Hellarit kävi kuumana

Lääkärin tekemä väitöskirja kun paljasti, että Ylivainionn aikaiset 1304 väitettyä ihmeparanemista oli täyttä potaskaa, niin hellarit kävi niin kuumana, että Yliopiston väitöstilaisuuden turvatoimia piti lisätä.

Toivotukset helvettiin saivat niin Yliopiston rehtori, Lut.kirkon Arkkipiispa, Piispat ja papit, vaikka heillä ei ollut mitään tekemistä ko. tutkimuksen kanssa.
202955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 202

Vanhimmat

Kaksi helluntailaista nuorta miestä Hirsilä ja Maanselkä tekivät samanlaisen laajan tutkimuksen hellareiden väittämistä ihmepranemisista.

Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään senkään tutkimuksen mukaan.

Mitenkähän näille miehille on käynyt?

Äänestä
  • Mitä sitä välittää helluntalaisuuden "ihmeparantumisen" puuttumisesta, kun uskovien luterilaisten kirkon jäsenten keskellä parantumisen armolahjat toimivat ja jopa piispasta lähtien puhutaan "kielillä".

    Äänestä

  • Ja miten olisivat edes voineet parantua, kautta aikojen sitä kikkaa on käytetty että muka joku loitsumies parantelee ihmisiä. Luonnonlääkkeetkin ovat yksi osa näitä ns paranemisia.
    Koska eräät ihmiset ovat laselmoineet mikä prosentti väestä taipuu uskomaan huuhaa juttuja .
    Kai sen nyt pitäisi normaalilla älyllä varustetun ihmisen ymmärtää ettei kertakaikkiaan ole mitään miraakkeleita jotka muka parantaisivat ihmiset.ätosellisuuden taju on hyvin heikko näillä altistuneita

    1Äänestä

tunnen ainakin yhden helluntailaisen, joka parantui rukouksen kautta. Syöpäkasvi hävisi .Leikkausta ei tarvittu

Äänestä
  • Helluntailaisten väittämiä ihmeparanemiset valheiksi väitöskirjassa todistut lääkäri oli Ylivainion tuttu helluntailaistaustinen lääkäri. Ylivainion juoni oli, että tuttu lääkäri todistaa 1304 väitettyä helluntailaisten ihmeparanemista todeksi.

    Lääkäri kertoi, että monet kertoivat parantuneensa sellaisistakin vakavista taudeista ihmeellisesti, joita tauteja heissä ei koskaan edes oltu todettu potilastietojen mukaan.

    Lääkäri teki psykologisia testejä, joiden mukaan vain 20% oli enää mieleltään normaaleja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Helluntailaisten väittämiä ihmeparanemiset valheiksi väitöskirjassa todistut lääkäri oli Ylivainion tuttu helluntailaistaustinen lääkäri. Ylivainion juoni oli, että tuttu lääkäri todistaa 1304 väitettyä helluntailaisten ihmeparanemista todeksi.

    Kirjoituksesi on naurettavas roskas!

    Oletko joku mentaalipotilas vai mistä ropaska kumpuaa!

    Mitä mahtaisi lääkäri löytää sinua testatessa, mitäs luulet!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Helluntailaisten väittämiä ihmeparanemiset valheiksi väitöskirjassa todistut lääkäri oli Ylivainion tuttu helluntailaistaustinen lääkäri. Ylivainion juoni oli, että tuttu lääkäri todistaa 1304 väitettyä helluntailaisten ihmeparanemista todeksi.

    Lääkäri kertoi, että monet kertoivat parantuneensa sellaisistakin vakavista taudeista ihmeellisesti, joita tauteja heissä ei koskaan edes oltu todettu potilastietojen mukaan.

    Lääkäri teki psykologisia testejä, joiden mukaan vain 20% oli enää mieleltään normaaleja.

    Ei sitä uskoisi ettämoista joutuu lukemaan vuonna 2023!

    Äänestä

  • "tunnen ainakin yhden helluntailaisen, joka parantui rukouksen kautta. Syöpäkasvi hävisi .Leikkausta ei tarvittu"

    Annas kun arvaan: sinulla ei ole tarinallesi mitään todisteita vaan se pitäis vain uskoa sokeasti?

    1Äänestä

  • >>>>tunnen ainakin yhden helluntailaisen, joka parantui rukouksen kautta. Syöpäkasvi hävisi .Leikkausta ei tarvittu<<<<

    Näitä tarinoita on paljon liikkeellä mutta mitään lääkärintodistuksia ei ole todisteena. Jos ihmisellä todetaan syöpä niin siitä on olemassa dokumentti. Jos syöpä on poistunut itsekseen tai leikkauksen avaulla niin siitäkin on olemassa paperit. Missä on paperit?

    Nämä helluntailaisten ihmeparantumiset ovat vilkkaan mielikuvituksen tuotosta ja lääkärin todistuksia ei ole olemassa. Humbuugia koko juttu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    >>>>tunnen ainakin yhden helluntailaisen, joka parantui rukouksen kautta. Syöpäkasvi hävisi .Leikkausta ei tarvittu<<<<

    Näitä tarinoita on paljon liikkeellä mutta mitään lääkärintodistuksia ei ole todisteena. Jos ihmisellä todetaan syöpä niin siitä on olemassa dokumentti. Jos syöpä on poistunut itsekseen tai leikkauksen avaulla niin siitäkin on olemassa paperit. Missä on paperit?

    Nämä helluntailaisten ihmeparantumiset ovat vilkkaan mielikuvituksen tuotosta ja lääkärin todistuksia ei ole olemassa. Humbuugia koko juttu.

    Ei ne syöpäsolut mitenkään katoa ihmisen kehosta kenenkään kielillä,puhujan loitsuamisesta, sellaiset tarinat kun on liikkeellä niin ainoan joitakin jotka uskovat niihin.syöpä on vaikeasti parannettava sairaus, että oikein pahaa tekee lukeakin että joku muka olisi uskon avulla päässyt vaivoistaan
    Kun ajattelee kaikkia niitä nuoria ihmisiä jotka ivat menehtyneet syöpään niin tämä on se kaikkein ala-arvoisin asia mitä yrittävät ylläpitää.
    Kun psykoosissa kaatuillaan lattialle että päät kolahtelee , ja kouristelut
    kehossa ovat ainoastaan psykoottisen ihmisen juttuja . Ja toinen puhuu siinä muka kielillä kovalla äänellä. Niin jo on aikoihin eletty.monta kertaa olen ajatellut että onko nämä ns ” kaatuilijat” palkattu sinne kaatuilemaan ja muka parantumaan Jos ei kaikilla ole ollut teatterissa uutta roolia niin sillä kaatuilemisellakin voi tienata hieman liksaa
    Ja muut katselevat hurmiossa kun toinen kärvistelee pyhän hengen vallassa ja haluavat itsekkin päästä eroon sairauksistaan .

    Äänestä

Kyllä parantumisihmeitä yhä tapahtuu.
Lääkärit esim. Psykiatrit ovat sitoutuneet ajatukseen ateistiseen että henkiä ei ole olemassakaan.

Elonaika on pidentynyt Jeesuksen tekemien ihmeiden avulla monilla.

Tuo väitöskirja muuten perustuu Niilon omiin sanoihin. Hän vannotti aina kaikkia uskomaan että ei itse ole milloinkaan parantanut yhtäkään ihmistä. Niin kuin ei olekkaan, vaan Jumala on.

Ihmeitä voisi tapahtua enemmänkin. Jos kristityt menisivät paastoon ja repisivät rikki sydämensä eikä vaatteitaan. Oon itse heikko paastoomaan ollut. Se on yllättävän vaikeaa luterilaisessa maassa.

Jeesus on läsnä siellä missä hänen nimeensä kokoonnutaan. Olen sen usein havainnut niin kuin jokainen joka kokouksissa on käynyt.

Pyhän Hengen pilkkaa melkein on kieltää selvät parantumisihmeet. Ja myös muu Pyhän Hengen toiminta.

Äänestä
  • "Kyllä parantumisihmeitä yhä tapahtuu."

    Onko sinulla mitään todisteita väitteellesi vai pitäisikö se vain uskoa sokeasti?

    1Äänestä

  • Pyhän hengen pilkka ????
    Ei ole pilkkaa sanoa miten näkee nämä ihmeparantumiset, koska niitä ei todellakaan ole olemassa edes . On vaan ihmisiä jotka eivät luota omaan itseensä siksi heille on uskonto se elementti jolle kasataan omat ongelmat ja sitten muka joku vapauttaa heidät. Se on psykologinen juttu koko homma, ja eräät ovat niin kiinni näissä asioissa etteivät uskaltaisi edes nähdä asioita oikeassa valossa ja myöntää itselleen että jossain on pahasti mennyt pieleen kun muka vaikeat sairaudetkin yhtä äkkiä vaan katoa loitsujen kautta. Syöpäsolut eivät katoa ihmisen kehosta loitsuilla. Vaikea tulehdus ei myöskään lakkaa existeeraamasta loitsuilla, veri tulppa aivoissa johtuu syistä mitä nämä uskonveljet eivät edes pysty ymmärtämään.

    Äänestä

Ylivainio masentui kun hänelle selvisi väitöskirjan tulos, että kukaan ei ollut parantunut hänen kokouksissaan. Hän oli tuumaillut ääneen, mikä kumman henki heitä sitten viskoo nurin seläälleen, kun se henki ei ketään paranna oikeista sairauksista.

Äänestä
  • Älä valehtele enempää !

    Se on syntiä ja tulee raippoja lopputilillä.

    Äänestä

  • Hahhaa ihan niin, mikä heitä viskoo nurilleen lattialle , se on suggessio joka viskoo kun lauma huutaa ympärillä hallelujaa ja hurmio nousee kliimaxiin ja saa ihmisen käyttäytymään kummallisesti. Siis yhtä äkkiä vaan kaatuilee ihan omasta tahdostaan näyttäen muka toisille että näin tässä nyt pyhähenki tekee tehtäväänsä .
    Itse kyllä häpeäisin jos olisin käyttäytynyt toisten joukossa sillai kaatuillut ja kouristellut muka kun ns pahahenki lähtee kehosta . Kai ne pastoritkin kotiin päästyään naureskelee näille . Mutta liksaa kun on saanut niin ei muuta kun etsimään uusia helposti viettäviä uhreja kaatuilemaan

    Äänestä

helluntailaisuus Suomessa perustuu valheeseen ja valehtelemiseen!

helluntailaiset eivät todellisuudessa noudata Raamatun käskyä, vaan tekevät aina sitä mikä musta tuntuu kivalta!

helluntailaisuuden Suomeen toi Norjalainen homo, joka irstailuidensa takia oli Suomessa vankilassa ja sitten karkotettiin!

Äänestä
  • 0 pyhyys Israel
    1 rakkaus Rooma
    2 toivo Protestants
    3 usko Kreikka katolisuus
    4 oikeus Jehovan todistajat
    5 armo Helluntailaisuus
    6 Totuus Adventistit
    7 rauha Vapaakirkko
    8 lohdutus Anglikaanit
    9 tietorikkaus Mormonit
    10 kieltäymys Luostarit
    11 jne.

    Pyhyys on Jeesuksen Herraksi tunnustaville suuressa roolissa.
    Kieltäymys on Heenokista alkunsa saanutta maailmanlopun odottamista.

    Nämä kaksi noudattaa Raamattua paremmin kuin muut. Vaikka kyllä oikeus ja Totuus myös jonkin verran paremmin kuin muut.

    Mutta armo annetaan juuri niille jotka ovat rikkoneet ja silloin ei tarkka noudattaminen ole tärkein asia. Jeesuskin söi ja joi publikaanien kanssa. Jne.

    Helluntailaiset ovat oman kokemukseni mukaan kristittyinä aivan hyviä. Jos jotain selkään puukottamista esiintyy niin Jeesus siitä etukäteen varoittaa. Eikä ole pakko liittyä heidän seuraansa.
    Missä itse asiassa on täysin vaarattomia ystäviä kun sunna sanoo tässä ajassa parhaat ystävät ovat tulevassa ajassa pahimmat viholliset.

    Tosi ystävyydestä puhutaan esim. Siirakin kirjassa mutta onko ystävyys ylipäänsä mahdollista paitsi JUURI NIIDEN VÄLILLÄ JOTKA MOLEMMAT NOUDATTAA JEESUKSEN OPETUSTA TÄYSIN.

    mistä löytyy valan vannomaton, naimaton, omaisuudesta luopunut yms. Tosi Jeesuksen seuraaja on vaikein pala......

