarvitsisivat apua, mutta siellä ei ole ketään joka osaisi apua antaa. Monet hakeutuvat luterilaisen kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksiin mikä on tietysti hyvä asia.

        "Vapaakirkoilla on huono maine. Ihmiset tarvitsisivat apua, mutta siellä ei ole ketään joka osaisi apua antaa. "

        Mitä nyt särkyneille ihmisille annetaan joka päivä sadoittain apua heidän rikkinäisyyteensä luottaen siihen että Jeesus on eheyttäjä ja parantaja. Tämä sielunhoito on osa elävän kristityn työtä. Jumala auttakoon. Amen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turussa ei ole apulaispiispaa. Nimitys on sinun oma keksintösi niin kuin tarinasikin.

        Lähtökohtaisesti hiippakunnassa on aina tasan yksi piispa. Turun varsinainen piispa on Turun arkkipiispa.

        Mutta koska arkkipiispalla on paljon muitakin töitä, on hänellä apunaan samassa hiippakunnassa toinen piispa, eli apulaispiispa.

        Ei ole ihmisillä enää ymmärrystä omasta historiastaan.

        Surkea aikakausi, pinnallinen, teennäinen, valheellinen.

        Turun piispa on Mari Leppänen. Suomen ev. lut kirkon piispa on arkkipiispa Tapio Luoma. Mitään apulaispiispaa ei ole. Tule nykypäivään, jossa nyt elämme.

        Työnjako heillä on selvä. Turun piispalle kuuluu Turun ympäristön seurakunnat. Arkkipiispalle Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään kuuluvat seurakunnat. Hän toimii myös kirkolliskokousten puheenjohtajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vapaakirkoilla on huono maine. Ihmiset tarvitsisivat apua, mutta siellä ei ole ketään joka osaisi apua antaa. "

        Mitä nyt särkyneille ihmisille annetaan joka päivä sadoittain apua heidän rikkinäisyyteensä luottaen siihen että Jeesus on eheyttäjä ja parantaja. Tämä sielunhoito on osa elävän kristityn työtä. Jumala auttakoon. Amen

        Olet oikeassa siinä että vapaakirkoissa on paljon monenlaista hätää ja rikkinäisyyttä. Jesustakaan niissä paikoissa ei ole näkynyt ja apua on haettava lahkon ulkopuolelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turun piispa on Mari Leppänen. Suomen ev. lut kirkon piispa on arkkipiispa Tapio Luoma. Mitään apulaispiispaa ei ole. Tule nykypäivään, jossa nyt elämme.

        Työnjako heillä on selvä. Turun piispalle kuuluu Turun ympäristön seurakunnat. Arkkipiispalle Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään kuuluvat seurakunnat. Hän toimii myös kirkolliskokousten puheenjohtajana.

        Yritä ihmisparka sivistyä!

        Teologinen perusta piispuudelle on se, että piispa on hiippakuntansa johtaja. Johtajia on hiippakunnassa yksi. Perinteisesti koko maata (tai muuta hiippakuntien yhteenliittymää) edustava piispa on työmäärän takia usein pitänyt apulaispiispaa, tietynlaista sijaisjohtajaa, hoitamassa hiippakunnan asioita niiltä osin kuin muita velvoitteita hoitava piispa ei ehdi.

        Ihmisillä on taipumus helposti pahoittaa mielensä, siksi apulaispiispaa ei Suomessa ev.lut. kirkossa eikä ortodoksisessa kirkossa kutsuta apulaispiispaksi vaan piispaksi. Ortodokseilla ero on toki siinä mielessä selvempi, että hiippakunnan johtajaa kutsutaan nimellä metropoliitta. Ev.lut. kirkossa tilanne on siinä mielessä sekavampi, että sanaa piispa käytetään sekä johtajasta että sijaisjohtajasta.

    • Anonyymi

      Höpö höö.

      Biseksuaalit tehdään heteroiksi järjestään.

      • Anonyymi

        Ja valtaosa ihmiskunnasta tehdään jonkin sortin uskovaisiksi riippuen useimmiten asuinympäristöstään.

      • Anonyymi

        Heteroseksistit jallittavat ollivat sitten uskovaisia tai eivät.

      • Anonyymi

        "Biseksuaalit tehdään heteroiksi järjestään."

        Oikeammin on sanoa että Jeesus tekee myös bi-seksuaalit eheiksi koska väärät seksihimot aina johtuvat elämän rikkinäisyydestä ja karmeista elämäntilanteista niin Jumalan tahto on eheyttää uskoontulleet särkyneet erilaisten sielunhoitojen, rukousten, keskustelujen ja opetusten kautta. Ketään ei kristinuskossa erotella!

        Raamatussa ei puhuta seksihihmoista muuta kuin että jos katsoo naista himoiten niin pitää repiä silmät irti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa ei puhuta seksihihmoista muuta kuin että jos katsoo naista himoiten niin pitää repiä silmät irti.

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa ei puhuta seksihihmoista muuta kuin että jos katsoo naista himoiten niin pitää repiä silmät irti.

        "Raamatussa ei puhuta seksihihmoista muuta kuin että jos katsoo naista himoiten niin pitää repiä silmät irti."

        Hyvinhän sinä ymmärrät - Jumala tosiaan tuomitsee kaikenlaiset himot ja erityisesti seksihimoihin kiinnitetään huomiota, varsinkin liitettynä seksiin saman sukupuolen kanssa. Nykyinen maailma nyt demoaa elävällä tavalla miksi Jumala on niin paljon kiinnittänyt kielteistä huomiota tuohon seksiin saman sukupuolen. Sekun pyrkii taas kerran valtaaman koko yhteiskunnan, uskon että tälläkään kertaa ei käy sen paremmin kuin Sodoman himokkaille miehille.

        Et ymmärrä. Jos katsot naista himoiten....

        Ai se jatkui.

        Sodoman himokkaat miehet toisen kirjoittajan mukaan: "olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä, mutta pitelemme Lootin pahemmin koska hän on muuttanut tänne muukalaisena".

        Seksi saman sukupuolen kanssa ei ole mitään pahantekoa, joten voit jo rauhoittua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Biseksuaalit tehdään heteroiksi järjestään."

        Oikeammin on sanoa että Jeesus tekee myös bi-seksuaalit eheiksi koska väärät seksihimot aina johtuvat elämän rikkinäisyydestä ja karmeista elämäntilanteista niin Jumalan tahto on eheyttää uskoontulleet särkyneet erilaisten sielunhoitojen, rukousten, keskustelujen ja opetusten kautta. Ketään ei kristinuskossa erotella!

        Sanaleikit käyvät minulle hyvin.
        Papit ovat erinomaisia mutta harhojen puolustamiseksi vallan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ai se jatkui.

        Sodoman himokkaat miehet toisen kirjoittajan mukaan: "olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä, mutta pitelemme Lootin pahemmin koska hän on muuttanut tänne muukalaisena".

        Seksi saman sukupuolen kanssa ei ole mitään pahantekoa, joten voit jo rauhoittua.

        "Sodoman himokkaat miehet toisen kirjoittajan mukaan: "olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä, mutta pitelemme Lootin pahemmin koska hän on muuttanut tänne muukalaisena"."

        Hyvä huomio, sillä tätähän se himo teettää jos se estetään, väkivalta seuraa välittömästi jos miehet eivät pääse tyydyttämään himojaan vieraaksitulleiden miesten kanssa. Itse ajattelen että tässä on myös eräs syy miksi Jumala julistaa seksin saman sukupuolen kanssa synniksi niin monta kertaa Raamatussa. Tälläisen seksin ja himon seurausvaikutukset kun tämän Sodomademon kautta tuntuvat olevan karmeat ja tuhoisat. Mutta täytyy Jumala tosiaan tuomitsee kaikenlaiset himot (seksin, vallan, ahneuden) ja erityisesti seksihimoihin kiinnitetään huomiota, varsinkin liitettynä seksiin saman sukupuolen kanssa. Nykyinen maailma nyt demoaa elävällä tavalla miksi Jumala on niin paljon kiinnittänyt kielteistä huomiota tuohon seksiin saman sukupuolen. Sekun pyrkii taas kerran valtaaman koko yhteiskunnan, uskon että tälläkään kertaa ei käy sen paremmin kuin Sodoman himokkaille miehille.

        En tiedä sellaista, että himon estettyä alkaa väkivalta.

        Onko sinulla siitä omaa kokemusta?

        Et tunne Jumalaa ollenkaan. Se kieltää himoitsemasta vain naapurin omaisuutta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tiedä sellaista, että himon estettyä alkaa väkivalta.

        Onko sinulla siitä omaa kokemusta?

        Et tunne Jumalaa ollenkaan. Se kieltää himoitsemasta vain naapurin omaisuutta.

        Kaksi nàismaista siellä totta tosiaan.

        Miksi ihmeessä kiistät selkeän asian?

        Mässäät ja ryyppäät!

    • Anonyymi

      Synnistä eli homoilusta on silti tehtävä parannus, vaikka olisi miten rikkinäinen loppuikänsä.

      • Miten näet syntinä sen mikä ei ole mitään pahantekoa?

    • Anonyymi

      Aivan uskomattoman viisas ja hyvä kirjoitus Turun piispalta. Onkohan se ollut myös jossakin lehdessä? Turun Sanomissa en ole sitä huomannut.

    • Anonyymi

      "Synnistä eli homoilusta on silti tehtävä parannus, vaikka olisi miten rikkinäinen loppuikänsä."

      Ja kokemus hengellisissä seurakunnissa todistaa että aina uskoontullessa rikkinäisyys alkaa eheytyä jo itsestäänkin, Jumala tekee myös omaa työtään, myös uskoontulleissa homoseksuaaleissa. Mutta tietenkin parhaiten auttaa tietoinen eheytystyö mitä niin paljon tehdään seurakunnissa kun rukouksen, vertaistuen, sielenhoidon ja opetusten keinoin särkynyt ja herkkä ihminen saa levossa hoitoa ja parannusta minkä loppujen saa aikaan Jumala. Kiitos ja ylistys Jeesukselle. Amen

      • Uskossa oleva homo ei ole näyttänyt muuttuneen mitenkään. Työtön koko elämänsä, eikä muutakaan muutosta.

        Turha sanoa, että "Jumala tekee omaa työtään". Todellisuudessa ihmiset tekevät kaiken.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uskossa oleva homo ei ole näyttänyt muuttuneen mitenkään. Työtön koko elämänsä, eikä muutakaan muutosta.

        "Uskossa oleva homo ei ole näyttänyt muuttuneen mitenkään."

        Mutta tappavat ja turmiolliset himot menettävät uskoontulleiden homoseksuaalien kohdalla sen tuhoavan voimansa kun ihminen eheytyy sielunhoidon ja Jeesuksen avulla. Itseasiassa näin käy kaikkien uskoontulleiden ihmisten kohdalla, heterojen ja homojen.

        Niin ei ole käynyt uskossa olevan homon kohdalla.

        Himoja on, mutta ne eivät ole "tappavia eivätkä turmiollisia". Hän on ollut uskossa niin kauan kuin tiedän. Ainakin 20 vuotta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uskossa oleva homo ei ole näyttänyt muuttuneen mitenkään. Työtön koko elämänsä, eikä muutakaan muutosta.

        Turha sanoa, että "Jumala tekee omaa työtään". Todellisuudessa ihmiset tekevät kaiken.

        Leikit heteroa 21 vuotta, vaikka oIet aina ollut naismainen HlNTTl.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin ei ole käynyt uskossa olevan homon kohdalla.

        Himoja on, mutta ne eivät ole "tappavia eivätkä turmiollisia". Hän on ollut uskossa niin kauan kuin tiedän. Ainakin 20 vuotta.

        Kuutio vedellyt sinua tuhansia kertoja pyIIyyn.

        Sinua nàismaista Bottomia.

    • Anonyymi

      Eheyttäjien kannattaa aloittaa itsestä, koska he ei voi muita eheyttää, ei heillä ole siihen edes oikeutta.

      • Anonyymi

        Hyvä neuvo ja näin uskovat olemme aina menetelleet!!

        Tämän jälkeen olemme tosi kykeneväisiä olemaan mukana eheyttämisissä kun Jeesus on siinä Mestarina. Amen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä neuvo ja näin uskovat olemme aina menetelleet!!

        Tämän jälkeen olemme tosi kykeneväisiä olemaan mukana eheyttämisissä kun Jeesus on siinä Mestarina. Amen

        Raamattu ei käske tekemään homoille mitään.

        Ja mitä teette on aivan turhaa ja vahingollista. Ainakin Amerikassa moni homo on tehnyt itsemurhan uskovien takia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei käske tekemään homoille mitään.

        Ja mitä teette on aivan turhaa ja vahingollista. Ainakin Amerikassa moni homo on tehnyt itsemurhan uskovien takia.

        Että siellä tosiaan kaksi nàismaista.

        Turhaan faktoja kiistät.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei käske tekemään homoille mitään.

        Ja mitä teette on aivan turhaa ja vahingollista. Ainakin Amerikassa moni homo on tehnyt itsemurhan uskovien takia.

        PyIIyIeikit siellä yleisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        PyIIyIeikit siellä yleisiä.

        Olet kova haaveilemaan.

        Hauskaa sinänsä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet kova haaveilemaan.

        Hauskaa sinänsä.

        Vain sinä haaveilet.

        PyIIyIeikit siellä tosiaan.

    • Anonyymi

      Jotkut ovat jo lapsena selvästi häiriintyneitä, kenties seksuaalisesti hyväksi käytettyjä. Mitä hyvää on kierouttaa vielä enemmän, antaa homoilla ja muuttua irvokkaaksi? Onko se jokin ratkaisu traumoihin?

      • Anonyymi

        "Jotkut ovat jo lapsena selvästi häiriintyneitä, kenties seksuaalisesti hyväksi käytettyjä."

        Ja uskoontultuaan nämä tarvitsevat paljon eheyttämistä, on sitten hetero tai homo. Onneksi me vapaissa suunnissa olemme kykeneväisiä Herramme ohjauksessa eheyttämään näin rikkirevittyjä ihmisiä rukousten ja sielunhoidollisin keinoin, missä itse Jeesus toimii Mestarina. Amen

        Homoseksuaalien ongelmat johtuvat ainoastaan siitä että he ovat joutuneet elämässään homovihamielisten, valitettavasti usein juuri uskovaisten syrjinnän, syyllistämisen ja demonisoinnin kohteeksi.
        Ainoa parannuskeino on jättää ne piirit kauaksi taakseen. Nykyisin on terveellisiäkin uskonyhteisöjä joissa heitä rakastetaan ja heidät hyväksytään omana itsenään kuten sateenkaarimessut luterilaisissa kirkoissa.

        "Homoseksuaalien ongelmat johtuvat ainoastaan siitä että he ovat joutuneet elämässään homovihamielisten, valitettavasti usein juuri uskovaisten syrjinnän, syyllistämisen ja demonisoinnin kohteeksi."

        Homojen todelliset ongelmat johtuvat heistä itsestään, heidän sukulaisistaan ja ystävistään, koulukaverien jopa tappavasti henkisestä väkivallasta, muiden jumalattomien haukkumisista, ... eivät ollenkaan Jeesukseen uskovista jotka yrittävät vain pelastaa heidät rikkinäisyyksistä ja jumalattomasta elämästä, mikä kuitenkin johtaa helvettiin.

        Evankeliumi on suurinta rakkautta mitä tässä maailmassa voidaan myös homoseksuaaleille esittää. Amen

        Kristillisellä palstalla asioita tulee käsitellä elävän kristinuskon kautta eikä wokettamisien kautta. Homoilla on omat palstansa missä voivat todistella vaikka mitä!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Homoseksuaalien ongelmat johtuvat ainoastaan siitä että he ovat joutuneet elämässään homovihamielisten, valitettavasti usein juuri uskovaisten syrjinnän, syyllistämisen ja demonisoinnin kohteeksi."

        Homojen todelliset ongelmat johtuvat heistä itsestään, heidän sukulaisistaan ja ystävistään, koulukaverien jopa tappavasti henkisestä väkivallasta, muiden jumalattomien haukkumisista, ... eivät ollenkaan Jeesukseen uskovista jotka yrittävät vain pelastaa heidät rikkinäisyyksistä ja jumalattomasta elämästä, mikä kuitenkin johtaa helvettiin.

        Evankeliumi on suurinta rakkautta mitä tässä maailmassa voidaan myös homoseksuaaleille esittää. Amen

        Sinulla on jäätävän huono suhtautuminen homoihin.

        Voisit olla kyllä ihan omissa oloissasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Homoseksuaalien ongelmat johtuvat ainoastaan siitä että he ovat joutuneet elämässään homovihamielisten, valitettavasti usein juuri uskovaisten syrjinnän, syyllistämisen ja demonisoinnin kohteeksi."

        Homojen todelliset ongelmat johtuvat heistä itsestään, heidän sukulaisistaan ja ystävistään, koulukaverien jopa tappavasti henkisestä väkivallasta, muiden jumalattomien haukkumisista, ... eivät ollenkaan Jeesukseen uskovista jotka yrittävät vain pelastaa heidät rikkinäisyyksistä ja jumalattomasta elämästä, mikä kuitenkin johtaa helvettiin.

        Evankeliumi on suurinta rakkautta mitä tässä maailmassa voidaan myös homoseksuaaleille esittää. Amen

        Ja olet niin kova kehumaan itseäsi, että se on kääntynyt jo aikaa sitten sinua vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jotkut ovat jo lapsena selvästi häiriintyneitä, kenties seksuaalisesti hyväksi käytettyjä."

        Ja uskoontultuaan nämä tarvitsevat paljon eheyttämistä, on sitten hetero tai homo. Onneksi me vapaissa suunnissa olemme kykeneväisiä Herramme ohjauksessa eheyttämään näin rikkirevittyjä ihmisiä rukousten ja sielunhoidollisin keinoin, missä itse Jeesus toimii Mestarina. Amen

        Jeesus on mitätön heikko, kun kaikki on ihmisten varassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus on mitätön heikko, kun kaikki on ihmisten varassa.

        OIet surkein tapaus koskaan.

        Lehtimyyjän viikkosaIdo puhdas noIIa taas!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja olet niin kova kehumaan itseäsi, että se on kääntynyt jo aikaa sitten sinua vastaan.

        OIet itsekehun mestari.

        Sinä mitätön ToIIo ja Vätys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet itsekehun mestari.

        Sinä mitätön ToIIo ja Vätys.

        Sinä olet mestari alentamaan toiset. Jossain määrin se nykyään rikos.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä olet mestari alentamaan toiset. Jossain määrin se nykyään rikos.

        Ei missään määrin.

        Kun Totuus kerrotaan ja VaIheesi korjataan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei missään määrin.

        Kun Totuus kerrotaan ja VaIheesi korjataan.

        Mielipide ei ole totuus. Valhetta hoet, mutta mitään et korjaa.

        Menneinä vuosina olin muistanut täällä kahdesti väärin, mutta joku kertoi miten asiat olivat tapahtuneet. Silloin sain oikeaa tietoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet surkein tapaus koskaan.

        Lehtimyyjän viikkosaIdo puhdas noIIa taas!

        On uusi projekti.

        Tänään 42 onnistunutta kontaktia, josta tiliä tulee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On uusi projekti.

        Tänään 42 onnistunutta kontaktia, josta tiliä tulee.

        Heh heh!

        Ei yhtään myyntiä!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mielipide ei ole totuus. Valhetta hoet, mutta mitään et korjaa.

        Menneinä vuosina olin muistanut täällä kahdesti väärin, mutta joku kertoi miten asiat olivat tapahtuneet. Silloin sain oikeaa tietoa.

        Sellainen mielipide jota hoet ja jankkaat taas.

        OIet tosiaan ikuinen VaIheen Orja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh!

        Ei yhtään myyntiä!

        Tässä ei ole myyntiä: on erilainen periaate.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen mielipide jota hoet ja jankkaat taas.

        OIet tosiaan ikuinen VaIheen Orja.

        Olen täällä saanut aikoinaan oikeaa tietoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen täällä saanut aikoinaan oikeaa tietoa.

        Kerron oikeaa tietoa jatkuvasti sinulle VaIheen Orjalle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä ei ole myyntiä: on erilainen periaate.

        PataIaiska ToIIo ei tosiaan saa siellä mitään kaupaksi.

        Heh heh!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerron oikeaa tietoa jatkuvasti sinulle VaIheen Orjalle.

        Et taaskaan. Sinulla ei ole tietoa. Koskaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et taaskaan. Sinulla ei ole tietoa. Koskaan.

        Sinulla ei tosiaan tietoa koskaan.

        Itse kerron aina miten asiat ovat.

        Totuus kaikkeen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei tosiaan tietoa koskaan.

        Itse kerron aina miten asiat ovat.

        Totuus kaikkeen!

        Olet maailman kummallalisin ihminen.
        Huh huh, onneksi olet ainoa laatuaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet maailman kummallalisin ihminen.
        Huh huh, onneksi olet ainoa laatuaan.

        Kaksi Iihavaa ja nàismaista ToIIoa.

        Kaikki inhoavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoseksuaalien ongelmat johtuvat ainoastaan siitä että he ovat joutuneet elämässään homovihamielisten, valitettavasti usein juuri uskovaisten syrjinnän, syyllistämisen ja demonisoinnin kohteeksi.
        Ainoa parannuskeino on jättää ne piirit kauaksi taakseen. Nykyisin on terveellisiäkin uskonyhteisöjä joissa heitä rakastetaan ja heidät hyväksytään omana itsenään kuten sateenkaarimessut luterilaisissa kirkoissa.

        ArtoTTT

        Suurin osa liikkuu ihan muissa piireissä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suurin osa homoista?

        Ei kuitenkaan kukaan minun tutuistani.

        Niin, muissa piireissä, kuin uskovien piireissä
        Uskovia ei ole syyttäminen.
        Homojen rikkinäisyys ja ongelmat johtuvat enemmän muista asioista ja muista ihmisistä , kuin uskovista, kuten kyseisen Sillanpäänkin kohdalla.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko tämä Pasi lukenut teologiaa yhtään tai edes Raamattua? Tämä tulee mieleen hänen jutustelustaan?

        Onko tuo Patmos jokin sairas uskonlahko? Ainakin tuon tyypin puheet ovat pelkästään sitä itseään.

      • Anonyymi

        Turusen jorinat eivät edusta kristillistä etiikkaa. Hän edustaa vain omia ja uskonlahkonsa homovihamielisiä tulkintoja repimällä Raamattuaan ja käyttää Paavalia pirulliella tavalla hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

        Turunen ja Ahvio ovat Mellerin lapsia.

        Hassu trio.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Turunen ja Ahvio ovat Mellerin lapsia.

        Hassu trio.

        Sinua kuuIuisaa Bottomia on vedetty pérseeseen.

        Kuutio ja monet muut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä Pasi lukenut teologiaa yhtään tai edes Raamattua? Tämä tulee mieleen hänen jutustelustaan?

        Onko tuo Patmos jokin sairas uskonlahko? Ainakin tuon tyypin puheet ovat pelkästään sitä itseään.

        Trollailet vain ilkeyttäsi. Päinvastoin, itse et tunne Raamattua. etkä välitäkään tuntea.
        Joka Turusta oikeasti tuntee. niin tietää hän on ahkera Raamatun lukija ja opettaja, joka osaa vastata suorassa lähetyksessäkin soittajien kysymyksiin asiantuntevasti etukäteen valmistautumatta.
        Patmos ei ole lähellekään mikään uskonlahko. Googlaisit, jos et tiedä mikä Patmos on, etkä heittelisi sairaita, valheellisia väitteitä asioista.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Synti rikkoo ihmisen ja yhteiskunnan. Homoilu on syntiä eikä muuksi muutu.

      • Siitä huolimatta homoilu ei ole mitään pahantekoa, eikä riko ketään eikä varsinkaan yhteiskuntaa.

        Onko sinulla ollenkaan järkeä päässä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä huolimatta homoilu ei ole mitään pahantekoa, eikä riko ketään eikä varsinkaan yhteiskuntaa.

        Onko sinulla ollenkaan järkeä päässä?

        Kaksi nàismaista siellä.

        Miksi sinun pitää oIIa jatkuvasti humaIassa🤔

      • Anonyymi

        "Synti rikkoo ihmisen ja yhteiskunnan. Homoilu on syntiä eikä muuksi muutu."

        Lopulta uskoontulo on ainut mahdollisuus mikä voi pelastaa hänet tältä kurimukselta ja näin voi alkaa eheytyminen kohti aitoa ihmistä ja Jumalan lasta!

      • Anonyymi

        Ei pidä yleistää mustamaalaten. Se on valheellista, tyhmää käytöstä.

    • Minkä Jeesus koraa on taatusti eihjä, ihmiselämässä.

      • Ihmiselämässä ihmiset korjaavat, mitä korjata pitää.

        Sen olen 66 vuoden elämäni aikana oppinut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ihmiselämässä ihmiset korjaavat, mitä korjata pitää.

        Sen olen 66 vuoden elämäni aikana oppinut.

        Näytät 98-vuotiaalta.

      • Anonyymi

        "Minkä Jeesus koraa on taatusti eihjä, ihmiselämässä."

        Tämä on aina eheyttämisen voima, minkä tämän maailman himot ja seksihurjastelut ovat rikkoneet, niin ne Jeesus korjaa - toisinaan se ottaa ihmisen koko loppuelämän jos asiat ovat menneet tosi huonoiksi mutta siltä uskoontullut on taivaaseeen johtavalla tiellä. Kiitos Jumalan. Amen

        Ei ole lahkossasi kehumista kun siellä asiat hoituvat vasta haudan tuolla puolen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Minkä Jeesus koraa on taatusti eihjä, ihmiselämässä."

        Tämä on aina eheyttämisen voima, minkä tämän maailman himot ja seksihurjastelut ovat rikkoneet, niin ne Jeesus korjaa - toisinaan se ottaa ihmisen koko loppuelämän jos asiat ovat menneet tosi huonoiksi mutta siltä uskoontullut on taivaaseeen johtavalla tiellä. Kiitos Jumalan. Amen

        Eheyttäminen aiheuttaa homoille itsemurhan. Se ei ole ole mikään voima.

      • torre3 kirjoitti:

        Eheyttäminen aiheuttaa homoille itsemurhan. Se ei ole ole mikään voima.

        No jospa nuo eheyttäjät ajattelevat että ratkeaahan se homouden ongelma sitten niinkin.

        Sydämen asenne on itsemurhat, koska sydämestä lähtevät kaikki pahat ajatukeset.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eheyttäminen aiheuttaa homoille itsemurhan. Se ei ole ole mikään voima.

        "Eheyttäminen aiheuttaa homoille itsemurhan."

        Näin voi olla mutta uskoontulleille eheyttäminen on pelastusrengas kohti Jumalan täyteyttä Jeesuksessa Kristuksessa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        "No jospa nuo eheyttäjät ajattelevat että ratkeaahan se homouden ongelma sitten niinkin."

        Näin on sillä uskoontulleille homoille ja heteroille eheyttäminen ratkaisee enemmin tai myöhemmin ongelmat jos vaan hän antaa Jeesuksen tulla sydämensä valtiaaksi - Jeesus osaa eheyttää ja parantaa lopulta kenet vaan. Amen

        Niin että silloin ei ole uskoon tullut jos tekee itsemurhan joten ihan sama.

        "Niin että silloin ei ole uskoon tullut jos tekee itsemurhan joten ihan sama."

        Hyvä huomio sinulta - hän on ollut vain feikkaaja, koska Jeesus ei anna itseään rienata leikkimällä uskoontuloa.

        Gal. 6:7

        Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        Älä turhaan sekoita Jeesusta tähän. Tuo aikaisempi sinun kommentti kuvaa vallan hyvin sitä ajatusmaailmaa mistä on kyse.

        "Älä turhaan sekoita Jeesusta tähän. "

        Miksei - Jeesushan on maailmankaikkeuden luoja ja Herra. Hänellä on kaikki valta taivaan ja maan päällä ja tätä rataa Hänen palvelijoillaan.

        Meidän tulee antaa kaikki kunnia Jumalalle korkeuksissa sillä Hänellä on hyvä tahto meitä kaikkia kohtaan, myös homoseksuaaleja kohtaan joita Hän haluaa pelastaa ja eheyttää kaikesta siitä rikkinäisyydestä mitä tämä maailma on heille ja meille aiheuttanut. Kunnia Jumalalle. Amen

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Älä turhaan sekoita Jeesusta tähän. Tuo aikaisempi sinun kommentti kuvaa vallan hyvin sitä ajatusmaailmaa mistä on kyse.

        "Tuo aikaisempi sinun kommentti kuvaa vallan hyvin sitä ajatusmaailmaa mistä on kyse."

        Kiitos - kaikki kunnia kuuluu kuitenkin Jumalalle, minä olen vain nöyrä ja vaatimaton palvelija. Amen

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eheyttäminen aiheuttaa homoille itsemurhan. Se ei ole ole mikään voima.

        Ei aiheuta.

        PyIIyIeikit siellä PervoiIIa taas mielessä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei aiheuta.

        PyIIyIeikit siellä PervoiIIa taas mielessä!

        Et tiedä koskaan miten asiat ovat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et tiedä koskaan miten asiat ovat.

        VaIehtelet jatkuvasti

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Eheyttäminen aiheuttaa homoille itsemurhan."

        Näin voi olla mutta uskoontulleille eheyttäminen on pelastusrengas kohti Jumalan täyteyttä Jeesuksessa Kristuksessa.

        Ne ovat olleet uskossa ja uskovissa perheissä, ja päätyneet itsemurhaan.

        Dokumenttifilmissä sellainen isä ryhtyi puhujaksi uskonnollista eheytystä vastaan.

        Jumalan täyteys kun ei ollut todellisuutta.

      • kotipaju2 kirjoitti:

        Sydämen asenne on itsemurhat, koska sydämestä lähtevät kaikki pahat ajatukeset.

        Ne pahat ajatukset ovat olleet homoutta syntinä pitävillä. He ajavat homoja itsemurhaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ne pahat ajatukset ovat olleet homoutta syntinä pitävillä. He ajavat homoja itsemurhaan.

        Täällä sinä Jurvan Jammu vietät taas koko päiväsi.

        Elämäsi on surkeaa.

        Soinia Iihavampi Kuutio ei siis taaskaan huomioi sinua.

        Ei silti saa lehtiä kaupaksi.

        Surkeat ToIIot!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä sinä Jurvan Jammu vietät taas koko päiväsi.

        Elämäsi on surkeaa.

        Ei voi olla koko päivää. Esimerkiksi tänään pitää tehdä ruokaa, salaattia, käydä kaupungilla, ottaa aurinkoa....

        Sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä, jolla on pahat ajatukset.

      • torre3 kirjoitti:

        Ne pahat ajatukset ovat olleet homoutta syntinä pitävillä. He ajavat homoja itsemurhaan.

        Pahat ajatukset. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Matt.15:19. On muillakin kuin homoilla,ihmisillä jota ovat tässä maaimassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin että silloin ei ole uskoon tullut jos tekee itsemurhan joten ihan sama."

        Hyvä huomio sinulta - hän on ollut vain feikkaaja, koska Jeesus ei anna itseään rienata leikkimällä uskoontuloa.

        Gal. 6:7

        Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        Kommenttisi kertoo siitä että sinä olet se feikkaaja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "No jospa nuo eheyttäjät ajattelevat että ratkeaahan se homouden ongelma sitten niinkin."

        Näin on sillä uskoontulleille homoille ja heteroille eheyttäminen ratkaisee enemmin tai myöhemmin ongelmat jos vaan hän antaa Jeesuksen tulla sydämensä valtiaaksi - Jeesus osaa eheyttää ja parantaa lopulta kenet vaan. Amen

        Syntisiä ihmisi on kakki, toinen j oukko on armahdettuja syntisiä, joiten synti ei nouse viimeisllä tuomiolla eteen, tuomari sanoon tulkaa mun isäni siunatu ja omistaa valtakunta.
        On tiliväli pitettävä lyhyenä täällä eläessä, Jumanan kassa se voi tehdä turvautumalla Jeesuen sovinto vereen, joka varmasti pesee pois kaiken pahuuden, on suostumiseta kiini koska ihmisellä on vapaa tahto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin että silloin ei ole uskoon tullut jos tekee itsemurhan joten ihan sama."

        Hyvä huomio sinulta - hän on ollut vain feikkaaja, koska Jeesus ei anna itseään rienata leikkimällä uskoontuloa.

        Gal. 6:7

        Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        Kaikkiahan noissa vapaalahkojen uskoontuloissa on huijattu

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä, jolla on pahat ajatukset.

        OIet täynnä Pahuutta tosiaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei voi olla koko päivää. Esimerkiksi tänään pitää tehdä ruokaa, salaattia, käydä kaupungilla, ottaa aurinkoa....

        PataIaiska naismainen ToIIo siellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        PataIaiska naismainen ToIIo siellä.

        Sinulla on kummallinen käsitys patalaiskasta. Meillä on Espanjassa itse poimitut marjat pakasteessa.

      • kotipaju2 kirjoitti:

        Pahat ajatukset. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Matt.15:19. On muillakin kuin homoilla,ihmisillä jota ovat tässä maaimassa.

        En tunne homoja, joilla olisi pahoja ajatuksia. He ovat pääosin hyväntahtoisia.

      • torre3 kirjoitti:

        En tunne homoja, joilla olisi pahoja ajatuksia. He ovat pääosin hyväntahtoisia.

        Et tunne sitä mitä Raamattu kerotoo, sydänmestä lähteväy pahat ajatukse ja niin edelee......

      • kotipaju2 kirjoitti:

        Et tunne sitä mitä Raamattu kerotoo, sydänmestä lähteväy pahat ajatukse ja niin edelee......

        Niin. Sinusta lähtee pahoja ajatuksia. Sydän on elin, joka pumppaa verta, ei mitään ajatuksia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin. Sinusta lähtee pahoja ajatuksia. Sydän on elin, joka pumppaa verta, ei mitään ajatuksia.

        OIet täynnä Pahuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet täynnä Pahuutta.

        Pahuutta on tässä maaimassa, olet sen vaikutus piirissä itsekin, synti vallitsee koko elin aikasi, ette tee parannusta.

    • Anonyymi

      Aloituksessa ollut Turun piispan Mari Leppäsen kirjoitus on ollut Helsingin Sanomissa 19.9.

      • Anonyymi

        Vaikka Turun piispan kirjoitus käsittelee uskonnollisten liikkeiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa hengellistä väkivaltaa, sopii se hyvin muihinkin ihmisiin jotka ovat kokeneet uskonyhteisöissään samanlaista kohtelua lukuisista eri syistä.

        OK. Esimerkiksi helluntailaisuudessa psyykkinen sairauskin voidaan luokitella riivaajien aiheuttamaksi ja syyllistytään riivaajien ulosajoon jossa sairas saattaa sairastua vieläkin enemmän ja mielisairaalakuntoon. Tyhmyys tiivistyy näissä hihhuliporukoissa.

        Uskonlahkot vaativat jäseniltään 100% kuuliaisuutta. Itsemääräämisoikeutta ei suvaita eikä itsenäistä ajattelua. Kriittinen asenne ovat pahimpia syntejä lahkon luokittelussa. Tämä taas on ihmisenä kasvamisen ehdoton edellytys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OK. Esimerkiksi helluntailaisuudessa psyykkinen sairauskin voidaan luokitella riivaajien aiheuttamaksi ja syyllistytään riivaajien ulosajoon jossa sairas saattaa sairastua vieläkin enemmän ja mielisairaalakuntoon. Tyhmyys tiivistyy näissä hihhuliporukoissa.

        "Esimerkiksi helluntailaisuudessa psyykkinen sairauskin voidaan luokitella riivaajien aiheuttamaksi ja ..."

        Tästä ei ole näyttöä mutta uskoontulleen eheyttäminen sielunhoidon, vertaiskeskustelujen, rukousten ja opetusten keinoin on välttämätöntä jos ihminen rikkinäinen ja kaikenlaisten syntisten himojen vallassa sillä näin itse Jeesus pääsee häntä eheyttämään ja parantamaan. Jeesushan on myös parantaja eli lääkäri.

        Jeesustahan ei sinun lahkostasi löydy vaikka suurennuslasilla etsisi. Ja näyttöä kyllä löytyy niiltä jotka ovat asian näin kokeneet. Sinä haluat kieltää tosiasiat koska olet oikea valehtelijoiden ruumiillistuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Esimerkiksi helluntailaisuudessa psyykkinen sairauskin voidaan luokitella riivaajien aiheuttamaksi ja ..."

        Tästä ei ole näyttöä mutta uskoontulleen eheyttäminen sielunhoidon, vertaiskeskustelujen, rukousten ja opetusten keinoin on välttämätöntä jos ihminen rikkinäinen ja kaikenlaisten syntisten himojen vallassa sillä näin itse Jeesus pääsee häntä eheyttämään ja parantamaan. Jeesushan on myös parantaja eli lääkäri.

        Olen luterilainen kristitty. Tutustuin nuorenpana kotikaupunkini helluntaiseurakuntaan työkaverini kutsumana. Kokouksen jälkeen saarnaaja tuli luokseni ja kysyi olenko uskossa. Kerroin olleeni uskossa lapsesta asti ja että minut oli myös kastettu. Tähän helluntailainen vastasi että "riivaajatkin uskovat ja vapisevat". Olin siis hänen mielestään riivaajien uskossa, joten ÄLÄ ENÄÄ VALEHTELE LAHKOSTASI. Luottamukseni näihin lahkolaisiin meni silloin totaalisesti, enkä ole tämän jälkeen heidän kokouksiaan tarvinnut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Esimerkiksi helluntailaisuudessa psyykkinen sairauskin voidaan luokitella riivaajien aiheuttamaksi ja ..."

        Tästä ei ole näyttöä mutta uskoontulleen eheyttäminen sielunhoidon, vertaiskeskustelujen, rukousten ja opetusten keinoin on välttämätöntä jos ihminen rikkinäinen ja kaikenlaisten syntisten himojen vallassa sillä näin itse Jeesus pääsee häntä eheyttämään ja parantamaan. Jeesushan on myös parantaja eli lääkäri.

        Jeesusta ei enää ole.

        Hänen viimeinen sanansa oli, että uskovia seuraa merkit, kuten että he parantavat sairaat panemalla kädet heidän päälleen.

        Sinulla on aivan väärät metodit.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesusta ei enää ole.

        Hänen viimeinen sanansa oli, että uskovia seuraa merkit, kuten että he parantavat sairaat panemalla kädet heidän päälleen.

        Sinulla on aivan väärät metodit.

        Pahan oma olet ja se toinen naismainen ToIIo siellä myös.

    • Anonyymi

      Niin, kristityn tulee uudessa kuuliaisuudessaan rakastaa ja auttaa kaikkia 'syntisiä', emme ole itsessämme parempia, vaikka emme olekaan homoja jne.
      Armo kuuluu kaikille katuville syntisille.

