En usko, että annamme venäläisille anteeksi edes sataan vuoteen” – Butshan pormestari vietti kaupungissa koko miehitysajan, päätökseen vaikutti suomalaisten esimerkki talvisodan ajoilta
Kiovan seudulla sijaitsevan Butshan kaupungin pormestari Anatoli Fedoruk saapui vierailulle Suomeen.
VENÄJÄN joukot vetäytyivät Kiovan seudulta maalis-huhtikuun vaihteessa 2022. Pian maailmalle paljastuivat järkyttävät sotarikokset, joita paikallisiin asukkaisiin oli reilun kuukauden kestäneen miehityksen aikana kohdistettu.
Vastaavia julmuuksia on sittemmin dokumentoitu myös muilla Ukrainan miehitetyillä alueilla, mutta Kiovan koillispuolella sijaitsevan Butshan kaupungin nimestä on tullut niiden eräänlainen symboli. Butshasta löydettiin miehityksen jälkeen yli 500 vainajaa, joista valtaosan katsotaan tulleen suoraan venäläisten tappamiksi. Monet heistä olivat kärsineet kidutuksesta ennen kuolemaansa.
Venäjän hyökkäyssota jatkuu Ukrainassa edelleen, mutta Butshassa on saatu elää suhteellisen rauhallisissa oloissa jo puolentoista vuoden ajan.
– Tilanne on mikä on. Mutta jotakin kertoo se, että 90–95 prosenttia asukkaista on palannut kaupunkiin riippumatta siitä, minne päin maailmaa he olivat paenneet, kertoo Butshan pormestari Anatoli Fedoruk IS:lle.
Hän sanoo kaupungissa olevan myös 9 000 maan sisäistä pakolaista Itä- ja Etelä-Ukrainasta
– Butsha on nyt – kiitos Ukrainan asevoimien – eräänlainen turvasatama. Mutta tietenkään Ukrainassa ei ole yhtäkään täysin turvallista kaupunkia tai kylää, hän sanoo.
FEDORUK vierailee parhaillaan Suomessa Ukrainan avustamiseen keskittyvän Zero Line Finland -yhdistyksen kutsumana. Juuri ennen haastattelua hän on tavannut ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok).
– Ensinnäkin vierailuni on kiitollisuuden osoitus suomalaisille, Suomen hallitukselle sekä järjestöille avusta, jota Ukraina ja erityisesti Butsha ovat saaneet ja saavat edelleen. Sille on valtava tarve. Toisekseen, haluamme kommunikoida niiden hallinnon ja liike-elämän tahojen kanssa, jotka ovat halukkaita luomaan yhteisiä projekteja. Ei vain sosiaalisesta ja humanitäärisestä näkökulmasta, vaan myös liiketoiminnan, Fedoruk sanoo.
Vierailunsa aikana hän aikoo luoda kumppanuuksia myös kuntatasolla. Tavoitteena on, että kotimatkalle lähtiessä Butshalla olisi ystävyyskaupunki Suomessa. Tästä on kuitenkin vielä liian varhaista puhua, hän sanoo.
PORMESTARI mainitsee suomalaisten toteuttaneen jo aiemmin Ukrainassa menestyksekkäitä projekteja. Siksi tarkoitus on ehdottaa Butshaan yhteishankkeita, jotka liittyvät esimerkiksi vedenjakeluun, viemäröintiin sekä jätehuoltoon.
Erityisen tärkeää olisi saada käyntiin vihreään energiaan liittyvä projekti, sillä venäläiset ovat iskuillaan vahingoittaneet Ukrainan energiajärjestelmää. Butshassakin kärsitään säännöllisesti sähkökatkoista, ja perinteisille energiamuodoille pitäisi löytää lisää vaihtoehtoja.
– Emme ainoastaan puhu tarpeistamme ja ongelmistamme, vaan yritämme yhdessä löytää keinoja projektien rahoittamiseen. Jos se ei ole mahdollista Suomen hallituksen puolelta, yritämme yhdessä löytää varoja muualta. Siksi olisi tarpeen saada mukaan myös suomalaisia yrityksiä.
Lue lisää: Ukrainaan rakennettiin "Suomi-talot”, jota paikalliset ylistävät – ”Suomalaisten laatu on parasta”
BUTSHASSA jälleenrakennus on edennyt puolessatoista vuodessa. Erityisen hyvään kuntoon on saatettu Vokzalna-katu, jota Suomessa on kutsuttu myös ”Ukrainan Raatteentieksi”. Uutiskuvat Ukrainan armeijan kadulle tuhoamasta venäläisestä panssarikolonnasta levisivät maailmalle keväällä 2022.
