Ei ollut oli vaan että lisää lainaa ei ole ottaa yhtään kuten edellinen hallitus yeko koroona bandemian aikana
Onko urpolla bielä koronana
Onko urpolla bielä koronana
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Hallitus on tehnyt köyhistä Suomen eekereitä, joita he ruoskivat.
PS vie hallitusta ja lujaa.
Kansainväliset sopimukset kieltää kurjistamasta mamuja, joten kantaväen selkänahasta kaikki irti.
Sama PS-ideologia on kaikilla hallituspuolueilla, ei pysty eroa
löytämään.
Ihmisyydenvastainen pimeys peittää kohta maan. Eri liput alkavat liehua.
En usko ketään ajettavan pois omista kodeistaan!
Vuokra-asumisessa pitää valita asunto, johon on varaa!
Juuri niin siinä voikin käydä. Pk-seudulla se tarkoittaa sitä, että on muutettava kauemmas työpaikoista, jolloin matkakustannukset kasvavat ja kynnys työn vastaanottamiseen korottuu. Siinäkö joku järki takana?
Tai on hankittava työpaikka muualta! Olin töissä 1960 - 2008 mutta en asunut Hesassa kuin hetken 1945 - 1948. Muualla asuen tulee mainiosti toimeen kunhan osaa vain käyttäytyä fiksusti, työn suhteenvarsinkin!
Tein silti paljon töitä Hesassa mutta en asunut siellä vakituiseen!
Juuri järkeä käyttäen pärjää parhaiten ja asumalla kaukana Hesasta!
Ei helkkari, siis sinun mielestä ihmisille pitää maksaa asuminen verovaroista jotta he menevät töihin!!!
Oletko ihan järjisäsi? (tämä on tietysti retorinen kysymys)
Eli ratkaisuksi löytyisi muutto esim. Pelkosenniemelle. Olen itse käynyt siellä joku vuosi sitten. Tosi hiljainen paikka, mutta rollaattoriliikenne oli melko vilkasta. Ja onhan siellä Andy McCoyn patsas.
Kyllä sulla noita ehdotuksia riittää. Sopisit hyvin tämän hallituksen konsultiksi. Ainakin Lulu Ranteella tuntuu olevan suuria vaikeuksi löytää erityisavustajaa, joten siinä olisi hyvä pesti. Ei se hallituksen taso siitä paljon laske, vaikka lähtisit mukaan. Kivilattiasta kun on vaikea ilman työkaluja päästä alaspäin.
Ei asumista tarvitse kokonaan maksaa, mutta asumistukea ei ole välttämättä järkevä poistaa tai alentaa siellä, missä on työpaikkoja. Sehän vaan pahentaa työvoimapulaa, jos työntekijät joutuvat asuntojen hintojen vuoksi hakeutumaan paikkakunnille, missä ei ole työtä mutta halvat asuntojen vuokrat.
Työnanatajatkin osallistuivat ainakin ennen vanhaan asuntokuluihin, jos työntekijällä oli mahdollisuus työsuhdeasuntoon. Senkin tavoitteena oli saada työntekijälle lyhyt työmatka.
Kerro taas missä niitä halpoja vuokra-asuntoja on ja lisäksi työtä ?
Eikö sinusta ole parempi, että ihminen on töissä ja maksaa edes osan kuluistaan
kuin ettei mene töihin ollenkaan ?
Asumistuki on tällä hetkellä mitoitettu niin, että käytännössä tuki on sama kuin vuokra. Toki vaikutus toimii myös toisinpäin, vuokranantajat mitoittavat vuokran sille tasolle, jonka asumistuki kattaa. Tiedän monia vuokranantajia, joilla on juuri tämä periaate määritellessään vuokraa.
Nykyisin siis yhteiskunta maksaa asumisen kokonaan.
Sinäkin kirjoitat, ettei asumista tarvitse kokonaan maksaa. Juuri sitä hallitus nyt on tekemässä, asettamassa tuen rajoja niin, että vuokralaiselle syntyy myös omavastuuosuus vuokraan, ainakin kalleimpiin vuokriin. Miksi vastustat muutosta vaikka olet samaa mieltä siitä, ettei asumista tule kokonaan laittaa muiden maksettavaksi.
Ei tuo pidä paikkaansa. Asumistuella on enimmäismäärät eikä se ole sama kuin eri ihmisten vuokran suuruus. Asumista ei siis tällä hetkellä laiteta kokonaan muiden maksettavaksi. Tuen alentaminen ei saisi johtaa työvoimavaltaisilla alueilla poismuuttoon. Tietysti työttömyysalueilla voisi olla perusteltua alentaa asumistukea, jos patistelisi työttömiä hakeutumaa aleuille, joissa on työvoimasta pulaa.
MPP
Ykeislakko alkaa ensi viikolla
Tuohan on puhdasta sosialismia! Siksi sitä pitää välttää, muutoin se vie loputkin rahat!