      Mutta, mutta ei meillä ole lupaa ruveta syntiä hyysäämään ja vastoin Raamatun totuutta antaa lupaa väärille seksuaalisille teoille yms. synnille, puhumattakaan että suositaan ns. tasa-arvoista avioliittoa kirkossa pyytäen Jumalan siunausta, vaikka se on kielletty syntinä eikä Jumala erehdy syntiä siunaamaan ja perumaan käskyjään.

      Jeesus tuli siis myös homoja varten jne.

      • Tässä on se juju: Raamatussa on syntejä valtavasti, eikä niistä kukaan välitä mitään.

        Ainakin kristityt antavat mennä vaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on se juju: Raamatussa on syntejä valtavasti, eikä niistä kukaan välitä mitään.

        Ainakin kristityt antavat mennä vaan.

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista!

        Vaikka olisikin, niin ei se synti ole.

        Olet kova haaveilemaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka olisikin, niin ei se synti ole.

        Olet kova haaveilemaan.

        Että sellainen mielipide ja haave sinulla.

        Itse kerronn miten asiat ovat.

        Kaksi nàismaista ToIIoa siellä!

        Kimitystä ja keikutusta!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka olisikin, niin ei se synti ole.

        Olet kova haaveilemaan.

        OIet kuuIuisin Bottom ja Soinia paksumpi veteIee sinua takaIautaan!

      • Anonyymi

        "Niin, kristityn tulee uudessa kuuliaisuudessaan rakastaa ja auttaa kaikkia 'syntisiä', emme ole itsessämme parempia, vaikka emme olekaan homoja jne."

        Jeesus eheyttää kaikkia - myös homoseksuaaleja jotka uskoontultuaan haluavat tehdä Jumalan tahdon elämässään eikä edes voi elää enää kaikenlaisten syntisten himojen valtaamana. Jeesus on parantaja eli lääkäri.

      • Anonyymi

        ”Kääntykää ja tehkää parannus!”

        Raamatussa esimerkiksi Jeesuksen opetuslapset eivät näkyneet tehneen Jumalan tahtoa. Saati sitten nykyään Suomen kristityt.

      • Anonyymi

        Hän palveleekin sukupuolielin .jumalaa (suurta fallosjumalaa).

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on se juju: Raamatussa on syntejä valtavasti, eikä niistä kukaan välitä mitään.

        Ainakin kristityt antavat mennä vaan.

        Kyllä välitetään. Kaikkien syntisten tulee tehdä parannus = synnintunto = katumus. Sitten vasta pystyy ottamaan oikean Armon lahjana Jeesuksessa Kristuksessa vastaan. Ei synteihinsä jäänyt voi Raamatun mukaan pelastua, vaikka kuolemaan saakka ihmisessä taisteleekin henki ja liha.

        Ef. 4:17–25
        17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, 18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. 19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. 20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, 21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. 22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. 23 Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne 24 ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää. 25 Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä.

        Mitä hyötyä oli panna tähän Raamattua.

        Piti olla, että miten esimerkiksi sinä teet mitä Jumala sanoo.

    • Anonyymi

      Moni on myös homo ja siitâ on moni muuttunut edelleen dominantimmaksi heteroksi ja osa luultavasti homommiksi. Hoito voi tehota molempiin suuntiin, jossa tulee heterommaksi ja toisaalta menettä homofobian ohessa homoutta, kun se ei enää kiinnosta eikä häiritse. Nyt vain on muotia ajatella, ettei eheytys toimi kun se ei joihinkin ole toiminut.

      • Ei se toimi.

        Lehdissä on ollut haastatteluja, joissa on käynyt ilmi, että kaikki miettivät edelleen homosuhteita. Eli homot eivät muuksi muutu, vaikka olisivat menneet naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei se toimi.

        Kaksi nàismaista siellä tosiaan.

        Häpeä on suuri.

      • Anonyymi

        " Hoito voi tehota molempiin suuntiin, jossa ..."

        Hoito kuuluu terveyshallinnon puolelle, mutta hengellisissä seurakunnissa autetaan uskoontulleita homoseksuaaleja lähinnä sielunhoidollisin keinoin koska uskoontulleilla on peruuttamaton tarve siirtyä Jumalan tahdon tielle, missä synti ja kaikenlaiset himot eivät enää ihmistä vallitse. Jumalan lapselle muodostuu uskoontulossa ja upotuksessa halu jumaliseen elämään mikä kestää iankaiken eikä tätä voi meiltä evätä ja kieltää koska pelastus Jeesuksessa on meille kaikille, homoille ja heteroille, pyhä asia.

        Seksuaalinen himo kuuluu ihmisyyteen Jumalan luomana asiana. Vastuullisessa parisuhteessa se on Jumalan suuri lahja.

        Eläinlunkunnassa seksuaalinen himo on ihan normaalia.

        Uskoon tulleet homot autetaan. Eli heillä ei olekaan tarvetta Jumalan tahdon tielle?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eläinlunkunnassa seksuaalinen himo on ihan normaalia.

        Uskoon tulleet homot autetaan. Eli heillä ei olekaan tarvetta Jumalan tahdon tielle?

        Siellä himo kahdella nàismaisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seksuaalinen himo kuuluu ihmisyyteen Jumalan luomana asiana. Vastuullisessa parisuhteessa se on Jumalan suuri lahja.

        "Seksuaalinen himo kuuluu ihmisyyteen Jumalan luomana asiana. "

        Tätä varten tosiaan Jumala asetti miehen ja naisen liiton!

        Muita liittoja ihmisten, eläinten, lapsien, esineiden ja fantasiahahmojen väleillä Jumala ei ole asettanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Seksuaalinen himo kuuluu ihmisyyteen Jumalan luomana asiana. "

        Tätä varten tosiaan Jumala asetti miehen ja naisen liiton!

        Muita liittoja ihmisten, eläinten, lapsien, esineiden ja fantasiahahmojen väleillä Jumala ei ole asettanut.

        Näillä mennään aina mitä Jumala on säätänyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Seksuaalinen himo kuuluu ihmisyyteen Jumalan luomana asiana. "

        Tätä varten tosiaan Jumala asetti miehen ja naisen liiton!

        Muita liittoja ihmisten, eläinten, lapsien, esineiden ja fantasiahahmojen väleillä Jumala ei ole asettanut.

        Kerro tarkat sanat miten Jumala asetti miehen ja naisen liiton. Kukaan ei ole vielä osannut sanoa.

        Raamatussa kun Jumala ei puutu kenenkään parisuhteeseen olivat ne mitä vaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä himo kahdella nàismaisella.

        Sinä näet himon erikoisesti. Ja minä käsitän naismaiset toisin: ensinnäkin pitäisi kimittää

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro tarkat sanat miten Jumala asetti miehen ja naisen liiton. Kukaan ei ole vielä osannut sanoa.

        Raamatussa kun Jumala ei puutu kenenkään parisuhteeseen olivat ne mitä vaan.

        24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

        28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

      • Anonyymi kirjoitti:

        24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

        Et tiennyt.

        Oli kyse siitä mitä Jumala sanoi. Kun ei mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et tiennyt.

        Oli kyse siitä mitä Jumala sanoi. Kun ei mitään.

        Nuo ovat Jumalan sanoja kun Hän asetti miehen ja naisen liiton lisääntymistarkoituksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuo ovat Jumalan sanoja kun Hän asetti miehen ja naisen liiton lisääntymistarkoituksessa.

        Olet tollo.

        Ainoa mitä Jumala sanoi Raamatun mukaan, että käski miehen ja naisen lisääntyä ja vallita kaloja, lintuja ja maan eläimiä.

        Siihen ei tarvita liittoa, eikä sitä liitoksi sanottu.

    • Anonyymi

      Miksi noin pitkä kirjoitus useimmille itsestään selvästä asiasta: toisen elämää ei puoskaroida. Rumasti sanottu, mutta kukaan ei ole niin paljon parempi ihmisenä että voisi toisen elämää toisenlaiseksi ohjelmoida. Eikä kyse ole sukupuoliasioista vaan kaikesta. Me emme käännyttele toisiamme. Jos itse oivaltaa jotakin uudesti ja paremmin, on se eri asia. Eri asioihin voi oppia suhtaumaan toisella tavalla.

      • Anonyymi

        "toisen elämää ei puoskaroida."

        Tämä on totta ja siksi me vapaissa suunnissa harjoitamme sielunhoitoa mihin kuuluu myös eheyttäminen rukousten, vertaiskeskustelujen ja opetusten keinoin uskoontulleille ihmisille, homoille ja heteroille. Jeesus on kuitenkin se varma parantaja - tämä on meidän uskomme ja pyhä asiamme. Kiitos Jumalan. Amen

        Jeesus ei ole teillä parantajana vaan te teette ihmiset sairaiksi omalla pimeydellänne.

        Jeesus on kaikkialla parantaja!! Amen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toisen elämää ei puoskaroida."

        Tämä on totta ja siksi me vapaissa suunnissa harjoitamme sielunhoitoa mihin kuuluu myös eheyttäminen rukousten, vertaiskeskustelujen ja opetusten keinoin uskoontulleille ihmisille, homoille ja heteroille. Jeesus on kuitenkin se varma parantaja - tämä on meidän uskomme ja pyhä asiamme. Kiitos Jumalan. Amen

        Jeesus parantaa, mutta miksi hän ei ole vapaakirkoissa. Siellä ihmisiä sairastuu.

      • Anonyymi

        Hengellistä väkivaltaa tapahtuu kuitenkin koko ajan ja homoja yritetään ohjelmoida heteroiksi uskonnollisissa piireissä. Miksi? Sehän on sadismia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on kaikkialla parantaja!! Amen

        Ikävä kyllä vain lääkäri parantaa tai paranee itsestään.

        Kysy vaikka Sari Essayhatilta.

    • "Hyvä tarkoitus ei poista sitä, että kysymyksessä on hengellinen väkivalta, joka murtaa toisen ihmisen mieltä. "

      Juuri näin!

