Miten... ...

Miten Jeesus Mikael Lusiferilainen voittikaan kuoleman?!?! Hänkö tuli pahaksi ja sanoi olevansa hyvä?! Tietenkin?!
Luomiskertomuksen mukaan ensin oli Totuutta?! Sekö oli hyvä jos,kun nykyään vaan yksi ryhmä nuortuvia vanhuksia sanoo niin?!
Löysin Morminin kirjasta (Uudennetustako?!?!) Jehova nimen, miksi kävin siellä moikkaamassa?! siksi että kukaan ei voi pelastaa psykiatriasta, koska sen väitetään olevan hyväksi, todellisuudessako kysymys on hengellislihallisista asioista. Lapsesta asti ollut olo että järjestelmä on ihan kamalien valheiden kyllästämä, eikä sitä voi estää. silti sanotaan että on hyväntekijöitä, minäkin olen ollut sellainen, joko siihen tarvitaan pitkää viisasta kuurouden aikaa tai sitten on oikeita todellisia vastauksia, ainakin J Jokusen mukaan... Hetkinen mietinpä uudelleen... :
"Hän tuli Totuudeksi poistaakseen valheita"- niin no näin kuka tahansa tekisi. sankari Hercules, Julius Ceasar tai Afrodite tai Sauli se ja se , ("Hän saattaa tulemaan joksikin" ) siksi kaikki jatkuu, mutta minkä aikaa pitäisi jatkua?! Miksi Saatana olisi tehnyt Taivaallisen ja Paratiisillisen ja Maallisen asiainjärjestelmäksi kutsutun maailman josta Hän kertoo jonka mukaan Hän ja Hän hallitsee?! Siis Onko vain yksi Paratiisi?! Tähdet on kyllä kiinnostavia ja arvokkaita. ei väärän todistuksen rukousvastaukset. Tuntematon Herra Who?! ja sitten ei pitäisi hokea Keisari Neroa niin paljon opiskellessa muiden kanssa?!

Oliko Faraolla hyvät kuuluvat Sormen näpäytykset ellei Mooseksella ollut?!?! Tääkin asia varmasti jää piiloon kun silloin tehtiin oikeasti leikisti ihmeitä tietystä näkökulmasta mutta nykyjärjestelmä vonkaisi niitä ilmankin historian kertomuksia.
0426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


makek88 kirjoitti:

Miten Jeesus Mikael Lusiferilainen voittikaan kuoleman?!?! Hänkö tuli pahaksi ja sanoi olevansa hyvä?! Tietenkin?!
Luomiskertomuksen mukaan ensin oli Totuutta?! Sekö oli hyvä jos,kun nykyään vaan yksi ryhmä nuortuvia vanhuksia sanoo niin?!
Löysin Morminin kirjasta (Uudennetustako?!?!) Jehova nimen, miksi kävin siellä moikkaamassa?! siksi että kukaan ei voi pelastaa psykiatriasta, koska sen väitetään olevan hyväksi, todellisuudessako kysymys on hengellislihallisista asioista. Lapsesta asti ollut olo että järjestelmä on ihan kamalien valheiden kyllästämä, eikä sitä voi estää. silti sanotaan että on hyväntekijöitä, minäkin olen ollut sellainen, joko siihen tarvitaan pitkää viisasta kuurouden aikaa tai sitten on oikeita todellisia vastauksia, ainakin J Jokusen mukaan... Hetkinen mietinpä uudelleen... :
"Hän tuli Totuudeksi poistaakseen valheita"- niin no näin kuka tahansa tekisi. sankari Hercules, Julius Ceasar tai Afrodite tai Sauli se ja se , ("Hän saattaa tulemaan joksikin" ) siksi kaikki jatkuu, mutta minkä aikaa pitäisi jatkua?! Miksi Saatana olisi tehnyt Taivaallisen ja Paratiisillisen ja Maallisen asiainjärjestelmäksi kutsutun maailman josta Hän kertoo jonka mukaan Hän ja Hän hallitsee?! Siis Onko vain yksi Paratiisi?! Tähdet on kyllä kiinnostavia ja arvokkaita. ei väärän todistuksen rukousvastaukset. Tuntematon Herra Who?! ja sitten ei pitäisi hokea Keisari Neroa niin paljon opiskellessa muiden kanssa?!

Oliko Faraolla hyvät kuuluvat Sormen näpäytykset ellei Mooseksella ollut?!?! Tääkin asia varmasti jää piiloon kun silloin tehtiin oikeasti leikisti ihmeitä tietystä näkökulmasta mutta nykyjärjestelmä vonkaisi niitä ilmankin historian kertomuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu