Mielipide, nimimerkillä
Anna olla!
Aina on sanottu: toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Älä välitä, anna olla! Kiusaaminen on Suomessa ollut valitettavan sallittua ja uhri on pyritty vaientamaan. Tuollainen tapa toimia on yhä voimissaan.
Maanantaina 11.9.2023 saatoimme katsella Ylen MOT-ohjelmaa, jossa oli onnistuttu kuvaamaan koulukiusaamisen (pahoinpitelyn) sopimista. Paikalle oli kutsuttu jopa poliisi, joka edesauttoi asian sopimista.
Jos oikein ymmärsin, niin paikalla oli myös koulun rehtori, jonka esityksen johdosta asia "sovittiin: kättä päälle tyyliin". Tuossa vaiheessa poliisin olisi tullut ajatella ja huomata: nyt rehtori tekee virkarikoksen, niinkö?
Yhteiskuntamme on murroksessa ja kriisissä. Koko ajan saamme lukea uutisista, että taas tuossa koulussa ja nyt siinä koulussa... - vanhemmat pelolla odottavat, että onko lapsi koulupäivän jälkeen hengissä?
Tiistain aamuohjelmissa kerrottiin hoito-alalla kukoistavasta rasismista, joka sekin on kiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Merkillistä ottaen huomioon alalla toimivien koulutus ja osaaminen - no joo, onko sitä?
Mutta onko se ihme, kun poliisi ei puutu eikä syyttäjä syytä. Jopa lasten tekemät rikokset pitäisi viedä oikeuteen, jotta uhrit saisivat heille kuuluvat korvaukset. Osa maksuista alaikäisten vanhemmille - jooko?
Pahoinpitelyitä, kiusaamista, itsemurhiin päätyvää kiusaamista, tapahtuu jatkuvasti myös aikuisten maailmassa. Onko noin toimivilla tarkoitus olla esimerkkeinä ja kenelle. Entä niillä "kättä päälle henkilöillä"?
Porissa ravintola Jolenessa sattui 2020 vuoden taitteessa muutaman kerran samaan rauhalliseen asiakkaaseen kohdistunutta väkivaltaa ja uhkailua. Poliisikin kävi muutaman kerran paikalla asioita selvittämässä. Huhujen takia
Ravintolassa tiettyyn henkilöön hänestä liikkuvien huhujen vuoksi häntä uhkailtiin ja pahoinpideltiin. Pari pahoinpitelijää on jo tuomittu ja kolmannen etsintä on kesken - onnistuuko poliisi löytämään?
Jolene kuitenkin onnistu jossain, mutta missä? No ravintola Jolene määräsi pahoinpitelyn uhrille porttikiellon ravintolaan. Poliisin ja syyttäjän näkemys oli, että ravintolalla on oikeus tuolla tavalla asiakkaat valita, todella?
Mieleeni hiipii väkisinkin epäilys, että onko ihan kaikilla viranomaistoimijoilla riittävä ymmärtämisen ja empatian kyky, osaamista, sekä onko ylipäätään oikein hyväksyä väkivalta, miksi?
Salaaminen jotta miksi?
Anonyymi-ap
4
195
Vastaukset
Syrjiminen ja kiusaaminen on osa ihmisen sosiaalista luonnetta. Ei taida olla maan päällä ihmiskulttuuria jossa ei syrjittäisi.
Sillä kuinkapa parhaiten ollaan ryhmän jäseniä, kuin osoittamalla, kuka EI kuulu joukkoon?- Anonyymi
Juuri noin. Siksi on myös jengejä, jotka ulkopuolisille opettavat tapoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097102Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992