      • Anonyymi

        Se ei ole hengellistä väkivaltaa, kun Raamattu kehoittaa valehtelijaa puhumaan totta, varasta lopettamaan varastamisen, huorintekijän lopettamaan huorinteon ja homoutta harjoittavan lopettamaan homoilun.
        Liberaalien mielestä kaikki perverssit taipumukset pitää sallia.

        Tuo on totta - käskyjen noudattamaan kehoittaminen ei ole hengellistä väkivaltaa, vaan Jumalan tahtojen toteuttamista. Toiseksi parantamista ei ole koskaan pidetty väkivaltana vaikka voihan kirurgia perustellusti syyttää väkivallasta kun avaa veitsellään toisen vatsan apposen auki, mutta tuokin kirurgin työ on parantamista ja muutenkin lääkärien ja hoitajien työ on pääasiassa parantamista. Samoin sielunhoitajien rukousapu, toisen tuskan kuuntelu, vertaiskeskustelut ja Raamatun opetukset eivät ole väkivaltaa on sitten se uskoontullut homo tai hetero.

        ”Se ei ole hengellistä väkivaltaa, kun Raamattu kehoittaa valehtelijaa puhumaan totta, varasta lopettamaan varastamisen…”

        Puhuin siis hengellisestä väkivallasta. Se ei ole mitään kehottamista ( eli neuvomista, kannustamista, rohkaisua jne.) vaan sen avulla pelotellaan, syyllistetään jatkuvasti, eristetään sekä pidetään monenlaista kontrollointia yllä. Eikä sitä lopeteta ennen kuin yksilö on alistunut kollektiivin tahtoon olla tietynlainen.

        ”Liberaalien mielestä kaikki perverssit taipumukset pitää sallia.”

        Tuossa syyllistyt itse valheeseen, joten kehotan sinua luopumaan siitä. Toisekseen rikot käskyä ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.”

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Kenenkään puolesta ei rukoilla väkisin, aloite tulee aina syntisen hädästä ja itse pyytää sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta - käskyjen noudattamaan kehoittaminen ei ole hengellistä väkivaltaa, vaan Jumalan tahtojen toteuttamista. Toiseksi parantamista ei ole koskaan pidetty väkivaltana vaikka voihan kirurgia perustellusti syyttää väkivallasta kun avaa veitsellään toisen vatsan apposen auki, mutta tuokin kirurgin työ on parantamista ja muutenkin lääkärien ja hoitajien työ on pääasiassa parantamista. Samoin sielunhoitajien rukousapu, toisen tuskan kuuntelu, vertaiskeskustelut ja Raamatun opetukset eivät ole väkivaltaa on sitten se uskoontullut homo tai hetero.

        Uskonlahkoilla on aivat omat käskynsä mitkä ovat lähtöisin pimeydestä. Ne ovat kyllä hengellistä väkivaltaa. Ei niitä pidäkään noudattaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kenenkään puolesta ei rukoilla väkisin, aloite tulee aina syntisen hädästä ja itse pyytää sitä.

        Jostain syystä ihmisiä on johdettu harhaan. Rukous kun ei auta mitään.

    • Anonyymi

      Miksi ihminen ei halua tulla terveeksi? On niin paljon parempi olla terve hetero.

    • Anonyymi

      Eheyttäminen on rikos.

      • Anonyymi

        Linkkaa se lakipykälä

    • Anonyymi

      Kyllä ne ovat rikki jo ennen kuin sinne eheytettäväksi tulee. Ei kai he muuten sinne edes tule.

      • Anonyymi

        Homoseksuaalien ongelmat aiheutuvat ihmisten nurjasta suhtautumisesta heihin. On syrjimistä, syyllistämistä, ohi katsomista, helvetillä uhkailua ym. Oman hengellisen identiteetin demonisoiminen on hihhuliuskovien hyvin sadistinen tapa tuhota ihmisen minäkuva. Kun ihminen erehtyy hakemaan apua näiden uskovien piireistä, lyödään lisää lyötyä.

        Kirkossa pitää osata hakea apua oikeasta paikasta. Minä voisin suositella kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksia. Niissä osataan yleensä auttaa ja antaa oikeita vastauksia ihmisen ongelmiin. Nimestä huolimatta sinne voi kuka tahansa varata ajan. Neuvojat ovat koulutettuja psykoterapeutteja tai heillä on ammattisielunhoitoon kuuluva teologinen koulutus. Uskonlahkojen puoskareita kannattaa varoa.

        Kyllä se rikkinäisyys voi johtua myös omista sisäsyntyisistä ristiriidoista.

      • Jokseenkin noin.

        Eheytys on toimi, joka ei toimi. Pitää olla epätoivoinen, joka sellaiseen lähtee. Moni tekeekin itsemurhan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoseksuaalien ongelmat aiheutuvat ihmisten nurjasta suhtautumisesta heihin. On syrjimistä, syyllistämistä, ohi katsomista, helvetillä uhkailua ym. Oman hengellisen identiteetin demonisoiminen on hihhuliuskovien hyvin sadistinen tapa tuhota ihmisen minäkuva. Kun ihminen erehtyy hakemaan apua näiden uskovien piireistä, lyödään lisää lyötyä.

        Kirkossa pitää osata hakea apua oikeasta paikasta. Minä voisin suositella kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksia. Niissä osataan yleensä auttaa ja antaa oikeita vastauksia ihmisen ongelmiin. Nimestä huolimatta sinne voi kuka tahansa varata ajan. Neuvojat ovat koulutettuja psykoterapeutteja tai heillä on ammattisielunhoitoon kuuluva teologinen koulutus. Uskonlahkojen puoskareita kannattaa varoa.

        Ainahan se on helpompi alkaa syyttämään ympäristöä ja ulkopuolisia omista ongelmista kuin alkaa miettimään syntyjä syviä.

        Jos ongelmat ovat ympäristön aiheuttamia, silloin on turha hakea niitä itsestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan se on helpompi alkaa syyttämään ympäristöä ja ulkopuolisia omista ongelmista kuin alkaa miettimään syntyjä syviä.

        Ja ne omat ongelmat homoilla tulevat itsestään itsestä?

        Eikä muuta kuin syyttämään itseään. Ympäristö siinä sivussa suhtautuu kielteisesti, koska eivät tykkää homoista yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se rikkinäisyys voi johtua myös omista sisäsyntyisistä ristiriidoista.

        Kaikkien tuntemieni homoseksuaalien ongelmat ovat olleet niiden ihmisten aiheuttamia jotka ovat heitä syrjineet ja syyllistäneet ehkä jo lapsesta lähtien. Paraneminen on tapahtunut hyvässä psykoterapiassa jossa he ovat tulleet hyväksytyiksi ja heidän seksuaalisuutensa on täydellisesti hyväksytty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan se on helpompi alkaa syyttämään ympäristöä ja ulkopuolisia omista ongelmista kuin alkaa miettimään syntyjä syviä.

        Ei ole todellakaan helppoa tiedostaa ongelmiaan ympäristönsä aiheuttamiksi ja usein se tapahtuukin vasta pitkässä psykoterapiassa. Ihmisellä on nimittäin taipumus suojautua traumaattisilta kokemuksiltaan torjumalla ne tiedostamattomaan.

        Minä sairastuin nuorena syvään masennukseen ja kun eräässä "karismaattisessa" uskonliikkeessä kerrottiin minun olevan riivaajien uskossa koska olin luterilaisen kirkon jäsen ja uskonut Jumalaan lapsesta asti. jouduin päivystykseen jossa lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatrian klinikalle diagnoosilla "masennus on todella syvä".

        Kun ihmisen hengellinenkin identiteetti viedään sairauden hetkellä, selviytymismahdollisuudet ovat vähäiset. Minä kuitenkin selvisin vuosien psykoterapian jälkeen ja olen elämästäni kiitollinen enkä syytä ketään, mutta näistäkin asioista pitää puhua. En ole homoseksuaali, mutta omista kokemuksistani ymmärrän heitäkin oikein hyvin.

        Uskivilla on voimakas tarve tuomita ihmisiä alimpaan helvettiin. Se on monelle kova paikka.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uskivilla on voimakas tarve tuomita ihmisiä alimpaan helvettiin. Se on monelle kova paikka.

        Miksi taas puhut roskaa ei ukovat ole lukutaidottomia ja sana kertoo ettei ihmisellä ole tuomiovaltaa.

        Onko se vaikeaa olla rehellinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoseksuaalien ongelmat aiheutuvat ihmisten nurjasta suhtautumisesta heihin. On syrjimistä, syyllistämistä, ohi katsomista, helvetillä uhkailua ym. Oman hengellisen identiteetin demonisoiminen on hihhuliuskovien hyvin sadistinen tapa tuhota ihmisen minäkuva. Kun ihminen erehtyy hakemaan apua näiden uskovien piireistä, lyödään lisää lyötyä.

        Kirkossa pitää osata hakea apua oikeasta paikasta. Minä voisin suositella kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksia. Niissä osataan yleensä auttaa ja antaa oikeita vastauksia ihmisen ongelmiin. Nimestä huolimatta sinne voi kuka tahansa varata ajan. Neuvojat ovat koulutettuja psykoterapeutteja tai heillä on ammattisielunhoitoon kuuluva teologinen koulutus. Uskonlahkojen puoskareita kannattaa varoa.

        Mikä se funktio siinä kirkollisessa on?

        Mitä he muuta osaavat kuin kertoa että kaikki on ookoo, ei siellä kirkasteta raamatun näkökulmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se funktio siinä kirkollisessa on?

        Mitä he muuta osaavat kuin kertoa että kaikki on ookoo, ei siellä kirkasteta raamatun näkökulmaa.

        Sama jos menet mt ihmisten puheille ja kerrot uskomisestasi diaknoosi on heti valmis eli kaikki johtuu uskostasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi taas puhut roskaa ei ukovat ole lukutaidottomia ja sana kertoo ettei ihmisellä ole tuomiovaltaa.

