Taloustilanne on hallitukselle ongelmallinen. Valtion tulot vähenevät ja menot kasvavat siitä, mitä vielä keväällä odotettiin. Purra miettii jo uusia säästökohteita, koska velkaa ei voida ottaa lisää. Purra vetoaa jo siihen, mitä on EUssa puhunut. Suomi edustaa EU:n nuukaa osastoa ja sen vuoksi ei ole soveliasta velkaannuttaa Suomea lisää. Ja olisihan se noloa, jos hallitus ottaisi vielä selvästi enemmän velkaa kuin Marinin hallitus. On siis löydettävä lisää sopeutuskeinoja.
Ja tässä se ongelma onkin. Purra esittää nyt sellaisia sopeuttamistoimia, jotka alkavat kuulostaa sisällöltään vasemmiston keinoilta (rikkaiden lapsilisien poisto, listaamattominen yritysten osinkoverotuksen kiristäminen). Ja Orpo tietysti älähti heti, ettei se käy. Nyt lähestytään tilannetta, missä mikään uusi leikkaus ei käy toiselle hallitusosapuolelle. Puolueet joutuvat nyt miettimään kannattajakuntansa reaktioita. Purra on havainnut, että persujen kannatus on jo lähtenyt laskuun. Tilannetta tuskin helpottaa JHL:n maksettu kovasanainen ilmoitus Hesarin etusivulla tänään. Soppatykkejä ajateaan kohta asemiin. Painetta tulee nyt sekä sisältä että ulkoa. Hallituksella voi olla vaikeuksia pitää rivit suorassa budjetinkaan osalta, kun jotain tarttis tehdä rumien lukujen tullessa julkisuuteen.
Ja tässä se ongelma onkin. Purra esittää nyt sellaisia sopeuttamistoimia, jotka alkavat kuulostaa sisällöltään vasemmiston keinoilta (rikkaiden lapsilisien poisto, listaamattominen yritysten osinkoverotuksen kiristäminen). Ja Orpo tietysti älähti heti, ettei se käy. Nyt lähestytään tilannetta, missä mikään uusi leikkaus ei käy toiselle hallitusosapuolelle. Puolueet joutuvat nyt miettimään kannattajakuntansa reaktioita. Purra on havainnut, että persujen kannatus on jo lähtenyt laskuun. Tilannetta tuskin helpottaa JHL:n maksettu kovasanainen ilmoitus Hesarin etusivulla tänään. Soppatykkejä ajateaan kohta asemiin. Painetta tulee nyt sekä sisältä että ulkoa. Hallituksella voi olla vaikeuksia pitää rivit suorassa budjetinkaan osalta, kun jotain tarttis tehdä rumien lukujen tullessa julkisuuteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös Purra esittänyt yleishyödyllisten yhdistysten verottomien tuottojen nostamista verotuksen piiriin ja nimesi nimenomaan ay-liikkeen verottomat tuotot? Mihin suuntaan Purra oikein tempoo, sillä tämä esitys kuuluu täysin oikeiston pelikirjaan, kun toisaalta tuo aloituksessasi esittämät ehdotukset menevät hyvinkin pitkälle ex-pääministeri Antti Rinteen ehdotusten peesaamiseksi? Purra ja PS ovat petkuttaneet jo niin väkevästi omaa duunarikannattajakuntaansa, että löylyn lyöminen lisää ay-liikkeen suuntaan on poliittisen itsemurhan yritys.
Hallituksen budjettiriihen etukäteen laskettu budjettialijäämä ei tule pitämään vaan se todennäköisimmin kasvaa entisestään ainakin ensi vuodelle. Ja veikkaanpa vaan, että lisätalousarviota pukkaa jo vuodenvaihteen jälkeen, mikäli hallitus vaan kasassa pysyy. Entinen EK-pomo ei ainakaan usko tämän hallituksen pitkäaikaiseen kasassapysymiseen. Keväällä oli jo todellakin tiedossa, että loppuvuonna Suomi ajautuu taantumaan, mutta hallitus näyttää kovassa keskinäisessä hallitusohjelmansa kasaan vääntämisessä unohtanut seurata reaaliaikaisia tapahtumia yhteiskunnassa ja nyt kevään talouslukuihin nojaaminen on syömässä hallitusohjelmalta uskottavuuden täysin. Ja se johtuu pitkältikin siitä, että suhdannepolitiikka on unohdettu melko totaalisesti ja siksi on odotettavissa, että sekä talous että työllisyys tulevat ottamaan kovaa osumaa. Tätä ei ratkaista millään työntekijöiden asemaa koskevilla heikennyksillä.
https://demokraatti.fi/entinen-ek-johtaja-ennustaa-hallituksen-kaatuvan-sosiaalinen-media-syo-lapsensa/
Olen avauksen kirjoittaja, mutta en muistanut kirjautua.
Purra esitti myös yleishyödyllisten yritysten osinkotuottojen verottamista. Mutta ei tämä esitys kuuli oikeiston pelikirjaan. Kevään vaaleissahan Marin sanoi, että tällainen sopii demareille oikein hyvin, kunhan kaikkia yhdistyksiä kohdellaan samalla tavoin. Ja sehän ei taas taida oikeistolaisille sopia, koska sillä puolen näitä yhdistyksiä on pilvin pimein.
Oma veikkaukseni on, että hallitus yrittää etsiä ns. neutraaleja keinoja paikatakseen alijäämää. Se tekee sitä jo nyt tälla hallituskaudella aikoessaan myydä suuret määrät valtioomisteisia yrityksia. Tässä on varmaan houkutus myydä lisää. Paljon rahaa saisi valtion enemmistöomisteisesta Nesteestä.
No ei siinä tapauksessa, jos puhutaan kollektiivisesti yleishyödyllisistä järjestöistä. Vaan kun me jo tiedämme, miten Kokoomus on aina aiemmin reagoinut tähän esitykseen, mitä Rinnekin esitti jo vuonna 2019 eli 5 %:n minimiveroa. Toinen ongelma hallituksen sisällä tulee olemaan säätiöt, jos Purra vie esityksensä eteenpäin. Kokoomus ja RKP eivät taida taipua tähänkään esitykseen, koska heidän edunsaajaryhmiin kuuluu näitä säätiöitä.
Hallituksen keskeisin ongelma on siinä, että se on käytännössä sitonut itseltään omat kätensä tehdessään hallitusohjelmasta niin tarkan yksityiskohtaisesti kirjoitetun, ettei hallituksen sisällä tule löytymään uskallusta avata hallitusohjelmaa hallituspuolueiden heikon keskinäisen luottamuksen vuoksi. Tämä on itsessään taloudelle vaarallinen asia, koska se pakottaa hallituksen etsimään säästöjä, jotka voivat entisestään jyrkentää maan ajautumista entistä syvempään taantumaan. Hallitus on siis puun ja kuoren välissä, koska alijäämän kasvattaminenkaan ei pelaa hallituksen itsensä pussiin, mutta velanoton jättäminen pois työkalupakista poliittisen uskottavuuden murenemisen pelossa voi jopa vahvistaa hallituksen tahtotilaa härkäpäisille toimille. Ja tässä on se taitepiste, jossa hallitus sitoo itseltään silmänsä ja heittäytyy poliittis-taloudelliseen vuoristorataan pelkän uskon ja toivon varassa.
Hallitus näyttää harvinaisen yksimieliseltä. PS politiikka sopii kaikille hyvin,
vaikka Henrikssonkin sanoi, ettei RKP mene hallitukseen, jossa tehdään
PS-politiikkaa. Tänään Purra ilmoitti, että velkaa otetaan lisää.