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    0 pyhyys Israel

    Eiköhän meillä nykyajan ihmisillä ole laki kirjoissa pantu pränttiin miten noudatetaan sääntöjä yhteiskunnassa . Siis raamattu on vanha kirja eikä mitenkään sovellu nykyaikaan
    Ja se joka uskoo voi ehkä tehdä sen sydämmessään eikä lähteä kaatuilemaan minnekään. Siis yksilön valinta jolla ei ole yhteiskunnassa mitään roolia enää, koska se mitä lukee raamatussa on sen ajan ihmisten kertomaa sillä muodolla kun näkivät asiat. Nykyaikana ei asioita niin hoideta ja ennenkaikkea ei käytetä uskontoa jonain asiana millä pidetään ihmisiä kurissa.

    Äänestä

Ylivainio pakeni sitä kohua ihmepranemisista Espanjaan, jossa se taru päättyi pahaan äkkikuolemaan.

Äänestä
  • Toivottavasti kuitenkin kärsi kovaa kipua kuollessaan.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Toivottavasti kuitenkin kärsi kovaa kipua kuollessaan.

    Todistaja, paikan päällä ollut, kertoi Niilon kuolleen
    rauhallisesti hymy huulilla. Petytkö kun ei kuollut
    kivun aiheuttamaan huutoon ja kauhuun?
    Monet pilkkaajat ovat kuolleet kauhu naamalla.
    Niin ei Niilo kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vainania kaunistellaan ja kehutaan, se on kohteliasta.

    No eikö Niilo ylistänyt herraa vaikka uskottomia käski? Puhuiko edes kuollessaan kielillä merkiksi että paratiisiin ollaan menossa. Huom! Niilo lupasi kerran nauraa saatanalle, hymyssä oli varmaan naurun purskahtamisen aihioita, mutta kanttu vei.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Todistaja, paikan päällä ollut, kertoi Niilon kuolleen
    rauhallisesti hymy huulilla. Petytkö kun ei kuollut
    kivun aiheuttamaan huutoon ja kauhuun?
    Monet pilkkaajat ovat kuolleet kauhu naamalla.
    Niin ei Niilo kuollut.

    Kaikki kuolee aikanaan, ja se joka tekee kuolemaan on usein juuri rauhallinen siksi että eräät osat kehosta eivät enää toimi vaan kuolema alkaa jo tunteja ennemmin kun se mitä luullaan että muka se on yhden hetken juttu.
    Tajuaa himmenee ja silmiin tulee lasittunut katse aivot tekee toiminnan loppumista ja lopulta sydän pysähtyy.
    Siismluonnollinen asia, olen istunut työnimkauttanniin monen kuolevan vieressä kukkaan heistä ei ollut tuskainen

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Vainania kaunistellaan ja kehutaan, se on kohteliasta.

    Näinhän ne aina sanoo, sillä sekin kuuluu osana konseptiin

    Äänestä

Koska Niilon kokouksissa sattuneet parantumiset kielletään vielä yli neljäkymmentä vuotta tapausten jälkeen, ymmärrän, että niitä parantumisia on tapahtunut runsaasti.

Tässä on jo hyvä ottaa järki käteen ja järkeillä:

Jos kukaan ei ollut parantunut, kenenkään ei olisi tarvinnut tutkia väitettyjä parantumisia, koska niitä väitettyjä parantumisia ei olisi ollut tutkittavaksi.
Ja koska niitä on kuitenkin tutkittu, parantumisia on täytynyt olla runsaasti.

Jos kukaan ei olisi parantunut Niilon kokouksissa, parantumisia, joita ei ole tapahtunut, ei tarvitsisi jatkuvasti, yli neljäkymmentä vuotta tapausten jälkeen, kieltää. Koska ne kuitenkin vieläkin kielletään, ymmärrän, että parantumisia on tapahtunut runsasti.

Olen itskin parantunut rukouksen kautta, en Yli-Vainion rukouksen kautta vaan ihan tavallisen riviuskovan rukoillessa puolestani. Olen myös itse rukoillut joidenkin sairaiden puolesta ja parantuminen on voitu todeta siinä samassa välittömästi. Joskus lääkäri on myöhemmin todennut potilaan täysin terveeksi ja vapauttanut lääkkeistä. Näitä tapauksia on.

Koska minulla itselläni on nämä kokemukset, ja todisteet, minulla on vaikea uskoa, erittäin vaikea uskoa, että Yli-Vainion kokouksissa ei olisi ihmisiä parantunut vaikeistakin sairauksista. Minun uskoni ei näes riitä sellaiseen.

Raamatun mukaan yliluonnolliset rukouksen kautta tapahtuvat parantumiset ovat melko yleisiä. Niitä ei tarvitse Jumalan valtakunnassa elävän uskovan kyseenalaistaa eikä epäillä. Yliluonnollisia parantumisia tapahtuu koska Herra Jeesus Kristus elää ja toimii vielä tänäkin päivänä ihmisten hyväksi.

Nämä parantumisten kieltämiskampanjat tulisi vain lisätä uskovien uskoa parantumisiin. Koska rukouksen kautta parantumisia on runsaasti, meidän tulee etsiä tietä parantumisille. Tie on Jumalan Sanassa ja Sana, ja se on mahdollista löytää. Kun ihminen löytää Jumalan Sanan, tai kun Jumalan Sana löytää ihmisen, sairas voi parantua muutamassa sekunnissa tai minuutissa.

https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439645701
https://www.jumala-kanssamme.se/439641234/

Mvh J - K

Äänestä
  • >>> Jos kukaan ei ollut parantunut, kenenkään ei olisi tarvinnut tutkia väitettyjä parantumisia, koska niitä väitettyjä parantumisia ei olisi ollut tutkittavaksi.

    Vastasit jo itse itsellesi. Kuten kirjoitit, yleislääketieteen erikoislääkäri Matti A. Miettisen tutkimuksessa tarkasteltiin väittetyjä parantumisia. Väitetty ihmeparantuminen on ihmisen mielessä tapahtunut muutos positiiviseen suuntaan, ei parantuminen fyysisellä tasolla. Miettisen tutkimuksessa ei löytynyt yhtään todellista ihmeparantumista eli fyysisellä tasolla tapahtunutta muutosta parempaan. Ihmeparantuminen on vain elämys.

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> Jos kukaan ei ollut parantunut, kenenkään ei olisi tarvinnut tutkia väitettyjä parantumisia, koska niitä väitettyjä parantumisia ei olisi ollut tutkittavaksi.

    >>>Miettisen tutkimuksessa ei löytynyt yhtään todellista ihmeparantumista<<<

    Minun tutkimuksissa on löytynyt koska Jumala on antanut
    ne löytää. Minä olen nimittäin löytänyt Jeesuksen. Hänessä
    nämä parantumiset ovat tapahtuneet ja ne löydetään Hänessä.

    Koska sinä et ole löytänyt Jeesusta, et ole löytänyt
    parantumisiakaan. Etsi Jeesusta ja löydä Hänet niin
    löydät parantumisia.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ylivainio ei käisittänyt, että pelkät uskonkiihkoiset julistukset ihmisen täysin terveeksi, eivät ole sama asia kuin lääketieteellinen totuus asioista. Lääkäri tutki kaikki 1304 väitettä ja tapausta, jokaisen potilaan erikseen. Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

    Karmein totuus oli kun ihminen luuli parantuneensa vakavasta sairaudesta ja jätti lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin. Lääkäri kertoi joutuneensa pyytämään omaisilta luvan potilastietojen saamiseksi, koska potilas oli ehtinyt vaihtaa hiippakuntaa.

    2Äänestä

    Lääkäri kutsui kauniisti niitä satoja valeparanemisiä, kun ihminen luuli parantuneensa, että ne olivat niitä "tunnnelmointiefektejä", jonkinlaisia hypnoosiin verrattavia kokemuksia.

    Kukaan ei ollut oikeasti parantunut mistään todellisesta todetusta taudista tai sairaudesta.

    >>> Minun tutkimuksissa on löytynyt koska Jumala on antanut ne löytää.

    Sehän on vain hyvä asia, että olet löytänyt. Oli varmaan vaikea pitää asiaa salassa kaikki pitkät vuodet. Kielsikö Jeesus kertomasta löydöksistä vai oliko kyseessä sinun tietoinen valintasi?

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ihmisten uskonnolla puoskarointi vakavista sairauksista tulisi kieltää lailla ja rinnastaa se valelääkäriä toimimiseen. Myös ne epämääräiset "sielunhoitajat", joilla ei ole alan terveydenhoidon ammattituntintoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Vakavasti sairaan ihmisen pelkkä terveeksi julistaminen on todella törkeätä eksyttämistä.

    Kun parantumisista kertoo, kukaan ei usko.
    Vain uskovat, jotka itse ovat kokeneet samaa,
    uskovat. Myös ne uskovat, jotka uskovat
    Jumalan Sanan, uskovat vaikka eivät itse
    ole kokeneet. Mutta varmaan myöhemmin
    saavat kokea jos rukoilevat sairaiden puolesta.

    Koska kukaan ei usko vaan kaikki tehdään tyhjäksi,
    harva uskova kertoo parantumisistaan.Kuka tahtoo
    parantumistaan herjattavan ja tehtävän tyhjäksi ja
    naurettavaksi??? Siksi parantumisen kokeneet
    ihmiset yleensä pitävät asian omana tietona.

    Minä kuitenkin olen kertonut näitä tapauksia
    kotisivullani. En kuitenkaan niitä tapauksia,
    joissa itse olen rukoillut sairaan puolesta ja sairas
    on parantunut. Kertominen parantumisesta jätetään
    yleensä parantuneelle. Ja parantunut ei tahdo kertoa
    em. syistä. Siksi näitä tapauksia ei tule julkisuuteen.

    Sitten julkinen meedia ei ota tällaisia todisteita ja
    kertomuksia todesta ja julkaistavaksi koska ne palvelevat
    Jumalan vastustajaa, sitä henkeä, joka vastustaa
    parantumisia ja pyrkii tekemään kaiken Jumalan
    työn tyhjäksi. Niin tämä ei ole kovin yksiselitteinen
    asia.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    >>> Kun parantumisista kertoo, kukaan ei usko.

    Johtuu siitä, että pitää olla vähintään kaksi uskottavaa todistajaa (5 Moos. 19:15 ja Matt. 18:16).

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> Kun parantumisista kertoo, kukaan ei usko.

    Johtuu siitä, että pitää olla vähintään kaksi uskottavaa todistajaa (5 Moos. 19:15 ja Matt. 18:16).

    Parantunut itse on todiste.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Parantunut itse on todiste.

    Itse itsestään annetut todistukset eivät ole päteviä.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Itse itsestään annetut todistukset eivät ole päteviä.

    Jos sinä etsit päteviä todistajia, niin niitä sinä et löydä.
    Sinulle kukaan todistaja ei ole pätevä. Jos joku todistaa
    kahden pätevän todistajan kanssa parantumisen, sinä pidät
    näitä päteviä todistajia huijareina. Ehkä kysyt heiltä, että
    kuinka paljon sait todistuksestasi.

    Jos lääkäri todistaa todellisen parantumisen tapahtuneen,
    esimerkiksi syövästä, sinä sanot läääkehoidon parantaneen
    syöpäsairaan.

    Ja asiaa ei auta vaikka lääkäri kertoo heittäneensä jo hanskat
    tiskiin, ja ettei mitään enää ollut tehtävissä. Sinä sanot, että
    niitä ihmeparanemisia tapahtuu joskus ilman uskoa ja rukoustakin
    ja ettei siihen mitään jumalaa tarvita.

    Jeesus sanoi, etteivät he usko vaikka kuolleet tulisivat kertomaan
    JOS HE EIVÄT USKO PROFEETTOJA. Tämä Sana toteutuu
    tänä päivänä.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei ole minun tehtäväni etsiä ja esitellä todistajia.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Ei ole minun tehtäväni etsiä ja esitellä todistajia.

    Et hyväksy mitään todistetta etkä todistajaa.
    Tunnusta, se on niinko rehellistä.

    Mutta uskot heti kun joku todistaa Jumalaa
    ja Hänen tekojaan vastaan??? Onko viisasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Et hyväksy mitään todistetta etkä todistajaa.
    Tunnusta, se on niinko rehellistä.

    Mutta uskot heti kun joku todistaa Jumalaa
    ja Hänen tekojaan vastaan??? Onko viisasta?

