Esim. Rataverkot ja kalusto korjataan ja uudistetaan nyt veronmaksajien piikkiin, eli velkarahalla myyntikuntoon. Korjattuina sitten myydään = kenkätään halvalla ulkomaisille toimijoille. Tästä sopimusluonnokset jo tehty.
Esim 2. Rakentaminen ajetaan alas. Kerrannaisvaikutuksineen se lisää työttömyyttä valtavasti. Työttömiksi jääneet eivät parhaalla tahdollakaan selviä lainojen lyhennyksistä näillä korkotasoilla eli myyntiin tulee paljon asuntoja, osa ulosoton kautta. Näitä iso raha imuroi markkinoilta seuraavat pari vuotta. Sen jälkeen korkoja aletaan laskea, rakentaminen piristyy, ja talous alkaa jälleen palautua kasvu-uralle. Erona vain, että tällä "ilmaveivillä" sekä Suomen valtio kuin kansa, yksittäiset ihmiset, ovat köyhtyneet huomattavasti.
Tätä, hyvät lukijat, kutsutaan ryöstökapitalismiksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja kauppahinnasta osa siirtyy myyjälle - tiskin alta!
Tällä tavoin tehtiin omaisuuden uudelleenjako 90-luvullakin.
No mää ajattelin, että mikää on, ku esim.S-joki- Haapamäki raran vartee on kerätty jo tarpeita vaikka kkuinka palio. Luulen, että ne sähköistää sen, mutta ei kai ne niin viisaita oo. Myintihin kunnostaavat..