Tutustu Suomeen, täällä on paljon muutakin kuin Pelkosenniemi!
Kun työsopimukset aletaan tekemään yrityskohtaisesti ilman ay mafiaa, niin voi niitä asuntojakin taas tulla houkuttelemaan porukkaa töihin!
Joka puolella suomeahan niitä tuntuu olevan jos viitsit pitää silmällä. Minun ei enää tarvitse koska minulla on asunto, eläke ja pääomatulot!
Pelkosenniemellä on vireää matkailutoimintaa, joten siellä on hyvinkin monipuolisesti työmahdollisuuksia. Pyhätunturi on melkoinen matkailukeskus, jossa edelleen rakennetaan paljon. Ei siis ollenkaan huono muuttokohde vaikkapa etelän asuntorakentamisen hiipumisen vuoksi työttömäksi jäävälle ammattimiehelle.
Pelkosenniemellä tehtiin aikanaan myös tärkeää hstoriaa, Talvisodan yksi käännekohdista ja ratkaisutaisteluista käytiin Pelkosenniemellä joulukuussa 1939. Kun siellä liikuit, niin varmasti kävit myös tuon taistelun muistomerkillä.
Tuo taistelu on jäänyt vähemmälle huomiolle, osin sen vuoksi, että sitä johtanut kenraali Wallenius riitaantui Marskin kanssa ja siirrettiin pois tehtävistään sodan loppuvaiheissa kun hänet joukkoineen komennettiin Viipurinlahdelle.
Pelkosenniemellä JR40, ylijäämämiehistä koottu reserviläisrykmentti, pieksi ja säikäytti venäläiset perinpohjin ja pakotti heidät perääntymään aina Sallan kirkonkylän läheisyyteen, yli 100 km. Ilman tuota voittoa Talvisota olisi saattanut saada aivan toisenlaisen lopun, olihan venäläisten tavoite edetä Tornioon ja katkaista yhteydet Ruotsiin. Se vältettiin ja osa Lapin joukoista saatiin torjumaan vihollista toisaalle, niinikään merkitykselliseen Viipurinlahden taisteluun Säkkijärvelle.
Olin hieman epätarkka. Toki on laskennallinen enimmäiskulu, johon asumistuki perustuu. Ja juuri tuot enimmäisvuokraa ja sitä kautta enimmäistukea, vuokranantajat laskevat. Siis osan vuokrasta toki maksaa vuokralainen. Alempi enimmäisraja, jota hallitus ajaa, tulee johtamaan vuokrien alenemiseen, asumiskulujen madaltumiseen. Eipö siinä kärsi kuin vuokranantajat, niin asukkaat kuin valtio säästävät. Toki se tekee kipiää mm. ay-liikkeen verovapaille osingoille kun Kojamon ahneus ei tuota enää samaa kuin ennen.
Minusta on parempi tienata ainakin osa taloutensa tuloista. Se antaa mahdollisuuden tienata jopa lisää kun taas avustuksilla elää on uransa huipulla ja muiden armoilla!
Olen asunut jo noin 60 vuotta ilman sentinkään vuokratukea. Olen aina valinnut asunnon johon on varaa itsellä!
Veikkaan kuitenkin hömppämenojen pienenevän, jos vuokran maksun oma osuus lisääntyy.
Aika paljon tuntuu tämä nykyinen hallituskin kuten sinäkin veikkailevan.
Jälleen osittaista roskapuhetta extyökkäriltä. Halpoja vuokra-asuntoja Suomessa on vähän, riippumatta asuuko pikkupaikkakunnalla vai pääkaupunkiseudulla. Suurin osa vuokralla asujista asuu pakosta kalliissa asunnossa. Diasporaa pukkaa kokoomustyyliin. Asumisen kalleus johtuu enimmäkseen poliitikkojen ja gryndereiden korruptoituneesta yhteistyöstä
Menneisyys tiedetään, useimmiten, mutta tulevaa voi vain ennustaa, arvata tai veikkailla! Jos tuota et tajua niin jotain mättää korviesi välissä!
Kyllä tulee heti lopettaa vuokran maksu.
Koti menee, kyllä.
Paras tapa varata, on toimia nyt.
Opiskelijoita loppuu opinnot. Toimet herättävät jo huolta opiskelijoiden piirissä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/81353515-3f31-4543-8aa0-cd74f2dd582d
Hallituksen toimet ovat kauttaaltaan epäinhimilliset
https://ihmisoikeusliitto.fi/hallitusohjelmassa-vakavia-puutteita-ihmisoikeuksien-kannalta/
Edes 90 -luvun lamassa toimet eivät olleet tällaisia. Nyt tulee todella pahaa jälkeä ja 90 luvun laman jäljet muistamme.
https://yle.fi/a/3-12174137
https://duunitori.fi/tyoelama/laman-lapset
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/21/laman-lapset
https://www.hs.fi/visio/art-2000008952387.html