    Kuten totesin aiemmin, ei ole minun tehtäväni etsiä ja esitellä uskottavia todistajia.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kuten totesin aiemmin, ei ole minun tehtäväni etsiä ja esitellä uskottavia todistajia.

    Sinulle ei siis ole mikään todiste ja todistaja uskottava.
    Kiitos, että tunnustat rehellisesti. Rehellisyys maan
    perii, eikö?

    Mvh J - K

    Äänestä

  • "Jos kukaan ei ollut parantunut, kenenkään ei olisi tarvinnut tutkia väitettyjä parantumisia, koska niitä väitettyjä parantumisia ei olisi ollut tutkittavaksi.
    Ja koska niitä on kuitenkin tutkittu, parantumisia on täytynyt olla runsaasti."

    Olet ymmärtänyt väärin: tutkimuksessa tutkittiin onko ihmeparanemisia koskeville väitteille perusteita. Löytyi vain tyhjiä väitteitä tutkittavaksi, ei ihmeparanemisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kun parantumisista kertoo, kukaan ei usko.
    Vain uskovat, jotka itse ovat kokeneet samaa,
    uskovat. Myös ne uskovat, jotka uskovat
    Jumalan Sanan, uskovat vaikka eivät itse
    ole kokeneet. Mutta varmaan myöhemmin
    saavat kokea jos rukoilevat sairaiden puolesta.

    Koska kukaan ei usko vaan kaikki tehdään tyhjäksi,
    harva uskova kertoo parantumisistaan.Kuka tahtoo
    parantumistaan herjattavan ja tehtävän tyhjäksi ja
    naurettavaksi??? Siksi parantumisen kokeneet
    ihmiset yleensä pitävät asian omana tietona.

    Minä kuitenkin olen kertonut näitä tapauksia
    kotisivullani. En kuitenkaan niitä tapauksia,
    joissa itse olen rukoillut sairaan puolesta ja sairas
    on parantunut. Kertominen parantumisesta jätetään
    yleensä parantuneelle. Ja parantunut ei tahdo kertoa
    em. syistä. Siksi näitä tapauksia ei tule julkisuuteen.

    Sitten julkinen meedia ei ota tällaisia todisteita ja
    kertomuksia todesta ja julkaistavaksi koska ne palvelevat
    Jumalan vastustajaa, sitä henkeä, joka vastustaa
    parantumisia ja pyrkii tekemään kaiken Jumalan
    työn tyhjäksi. Niin tämä ei ole kovin yksiselitteinen
    asia.

    Mvh J - K

    "Kun parantumisista kertoo, kukaan ei usko."

    Ei niin kun näille ei ole koskaan mitään todisteita. Kaikki nyt vaan eivät usko sokeasti perusteettomia väitteitä.

    "Sitten julkinen meedia ei ota tällaisia todisteita ja

    asia."

    Niin kun nämä "todisteet" ovat vain tyhjiä väitteitä jotka pitäisi uskoa sokeasti.

    Äänestä

  • siare kirjoitti:

    Et usko mitään todisteita niin niitä ei sinulle edes anneta.
    Todisteet saat vasta sitten kun olet tullut sisälle
    Jumalan valtakuntaan.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> Minun tutkimuksissa on löytynyt koska Jumala on antanut ne löytää.

    Sehän on vain hyvä asia, että olet löytänyt. Oli varmaan vaikea pitää asiaa salassa kaikki pitkät vuodet. Kielsikö Jeesus kertomasta löydöksistä vai oliko kyseessä sinun tietoinen valintasi?

    >>>Oli varmaan vaikea pitää asiaa salassa kaikki pitkät vuodet. <<<

    Ei ollut vaikea pitää salassa koska tiesin, ettei ihmiset usko
    vaikka kuinka kertoo ja esittää todisteita. Niin miksi kertoa
    kun kukaan ei usko vaan pilkkaa ja tekee minusta valehtelijan?

    Onhan selvää, että ihminen, joka ei tunne Jumalaa, jonka
    elämässä Jumala ei näyttele mitään roolia, ei käsitä, että
    Jumala on ja että Hän toimii tänä päivänä. Ihminen, joka
    ei usko Jumalan olemassaoloon, ei voi uskoa Jumalan
    tekojakaan, ei, vaikka näkee niitä silmiensä edessä.

    Minä, vaikka olen uskossa, olen nähnyt niin ihmeellisen
    Jeesuksen teon, että minulla itsellänikin oli vaikea uskoa
    sitä, mitä nyt näen silmieni edessä. En nyt puhu betoni-
    ihmeestä, jonka olen kertonut sivullani "Jumalan valtakunta"
    tekstissä. Sekin oli vaikea uskoa vaikka olin itse omin silmin
    paikan päällä näkemässä.

    Käsitin heti, ettei tätä ihmetekoa usko ihmiset, jotka eivät
    tunne Jumalaa ja elävät ilman Jumalaa. Käsitin myös, ettei
    tätä usko edes kaikki uskovat, sillä niin erikoinen ja ihmeellinen
    sekä voimakas Jeesuksen teko oli kyseessä. Enkä ole
    kertonutkaan kuin muutamalle uskotulle henkilölle.
    Kukaan ei ole tehnyt sitä tyhjäksi koska tietävät, että
    Jeesus voi.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Et usko mitään todisteita niin niitä ei sinulle edes anneta.
    Todisteet saat vasta sitten kun olet tullut sisälle
    Jumalan valtakuntaan.

    Mvh J - K

    "Et usko mitään todisteita niin niitä ei sinulle edes anneta."

    Sitten on turha kitistä siitä, että muut eivät usko uskovaisten perusteettomia väitteitä muka tapahtuneista ihmeparanemisista. Tuollainen lapsellinen kiemurtelu tyyliin "kyllä on mulla on todisteet muttei nyt huvita antaa niitä" osoittaa erittäin selvästi että sinulla ei ole todisteita ihmeparanemisista.

    Minulla ei ole sinulle mitään todisteita annattavaksi
    yhdestäkään ihmeparantumisesta koska Jumala ei ole
    niitä antanut sinulle näytettäväksi. En itsekään ole saanut
    todisteita näistä Jumalan valtakunnan asioista ja Jeesuksen
    teoista, ennen kuin vasta sitten, kun olin tullut sisälle
    Jumalan valtakuntaan.

    Valtakunnassa sisällä nähdään ja koetaan valtakunnan asioita.
    Valtakunnan ulkopuolella oleville ihmisille ne ovat käsittämättömiä
    ja näkymättömiä. Vähän sama asia kuin jos sinä tiiraat kilometrin
    etäisyydeltä omakotitaloa ja mietit, mitä siellä mahtaa olla ja
    tapahtua. Et näe etkä tiedä talon sisäisiä asioita.

    Olen kertonut sinulle, ja sivustollani, omia ihmeparantumisia.
    Sinä uskot ne, tai sinä olet uskomatta, se on sinun valintasi.

    Jos uskot ne tositapauksiksi, sinä ehkä kiinnostut Jumalasta,
    joka ne on tehnyt. Silloin sinä lähestyt Häntä. Tästä seuraa se,
    että Hän lähestyy sinua. Ja kun tätä molemminpuolista
    lähestymistä kestää jonkun aikaa, kohtaaminen on faktumi.

    Voit kokeilla, onko näin. Levitä molemmat kätesi eteesi.
    Liikuta sitten molempia käsiäsi toisiaan kohti. Kun jonkun
    aikaa liikutat käsiäsi kohti, ne törmäävät toisiinsa, eikö?
    Ja jos pamautat kätesi yhteen yhdessä sekunnissa,
    kohtaaminen tapahtuu yhdessä sekunnissa, eikö?
    Näin sinä voit päättää kuinka nopeasti liikut Jumalaa
    kohti ja koska tapaaminen tapahtuu.

    Mutta jos valitset epäuskon, sinä kaikkoat Hänestä,
    silloin Hänkin pysyy sinusta kaukana ettekä te kohtaa toisianne.

    Jos et usko minua, sinä teet minusta valehtelijan. Kuinka
    todennäköistä on, että minä olisin käyttänyt niin paljon
    aikaa ja nähnyt niin suurta vaivaa, kuin sivustoni tekstit
    ovat vaatineet , että olisin kirjoittanut ne valehtelu- ja eksytys
    motiivina??? Eikä näitä asiota voi itselleen edes kuvitella, luulotella
    eikä suggeroida niin, että ne tapahtuvat. Kyllä minä itse uskon
    vakavasti niihin asioihin, mitä kirjoitan.

    Lähesty Jumalaa vaikka yksinkertaisella rukouksella
    ja Hän huomioi sinut ja lähestyy sinua. Puhu Jeesukselle
    niin kuin puhut vieressä seisovalle kaverille. Hän näkee
    sinut ja kuulee sinua kun olet vilpitön etsinnässäsi.
    Sinä et siis puhu Hänelle pilkka- ja häpäisymielessä
    vaan vilpittömssä tahdossa saada totuus asiasta.
    Puhu siis Jumalalle kunnioittavasti niin Hän puhuu
    sinulle varmimmin ja kunnioittavasti.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vakavasti sairaan ihmisen pelkkä terveeksi julistaminen on todella törkeätä eksyttämistä.

    Siitä pitäisi antaa tuomio puoskarille . Sairaus mikä tahansa paranee aikanaan jos ei ole sellainen mikä ei parane. Ei mitkään uskonnolliset teot ketään paranna , monta kertaa jopa pahentavat sairaan mieltä kun huomaavat tulleensa huiputetuksi .äsiismainoamparantuminen tapahtuu kun mennään lääkäriin ja oyåtetaan selväksi mikä vaivaa ja siihen saa lääkkeet .

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kun parantumisista kertoo, kukaan ei usko.
    Vain uskovat, jotka itse ovat kokeneet samaa,
    uskovat. Myös ne uskovat, jotka uskovat
    Jumalan Sanan, uskovat vaikka eivät itse
    ole kokeneet. Mutta varmaan myöhemmin
    saavat kokea jos rukoilevat sairaiden puolesta.

    Koska kukaan ei usko vaan kaikki tehdään tyhjäksi,
    harva uskova kertoo parantumisistaan.Kuka tahtoo
    parantumistaan herjattavan ja tehtävän tyhjäksi ja
    naurettavaksi??? Siksi parantumisen kokeneet
    ihmiset yleensä pitävät asian omana tietona.

    Minä kuitenkin olen kertonut näitä tapauksia
    kotisivullani. En kuitenkaan niitä tapauksia,
    joissa itse olen rukoillut sairaan puolesta ja sairas
    on parantunut. Kertominen parantumisesta jätetään
    yleensä parantuneelle. Ja parantunut ei tahdo kertoa
    em. syistä. Siksi näitä tapauksia ei tule julkisuuteen.

    Sitten julkinen meedia ei ota tällaisia todisteita ja
    kertomuksia todesta ja julkaistavaksi koska ne palvelevat
    Jumalan vastustajaa, sitä henkeä, joka vastustaa
    parantumisia ja pyrkii tekemään kaiken Jumalan
    työn tyhjäksi. Niin tämä ei ole kovin yksiselitteinen
    asia.

    Mvh J - K

    Ei tietysti tule julkisuuteen koska parantumista ei kerta kaikkiaan ole tapahtunut
    Kumma että aikuinen ihminen selittelee uskoon liittyvistä,parannuksista koska se ei loogisesti ole edes mahdollista.
    Ei mikään henki ota pois syöpäsoluja, eikä esim Parkinsonin taudista kärsivät koskaan tule enää terveiksi vaikka heille miten joitauttaisiin , koska aivoissa on solukuolema joka tappaa potilaan aikanaan.entäs kaikki muut lääketieteelliset sairaudet sitten . Kuolleita soluja ei saa henkiin ja uusia ei tule . Joten sinun oikeutesi on uskoa mihin haluat mutta älä levittele huuhaa juttuja nettiin asioista mitä et pysty todistamaan edes , ihmiset syntyvät ja kuolevat kukin ihan omalla tavallaan . Ilman mitään uskonnollista perustaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Parantunut itse on todiste.

    No en usko että henki sinua on parantanut, ja useimmat sairauden kyllä menevät pois ihan oman kropan lelujen töitä kehossa
    Pitää pystyä ajattelemaan loogisesti asioita niin näkee niiden mahdottomuuden

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jos sinä etsit päteviä todistajia, niin niitä sinä et löydä.
    Sinulle kukaan todistaja ei ole pätevä. Jos joku todistaa
    kahden pätevän todistajan kanssa parantumisen, sinä pidät
    näitä päteviä todistajia huijareina. Ehkä kysyt heiltä, että
    kuinka paljon sait todistuksestasi.