        Onko se vaikeaa olla rehellinen?

        Olen 66 v.

        Olen nähnyt selkeästi, että uskovat tuomitsevat ihmisiä helvettiin, kuten minutkin lähes joka päivä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen 66 v.

        Olen nähnyt selkeästi, että uskovat tuomitsevat ihmisiä helvettiin, kuten minutkin lähes joka päivä.

        Näytät 98-vuotiaalta.

        OIet naismainen Soinia paksumpi ToIIo ja kasvosi ovat vääristyneet Pahuudestasi.

        Kaksi Soinia Iihavampaa ToIIoa.

        Hupaisaa että Iuulet Kuutiota Iaihaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näytät 98-vuotiaalta.

        OIet naismainen Soinia paksumpi ToIIo ja kasvosi ovat vääristyneet Pahuudestasi.

        Kerro mitä pidät pahuutena.

        On tosi mielenkiintoista tietää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro mitä pidät pahuutena.

        On tosi mielenkiintoista tietää.

        Kaikkea sinussa.

        OIet Pahuuden ruumiillistuma.

        Hyvesignalointisi ei hämää ketään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro mitä pidät pahuutena.

        On tosi mielenkiintoista tietää.

        Kaksi nàismaista ja Soinia paksumpaa.

        Kerro miksi Iuulet Kuutiota Iaihaksi?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro mitä pidät pahuutena.

        On tosi mielenkiintoista tietää.

        OIet kuuIuisa Pervertikko HeIsinkiJokkeri.

        Kuutio on tosiaan vedellyt sinua pérseeseen.

        Sinua NAlSMAlSTA ToIIoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro mitä pidät pahuutena.

        On tosi mielenkiintoista tietää.

        Miksi Iuulet Kuutiota Iaihaksi?

        Kerro!

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet kuuIuisa Pervertikko HeIsinkiJokkeri.

        Kuutio on tosiaan vedellyt sinua pérseeseen.

        Sinua NAlSMAlSTA ToIIoa.

        Siis mitä pidät pahuutena? Kuuluu kysymys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Iuulet Kuutiota Iaihaksi?

        Kerro!

        Kerro miksi luulet minun luulevan tuollaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro miksi luulet minun luulevan tuollaista.

        En luule mitään, vaan kerron miten asiat ovat.

        Sanoit eilen Kuutiota Iaihaksi.

        Miksi Iuulet Soinia paksumpaa Kuutiota Iaihaksi?

        Kerro!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siis mitä pidät pahuutena? Kuuluu kysymys.

        Kaikki sinussa.

        Ymmärryskykysi on nolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea sinussa.

        OIet Pahuuden ruumiillistuma.

        Hyvesignalointisi ei hämää ketään.

        Vastattu jo tässä.

        Mutta naismainen ToIIo Turre ei ymmärrä mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro mitä pidät pahuutena.

        On tosi mielenkiintoista tietää.

        Miksi Iuulet hervottoman Iihavaa Kuutiota Iaihaksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki sinussa.

        Ymmärryskykysi on nolla.

        Et osaa sanoa yhtään esimerkkiä. Mitä pidät pahuutena?

      • Anonyymi kirjoitti:

        En luule mitään, vaan kerron miten asiat ovat.

        Sanoit eilen Kuutiota Iaihaksi.

        Miksi Iuulet Soinia paksumpaa Kuutiota Iaihaksi?

        Kerro!

        Miksi luulet minun kertoneen eilen jonkun olevan laiha?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et osaa sanoa yhtään esimerkkiä. Mitä pidät pahuutena?

        Et ymmärrä mitä kaikki tarkoittaa.

        Kaikki sinussa on Pahaa.

        Miksi Iuulet Timo Soinia paksumpaa Kuutiota Iaihaksi?

        Kerro!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrä mitä kaikki tarkoittaa.

        Kaikki sinussa on Pahaa.

        Haluan tietää mitä pidät pahuutena. Et osaa ikinä sanoa mitään mikä liittyisi minuun.

    • Anonyymi

      "Ei ole todellakaan helppoa tiedostaa ongelmiaan ympäristönsä aiheuttamiksi ja usein se tapahtuukin vasta pitkässä psykoterapiassa."

      Itse ymmärrän että näin käy joka kerta jos feikataan uskoa eikä tulla oikeasti uskoon Jeesukseen.

      Tästä oli pitkä lehtiartikkeli viime viikolla että vaihtoehtosuuntautuneilla yli puolella on psykiatrista hoitoa jos henkilö ei tee itsemurhaa tai ala käyttää kovia aineita ja tällä keinolla tuhoa itseään, mutta uskolla feikkaaminen kostautuu aina tosi raakalla tavalla.

      Siksi on tärkeää tulla aidosti uskoon ja ottaa Jeesus vastaan niin silloin alkaa Jumalan inspiroima eheytystoiminta sielunhoidon ja rukousten keinoin missä se eheyttäjä on Jeesus Kristus on sitten henkilö homo tai hetero.

      • Anonyymi

        Feikkaatko sinä uskoa Jeesukseen vai ketä nyt tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Feikkaatko sinä uskoa Jeesukseen vai ketä nyt tarkoitat?

        Helluntailaisuudessa on näitä yksinkertaisia hölmöjä jotka uskovat kaiken mitä heidän saarnaajansa valehtelevat. Ne kuvittelevat olevansa maan päällä käveleviä jeesuksia. Jos he eivät kuitenkaan pysty kävelemään vetten päällä, ovat he feikkijeesuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuudessa on näitä yksinkertaisia hölmöjä jotka uskovat kaiken mitä heidän saarnaajansa valehtelevat. Ne kuvittelevat olevansa maan päällä käveleviä jeesuksia. Jos he eivät kuitenkaan pysty kävelemään vetten päällä, ovat he feikkijeesuksia.

        Olet oikeassa - Jeesus on meissä ja osaa ohjata ja eheyttää ainakin kun henkilö tulee aidosti uskoon Jeesukseen niin Jumala alkaa pitää hellän huolen ohjaillen ja opettaen sekä suoraan että palvelijoidensa kautta. Mehän olemme Jumalan lapsia ja eikö nyt sentään rakastava Jumala osaa pitää lapsistaan hyvän huolen kun kerran maalliset isätkin osaavat pääsääntöisesti pitää huolta lapsistaan? Jumala eheyttää, hoitaa ja parantaa uskoontulleita olemme sitten heteroita tai homoja. Jeesus auttaa kaikkia ystäviään!!

        Eheyttäminen ja parantaminen yleensä ovat kristinuskon luovuttamattomia asioita!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eheyttäminen ja parantaminen yleensä ovat kristinuskon luovuttamattomia asioita!

        Kuka siellä niin tekee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eheyttäminen ja parantaminen yleensä ovat kristinuskon luovuttamattomia asioita!

        Voit itseasiassa tulla tänne näyttämään minulle.

        Oliko sillä "Jeesuksella", johon uskoon tulit, sarvet päässä ja karvainen häntä? Vaikuttaa siltä etten ole aivan terve. Elät mielikuvissasi. Jeesus itse kertoi eläessään että tämä sarvipää tulee aina hänen nimessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eheyttäminen ja parantaminen yleensä ovat kristinuskon luovuttamattomia asioita!

        Etkö tarvitse koskaan lääkäriä. Mikä on vointisi?

      • Anonyymi

        Parempaa ja hyväksyttävämpää vihapuhetta, kun se tulee sinulta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa - Jeesus on meissä ja osaa ohjata ja eheyttää ainakin kun henkilö tulee aidosti uskoon Jeesukseen niin Jumala alkaa pitää hellän huolen ohjaillen ja opettaen sekä suoraan että palvelijoidensa kautta. Mehän olemme Jumalan lapsia ja eikö nyt sentään rakastava Jumala osaa pitää lapsistaan hyvän huolen kun kerran maalliset isätkin osaavat pääsääntöisesti pitää huolta lapsistaan? Jumala eheyttää, hoitaa ja parantaa uskoontulleita olemme sitten heteroita tai homoja. Jeesus auttaa kaikkia ystäviään!!

        Tuo on totta että Jeesus eheyttää!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Voit itseasiassa tulla tänne näyttämään minulle.

        SauIilla pienempi kuin Kuutiolla.

    • Anonyymi

      Särkyneen eheyttäminen on eräs keskeinen osa kristinuskoa, missä uskoontullut homo tai hetero alkaa saada sitä muotoa miksi Jumala on hänet tarkoittanut.

    • Anonyymi

      " Tutkittu tieto osoittaa, ettei seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä voi muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä."

      Tämä varmaan pitää paikkansa, mutta "tutkittu tieto" ei olekaan kristinuskon perusta, vaan se mitä Jumala voi tehdä ihmiselle, sillä Jumalahan on ihmissielun tai -psykkeen ja fysiikan suunnitellut ja rakentanut. Tottakai Hän on kykenevä korjaamaan särkyneen eheyäksi jälleen ja tähän ihmistiede eikä edes mikään piispa pysty sanomaan yhtään mitään muuta kuin kumertamaan nöyrästi Herramme ja tunnustamaan että "Sinä tiedät ja osaat kaiken". Amen

    • Anonyymi

      "Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma, arvokas ja ainutlaatuinen. "

      Ja juuri tästä syystä ihmisen tulee nöyrtyä Jumalan edessä ja ottaa vastaan usko Jeesukseen, joka on kyvykäs eheyttämään särkyneen sielun ja kasvattamaan ja jopa rakentamaan ihmisestä Jumalan tahdon mukainen, taivaskelpoisen synnittömän ihmisen. Amen

    • Anonyymi

      "Tasa-arvoa ja sateenkaari-ihmisten asemaa edistämällä kirkko kunnioittaa uskontulkinnasta nousevaa Jumalan luomistyön moninaisuutta ja rikkautta. "

      Itse pidän tällaista toimintaa eräänlaisena ihmistuhontana, missä ihmisen annetaan kitua koko elämänsä synnin pauloissa ilman mahdollisuutta eheytyä Jumalan tahtomaksi Jumalan lapseksi. Amen

      • Missä Jumala haluaa lapsia?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Missä Jumala haluaa lapsia?

