Miten omahyväinen ihminen onkaan, kun ei tahdo tietoisuutensa sammuvan ja vapautuksen koittavan tämän elämän kivuista ja murheista. Tai tuo jälkimmäinen hihhuleille kelpaa - sitähän he hakevat - mutta täynnä itseään oleva ei tahdo lakata olemasta.
Minulle kuolema on vapautus tämän elämän tuskasta ja ahdistuksesta, lopullinen lepo vailla tuntoa ja tietoisuutta. Tapa, jolla lähden, voi jonkin verran huolettaa ja jopa pelottaa, mutta kuoleman seuraus antaa rohkeutta menettää henkeni lopun jo muutenkin häämöttäessä nurkan takana.
Verraten pitkään olen saanut elää ja olen kokenut riittävästi yhden elämän osalta. Enempää en tahdo ja tästä olen saanut jo tarpeeksi, sen parhaan osan. Lopun odotusta ja huonompaan suuntaan menoa, mutta tavallaan jo etukäteen iloitsen lopun lähetessä ja tietoisuuden sammuminen on vapautus minulle.
Miten sinä suhtaudut kuolemaan?
Minulle kuolema on vapautus tämän elämän tuskasta ja ahdistuksesta, lopullinen lepo vailla tuntoa ja tietoisuutta. Tapa, jolla lähden, voi jonkin verran huolettaa ja jopa pelottaa, mutta kuoleman seuraus antaa rohkeutta menettää henkeni lopun jo muutenkin häämöttäessä nurkan takana.
Verraten pitkään olen saanut elää ja olen kokenut riittävästi yhden elämän osalta. Enempää en tahdo ja tästä olen saanut jo tarpeeksi, sen parhaan osan. Lopun odotusta ja huonompaan suuntaan menoa, mutta tavallaan jo etukäteen iloitsen lopun lähetessä ja tietoisuuden sammuminen on vapautus minulle.
Miten sinä suhtaudut kuolemaan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
En ole omahyväinen, vaan utelias, elämän ja elämisen suhteen.
Onhan se mielenkiintoista saada nähdä, mitä kaikkea vielä vastaan tulee.
Vähenevätkö vai lisääntyvätkö esim. vastoinkäymiset, tai onko edessä vielä jotakin huippuhyvää/-kivaa.
Minkälaisiin ihmisiin sitä vielä ehtii tutustuakaan.
Nämä ovat asioita, miksi en vielä halua luovuttaa.
Kuolema tulee sitten kun sen aika on, ei herätä pelkoa tai muutakaan.
Kuolemakin kuuluu osaksi elämää.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18020827p
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Yleensä pissin kukkien päälle
antaa elinvoimaa
t. avaaja
Miehet ovat järkevämpiä kuin naiset, koska kuolevat aikaisemmin. Naiset joutuvat makoilemaan vanhuuden tuskissaan miesten mentyä 50 vuotta jossakin hoitolaitoksessa liikuntakyvyttöminä. Miehet armahdetaan monesti hyvissä voimissaan täydessä juoksussa. Taikka sitten lattialla selällään sätkiessä jossakin uskonnollisessa taikauskotilaisuudessa. Joka tapauksessa siihen se loppuu, vaikka jotkut luulisivat olevansa kuolemattomia.
Loistava kirjoitus!
Ajan rajallisuus antaa todellisuudelle realistisen perspektiivin.
Minulle kuolema on kuin idiotismi. Et tiedä itse olevasi sitä, mutta muut tajuavat ja tuntevat tuskaa siitä.
Toiveajattelua. Toki kipu ja kärsimys ilman ruumista lakkaa, mutta valokeho liihottelee sinne mistä on tullutkin. Sitten sukellat mustaan aukkoon, josta putkahdat uudestaan tänne elåmään vielä monta fyysistä elämää kipuineen kaikkineen. Olemme osa maailmankaikkeutta, ei siitä niin vaan pois hypätä. Toiseen galaksiin pyörimään ehkä.
Evoluutio saattaa pyörittää tulevista pölyistäsi vielä kamalamman subjektin kuin mikä olet nyt.
Kuolema on vääjäämättä jokaisen edessä, sille uskovakaan ei voi mitään. Vaikka kuinka yrittäisi.Tietysti voi uskotella itselleen jotain muuta, mutta totuutta e i pääse pakoon millään.Mutta jos se jota lohduttaa, voi vapaasti ajatella mitä tykkää. Mutta kuolemaa ei pääse kukaan pakoon. Kuolema on luonnollinen loppu tälle elämälle.
Kärsimys ja tuska loppuu kuolemassa. Ihminen lakkaa olemasta. Tämä on lohdullinen asia.
Toivon terveitä vuosia elämäni loppupäähän. Paljon ei ole jäljellä.
Hyvää mieltä tuottaa aloittaja ja on varmaa että on hyvä sydän. Rehellisyys.
“Rakkaus kaiken kestää” tulee Raamatusta, 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 13, jossa apostoli Paavali kuvaa rakkauden olemusta.
“Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile.
Se ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan,
ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Se ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se peittää, kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kestää.”
(1. Kor. 13:4–7)
Tämä on yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista raamatunkohdista, jota usein luetaan esimerkiksi häissä ja puhuttaessa aidosta, pyyteettömästä rakkaudesta — sellaisesta, joka ei katoa vaikeuksienkaan keskellä.
Tästä on suora linja ylöspäin! Missä on erikoisen
turvallista mennä eteenpäin. Siksi Vapaus tuntuu
myös levolliselta. " Tehtävä Suoritettu ".
Jumalan siunausta olitpa ateisti / uskova.
Kun Raamattu on tynnörissä, bensaan kostutettuna ja odottavan tulitikun jälkeen kuuluu
> *HUMPS* - siinä voimakasta sanomaa, Raamatulta.
Hyvää mieltä tuottaa ja on varmaa että on hyvä sydän, parempi kuin kynttilän naru palamaan.. Rehellisyys: Ukrainan sota, lopettu uskoni Jumalaan
Vanha ohutlehtinen virsikirja palaa hyvin Aroman kanssa. Ja maistuu hyvälle.
Nykyihmisen aivot on aivan karmea elin. Sen tuottama tietoisuus saa aikaan eksistentiaalisen tuskan ja kuolemanpelon. Eläinten hengissäpitämiseen ja suvun jatkamiseen jalostueena sen palkitsemismekanismi ampuu yli ja saa meidät ylensyömään, käyttämään päihteitä väärin ja irstailemaan hillittömästi.
Kaiken lisäksi aivoilla on fyysisestä todellisuudesta poikkeava aikakäsitys. Ihmisen elinkaaren alkupäässä uusia kokemuksia tulee valtavasti, mutta keski-iässä elämä pyörii rutiineissa ja aika lentää. Jos ihmisellä on nelikymppisenä puolet fyysisestä elämästä vielä edessä niin aivojen kokemuksellinen elinikä ei olekaan 50% vaan 80% ja kokemuksellista elämää on jäljellä vain 20% juuri tämän rutinoitumisen vuoksi. Toisaalta evoluution kannalta aivot ovat tehneet tehtävänsä, ihminen on oppinut kriittiset asiat rutiinitasolle niin, että on säilynyt hengissä, lisääntynyt ja saattanut lapset elämän alkuun. Eihän siinä muuta enää tarvitsekaan kuin jatkaa rutiineissa ja odottaa kuolemaa.
Omaa kuolemaa kukaan ei tule kokemaan
Vastustan kuolemaa.
Varma Tieto
Mun mummo oli hyvin sairas: reuma, sydämessä ainakin läppävika, takana ainakin 14 synnytystä, kansalaissota ym. Hän odotti kuolemaa.
Kun olin hänen hautajaisissa about 11v., en ymmäränyt, miksi äitini itki hysteerisesti kyykyssä hänen hautansa vierellä. Varsinkin näin aikuisena ihmettelen sitä, kun mummoni pieksi tytärtään aika rankasti, kun tämä oli lapsi. Heidän ' kasvatusviisautensa' oli, että, joka vitsaa säästää, hän lastansa vihaa.
By the way, en ollut äiti hautajaisissa, enkä ollut läsnä hänen viimeisinä vuosinaan. Joidenkin kulttuurien kuuluu loppua.
kun kuolee nuorena niin pitää elämästä kynsin hampain kiinni