    Jos lääkäri todistaa todellisen parantumisen tapahtuneen,
    esimerkiksi syövästä, sinä sanot läääkehoidon parantaneen
    syöpäsairaan.

    Ja asiaa ei auta vaikka lääkäri kertoo heittäneensä jo hanskat
    tiskiin, ja ettei mitään enää ollut tehtävissä. Sinä sanot, että
    niitä ihmeparanemisia tapahtuu joskus ilman uskoa ja rukoustakin
    ja ettei siihen mitään jumalaa tarvita.

    Jeesus sanoi, etteivät he usko vaikka kuolleet tulisivat kertomaan
    JOS HE EIVÄT USKO PROFEETTOJA. Tämä Sana toteutuu
    tänä päivänä.

    Mvh J - K

    Aika lävitse tehty ajatus ettei muka uskota vaikka kuolleet tulisivat kertomaan. Sillä kommentilla vissiin pidetään rautakouralla kiinni ihmisiä muoisissa arvomaailmoissa , kuten aina on tehty.äkukaan ei parane uskonnollisten metodien käyttämisestä. Ainoastaan lääkkeiden ansiosta tai että oma keho suojelee taudilta jollain kantasolu jutulla . Joten siinäpä uskot, näyttää istuvan kun liima ihmisessä,

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Et hyväksy mitään todistetta etkä todistajaa.
    Tunnusta, se on niinko rehellistä.

    Mutta uskot heti kun joku todistaa Jumalaa
    ja Hänen tekojaan vastaan??? Onko viisasta?

    Ainoa asia on maailmassa totuus usko on ainoastaan korvien välissä missään ei ole mitää taikavoimia olemassakaan . Nämä palvovat jotain mitä eivät edes tunne,
    Seuraava vissiin Harry Potter

    Äänestä

  • siare kirjoitti:

    "Jos kukaan ei ollut parantunut, kenenkään ei olisi tarvinnut tutkia väitettyjä parantumisia, koska niitä väitettyjä parantumisia ei olisi ollut tutkittavaksi.
    Ja koska niitä on kuitenkin tutkittu, parantumisia on täytynyt olla runsaasti."

    Olet ymmärtänyt väärin: tutkimuksessa tutkittiin onko ihmeparanemisia koskeville väitteille perusteita. Löytyi vain tyhjiä väitteitä tutkittavaksi, ei ihmeparanemisia.

    Ihan niin tutkimus oli oikeastaan hyvä syy ihmisille nähdä että mitään paranemista ei tapahdu minkään jumalan teosta tai muiden henkiolentojen.
    Miåoni viisas jätti luulo elämän ja alkoivat kerrankin elää omilla ehdoillaan

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Et usko mitään todisteita niin niitä ei sinulle edes anneta.
    Todisteet saat vasta sitten kun olet tullut sisälle
    Jumalan valtakuntaan.

    Mvh J - K

    Älä viitsi, tuo on kuule turhaa jotenkin
    Psykologisesti ehkä joku saa jonkinlaisen helpotuksen elämäänsä , mutta sen helpotuksen antaa ihan yhtä hyvin lääketiede , jolloin voi todella analysoida syyt ja seuraukset.
    Siis kuinka muka luottaa johonkin josta ei tiedä mitään

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ylivainio ei käisittänyt, että pelkät uskonkiihkoiset julistukset ihmisen täysin terveeksi, eivät ole sama asia kuin lääketieteellinen totuus asioista. Lääkäri tutki kaikki 1304 väitettä ja tapausta, jokaisen potilaan erikseen. Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

    Karmein totuus oli kun ihminen luuli parantuneensa vakavasta sairaudesta ja jätti lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin. Lääkäri kertoi joutuneensa pyytämään omaisilta luvan potilastietojen saamiseksi, koska potilas oli ehtinyt vaihtaa hiippakuntaa.

    Itsekkin olen nähnyt tapauksen missä uskova sai erään ihmisen valtoihinsa janylipuhuttua ettei hän menisi leikkaukseen joka olisi ollut erittäin tärkeä että hän saisi elää.
    Niin että sen tapauksen jälkee olen hyvin anti näille jutuille ja sille voimalle millä ottavat ihmisiä valtaansa äkun ihminen kuolee siksi että uskon sisar kehoitetaan häntä lopettamaan lääkkeensä motivaatiolla että jumala parantaa hänet vaikeasta sairaudestaan .
    Niin silloin on todella niiden herättävä jotka näkevä että sairaita ihmisiä hyväksikäytetään
    Yksikinturha kuolema on väärin

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lääkäri kutsui kauniisti niitä satoja valeparanemisiä, kun ihminen luuli parantuneensa, että ne olivat niitä "tunnnelmointiefektejä", jonkinlaisia hypnoosiin verrattavia kokemuksia.

    Kukaan ei ollut oikeasti parantunut mistään todellisesta todetusta taudista tai sairaudesta.

    Ja miten olisivat voineetkaan parantua. Sehän on ihan selvä asia .

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ihmisten uskonnolla puoskarointi vakavista sairauksista tulisi kieltää lailla ja rinnastaa se valelääkäriä toimimiseen. Myös ne epämääräiset "sielunhoitajat", joilla ei ole alan terveydenhoidon ammattituntintoa.

    Eikö,puoskaroiminen ole kiellettyä, vai miten on sen asian kanssa en tiedä tarkalleen

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    >>>Oli varmaan vaikea pitää asiaa salassa kaikki pitkät vuodet. <<<

    Ei ollut vaikea pitää salassa koska tiesin, ettei ihmiset usko
    vaikka kuinka kertoo ja esittää todisteita. Niin miksi kertoa
    kun kukaan ei usko vaan pilkkaa ja tekee minusta valehtelijan?

    Onhan selvää, että ihminen, joka ei tunne Jumalaa, jonka
    elämässä Jumala ei näyttele mitään roolia, ei käsitä, että
    Jumala on ja että Hän toimii tänä päivänä. Ihminen, joka
    ei usko Jumalan olemassaoloon, ei voi uskoa Jumalan
    tekojakaan, ei, vaikka näkee niitä silmiensä edessä.

    Minä, vaikka olen uskossa, olen nähnyt niin ihmeellisen
    Jeesuksen teon, että minulla itsellänikin oli vaikea uskoa
    sitä, mitä nyt näen silmieni edessä. En nyt puhu betoni-
    ihmeestä, jonka olen kertonut sivullani "Jumalan valtakunta"
    tekstissä. Sekin oli vaikea uskoa vaikka olin itse omin silmin
    paikan päällä näkemässä.

    Käsitin heti, ettei tätä ihmetekoa usko ihmiset, jotka eivät
    tunne Jumalaa ja elävät ilman Jumalaa. Käsitin myös, ettei
    tätä usko edes kaikki uskovat, sillä niin erikoinen ja ihmeellinen
    sekä voimakas Jeesuksen teko oli kyseessä. Enkä ole
    kertonutkaan kuin muutamalle uskotulle henkilölle.
    Kukaan ei ole tehnyt sitä tyhjäksi koska tietävät, että
    Jeesus voi.

    Mvh J - K

    Eikö se ole luonnollista ihmisen kehittymistä ,ettei uskota asioihin mitkä perustuvat luuloille ja jonkun kirjan tulkkauksille, siis vanha kirja opettaa yli 2000 vuotta asioita jolloin vielä useat uskoivat asioihin mitä eivät voineet mitenkään todistaa. On ajateltava ettei ihminen ole samalla tasolla älyllisesti tänään kun mitä hän oli yli 2000 vuotta sitten , elämä ja elinkeinot ovat ihan; toiset tänään kun mitä ne olivat silloin.
    Joten normaalisti ihminen seuraa kehitystä ja etekkin tiedettä
    Sinäkään et nyt istuisi koneesi takana kirjoittelemassa asioitasi jos ellei kehittynyt ihminen olisi keksinyt tietsikkaa, et keittelisi ruokasi sähköliedellä jos ei tiede olisi keksinyt sähkön käytön . Jaa hakkaisi merkintöjäsi johonkin kiveen ja olisit oppinut käyttämään ainoastaan tultakin käytännössä , vaikka silloin ei edes oltu keksitty tulitikkujakaan. Siis joka puolella sinunkin kodissasi on ihmisten keksimiä tavaroita jotka keksijät pystyvät todistamaan miten mikäkin toimii, sinun uskosi ei pysty todistamaan yhtään mitään kunhan uskot kun et muuta osaa

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Minulla ei ole sinulle mitään todisteita annattavaksi
    yhdestäkään ihmeparantumisesta koska Jumala ei ole
    niitä antanut sinulle näytettäväksi. En itsekään ole saanut
    todisteita näistä Jumalan valtakunnan asioista ja Jeesuksen
    teoista, ennen kuin vasta sitten, kun olin tullut sisälle
    Jumalan valtakuntaan.

    Valtakunnassa sisällä nähdään ja koetaan valtakunnan asioita.
    Valtakunnan ulkopuolella oleville ihmisille ne ovat käsittämättömiä
    ja näkymättömiä. Vähän sama asia kuin jos sinä tiiraat kilometrin
    etäisyydeltä omakotitaloa ja mietit, mitä siellä mahtaa olla ja
    tapahtua. Et näe etkä tiedä talon sisäisiä asioita.

    Olen kertonut sinulle, ja sivustollani, omia ihmeparantumisia.
    Sinä uskot ne, tai sinä olet uskomatta, se on sinun valintasi.

    Jos uskot ne tositapauksiksi, sinä ehkä kiinnostut Jumalasta,
    joka ne on tehnyt. Silloin sinä lähestyt Häntä. Tästä seuraa se,
    että Hän lähestyy sinua. Ja kun tätä molemminpuolista
    lähestymistä kestää jonkun aikaa, kohtaaminen on faktumi.

    Voit kokeilla, onko näin. Levitä molemmat kätesi eteesi.
    Liikuta sitten molempia käsiäsi toisiaan kohti. Kun jonkun
    aikaa liikutat käsiäsi kohti, ne törmäävät toisiinsa, eikö?
    Ja jos pamautat kätesi yhteen yhdessä sekunnissa,
    kohtaaminen tapahtuu yhdessä sekunnissa, eikö?
    Näin sinä voit päättää kuinka nopeasti liikut Jumalaa
    kohti ja koska tapaaminen tapahtuu.

    Mutta jos valitset epäuskon, sinä kaikkoat Hänestä,
    silloin Hänkin pysyy sinusta kaukana ettekä te kohtaa toisianne.

    Jos et usko minua, sinä teet minusta valehtelijan. Kuinka
    todennäköistä on, että minä olisin käyttänyt niin paljon
    aikaa ja nähnyt niin suurta vaivaa, kuin sivustoni tekstit
    ovat vaatineet , että olisin kirjoittanut ne valehtelu- ja eksytys
    motiivina??? Eikä näitä asiota voi itselleen edes kuvitella, luulotella
    eikä suggeroida niin, että ne tapahtuvat. Kyllä minä itse uskon
    vakavasti niihin asioihin, mitä kirjoitan.

    Lähesty Jumalaa vaikka yksinkertaisella rukouksella
    ja Hän huomioi sinut ja lähestyy sinua. Puhu Jeesukselle
    niin kuin puhut vieressä seisovalle kaverille. Hän näkee
    sinut ja kuulee sinua kun olet vilpitön etsinnässäsi.
    Sinä et siis puhu Hänelle pilkka- ja häpäisymielessä
    vaan vilpittömssä tahdossa saada totuus asiasta.
    Puhu siis Jumalalle kunnioittavasti niin Hän puhuu
    sinulle varmimmin ja kunnioittavasti.

    Mvh J - K

    "itsekään ole saanut
    todisteita näistä Jumalan valtakunnan asioista ja Jeesuksen
    teoista, ennen kuin vasta sitten, kun olin tullut sisälle
    Jumalan valtakuntaan."

    Et tietenkään koska todisteet mielikuvitusasioista saadaan mielikuvituksessa. Selvähän se

    "Sinä uskot ne, tai sinä olet uskomatta, se on sinun valintasi."

    Eikä ole. Vai voitko sinä vain valita alkaa uskomaan ihmisten perusteettomia kirjoituksia vaikka avaruusolennoista tai tontuista?

    "Mutta jos valitset epäuskon, sinä kaikkoat Hänestä,
    silloin Hänkin pysyy sinusta kaukana ettekä te kohtaa toisianne."

    En mä voi vaan alkaa valita uskoa. Jos voisin, olisin edelleen uskossa jossa olin nuorena.
    Etkä muuten ilmeisesti usko siihen Jumalaan, josta Roomalaiskirje puhuu ja joka paaduttaa kenet tahtoo?

    "Kuinka
    todennäköistä on, että minä olisin käyttänyt niin paljon
    aikaa ja nähnyt niin suurta vaivaa, kuin sivustoni tekstit
    ovat vaatineet , että olisin kirjoittanut ne valehtelu- ja eksytys
    motiivina???"

    Tuskin kukaan kirjoittaa valehtelumotiivilla, mutta esim. tällä palstalla olen nähnyt lukemattomia uskovia, jotka täysin härskisti levittävät valheita motiivinsa julistaa uskoaan.
    Oletan kyllä että sinä olet vilpitön ja olet vain sokeasti ja kritiikittä mennyt uskomaan perättömiä väitteitä.

    "Eikä näitä asiota voi itselleen edes kuvitella, luulotella
    eikä suggeroida niin, että ne tapahtuvat"

    Kyllä voi, erittäin helposti, niin kuin tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet.

    "kuulee sinua kun olet vilpitön etsinnässäsi."

    Ja tässähän se juju on: en voi jutella vilpittömästi taholle jonka olemassaoloon en usko, enkä myöskään voi rukoilla sellaista vilpittömästi. Eli jotta voi uskoa, pitää jo valmiiksi uskoa.

    Äänestä

Ihmiste eksyttäminen Jeesuksen nimessä alkoi heti Jeesuksen kuoleman jälkeen kun niitä alkuseurakuntia alettiin perustaa eri paikkakunnille.

Miika 3:5

Näin sanoo Herra niitä profeettoja vastaan, jotka eksyttävät minun kansaani, jotka huutavat: "Rauha!", kun heidän hampaissaan on purtavaa, mutta julistavat pyhän sodan sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa.

Matt. 24:5

Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

Matt. 24:11

Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

Matt. 24:24

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Mark. 13:6

Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

1. Joh. 2:26

Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.

Äänestä
  • Mitäs muitakaan nämä on kuin helluntailaisia, joista täsä varoitetaan?

    Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
    Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

    Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mitäs muitakaan nämä on kuin helluntailaisia, joista täsä varoitetaan?

    Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
    Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

    Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät

    No ei ne oikein pelkiltä rippikoulupojilta vaikuta?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No ei ne oikein pelkiltä rippikoulupojilta vaikuta?

    Luterilaisia ne tuskin on, siellä kum ei ole ajettu ulos muita kuin uskoontulleita!

    Helppo tunnistaa jo alkaen isäluterista.

    Äänestä

Vastaava huijari Jeesuskin oli. Hänkin tunsi ihmismielen piilotajunnan....

Äänestä
  • Sinä olet yksi syy siihen, miksi uskovat eivät kerro
    omista kokemistaan parantumisista. Älä siis syytä
    uskovia siitä, etteivät he kerro löytämästään Parantajasta
    ja paranemisestaan. Ja jos he kuitenkin kertovat, sinä
    et usko koska et usko Jeesukseen, Parantajaan.
    Tahdotko löytää Hänet?

    https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439657387

    Käsitä nyt, että ihmeparantumiset rukouksen kautta
    tapahtuvat sisällä Jumalan valtakunnassa. Koska sinä
    elät ja olet Jumalan valtakunnan ulkopuolella, sinä et
    tietenkään näe etkä koe niitä. Sinun on jotenkin päästävä
    sisälle Jumalan valtakuntaan. Sisällä valtakunnassa sinä
    näet ja koet, sekä ymmärrät, valtakunnan asioita.

    Minä olen asunut Ruotsissa yli neljäkymmentä vuotta.
    Joskus ruotsalaiset kysyvät minulta Suomen asioista.
    Minä sanon heille, että en minä tiedä Suomen asioista
    koska elän ja asun Ruotsissa. Koska elän ja asun Ruotsissa,
    minua kiinnostaa enemmän Ruotsi ja Ruotsin asiat.

    Jos sinä elät ja asut Suomessa, et tiedä Ruotsin asioista
    yhtä paljon kuin Suomen asioista. Ehkä sinua ei Ruotsi
    edes kiinnosta. Siksi et tunne Ruotsin asioita.

    Koska sinä elät Saatanan valtakunnassa, sinä näet ja koet
    Saatanan tekoja. Et näe etkä tunne Jumalan tekoja ja Jumalan
    valtakuntaa ja valtakunnan asioita. Koska Jeesukseen Kristukseen
    uskova ihminen on sisällä Jumalan valtakunnassa, hän näkee,
    kokee ja käsittää Jumalan valtakuntaa ja sen asioita.

    Onko tämä vaikea käsittää, että näin se toimii luonnollisessa
    maailmassa ja myös hengellisessä maailmassa ?

    https://www.jumala-kanssamme.se/439641234/452132888

    Mvh J - K

    Äänestä

Luterilaisten hengellisten opettajien juopporinki on taas herännyt rapulasta ja he kirjoittelevat satuja.
Pitää ihmetellä vauvakastettuja kuinka alas he ovat vajonneet!

Äänestä
  • helluntailaiset mistään muusta osaa puhuakaan kuin viinasta ja krapuloistaan , niitten krapuloidensa takia menneetkin helluntailaisuuteen raitistuun ja tulkitsevat kaiken
    "OMIEN himojensa mukaan" 2 Tim: 4: 3

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    helluntailaiset mistään muusta osaa puhuakaan kuin viinasta ja krapuloistaan , niitten krapuloidensa takia menneetkin helluntailaisuuteen raitistuun ja tulkitsevat kaiken
    "OMIEN himojensa mukaan" 2 Tim: 4: 3

    Hellarit kuulee ääniä päästään ja näkee niitä pikku-ukkoja olkapäällään.

    Äänestä

Amerikassa on tehty laajoja tutkimuksia esim. Kathryn Kuhlmanin väittämistä ihmeparanemisista.
Väitteitä on on tutkittu kymmeniä tuhansia, eikä yhtään lääkäreiden todistamaa tapausta ole löytynyt.

Mitä erikoisia paranemisia on löytynyt, niin ei ne liity helluntailasten touhuihin mitenkään.

Äänestä

Lääkärit tutkivat jo 1700-luvulla kielillä puhumisen ja skitsofrenian yhteyksiä.

Nykyisin uskonnonvapauslaki estää monessa maassa uskonnollisten ilmiöiden kriittisen tarkastelun ja tieteellisen tutkimuksen. Ne asiat kun on uskonvaraisia asioita. Jokainen voi uskoa valheisiinkin ihan vapaasti kenenkään sitä estämättä.

Äänestä
  • Samasta päästä kun tulee järkevää puhetta ja järjetöntä puhetta, niin se kyllä viittaa ihmisen mielen jaantumiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Samasta päästä kun tulee järkevää puhetta ja järjetöntä puhetta, niin se kyllä viittaa ihmisen mielen jaantumiseen.

    Kielilläpuhumisilmiöön ovat kohdistaneet kritiikkiä niin uskonnottomat kuin uskovatkin. Muiden muassa episkopaalinen piispa James A. Pike on puhunut kielilläpuhumista vastaan ja sanonut sen saattavan pisimmilleen vietynä liittyä jopa skitsofreniaan.[8] Myös ortodoksinen pappismunkki Serafim Rose kritisoi kielilläpuhumisilmiöitä epäkristilliseksi ja toteaa, että ilmiö saadaan aikaiseksi isossa ihmisryhmässä suggestioivilla lauluilla ("Hän tulee! Hän tulee!") toistamalla tiettyjä lauseita jatkuvasti tai vain tekemällä ääniä. Hänen mukaansa oikea Pyhän Hengen lahja tulisi ilman ihmisten vaikutusta.[9] Ilmiö ei olekaan rajoittunut kristinuskon piiriin, vaan sitä on tavattu myös esimerkiksi hinduilla.[10]

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sielunvihollinenkin vastustaa kielilläpuhumista, tiesitkö sitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Samasta päästä kun tulee järkevää puhetta ja järjetöntä puhetta, niin se kyllä viittaa ihmisen mielen jaantumiseen.

    Uskovaisesta ei tiedä ylä- vai alapääkö soi....

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Sielunvihollinenkin vastustaa kielilläpuhumista, tiesitkö sitä!

    Minä tiedän, että sielunvihollinen vastustaa kielilläpuhumista.
    Myös hänen palvelijansa vastustavat kielilläpuhumista. Syy on
    selvä:

    Kielilläpuhuja rakentaa itseään puhuen kielillä Jumalan Hengen
    antamia sanoja. Se on tehokasta rukousta myös. Tästä on
    hyvin paljon todisteita käytännön elämässä. Näistä syistä
    Saatana vastustaa uskovien kielilläpuhumista. Se ei tahdo,
    että yksikään uskova rakentaa itseään puhuen kielillä.
    Se ei tahdo, että uskova löytää tämän tien tehokkaaseen
    rukouksen.

    Kerron muutaman esimerkin kielilläpuhumisen tärkeydestä
    ja siunauksesta:

    https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439645779

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Ihannniin niillä on kyllä yhteys toisiinsa. Sairas ihminen saa paljon pahaa aikaan kun ihmiset eivät näe että hän ei ole edes terve
    Vaan pitävät tätä kielillä puhujaa jonain herran lähettiläänä. Siksi toiseksi ei ole edes mitään kieltä ainoastaan käsittämättömiä kirjainten sovellutuksia hetken hurmiossa , ja aina päälle huutavat hallelujaa , ja huom , aina todella kovalla äänellä . Kuuluu kauas vissiin ihan taivaaseen asti kun huutavat psykoosissa

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Minä tiedän, että sielunvihollinen vastustaa kielilläpuhumista.
    Myös hänen palvelijansa vastustavat kielilläpuhumista. Syy on
    selvä:

    Kielilläpuhuja rakentaa itseään puhuen kielillä Jumalan Hengen
    antamia sanoja. Se on tehokasta rukousta myös. Tästä on
    hyvin paljon todisteita käytännön elämässä. Näistä syistä
    Saatana vastustaa uskovien kielilläpuhumista. Se ei tahdo,
    että yksikään uskova rakentaa itseään puhuen kielillä.
    Se ei tahdo, että uskova löytää tämän tien tehokkaaseen
    rukouksen.

    Kerron muutaman esimerkin kielilläpuhumisen tärkeydestä
    ja siunauksesta:

    https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439645779

    Mvh J - K

    Kielillä puhuminen on ihan samanlaista mölinää mitä me lapsena käytettiin kun muka leikittiin että oltiin Amerikassa . Keksittiin ihan omia omituisia sanoja, mutta sehän kuuluu terävien lasten leikkeihin, samalla kun nekin leikit jää kun kasvaa ja kehittyy.äsiis uskovaisten kieleen ei ole olemassa synonyymejä .

    Äänestä

Psykologinen
Ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen kielilläpuhumisesta suoritti psykiatri Emil Kraepelin tutkiessaan skitsofreniapotilaiden kielellistä käyttäytymistä. Vuonna 1927 G.B. Cutten julkaisi kirjan Speaking with tongues; historically and psychologically considered, joka oli vuosia arvostettu lääketieteellinen teos. Kuten Kraepelin hän yhdisti kielilläpuhumisen skitsofreniaan.

Äänestä
  • Mengele teki myös monenlaisia tutkimuksia !

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mengele teki myös monenlaisia tutkimuksia !

    Mengele ei tutkinut "glosolaliaa", kuten ed.mainitut psykiatrit, jotka yhdistivät sen jakomielitautiin eli skitsofreniaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mengele ei tutkinut "glosolaliaa", kuten ed.mainitut psykiatrit, jotka yhdistivät sen jakomielitautiin eli skitsofreniaan.

    Onko joku sellaista väittänyt @

    Äänestä

Kielitieteellinen

Kielilläpuhujien käsittämättömistä tavuista koostuva puhe on tyypillisesti epämääräistä tavujen uudelleenjärjestämistä puhujan äidinkielestä. Eri maista kotoisin olevien kielilläpuhujien näytteitä analysoitaessa on huomattu niiden kaikkien poikkeavan selvästi toisistaan. Kielitieteilijöiden mukaan käsittämättömällä puheella ei ole mitään yhteyttä mihinkään ihmisten käyttämiin kieliin ja niiden rakenteeseen, eli se on niin sanottua siansaksaa. Myöskään uskonnollisen kokemuksen aiheuttama kielilläpuhuminen ei poikkea tyyliltään kielilläpuhumisesta, johon uskonnot eivät liity. Kielilläpuhuminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan se on ihmisten keskuudessa tapahtuva luonnollinen ilmiö.[11]

Äänestä
  • Tuollaista ropaskaa syksyn iloksi !

    Kerrotko lisää noita satuja vai?

    Äänestä

  • Aito kielilläpuhuminen on uskonkiihkon orgasmi.
    Tapahtuuhan seksuaalinen ja uskonnollinen kiihottuminen identtisesti samassa aivojen kohdassa. Ei ihme että monet tykkää tästä psyykkisestä loveen lankeamisesta kuin muinaiset shamaanit. Ei siihen jumalaa välttämättä maskotiksi tarvita keksiä.

    Äänestä

  • Kielilläpuhuminen tapahtuu sisällä Jumalan valtakunnassa.

    Käsitä nyt, että armolahjat toimivat sisällä Jumalan
    valtakunnassa. Koska sinä elät ja olet Jumalan valtakunnan
    ulkopuolella, sinä et niitä käsitä. Sinun on jotenkin päästävä
    sisälle Jumalan valtakuntaan. Sisällä valtakunnassa sinä
    ymmärrät valtakunnan asioita. Eläessäsi erossa Jumalasta
    Jumalan valtakunnan ulkopuolella, sinun tulisi olla hiljaa
    näistä asioista.

    Etsi Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan
    kokosydämisesti, niin nämä kaikki selviävät sinullekin.
    Tämä ei ole minun kehotus ja neuvo. Sen on Herra Jeesus Kristus
    sanonut, ja sanoo, tänäkin päivänä meille ihmislapsille.

    https://www.jumala-kanssamme.se/439641234/452132888
    https://www.jumala-kanssamme.se/439641234/450243522

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Aito kielilläpuhuminen on uskonkiihkon orgasmi.
    Tapahtuuhan seksuaalinen ja uskonnollinen kiihottuminen identtisesti samassa aivojen kohdassa. Ei ihme että monet tykkää tästä psyykkisestä loveen lankeamisesta kuin muinaiset shamaanit. Ei siihen jumalaa välttämättä maskotiksi tarvita keksiä.

    Ihan niin kun hurmio on huipussaan niin jo kieli laulaa

    Äänestä

Paavalin aikaan kaikki mahdolliset hullutukset ja mielenhäiriötkin laitettiin Pyhän Hengen tiliin.

Siihen aikaan lääketiede oli vielä hyvin kehittymätöntä ja alkeellista.

Äänestä
  • Mistä sinä sen tiedät !

    Totuus taitaa olla aivan erilainen, mutta valehtelijat paavali olisi ainakin potkaissut pihalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mistä sinä sen tiedät !

    Totuus taitaa olla aivan erilainen, mutta valehtelijat paavali olisi ainakin potkaissut pihalle!

    Jo vanhanliiton aikana käsketään laittamaan kaikenlaisett sekopäät ja hullut kajlarsutoihin kai se nyt uudessa liitossa tarkempi silmä oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jo vanhanliiton aikana käsketään laittamaan kaikenlaisett sekopäät ja hullut kajlarsutoihin kai se nyt uudessa liitossa tarkempi silmä oli.

    Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin. Helluntaipalstalla rikotaan avoimesti Suomen lakeja ja pilkataan Jumalaa ja vainotaan helluntailaisia ja levitetään valheita anabaptisteista, joita helluntailaiset ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jo vanhanliiton aikana käsketään laittamaan kaikenlaisett sekopäät ja hullut kajlarsutoihin kai se nyt uudessa liitossa tarkempi silmä oli.

    Selvät tapaukset huomattiin, mutta hienojakoiset mielenhäiriöt meni Pyhän Hengen lahjoiksi

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jo vanhanliiton aikana käsketään laittamaan kaikenlaisett sekopäät ja hullut kajlarsutoihin kai se nyt uudessa liitossa tarkempi silmä oli.

    Kaularautoihin !

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Selvät tapaukset huomattiin, mutta hienojakoiset mielenhäiriöt meni Pyhän Hengen lahjoiksi

    Lääkärilehdessä kerrottiin lahkolaismiehestä, joka sairasti epilepsiaa ja oli mennyt psykoosiin. Mutta ei suostunut käyttämään mitään lääkkeitä, koska nautti suurta arvostusta kohtauksiensa takia siinä uskonyhteisössä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jo vanhanliiton aikana käsketään laittamaan kaikenlaisett sekopäät ja hullut kajlarsutoihin kai se nyt uudessa liitossa tarkempi silmä oli.

    "kajlarsutoihin"

    Vauvakastettu on TAAS humalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mistä sinä sen tiedät !

    Totuus taitaa olla aivan erilainen, mutta valehtelijat paavali olisi ainakin potkaissut pihalle!

    Paavali rakasti valehtelemista.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Tarkoitus pyhittää keinot!

    Äänestä

  • Onhan se lääketiede vielä nytkin kehittymätöntä kun ihmisille joku ehdottelee kukkatippoja
    Masennukseen , silloin ei järki päätä pakota

    Äänestä

Luterilaisijakin on tutkittu.
Jumalattomia ovat.
Vauvakaste on vitsi.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan.

Äänestä
  • Helluntailaisista kaikki uskoo harhaoppeihin ja hurmoshenkiin, mitkä tulee henkivalloista.

    Äänestä

  • >>>Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan.<<<

    Jos tämä on totta, vaikuttaa kyllä uskottavalta, mihin ne 85% nuorista uskoo?
    ihminen uskoo aina jotakin, jos ei Raamatun Jumalaan, niin johonkin muuhun.
    Mihin siis nämä nuoret "luterilaiset uskovat" uskovat? Etkö pidä näitäkin
    uskovina?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    >>>Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan.<<<

    Jos tämä on totta, vaikuttaa kyllä uskottavalta, mihin ne 85% nuorista uskoo?
    ihminen uskoo aina jotakin, jos ei Raamatun Jumalaan, niin johonkin muuhun.
    Mihin siis nämä nuoret "luterilaiset uskovat" uskovat? Etkö pidä näitäkin
    uskovina?

    "ihminen uskoo aina jotakin, jos ei Raamatun Jumalaan, niin johonkin muuhun."

    Aivan, ihmiset uskovat lukemattomiin asioihin. Mutta se ei tarkoita että kaikki uskovat johonkin uskonnollisessa mielessä. Hyvin monelle uskovalle tuntuu olevan täysin käsittämätöntä että joku ei usko mihinkään yliluonnolliseen.

    Ovatko nämä 85% nuorista, jotka eivät usko Raamatun Jumalaan
    luterilaisia uskovia" Jos ovat uskovia, mihin uskovia?

    Äänestä

VT:n aikana hurmoshenget (hurmahenget) katsottiin olevan pahasta, mutta Paavali hyväksyi hurmahenget eli hurmoshenget. Itsekin puhui hurmoshenkien voimasta.

Jer. 29:26

'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

Äänestä
  • 1. Kor. 14:19

    Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

    Paavalin Korintossa puhumat kielet oli hurmoshengen puhumista, vailla merkitystä.

    Monet erehtyi matkimaan Paavalin hurmoskieliä.

    1. Kor. 14:9

    Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin.

    Äänestä

Ihmeparantamisia harrastavat lahkolaiset tietävät itsekin koko touhun olevan pelkkää hölynpölyä, eivät vanhaan kehtaa myöntää julkisesti.

Äänestä
  • Jenkkilästä tullutta uskonnollista show-bisnestä, jolla lahkon johtomiehet rikastuvat.

    Äänestä

Oliko uudelleen kastettu (helluntailaisten palvoma) Niilo Yli-kaataja huijariparantaja ?

Äänestä
  • Törkeesti vaan tapausta tuntematta julisti vaikka parantumattoman syöpäpotilaan täysin terveeksi "Tsiisuksen nimessä ja sovintoveressä". Yleisö taputti käsiään ja huusi aameniaan ja halleeluujaa huutojaan. Niilo suhisti "tsiisuksen nimessä" ja tönäisi ihmisen selälleen ja nauroi päälle sitä ilkeää nauruaan.
    Monet uskoivat parantuneensa kun kuuluisa saarnamies julistaa hänet terveeksi yleisöna edessä Jeesuksen nimessä ja Jumalan voimassa ja Jeesuksen nimeä hoetaan kuin mantraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Törkeesti vaan tapausta tuntematta julisti vaikka parantumattoman syöpäpotilaan täysin terveeksi "Tsiisuksen nimessä ja sovintoveressä". Yleisö taputti käsiään ja huusi aameniaan ja halleeluujaa huutojaan. Niilo suhisti "tsiisuksen nimessä" ja tönäisi ihmisen selälleen ja nauroi päälle sitä ilkeää nauruaan.
    Monet uskoivat parantuneensa kun kuuluisa saarnamies julistaa hänet terveeksi yleisöna edessä Jeesuksen nimessä ja Jumalan voimassa ja Jeesuksen nimeä hoetaan kuin mantraa.

    Lääkäri tutki kaikki 1304 tapausta. Kukaan ei parantunut Ylivainion käsittelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Lääkäri tutki kaikki 1304 tapausta. Kukaan ei parantunut Ylivainion käsittelyssä.

    Vaikuttaa siltä että kuulut joukkoon.

    Otan osaa

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Törkeesti vaan tapausta tuntematta julisti vaikka parantumattoman syöpäpotilaan täysin terveeksi "Tsiisuksen nimessä ja sovintoveressä". Yleisö taputti käsiään ja huusi aameniaan ja halleeluujaa huutojaan. Niilo suhisti "tsiisuksen nimessä" ja tönäisi ihmisen selälleen ja nauroi päälle sitä ilkeää nauruaan.
    Monet uskoivat parantuneensa kun kuuluisa saarnamies julistaa hänet terveeksi yleisöna edessä Jeesuksen nimessä ja Jumalan voimassa ja Jeesuksen nimeä hoetaan kuin mantraa.

    Miksi olit siellä ?

    Loukkasitko päätäsi kaatuilussa aivan parantumattomiin!

    Äänestä

Pohjanmaalla käydessäni olin seuraamassa kastamistilaisuutta. Saarnaaja painoi kastettavan pään veteen ja kysyi pään nostettuaan vedestä.
- Näitkö Jeesusta?
- No, en vittu nähnyt.
Saarnaaja painoi vihaisesti kastettavan pään pitkäksi aikaa veteen. Tämän jälkeen hän kysyi uudellee.
- Näitkö Jeesusta.
- Onko nyt ihan varma, tämän hukkuneen tässä paikassa?

Helluntalaisissa fiksuja ovat rahat kusettavat, mutta penkillä istuva kansa on päästään laho tähän suostuessaan.

Äänestä
  • Ensimmäiset tiedot helluntailiikkeestä Suomesta ovat vuodelta 1907. Ensimmäisiin helluntaiherätyksen edustajiin luetaan ruotsalaiset "saarnaajasisaret" Greta Andersson ja Anne Blom, jotka tulivat pienen ryhmän kanssa Etelä-Suomeen vuonna 1907. Blomin ja Anderssonin toiminta päättyi kuitenkin vuonna 1909 onnettomuuteen rukousviikolla, jolloin saarnaaja yritti kävellä vetten päällä ja hukkui.[1][3]

    Norjalainen miehimys perusti tänne 40 ens. hell. srk.
    Ensin Helsinkiin v. 1920 ja muualle maahan aina Haapavedelle asti.

    Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä.

    Äänestä

Hellareissa oli pieni vähemmistö joka tiesi että Ylivainio edusti amerikkalaista hurmahenkistyyttä mutta heitä ei kuunneltu. Hyvä vaan että Miettinen teki tuktimuksen jotta Ylivainion huijjaus paljastui.

Onneksi sentään luterilainen Olavi Peltola uskalsi kritisoida Ylivainota. Kaikki muut ollivat hiljaa kuten Paavo Hiltunen myös.

Äänestä
  • Ne muut olivat viisaita terve jumalanpelko ja kunnioitus sytämessä.

    Äänestä

  • Helluntailaisuus oli omassa pienessä kuplassaan 50-80 luvuilla. Kyllähän jotkut Osmo Tiililän ja Martti Simojoen asiat koskettivat isompaa porukkaa.

    Äänestä

  • Ihmiset on peloteltu Pyhän Hengen pilkalla, niin että he eivät uskalla arvostella selviä huijauksiakaan, kuten Ylivainion toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ihmiset on peloteltu Pyhän Hengen pilkalla, niin että he eivät uskalla arvostella selviä huijauksiakaan, kuten Ylivainion toimintaa.

    Millä pyhänhengen pilkalla ?
    Jokainen vaan sanoo mielipiteensä , sitähän ei uskovilla saa edes olla olemassa . Kaikki
    Itsenäinen ajattelu poistetaan ihmiseltä jotka uskovat. Muutenhan eivät uskoisikaan jos saisivat itse ajatella

    1Äänestä

Jumala antoi erityisiä armolahjoja suurina murrosaikoina, kuten Mooseksen, profeetta Elian, Jeesuksen ja apostolien aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumala osoitti ihmein ja merkein, että hän on oikea Jumala ja että Israel on hänen valitsemansa kansa, josta Messias syntyy. Jeesus osoitti ihmein ja merkein, että hän on Jumalan Poika ja luvattu Messias.

Miten voimme sitten välttyä eksytyksiltä?

Meidän ei tule juosta ihmeitten perässä, vaan meidän tulee etsiä puhdasta Jumalan sanan oppia ja pysyä siinä. Samalla meidän tulee karttaa toisoppisia, vaikka heidän ihmeensä vaikuttaisivatkin aidoilta.

Äänestä
  • Tämän lopun ajan ihmeistä ja merkestä huolehtii eksyttäjät. Kaikki ihmiset annetaan Saatanan seulottavaksi.

    Ilm. 16:14

    Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

    Äänestä

  • Hallelujaa! Kerrankin järkevä kommentti uskovaiselta. Nostan kuvitteellista hattuani.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Hallelujaa! Kerrankin järkevä kommentti uskovaiselta. Nostan kuvitteellista hattuani.

    Järkevän kommentin kirjoittaja tuskin oli helluntailainen?

    Äänestä

Jeesus ei luvannut mitään merkkejä ja ihmeitä enää tehdä syntisille sukukunnille, riittää Joonaan merkki.

Markuksen lopun puheet suurista ihmeistä ja tunnusteoista sekin on osoittautunut väärennökseksi, jonka riitaisa kirkolliskokous on sinne evankeliumin jatkoksi runtannut.

Jeesus ilmestyy lähimmilleen

9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

Jeesus varoittaa hänen jälkeensä tulevista ihmeiden ja tunnustekojen tekijöistä, jotka käyttävät Jeesuksen nimeä hyväkseen. Tulevat Jeesuksen nimessä...

Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

Mark. 13:22

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.

Valittujen eksyttäminen tarkoittaa Juutalaisten käännyttämistä Jenkkilän hurmoslahkoihin.

Äänestä

Luterilaiset eksyttävät suomalaisia pakkokastamalla vauvoja valtiokirkkonsa veronmaksajiksi.
Tämä ei liity mitenkään ihmisen pelastukseen. Ihmiset pysyvät syntisenä kumalattomina!

Äänestä
  • yhyyyy märise vain kun kristityt kastaa lapsia

    mikä on kumalaton?

    Äänestä

mitä tapahtuu lutterin kirkossa kun ylöstempaus tapahtuu?

ei mitään, siellä ei ole temmattavia, eli kaikki jatkuu ennallaan.

puuäijäkin on edelleen lauloilla kiinni seinässä ei temmattu sitäkään.

Äänestä
  • Ei kutterilla ole kirkkoa

    Äänestä

Helluntailaisten hokemat ylöstempaukset on illuusioita, joilla ihmisiä rauhoiteltiin kun Jeesus tapettiin.

Raamatun ilmoituksen mukaan
Hurmoslahkot kuten helluntailaiset temmataan pois, koska ne on jälkikäteen vihamiehen kylvämää lustetta.

Raamatun mukaan oikeat kristityt (nisuvilja) jää tänne maan päälle Jeesuksen häihin, mitä vietetään Jerusalemissa.
Jeesus tulee takaisin ihan rauhallisesti häitä varten.

Ap. t. 1:11

Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

Ihmisiä mennään hääjuhlan edellä vielä kastamaan, jotta heillä olisi vain kasteessa saatava hääpuku päällä.

Luuk. 14:23

Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi."

Äänestä
  • en ihmettele ettet ole töissä !

    Äänestä

  • "Ihmisiä mennään hääjuhlan edellä vielä kastamaan, jotta heillä olisi vain kasteessa saatava hääpuku päällä."

    Vauvakastettu uskoo jumalattomien kastamisen pelastavan.

    Äänestä

  • Vauvakastettujen oppi tähtää siihen, että he jäävät ilolla maan päälle vaivanaikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Vauvakastettujen oppi tähtää siihen, että he jäävät ilolla maan päälle vaivanaikaan.

    Vaivanaika tarkoitti Juutalaisten kohtelua 2. maailmansodan aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Vaivanaika tarkoitti Juutalaisten kohtelua 2. maailmansodan aikana.

    Lähi-Idässä on ollut monelaisia vaivanaikoja.

    Hoos. 14:1

    Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan. Sen miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki.

    Maailmalla vanhoissa kirjoituksissakin tarkoitetaan sen ajan tunnettuja kansoja. Ei mitään koko maapallon asukaita.

    Maapallonkin ajateltiin olevan vielä pannukakun muotoinen Paavalin aikoihin.

    Tähdet oli reikiä taivaassa, josta Jumala tarkkaili ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    "Ihmisiä mennään hääjuhlan edellä vielä kastamaan, jotta heillä olisi vain kasteessa saatava hääpuku päällä."

    Vauvakastettu uskoo jumalattomien kastamisen pelastavan.

    Kastamaton pakana ei ole kristitty, eikä häntä ole liitetty Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Kastamaton pakana ei ole kristitty, eikä häntä ole liitetty Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

    Kasteessa Jumala sovittaa ihmisen itsensä kanssa Kristuksen kuoleman ja veren tähden.
    "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Vauvakastettujen oppi tähtää siihen, että he jäävät ilolla maan päälle vaivanaikaan.

    Useamman kerran kylvetetty on taas vauvojensa lumoissa

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Kasteessa Jumala sovittaa ihmisen itsensä kanssa Kristuksen kuoleman ja veren tähden.
    "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Ei sovita vaan sovituksesta päästään siinä osalliseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ei sovita vaan sovituksesta päästään siinä osalliseksi

    Ei Jeesuksen hankkima sovitus tullut vielä kenenkään henkilökohtaiseksi sovitukseksi automaattisesti.

    Kasteessa Jumala sovittaa syntisen ihmisen Kristuksen kuoleman tähden.

    Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Kasteessa pääästään osaslliseksi jo tapahtuneesta sovituksesta

    Sama uskon kohdallakin

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Kasteessa pääästään osaslliseksi jo tapahtuneesta sovituksesta

    Sama uskon kohdallakin

    Syntien pesu kasteessa on se sovitus, Jumalan teko armosta, se annetaan ihmiselle lahjaksi, ei ansiosta.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Syntien pesu kasteessa on se sovitus, Jumalan teko armosta, se annetaan ihmiselle lahjaksi, ei ansiosta.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.

    I write unto you, little children, because your sins are forgiven you for his name’s sake.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.

    I write unto you, little children, because your sins are forgiven you for his name’s sake.

    Hellarit herjaa työkseen kristittyjen kastettuja lapsia.

    Jaak. 2:7

    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    Nimimerkki "Mohikaani27" herjasi työkseen, mutta Jumala puuttui siihen.

    Gal. 6:7

    Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Valmistaudutko miten siihen niittopuoleen?

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Valmistaudutko miten siihen niittopuoleen?

    Onko Mohikaanin kanootti kaatunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    "Ihmisiä mennään hääjuhlan edellä vielä kastamaan, jotta heillä olisi vain kasteessa saatava hääpuku päällä."

    Vauvakastettu uskoo jumalattomien kastamisen pelastavan.

    Vain syntinen, jonka synnit on verellä pesty pelastuu!
    Jumala vanhurkauttaa jumalattoman!

    3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
    4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
    5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
    6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
    7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
    8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" Room 4

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Vauvakastettujen oppi tähtää siihen, että he jäävät ilolla maan päälle vaivanaikaan.

    Kaikki uskovat pääsevät riemusaatossa Jeesusta vastaan, kun Hän saapuu takaisin maanpäälle kunniassaan ja tuomio mukanaan. Uskovat vapautetaan lopullisesti tekojensa tuomiosta ja ei uskovat hävitetään lopulta tekojensa takia.
    (Tempausopit ja kirjaimellinen 1000-vuotinen valtakunta eksyttävät pois totuudesta ja uskosta Jeesuksen K. tekoon puolestamme. Omavanhurskaus ja totena pitäminen eivät riitä pelastukseen synneistämme, joita kaikilla on yllin kyllin hyvästä kilvoittelustakin huolimatta. Yksin Armosta, yksin Uskosta, Yksin Jeesuksen Kristuksen tähden; on ainoa Vanhurskautus, Tie, Totuus ja Elämä, jota kaikille tarjotaan valikoimatta. . .)

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Vauvakastettujen oppi tähtää siihen, että he jäävät ilolla maan päälle vaivanaikaan.

    Kaikki silloin hengissä olevat, joutuvat vaivanaikaan ja silloin on erittäin vaikea uskoa Jeesuksen paluuseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Kastamaton pakana ei ole kristitty, eikä häntä ole liitetty Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

    Sakramenteissa (armonväline) jaetaan osallisuus Kristukseen konkreettisesti!

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Vain syntinen, jonka synnit on verellä pesty pelastuu!
    Jumala vanhurkauttaa jumalattoman!

    3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
    4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
    5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
    6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
    7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
    8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" Room 4

    Pelkällä verellä ei pestä, vaan kasteessa käytetään vettä, missä sanan mukaan on veren osallisuus mukana.
    Jumala toimii sakramenteissa maallisten aineiden välityksellä, kasteen vesi, ehtoollisen viini ja leipä on sitä Jeesuksen verta ja ruumista, mikä sen sovituksen antaa ihmiselle.

    Äänestä

ARKISSA on turvallisempaa kuin kanootissa.

ARKISSA pelastui vain kahdeksan ihmistä veden kantamana.

1. Piet. 3:21

"Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

Äänestä
  • Tuo ennustus toteutuu hyvin vauvakastettujen parissa:
    "Jaak. 2:7
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

    Pienestä pitäen he kiroilevat ja herjaavat Jumalan nimeä. Varsinkin rippikoululaisten kohdalla tilanne on kaamea.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Tuo ennustus toteutuu hyvin vauvakastettujen parissa:
    "Jaak. 2:7
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

    Pienestä pitäen he kiroilevat ja herjaavat Jumalan nimeä. Varsinkin rippikoululaisten kohdalla tilanne on kaamea.

    Uudestikastettujen parissa tuo tosiaan toteutuu hyvin,

    Fifteenleirillä kiroillaan paljon ja tilane on todella karmea

    Suurin herjaaja on tämä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Uudestikastettujen parissa tuo tosiaan toteutuu hyvin,

    Fifteenleirillä kiroillaan paljon ja tilane on todella karmea

    Suurin herjaaja on tämä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    "Fifteenleirillä kiroillaan paljon ja tilane on todella karmea"????

    Siinä taas malliesimerkki kasteenpalvojien valehtelutaidoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    "Fifteenleirillä kiroillaan paljon ja tilane on todella karmea"????

    Siinä taas malliesimerkki kasteenpalvojien valehtelutaidoista.

    Siinä taas esimerkki saatananpalvojan kitinätaidosta

    Se on uudestikastjaa-inttäjä-eksyttäjä näin raamatusa!!!

    Äänestä

Veljeni oli toistakymmentä vuotta hellareissa. Asiallinen ja viimeisen päälle rehellinen ihminen. Irtaantui seurakunnasta kun ei voinut enää uskoa raamatun opetuksiin. Sanoi, ettei koskaan tuona aikana tiennyt yhdenkään hänen hellarituttavansa parantuneen ihmeenomaisesti mistään vakavasta sairaudesta/vaivasta. Tämä kertomani on totta.

Äänestä

"...tartuin linja-auton kahvaan messukeskuksen viilissaarnan jälkeen -kaksi viikkoa sen jälkeen havahduin; minulla ei ole ollutkaan enää kaksi vuotta kärsimäåni selkähermon ja oikean jalan hermon sairautta:" 11 kiitossanaa ja tässä ollan ⁴¹vuotta samanistien maitohammasterveyttä." papit eivät hyväksy, koska näin terveenä ihminen jää yhteiskunnan ulkopuolelle ovatko he kaikki pyöveleitä? sisällissodan tilastojen mukaan ⅘

Äänestä

Helluntailailiike on Amerikasta tanne tuotu heresia, uskonahko, Jehovantodistajien ja Mormonien sisasrusonto, niissä on ihan sama henki sisällä.

Äänestä

Lääkäri kutsui väitöskirjassa Yliainion aikaisia valeparantamisia, että ne ovat niitä "tunnelmointiefektejä". Oikeasti kukaan ei parantunut yhtään mistään Ylivainion käsittelyssä. Suuri puhallus.

Äänestä
  • Sinähän tunnut käyvän aika kuumana! Postaa samaa juttua päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Sinähän tunnut käyvän aika kuumana! Postaa samaa juttua päivästä toiseen.

    Tarkoitko sinun juttujasi otsasta ja vauvoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Tarkoitko sinun juttujasi otsasta ja vauvoista?

    Eikös tässä keskusteltu Yli-Vainiosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Eikös tässä keskusteltu Yli-Vainiosta?

    Sinä se tosiaan olet se otstasta jankkaaja

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Sinä se tosiaan olet se otstasta jankkaaja

    Etkö osaa pysyä aiheessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Etkö osaa pysyä aiheessa?

    Tiedän että olet se otsasta jankaaja

    Äänestä

Ylivainio hiplasi tuhansien ihmisten otsaa. Jotain outoahan siihen liittyi?

Äänestä
  • Hindut laittaa keskelle otsaa kastin merkin. Idän uskontojen mukaan ihmisen otsassa on ns. kolmas silmä, josta henkiä ja energioita menee sisälle.

    Äänestä

  • Jeesusta ja apostoleja on herjattu yli 2000 vuotta.
    Niilo on hyvässä seurassa koska häntäkin herjataan
    kymmeniä vuosia kuolemansa jälkeen(kin.

    Yli-Vainio oli siis Jumalasta ja hänen toimintansa
    oli Jumalasta. Siksi häntä herjataan Jeesuksen ja
    apostolien kanssa tällä yhdellä ja samalla palstalla,
    ja joskus jopa samassa ketjussa. Sanooko tämä sinulle
    mitään? Minulle se kertoo paljon.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Hindut laittaa keskelle otsaa kastin merkin. Idän uskontojen mukaan ihmisen otsassa on ns. kolmas silmä, josta henkiä ja energioita menee sisälle.

    Luterilaisten hengellinen opettaja etsii oppinsa idän uskonnoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Luterilaisten hengellinen opettaja etsii oppinsa idän uskonnoista.

    Ei vaan Raamatusta

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Ei vaan Raamatusta

    "ihmisen otsassa on ns. kolmas silmä,"

    Vauvakastettu juoppo rienaaja annappas luku ja jae mistä tämä löytyy Raamatusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    "ihmisen otsassa on ns. kolmas silmä,"

    Vauvakastettu juoppo rienaaja annappas luku ja jae mistä tämä löytyy Raamatusta.

    Novumeissa sitä selitetään tarkasti, mihin kohtaan ostasta pitää tönäistä.

    Shaktipata (Sanskrit: शक्तिपात, romanized: śaktipāta)[1] or Shaktipat refers in Hinduism to the transmission (or conferring) of spiritual energy upon one person by another or directly from the deity. Shaktipata can be transmitted with a sacred word or mantra, or by a look, thought or touch – the last usually to the ajna chakra or agya chakra or third eye of the recipient.

    Etymology
    The term shaktipata is derived from Sanskrit, from shakti "(psychic) energy" and pāta, "to fall".

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    "langetaan loveen"

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    "langetaan loveen"

    Lumoojat käytti samaa tekniikkaa kuin Ylivainio ihmisten kaatamiseksi selälleen.

    Ap. t. 19:13

    Niin muutamat Juudalaiset, jotka olivat lumoojat, vaelsivat ympäri, ja kiusasivat mainita Herran Jesuksen nimeä niiden päälle, joilla pahat henget olivat, ja sanoivat: me vannotamme teitä Jesuksen puolesta, jota Paavali saarnaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Novumeissa sitä selitetään tarkasti, mihin kohtaan ostasta pitää tönäistä.

    Shaktipata (Sanskrit: शक्तिपात, romanized: śaktipāta)[1] or Shaktipat refers in Hinduism to the transmission (or conferring) of spiritual energy upon one person by another or directly from the deity. Shaktipata can be transmitted with a sacred word or mantra, or by a look, thought or touch – the last usually to the ajna chakra or agya chakra or third eye of the recipient.

    Etymology
    The term shaktipata is derived from Sanskrit, from shakti "(psychic) energy" and pāta, "to fall".

    Valehteleva vauvakastettu anna Raamatun luku ja jae.
    Vauvakastekko se laittaa valehtelemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Valehteleva vauvakastettu anna Raamatun luku ja jae.
    Vauvakastekko se laittaa valehtelemaan?

    Ylivainion ystävä Olavi Hakasalo, toinen pohjanmaanpoika oli vielä paljon taitavampi ihmisten kaaataja. Hän pystyi välittämään sen kaatovoiman pelkällä katseella. Ei tarvinnut edes koskea otsaan.

    Molemmat tiedetään käyneen Australiassa aboriginaalien opeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Valehteleva vauvakastettu anna Raamatun luku ja jae.
    Vauvakastekko se laittaa valehtelemaan?

    Useamman kerran kylvetetty on taas vauvojensa lumoissa

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Useamman kerran kylvetetty on taas vauvojensa lumoissa

    Ei se paljoa muusta osakaan kirjoittaa

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Jeesusta ja apostoleja on herjattu yli 2000 vuotta.
    Niilo on hyvässä seurassa koska häntäkin herjataan
    kymmeniä vuosia kuolemansa jälkeen(kin.

    Yli-Vainio oli siis Jumalasta ja hänen toimintansa
    oli Jumalasta. Siksi häntä herjataan Jeesuksen ja
    apostolien kanssa tällä yhdellä ja samalla palstalla,
    ja joskus jopa samassa ketjussa. Sanooko tämä sinulle
    mitään? Minulle se kertoo paljon.

    Mvh J - K

    Ei kukaan herjaa vaan kyseenalaistetaan järjellä Niilon edustama Ilmiö.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Ylivainion ystävä Olavi Hakasalo, toinen pohjanmaanpoika oli vielä paljon taitavampi ihmisten kaaataja. Hän pystyi välittämään sen kaatovoiman pelkällä katseella. Ei tarvinnut edes koskea otsaan.

    Molemmat tiedetään käyneen Australiassa aboriginaalien opeissa.

    Missä viipyy luku ja jae???

    Sinä kerrot tekstissäsi ongelman, mikä Niilola oli.
    Hän nimittäin joutui oikomaan melkein jokaisessa
    saarnassaan ihmisten väärinkäsityksiä siitä, että
    hänellä olisi joitakin yliluonnollisia kykyjä.
    Hän kielsi parantaneensa yhtään ihmistä ja
    kaataneensa yhtään ihmistä. Hän sanoi Jumalan
    lähettämän Pyhän Hengen parantavan ja kaatavan
    ihmisiä ja täyttävän heitä Pyhällä Hengellä.

    Vaikka Niilo kielsi nämä asiat jatkuvasti, lehdet
    ja kadunmiehet ja naiset puhuivat Niilosta, joka
    parantaa ja kaataa.

    Niilolla ei ollut mitään yliluonnollisia kykyjä.
    Hän oli tavallinen suomalainen mies, uskova
    kylläkin, mutta tavallinen uskova mies jota
    Jumala käytti.

    Muuten, - miksi Niilon piti miltei jokaisessa
    puheessaan kieltää parantaneensa yhtään
    ihmistä mistään sairaudesta jos kukaan ei
    ollut parantunut hänen kokouksissaan?

    Osmo Haavisto ja Pekka Perho ovat kertoneet
    keitä Jumala käyttää.

    Tässä Osmon mielenkiintoinen puhe eräässä
    tupakokouksessa https://www.youtube.com/watch?v=txMUYD4jHuo&t=2881s
    Pekan puhetta aiheesta en nyt löydä.

    Ketä siis Jumala käyttää? Pitääkö olla erikoinen mies/nainen?
    Pitääkö olla yliluonnollisia kykyjä?

    Mvh J - K

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Ei kukaan herjaa vaan kyseenalaistetaan järjellä Niilon edustama Ilmiö.

    Mitään ei tehdäkkään muuta kuin ylivainion polkemista!

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Mitään ei tehdäkkään muuta kuin ylivainion polkemista!

    Ei kyllä se on se ilmiö jota hän vielä kuolleenakin edustaa. Sen tietää siitä että samat ilmiöt,kaatuilut ja valeparantamiset tuomitaan,ihan oikein, vaikka Niiloa ei kukaan muistaisikaan .

    Äänestä

Kolmas silmä, jota myös otsachakraksi kutsutaan sijaitsee nimensä mukaisesti otsassa, silmien välissä.

Äänestä
  • On kerrottu, että Hitlerille kolmas silmä avautui täysin auki ja hän sai suoran yhteyden helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    On kerrottu, että Hitlerille kolmas silmä avautui täysin auki ja hän sai suoran yhteyden helvettiin.

    Kuka on kertonut sinun satuilusi taitaa olla ainut hehe voi lapsiprkoja.

    Äänestä

  • Joko se on avautumassa otsassasi?

    Saisko sillä töitä jostain häh.

    Äänestä

"...Oliver hook:" mistä kalat tietää minin verkkoon pitää mennä, kun lahnoille on 0,50mm verkot ja sijoille 0,50mm verkot? omavastaus[(jälkeen päin)], ne tarkkailee verkkoja ja nauravat, kun on ohittanut kaikki verkot[(haukiputaan kalamiesten kokouksessa ¹⁹⁸³)]

Äänestä
  • Job 18:8

    Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

    upotushauta anabaptismia varten?

    Äänestä

  • Etkö osaa muutamaa numroa laittaa oikein, mistä jumittaa !@

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Job 18:8

    Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

    upotushauta anabaptismia varten?

    Kuka niin tekee, kerro lisää #

    Äänestä

Uskoa vailla olevat tekopyhät eivät pysty ihmetekoihin!😇

Äänestä

Täälä on taas muutama tulvan tuoma hääräämässä.

On otsaan avautunyt joku kuoppa olisko se palkkakuoppa vai mikä lienee.

Äänestä
  • Khä khä sodomia?

    Äänestä

Ylivainion toiminta oli pahemman laatuista ihmisten eksytystä. Jumalaa ei pidä siihen sotkea mitenkään.

Äänestä
  • Kuka niin sanoo ja millä meriitillä ?

    Äänestä

Vauvakastetut sateekaariseurakunnan jäsenet yrittävät mustamaalata helluntailaisia jopa 100 vuotta vanhoilla asioilla. Silloin heidän oma sateekaariuskontonsa ei näyttäisi niin pahalta.

Äänestä
  • Uudesikastettu taas pehasti vauvojensa lumoissa

    Uudestikastajien sateenkaariuskonto ei kristityille kelpaa

    Äänestä

Onko tutkija kateellinen vakuutuslääkäri?

Äänestä
  • Ateistit taas käyvät kuumana.

    Äänestä

  • Niilo oli juoni mies.
    Pyysi helluntailaistaustaisen lääkärin, joka teki väitöskirjaa, todistamaan siinä Ylivainion väittämät ihmeparanemiset 1304 kpl. todeksi.

    Äänestä

tehdyn tutkimuksen mukaan ne henkilöt jotka väittivät parantuneensa, mutta eivät parantuneet tekivät enemmän itsemurhia kuin heihin verrattu tavallisten ihmisten verrokki ryhmä!

Niilo Ylivainio, itse ihmeteli kun kukaan ei parantunut! Mikä sitten on se henki joka viskoo heitä nurin!
Tuossa on meille kaikille miettimistä!

hulluntailaisten kokoontumisissa on vahva ryhmän paine, että sanoo, että on parantunut!

Harhaanjohtajat vahvassa uskossa kirja tekijät Terho Miettinen ja Raija Pelli
kertoo myös tästä hulluntailaisten paineesta sanoa tervehtyneensä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lääkärin tekemä väitöskirja kun paljasti, että Ylivainionn aikaiset 1304 väitettyä ihmeparanemista oli täyttä potaskaa, niin hellarit kävi niin kuumana, että Yliopiston väitöstilaisuuden turvatoimia piti lisätä.

Toivotukset helvettiin saivat niin Yliopiston rehtori, Lut.kirkon Arkkipiispa, Piispat ja papit, vaikka heillä ei ollut mitään tekemistä ko. tutkimuksen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu