Mistähän johtuu yhtäkkiä alkanut ylävatsan vihlonta/polttelu syödessä? Olo on muuten hyvä ja virkeä, ja vatsa ei vaivaa muutakuin syödessä. Aina ruokaa nielaistaessa ja sen ollessa vatsanportilla ylävatsaa polttaa ja vihloo. Menee ohi heti jos kulauttaa vaikka vettä päälle tai odottelee max minuutin. Myös kaasua on tuntunut nyt kertyvän todella paljon ruokailujen jälkeen, paljon röyhtäilyä ja ilmavaivoja.
Tarviiko tästä lääkäriin lähteä kun on kohta viikon vaivannut, syömään siis pystyn mutta alkaa pikkuhiljaa pännimään.
Alkoi siis viikonlopun jälkeen kun pitkästä aikaa nautin alkoholia ja kävin useampaan otteeseen ulkona syömässä.
Yhtäkkiä alkaneet ylävatsan vihlonnat
5
286
Vastaukset 5
- Anonyymi
Lisätäkseni; en ole koskaan kärsinyt esim. närästyksestä joten en osaa yhdistää siihen.
- Anonyymi
Palleatyrä?
- Anonyymi
Vaikea uskoa, olen todella hoikka ja liikunnallinen. En tupakoi, eikä kivut pahene maatessa. Ei myöskään oksentelua tms.
- Anonyymi
Tulipa mieleen aloituksesta. Syön raasteita ja tuli tunne että raaste ei mene alas. Niinkuin jäisi tuohon ylävatsan kohdalle jumiin. Piti nieleskellä ja hörppiä vettä. Sitä kesti viikon pari, mutta on mennyt omia aikojaan ohi. Nyt mietin voisiko ruokatorvessa olla jokin tulehduksen tapainen, jonkin sortin flunssa ja parantua itsestään. On yleensä oireiden kanssa periaatteena, jos menee ohi, ei ole pahaksi. Olisin ehkä kuukauden kuluttua mennyt lääkärille tai ainakin yrittänyt jotain rennietä vai mitä niitä on.
Ruokavalion muutos kyllä aiheuttaa pieretystä. Mutta pitäisi parantua jos ravintolasyömisesi jää pois ja palaat tavanomaiseen ruokavalioosi. - Anonyymi
Kannattaa käydä lääkärissä tarkistuttamaan asia, sillä on niin monia syitä juuri ylävatsan kipuun. Esim sappikivet, sepelvaltimotautiin, refluxi jne . Siihen on saatava oikea lääke että pääset kipuilusta .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551