Fedorukin mukaan venäläisten tuhoamat alueet on haluttu korjata nopeasti, jotta ihmiset palaisivat kaupunkiin. Talojen remontoimisessa on kyse myös turvallisuudesta.
jatkuu
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009874843.html

Vastaukset 36
Vanhimmat
Erikoisia juttuja on noi siinä mielessä,että tuokaan ukko ei edes ole täällä 100 vuoden päästä ! Niinkuin ei juur kukaan muukaan nyt leukojaan loksuttavaa ! Täälä on silloin aivan eri ihmiset ratkomassa ongelmia!
Eri ihmiset tosiaan ratkovat vielä 100 vuoden päästä venäläisten nyt aiheuttamia ongelmia. Anteeksi on heidänkään vaikea antaa edellisen sukupolven murhaamista ja Putinin Venäjän suorittamaa kansanmurhaa. Me suomalaiset tiedämme kyllä mistä Butshan pormestari puhuu.
Näin se menee.
Kyse ei ole putinin kansanmurhasta. Syyllisiä ovat koko venäjän kansa, pientä vastustajien joukkoa lukuun ottamatta.
Venäjän historia on pitkä, synkkä, häpeällinen ja vielä heillä täysin läpikäymätön. Vrt. WWII jälkeinen Italia, Saksa ja Japani. Vasta kun venäjän kansa pystyy käymään läpi historiansa, oppimaan siitä, elämään todellisuuden ja sen tuottaman häpeän kanssa, venäjän olisi mahdollista jossain kaukaisessa tulevaisuudessa kehittyä rauhanomaiseksi kehittyväksi yhteiskunnaksi, jossa ja jonka naapurissa ihmisten olisi hyvä elää.
Nykyisellään maailma ilman venäjää on paras skenaario ihmiskunnalle.
Ketä kiinnostaa. Nämä ongelmat on ratkottavat NYT.
Muistot siirtyvät sukupolvesta toiseen ja Venäjä on maineensa ”ryssinyt” HARVINAISEN PERUSTEELLISESTI!
Sekin on jo unohtunut.
Ei ole järkevää märähtiä menneessä. Ja jos ei osaa antaa anteeksi, sitä on turha pyytää muiltakaan.
Ei mene kauaakaan kun kaikki on unohdettu. Se on raha mikä ratkaisee ja Venäjä on liian suuri tekijä menetettäväksi. Näin se vaan menee.
Oletpa kovin yksinkertainen sielu? Kansallinen muisti ei ole = ihmisen muisti vaan se pystyy olemaan ja elämään yli ihmisiän helposti! Venäjä on tehnyt Ukrainan sodan yhteydessä runsaasti sellaisia pahoja temppuja, jotka säilyvät helposti yli ihmisiän kansan muistissa!
On asioita, joiden anteeksiantoon ei ihmisikä riitä! Saksalaisilla on siitä runsaasti kokemusta ja pian myös venäläisillä!
” Ei mene kauaakaan kun kaikki on unohdettu.”
Jo on sinulla haaveet! Venäjä perii Saksan osan olla kaikkien toimintaelokuvien pääkonna seuraavan sadan vuoden ajan!
”Se on raha mikä ratkaisee ja Venäjä on liian suuri tekijä menetettäväksi. Näin se vaan menee”.
Saksan kohtaloa on lievittänyt taloudellinen vauraus. Hävinneellä ja hajonneella Venäjällä ei tule olemaan edes sitä etua!
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18025004w
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Muistakaa että Puten lätti ei ele ja kuulu Eurooppaan ja nehän ei ole Euroopalaisia
Asia ei ole aivan noin yksinkertainen:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa
Sepäs onkin suurimmalta osaltaan maailman halutuinta asuinseutua se Nato. 😏
Venäjällä on tilaa, tilaa ja vielä kerran tilaa, mutta kukaan ei sinne halua "tulevaisuuttaan rakentamaan". Ei ainakaan ellei ole kuuluisa näyttelijä tai muuten Vova-sedän kaveri.
Venäjää voi verrata vaikka Nato-Kanadaan, jossa myös on asumatonta tilaa erittäin paljon. Jostain syystä Kanadaan tulisi heti kymmeniä miljoonia jäpikkäitä jos vain otettaisiin. Eivätkä useimmat ole edes huonoja näyttelijöitä.
Se KUULUU EUROOPPAAN JA VOI HYVIN!
Tuonne Vokzalna-kadulle pitää tehdä pyhiinvaellus matka hetimmiten kun se on mahdollista.
Antaako Venäjä anteeksi??
Kummallinen kysymys. Venäjä on kuin tippuri jolta kysytään, että annatko penisilliinille anteeksi.
🤣😅😄
Kysyin Luoman Ilkalta Esson baarissa, mitä mieltä hän oli Butšan hirmuteoista.
Ilkka alkoi itkeä.
Olimme kahden.
Siellä se itki yksin pöydässä.
Tarjosin pullon Karjalaa, ei halunnut.
Tapahtumat Ukrainassa vaativat helpostikin sata vuotta (pari sukupolvea) jotta suhteet jollakin tasolla entisöityvät. Tiltu ei tätä ymmärrä.
- ei ne opi
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6242844
Venäjän parlamentti on Putinin pyynnöstä julistanut syyskuun 30. päivän "jälleenyhdistymisen päiväksi" viitaten uusien ukrainalaisalueiden liittämiseen osaksi Venäjää.
Uuden merkkipäivän kunniaksi eri puolilla Venäjää järjestetään perjantaina useita isänmaallishenkisiä tapahtumia. Juhlatapahtumien iskulauseeksi on valikoitunut "yksi maa, yksi perhe, yksi Venäjä".
Meduza panee merkille, että iskulause muistuttaa natsi-Saksan 1930-luvulla käyttämää iskulausetta "yksi valtakunta, yksi kansa, yksi johtaja".
Venäjän tavoite Ukrainassa on koko maa-alueen haltuunotto ilman sen kansalaisia. Venäjän kanssa sotiessa antautuminen ei välttämättä säästä ihmishenkiä vaan siitä seuraa UKRAINAN KANSAN KANSANMURHA!
Onko mitään periaatteellista syytä sille, miksi anteeksianto natseille eroaisi anteeksiannosta venäläisnatseille?
Aikamoista paskaa Kalsarinmyrkyttäjä ja hänen idioottikabinettinsa syöttää kansalleen. Ei se ole tuo tärisevä pikkunilkki, joka kantaa tuskan, vaan hänen jo poistuttua helvetin lieskoihin. Vaan yhä useampi venäläisnuori unelmoi työ- tai opiskelupaikoista globaaleilla markkinoilla, mutta päätyvät kotimaiselle kaalitehtaalle, kun rajat pysyvät kiinni.
Ehkä propagandalla saa pohjustettua sen, että uusi nuoriso kuvittelee hapankaalitehtaan olevan se maailman paras paikka? :D
Vaikeaa tulee olemaan luottamuksen palauttaminen, puolin ja toisin.
👍👍👍
Hieno homma että esim FIFA on toista mieltä.
Pelin avaaminen 17 vuotiaille nuorille on hyvä asia.
Lajit yksitellen avaavat oven Valko Venäjälle ja Venäjälle
Tuskin avaavat! Ei maailma unohda eikä ole syytäkään...
Ei kansanmurha unohdu palloa potkimalla.
Tiltuloinen ei ymmärrä Venäjän hyökkäyksen seurauksia.
https://www.is.fi/autot/art-2000009936722.html
🌁
UKRAINA ja Romania ovat allekirjoittaneet valtiosopimuksen uuden sillan rakentamisesta Ukrainan ja Romanian eli käytännössä Ukrainan ja Euroopan Unionin välille.
Kyseessä on Tysa-nimisen rajajoen ylittävä 261 metriä pitkä maansilta, joka siis yhdistää jatkossa Ukrainan Bila Tserkvan ja Romanian Sighetu Marmațiein.
Tollaselta ukolta kukaan pyytele mitään. Harhanen,kuin Bidevaari!
Kauanko Suomi vihotteli Lapin polttajalle,ennen kun alkoi nöyränä syömään kädestä?
Kauanko Saksa ja Ranska vihoteli!
TODELLA KAUAN!
TOSIN OUTO KYSYMYS: EI SUOMI OLLUT PAHIN KÄRSIJÄ SAKSAN SUHTEEN VAAN SAKSA PELASTI SUOMEN NEUVOSTOLIITON MIEHITYKSELTÄ!
Paljon relevantimpaa on kysyä niiden maiden muistista, jotka eniten kärsi Saksan sotatoimista!