        Kymmenet pökkineet sinua Pérvoa pyIIyyn.

    • Anonyymi

      Ihmisillä on monenlaisia haluja. Kaikkien toteuttaminen ei ole pitemmän päälle hyödyllistä.

    • Anonyymi

      Näin on, ilman muuta. Henkistä väkivaltaa minusta.

    • Anonyymi

      Turussahan harrastetaan jotain seksiäkin väkijoukolla?

    • ”Diakoni Ani Iivanaisen selvityksen mukaan osa evankelis-luterilaisen kirkon sateenkaarevista työntekijöistä kohtaa työssään eheyttämiseen tähtäävää hengellistä väkivaltaa.”

      Näin on. Saattaa lähennellä jopa kiristystä, kun vaaditaan muuttumista, jotta se oma hengellinen yhteisö hyväksyisi ja alkaisi kohdella hyvin.

      Se on myös henkistä väkivaltaa – ellet tee kuten me vaadimme, me hylkäämme sinut.

      ”Hyvä tarkoitus ei poista sitä, että kysymyksessä on hengellinen väkivalta, joka murtaa toisen ihmisen mieltä.”

      Monella varmaan on tarkoitus tehdä hyvää. Jää vain ymmärtämättä se, että lopputulos onkin aivan jotain muuta.

      • Onko sinusta homon parempi mennä homostelematta taivaaseen kuin homostellen helvettiin?

      • Pe.kunMummomuori kirjoitti:

        Onko sinusta homon parempi mennä homostelematta taivaaseen kuin homostellen helvettiin?

        Silläkö perustelet hengellisen ja henkisen väkivallan? Sinäkö siis päätät siitä, kuka tuomitaan kadotukseen ja ketä ei?

        Etenkin kun ei vähääkään piitata niistä synneistä, jotka ovat huomattavasti raskaampia, kuten ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys.

      • Anonyymi
        Pe.kunMummomuori kirjoitti:

        Onko sinusta homon parempi mennä homostelematta taivaaseen kuin homostellen helvettiin?

        "Onko sinusta homon parempi mennä homostelematta taivaaseen kuin homostellen helvettiin?"

        Mummo ei näköjään osannut vastata kysymykseen.

        Parempi on aina ihmiselle se että ei saa synnistä hetkellistä nautintoa kuin se että nauttii seksistä hetken ja sitten menee helvettiin kitumaan ja katumaan.

        2. Tim. 3:4
        petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,

        Tit. 3:3
        Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.

        Hepr. 11:25
        Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa.

        ”Parempi on aina ihmiselle se että ei saa synnistä hetkellistä nautintoa kuin se että nauttii seksistä hetken ja sitten menee helvettiin kitumaan ja katumaan.”

        Tuota, tarkoitatko että aivan kaikki seksuaalinen nautinto on syntiä? Silloinhan me kaikki teemme sitä!

        Tuossa kysyin että miksi ei vähääkään piitata niistä synneistä, jotka ovat huomattavasti raskaampia, kuten ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys?

        "Tuota, tarkoitatko että aivan kaikki seksuaalinen nautinto on syntiä? Silloinhan me kaikki teemme sitä!"

        Hepr. 11:25

        Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,

        Tiedät mummomuori vastauksen pirulliseen kysymykseesi? Kunhan vaan halusit taas olla tuhoavan ilkeä!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”Parempi on aina ihmiselle se että ei saa synnistä hetkellistä nautintoa kuin se että nauttii seksistä hetken ja sitten menee helvettiin kitumaan ja katumaan.”

        Tuota, tarkoitatko että aivan kaikki seksuaalinen nautinto on syntiä? Silloinhan me kaikki teemme sitä!

        Tuossa kysyin että miksi ei vähääkään piitata niistä synneistä, jotka ovat huomattavasti raskaampia, kuten ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys?

        "Tuossa kysyin että miksi ei vähääkään piitata niistä synneistä, jotka ovat huomattavasti raskaampia, kuten ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys?"

        Voi hyvänen aika kun osaat olla pirullisen ovela ihminen!

        Tiesit kyllä että kaikki synnit ovat ansainneet kuolemantuomion minkä sitten Jeesus realisoi kun Jumalan valtakunta perustetaan missä rauha ja rakkaus vallitsee.

        ” ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys”

        Jumalan sanasta välinpitämättömillä epäuskon teologeilla on ahneus muuttaa kirkon oppia yhtä syntiä puolustaen ohi Jumalan sanan, itsekkyyttään, kun Jumalan sana ei kelpaa ja muka tietävät paremmin ja pelkäävät enemmän muita ihmisiä, kuin Jumalaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Onko sinusta homon parempi mennä homostelematta taivaaseen kuin homostellen helvettiin?"

        Mummo ei näköjään osannut vastata kysymykseen.

        Parempi on aina ihmiselle se että ei saa synnistä hetkellistä nautintoa kuin se että nauttii seksistä hetken ja sitten menee helvettiin kitumaan ja katumaan.

        2. Tim. 3:4
        petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,

        Tit. 3:3
        Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.

        Hepr. 11:25
        Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa.

        Juuri niin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”Parempi on aina ihmiselle se että ei saa synnistä hetkellistä nautintoa kuin se että nauttii seksistä hetken ja sitten menee helvettiin kitumaan ja katumaan.”

        Tuota, tarkoitatko että aivan kaikki seksuaalinen nautinto on syntiä? Silloinhan me kaikki teemme sitä!

        Tuossa kysyin että miksi ei vähääkään piitata niistä synneistä, jotka ovat huomattavasti raskaampia, kuten ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys?

        "Tuossa kysyin että miksi ei vähääkään piitata niistä synneistä, jotka ovat huomattavasti raskaampia, kuten ahneus, itsekkyys tai välinpitämättömyys?"

        Sodoman tuho oli totaalinen. Raamattu mainitsee syyksi homostelun ja nuo kaikki muutkin. Homot voivat siis olla itsekkäitä ja välinpitämättömiä. Asetat siis vastakkain eri syntejä väärällä, epäraamatullisella tavalla.

    • Anonyymi

      Piispasta viis mutta Jeesus osaa eheyttää särkyneet, koska Hän on näin luvannut. Uskoontulleet ihmiset ovat usein hyvin särjettyjä ihmisiä joita sitten Jeesus alkaa eheyttää rukouksessa, sielunhoidossa ja vertaistuessa. Tätä Jeesuksen toimintaa piispatkaan ei voi estää. Amen

      • Eikä siihen tarvita mitään kokouksia tai istuntoja. Eheytyshoidot ovat turhia ja jokainen eheytyy omalla tavallaan ja ajallaan. Toki siinä voi tukea antaa.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Eikä siihen tarvita mitään kokouksia tai istuntoja. Eheytyshoidot ovat turhia ja jokainen eheytyy omalla tavallaan ja ajallaan. Toki siinä voi tukea antaa.

        Jotkut tarvitsee kokouksia. Kaikki ei ole samanlaisia ja Jumala kutsuu luokseen monella eri tavalla. Eheytymisterapiat ovat yksi keino eikä niitä saa arvostella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut tarvitsee kokouksia. Kaikki ei ole samanlaisia ja Jumala kutsuu luokseen monella eri tavalla. Eheytymisterapiat ovat yksi keino eikä niitä saa arvostella.

        Toki Jumala kutsuu monella tapaa. Mutta tosiaan siihen ei mitään kokouksia tarvita, että Jumala tekee omaa työtään.

    • Anonyymi

      Katin kontit.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoi: "Mene äläkä enää tee syntiä." Vaikka tämä on kova vaade meille säälittäville ihmisille, jotka olemme juuttuneet syntiin, jokaisen on kuitenkin hyväksyttävä tosiasiat. On myönnettävä, että se, mitä tekee on väärin. Tee parannus ja yritä olla tekemättä syntiä enää. Homous on vain yksi synti muiden joukossa.

    • Anonyymi

      Ero homon ja itseni välillä on se, että kadun syntejäni, mikä tarkoittaa, että haluan päästä niistä eroon ja taistelen niitä vastaan, koska valitsen mieluummin Kristuksen. Mokaan edelleen, kuten me kaikki. Homo sanoo: "Haluan tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä" ja tekee sen sitten ilman katumusta siitä, että se murehduttaa Jumalaa. Parannusta ei siinä ole, aivan kuten ei Juudaksellakaan.

      Jumala rakastaa meitä edelleen ja tarjoaa meille anteeksiantoa, mutta he jotka hylkäävät parannuksen, hylkäävät myös Jumalan sanan ja lahjat, joka on Kristus itse.

      Juuri tämä hylkääminen johtaa lopulta iankaikkiseen kuolemaan.

      • Se, että ihminen ei saa muutettua itseään halutun kaltaiseksi, ei ole syntiä. Sen vuoksi moni homo onkin uskova, koska he keskittyvät niihin todellisiin synteihin.

    • Anonyymi

      se on mahdollista

    • Anonyymi
      UUSI

      ”Holhousta vastoin omaa tahtoa”

      https://youtu.be/4bgvCjBTrZg

      Räsänen puhuu jälleen asiaa.

      Edellinen jako poistettiin (ilmeisen virheellisesti automaattisesti), joten tässä lyhyemmin ilman videon yhteydestä kopioitua kuvausta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ainahan joku valittaa ja sitten se nostetaan esiin jos siitä itse hyötyy. Eheyttäminen on biologisesti ja usein psykologisesti se oikea tie. Ei kaikki homot ole homoja vaan siellä on jotian vikaa jossain johon voi saada terapiaa tai hormonihoitoa tms.

    • Anonyymi
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe