Porvarillisen hallituksen politiikan perussuuntaviivat toistuvat aikaisemmilta porvarihallituksilta siten, että velkaantumistahtia ei juuri pienennetä, vaan seuraavan hallituksen taakkaa rakennetaan kovasti. Lisäksi hyvin tuottavia valtionomistuksia jaetaan lahjaksi yksityiselle sektorille tuloutettavaksi. Lisäksi pannaan kaikki kansalaiset maksamaan esim. kiinteistöveron korotuksella ja kurjistetaan kansalaisten toimeentuloa, jotta seuraavan hallituksen kädet ovat sidotut vain hengissäselsiytymiseen, mutta mitään helpotuksia kansalaisille ei tule. Kansa nyt siis saa, mitä oli vaaleissa tilaamassa.
Kurjistumisen suuntako vuosikymmeneksi?
Anonyymi-ap
0113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.