Tiesitkö, että Ruotsi "kuittasi" vanhat sotalainat loppuosiltaan maksetuiksi kun Suomi perusti (varmastikin Ruotsin aloitteesta ja sopimuksen mukaisesti) Hanasaaren kulttuurikeskuksen ja sitoutui ylläpitämään sitä ikuisesti vastaten kaikista sen kuluista.
Kyllä olisi ollut halvempaa maksaa noin sata miljoonaa markaa ja jättää tuo ikuinen rahareikä perustamatta.
https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/
https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/hanasaari/historia/
Kun Ruotsin valtio antoi Suomen juhlavuonna 1967 maalle anteeksi 100 miljoonaa kruunua sodanaikaisia velkoja, päätti Suomen hallitus vastata eleeseen vastalahjalla ja perustaa yhteisesti hallinnoidun kulttuurikeskuksen, jonka tehtävänä olisi kehittää maiden välisiä suhteita.
Tulevan kulttuurikeskuksen sijainti herätti laajaa keskustelua sekä Suomessa että Ruotsissa. Presidentti Kekkonen esitti, että keskus sijoitettaisiin Suomenlinnaan, jonka ruotsalaiset aikoinaan rakensivat linnoitukseksi. Ruotsissa Suomenlinnaan sijoitukseen suhtauduttiin kielteisesti, ja eduskunta hyväksyi sen sijaan keskuksen sijoittamisen Hanasaareen luvuin 93–67.
Hanasaaren tontin omisti Åbo Akademin säätiö, jolle sen oli testamentannut panimosuvun poika Nicholas Sinebrychoff. Suomen hallitus neuvotteli sopimuksen ja osti tontin. Kulttuurikeskus aloitti työnsä Helsingissä Mechelininkadulla sijaitsevissa toimistotiloissa jo ennen uuden rakennuksen valmistumista.
Hanasaaren kulttuurikeskuksen vihkivät käyttöön 1. kesäkuuta 1975 kuningas Kaarle XVI Kustaa ja presidentti Urho Kekkonen. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Veikko Malmio ja alkuperäisen sisustuksen professori Yrjö Sotamaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomihan kiittää taivaan tappiin saakka ja nuolee Ruotsia sekä Suomen ruotsalaisuutta!
Ruotsi esti ulkomaisen Suomelle ja kielsi oman maa-alueensa käytön, kun Suomi olisi saanut vapaaehtoisia tukijoukkoja länsimaista. Esim. Kekkonen olisi halunnut jatkaa sotaa, koska venäläiset olivat tosi ahtaalla.
Toki kaikenlaista saatiin, mutta miten se menikään?
Ruotsi viivytti kaikella mahdollisilla tavoin ruotsalaisten vapaaehtoisten pääsyä Suomen rintamille. Suomen silloinen ulkoministeri Tanner sanoi, että sotaa on käyty jo yli 2 kuukautta eikä ensimäistäkään avuksi ilmoittautunutta miestä ole rintamalla.
Tuota samaa viivytystaktiikkaa harrastettiin aseavun muodossa. Ruotsi yritti viivästyttää kaikkia asekuljetuksia parhaansa mukaan. Tämä tykistökranaatteja koskeva esimerkki on hyvä ymmärtää juuri tätä taustaa vasten.
"Onneksi ulkomailta saapui maaliskuun alussa 157 000 laukausta!"
Talvisodan historia 1-4, osa 4, s. 302-304
s. 302 taulukossa lukee huomautuskohdassa 8 näin: "Maaliskuussa saatiin 157 700"
Ja sitten sivulla 304 lukeekin näin: "Onneksi ulkomailta saapui maaliskuun alussa 157 000 laukausta, mutta niistäkin sytyttimt saapuivat vasta 12.3, koska ne oli kuormattu eri vaunuihin kuin kranaatit ja niiden lähettäminen oli myöhästynyt."
Ruotsistahan ne kranaatit tulivat ja naapuri teki luultavasti tahallaan tuon sytytintempun. Saksaa ja NL:a ei haluttu ärsyttää liiallisella asemyynnillä Suomeen. Viivästämällä sytyttimet sattiin haluttu tulos eli ammukset ei vaikuttaneet sodan kulkuun! Rauha kun tehtiin heti seuraavana päivänä eli 13.3.1940.
Mitäs se Ruotsin kuningas puhuikaan siitä "Ruotsin kunniasta"...
Talvisodasta muistamme kuinka Ruotsin kunnia vaati sitä pysymään erillään sodasta.
Kuningas Kustaa V:n itse koolle kutsumassa valtioneuvoston istunnossa 19.2.1940 hän antoi seuraavan lausuman pöytäkirjaan:
http://www.histdoc.net/historia/1940-02-19.html
"Ruotsin elintärkeät edut, sen kunnia ja sen rauha, ovat niitä tavoitteita, jotka minulla ovat aina silmien edessä. Toivon Jumalan avulla, että me voimme valitsemallamme tiellä välttää sodan kaikki onnettomuudet."
Hyvä kirja aiheesta kuinka pysyä irti sodasta:
Suominen Tapani (toim.) Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa - Ruotsin idänpolitiikka ja Suomi vuodesta 1812 vuoteen 2002, Tammi, 2002, 289 s., 1. painos
Täälläkin on aiheesta jotain:
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=1879
Ruotsalaisten turkeista tulikin mieleeni tällainen juttu Marski läheltä ja kaukaa -kirjasta sivulta 86:
"Erään esittelyn aikana Talvisodan alussa puhelin soi päämajassa. Kun toisessa päässä oli puhuttu aikansa, marski vastasi: - Ajattele nyt, meidän miehemme menivät sotaan, eräät kulkevat siviilikengissä, toisilla on siviilihattu tai -takki ja niin poispäin. Lyhyen keskustelun jälkeen marski huudahti puhelimeen: -Onko niillä edes housut jalassaan. Sen sanottuaan hän löi puhelimen kiinni. Läsnäolijoiden puoleen kääntyen hän hieman suuttuneena murahti: - Siellä oli Linder, joka valitti, etteivät ruotsalaiset vapaaehtoiset ole vielä valmiina, kun heiltä puuttuvat turkit."
Toim. Marski läheltä ja kaukaa
Kirjayhtymä, 1964, 197 s., 1. painos
Oliko sitten turkeista vai mistä kiinni, mutta vasta helmikuun lopulla siis siirryttiin Sallan rintamalle...
Tage Erlanderin muistelmissa on oma lukunsa Suomen Talvisota, s. 239-262.
Sivulla 246-247 kerrotaan kuinka Ruotsin puolustusvoimain esikuntapäällikkö Rappe oli 22.2.1940 pidetyssä Ruotsin hallituksen istunnossa esittänyt Hanssonille, miten Ruotsin 200 000 miehen joukot yhdessä suomalaisten kanssa turvaisivat pohjoisen rajan ja valtaisivat Karjalan kannaksen takaisin. Tällöin oli Hansson kysynyt, että mitä Ruotsin joukot tämän tehtävän suoritettuaan tekisivät. Hiukan epäröityään Rape oli vastannut: - No sitten kai sota on päättynyt. Per Albin Hansson oli kommentoinut esittelyä sanoilla "Helvetin paskapuhetta". Erlanderin mukaan Hanssonin analyysi vaikuttaa täysin tyhjentävältä.
Erlander Tage Muistelmia 1901-1941
Tammi, 1973, 288 s., 1.p
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180207346
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ikuisesti jåå.